2017-12-20 12:30:00 CET

2017-12-20 12:30:04 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Nurminen Logistics Oyj - Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Nurminen Logistics nostaa tulosohjeistustaan vuodelle 2017


Nurminen Logistics Oyj
Pörssitiedote 20.12.2017 klo 13.30

Nurminen Logistics nostaa arviotaan vuoden 2017 tuloskehityksestä. Päivitetyn
tulosohjauksen mukaan yhtiö arvioi koko vuoden liikevaihdon kasvavan
merkittävästi vuoteen 2016 verrattuna ja liiketuloksen kasvavan selvästi vuoteen
2016 verrattuna ja olevan selkeästi positiivinen. Päivitetty ohjaus koskee sekä
raportoitua liikevaihtoa ja liiketulosta että vertailukelpoista liikevaihtoa ja
liiketulosta.

Aiemman tulosohjauksen mukaan yhtiö arvioi vertailukelpoisen liikevaihtonsa ja
vertailukelpoisen liiketuloksensa sekä osakekohtaisen tuloksensa parananevan
vuoden 2016 tasosta.

Tulosohjauksen muutoksen taustalla on yhtiön vahvan alkuvuoden tuloskehityksen
jatkuminen vuoden toisella puoliskolla. Markkinaolosuhteet ovat kehittyneet
suotuisasti ja Nurminen Logistics on onnistunut kasvattamaan lähes kaikkien
palvelujen liikevaihtoa ja liiketulosta. Liikevaihto on kasvanut Suomessa sekä
erityisesti Baltiassa. Lisäksi yhtiön kesällä toteuttaman pääomarakenteen ja
taseen vahvistamisen johdosta tulevaisuuden näkymät ovat kehittyneet
positiiviseen suuntaan.

Marko Tuunainen
toimitusjohtaja
Lisätietoja: Marko Tuunainen, toimitusjohtaja, p. 010 545 7011.

JAKELU
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.nurminenlogistics.com

Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava
pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita huolinta- ja
tavarankäsittelypalveluita sekä rautatiekuljetuksia ja niihin liittyviä
projektikuljetuspalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ovat Suomessa sekä
Venäjällä ja sen lähialueilla.


12203584.pdf