|
|||
2008-11-13 18:00:00 CET 2008-11-13 18:00:00 CET REGULATED INFORMATION Keskisuomalainen Oyj - PörssitiedoteKonsernin painoyhtiö palkittiinKeskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 13.11.2008 klo 19.00 Konsernin painoyhtiö palkittiin Keskisuomalainen Oyj:n tytäryhtiön Lehtisepät Oy:n Jyväskylän paino palkittiin Recognised for Excellence -tunnustuksella Laatukeskuksen vuosittaisessa Suomen laatupalkinto -kilpailussa. Arvioinnissa 400 pistettä tai enemmän saavuttaneet organisaatiot palkitaan. Laatukeskuksen arvioinnin mukaan painoyksikkö on panostanut pitkään ja aktiivisesti jatkuvaan parantamiseen. Painoa kehuttiin erityisesti osa-alueilla johtaminen, henkilöstö ja prosessit. Painon kulttuurille todetaan olevan leimallista keskustelevuus. Merkkinä painopuolen laatutyön tuloksellisuudesta on se, että laatu- ja ympäristöjärjestelmää rakennetaan nyt koko Keskisuomalainen -konsernille. Laatutyössä on Lehtiseppien tuotantopäällikkö Risto Kihlströmin mukaan tärkeää, että työntekijöitä kuunnellaan ja kaikki voivat osallistua laadun tekemiseen. - Näin saadaan iloa ja innostusta työntekoon. Se heijastuu asiakastyytyväisyyteen ja yrityksen menestykseen, Kihlström toteaa. Jyväskylän painossa henkilöstö todella lähti laatutyöhön mukaan. Työilmapiirimittauksen perusteella nykyisin noin 50-hengen yksikkö nousi konsernin parhaaksi. Arto Tiitinen Toimitusjohtaja Keskisuomalainen Oyj Lisätietoja: Toimitusjohtaja Erkki Summanen, Lehtisepät Oy, 050-5555471 www.keskisuomalainen.com |
|||
|