|
|||
2009-05-25 17:00:00 CEST 2009-05-25 17:00:57 CEST REGULATED INFORMATION Citycon Oyj - PörssitiedoteCitycon laskee liikkeeseen 60 746 uutta osaketta osana yhtiön osakepohjaista kannustinjärjestelmääCITYCON OYJ Pörssitiedote 25.5.2009 klo 18:00 Citycon Oyj laskee liikkeeseen yhteensä 60 746 uutta osaketta osana yhtiön pitkäaikaista osakepohjaista kannustinjärjestelmää. 40 746 osaketta suunnataan 25 Citycon-konsernin avainhenkilölle ja 20 000 osaketta yhtiölle itselleen suunnattuina maksuttomina osakeanteina. Yhtiön itselleen suuntaamat osakkeet lasketaan liikkeeseen myöhemmin NASDAQ OMX Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen. Citycon Oyj:n hallitus perusti 26.4.2007 osakepohjaisen kannustinjärjestelmän konsernin avainhenkilöille. Cityconin hallitus on tänään päättänyt kannustinjärjestelmän toiselta ansaintakaudelta 1.1.2008-31.12.2008 maksettavat osakepalkkiot. Järjestelmän ehtojen mukaisesti osakepalkkioista maksetaan vuonna 2009 yksi kolmasosa, ja loput yhtä suurina osina vuosina 2010 ja 2011. Lisäksi vuonna 2009 maksetaan myös toinen osa ansaintakauden 2007 palkkioista, ja kolmas osa 2010. Kannustinjärjestelmän perusteella maksettavat palkkiot vuodelta 2008 määräytyivät Citycon-konsernin oikaistun osakekohtaisen liiketoiminnan nettorahavirran ja nettovuokratuottojen perusteella. Kannustinjärjestelmä kokonaisuudessaan on voimassa vuosina 2007-2009 ja mahdolliset palkkiot luovutetaan avainhenkilöille vuosina 2008-2012. Hallitus tekee vuosittain päätökset kannustinjärjestelmän piiriin kuuluvista avainhenkilöistä sekä asetettavista tavoitteista. Palkkiot voidaan maksaa kunkin ansaintajakson päätyttyä yhtiön osakkeina ja rahana. Citycon Oyj:n yhtiökokous on 13.3.2007 valtuuttanut hallituksen antamaan uusia osakkeita joko maksullisella tai maksuttomalla osakeannilla, joka voi olla myös suunnattu anti. Hallitus valtuutettiin myös antamaan osakkeita yhtiölle itselleen. Yhtiön hallitus on tänään myöntänyt kannustinjärjestelmän piiriin kuuluville henkilöille kannustinjärjestelmän ehtojen mukaan määräytyvät osakepalkkiot suunnatulla maksuttomalla osakeannilla, joka käsittää yhteensä 40 746 yhtiön uutta osaketta. Hallitus on tänään antanut myös yhtiölle itselleen 20 000 uutta osaketta maksuttomalla osakeannilla. Uudet osakkeet merkitään kaupparekisteriin 29.5.2009 ja otetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ OMX Helsingissä 1.6.2009. Rekisteröinnin seurauksena yhtiön osakkeiden lukumäärä nousee 221 059 735 osakkeeseen. Finanssivalvonnan 22.5.2009 antaman poikkeusluvan perusteella yhtiön ei tarvitse laatia listalleottoesitettä annettujen osakkeiden osalta. Suunnattu maksuton osakeanti ja maksuton osakeanti yhtiölle itselleen toteutuvat täysimääräisinä, koska niihin ei liity vastasuorituksia. Yhtiön hallitus on myös päättänyt yhtiölle maksuttomassa osakeannissa tulleiden 20 000 osakkeen edelleenluovuttamisesta maksullisella osakeannilla osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen. Osakkeet luovutetaan osakkeiden myyntihetken markkinahintaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä 1.6.-5.6.2009. Osakkeet luovutetaan ja maksetaan NASDAQ OMX Helsingin ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaisesti. Osakeannin tarkoitus on kattaa yhtiön osakepohjaiseen kannustinjärjestelmään osallistuville palkkioiden maksusta aiheutuva veronmaksuvelvollisuus ja hallita osakkeisiin liittyvää kurssiriskiä. Osakkeiden luovuttamiseen osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen on siten yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Osakeannin ehdot ovat kokonaisuudessaan tämän tiedotteen liitteenä. Osakeanneissa annetut osakkeet ovat samanlajisia kuin yhtiön muut osakkeet. Yhtiön liikkeeseen laskemat osakkeet tuottavat osakasoikeudet, kun osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin (suunnattu ilmaisanti) tai kun osakkeenomistaja on saanut osakkeet haltuunsa (omien osakkeiden antaminen maksullisessa osakeannissa). Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet eivät tuota osakkeenomistajan oikeuksia. Osakeannit eivät vaikuta yhtiön osakepääomaan. Helsinki 25.5.2009 CITYCON OYJ Petri Olkinuora toimitusjohtaja Lisätietoja: Toimitusjohtaja Petri Olkinuora Puhelin 020 766 4401 tai 0400 333 256 petri.olkinuora@citycon.fi Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.citycon.fi LIITE: Citycon Oyj:n osakeanti 1/2009 Osakeannin ehdot Perustuen varsinaisen yhtiökokouksen 13.3.2007 antamaan valtuutukseen Citycon Oyj:n ("Yhtiö") hallitus on 25.5.2009 päättänyt luovuttaa yhtiön omia osakkeita osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen seuraavin ehdoin. 1. OSAKEMERKINTÄ Yhtiö tarjoaa merkittäväksi enintään 20 000 yhtiön omaa osaketta ("Osakkeet", tai "Osake"). Osakkeet tarjotaan merkittäväksi osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen NASDAQ OMX Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. 2. MERKINTÄHINTA, SEN MÄÄRITTÄMISEN PERUSTA JA KIRJAAMINEN TASEESEEN Yhden Osakkeen merkintähinta on hinta, joka on muodostunut Osakkeelle julkisessa kaupankäynnissä merkintäpäivänä ("Merkintähinta"). Hallituksen käsityksen mukaan Merkintähinta vastaa Osakkeiden käypää arvoa. Osakkeiden Merkintähinta kirjataan korotukseksi Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. 3. MERKINTÄAIKA Osakkeet merkitään 1.6.-5.6.2009 välisenä aikana NASDAQ OMX Helsingin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Hallitus voi päättää merkintäajan jatkamisesta. 4. MAKSUEHDOT Merkintähinta maksetaan NASDAQ OMX Helsingin kaupankäyntisääntöjen mukaisesti. 5. OIKEUS OSINKOON JA MUUT OIKEUDET Uudet Osakkeet oikeuttavat osinkoon ja tuottavat muut oikeudet Yhtiössä siitä lähtien, kun osakkeenomistaja on rekisteröity Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon. 6. PERUSTEET MERKINTÄETUOIKEUDESTA POIKKEAMISELLE Osakeannin tarkoitus on kattaa yhtiön osakepohjaiseen kannustinjärjestelmään osallistuville palkkioiden maksusta aiheutuva veronmaksuvelvollisuus ja hallita osakkeisiin liittyvää kurssiriskiä. Osakkeiden luovuttamiseen osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen on siten Yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. 7. MUUTA Hallitus on valtuutettu päättämään muista osakeantiin liittyvistä asioista ja käytännön kysymyksistä. |
|||
|