2010-12-15 15:35:56 CET

2010-12-15 15:36:18 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Huhtamäki Oyj - Pörssitiedote

Huhtamäki korottaa tulosennustettaan vuodelle 2010


HUHTAMÄKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 15.12.2010 KLO 16.35

Vuoden 2010 viimeisen neljänneksen tuloskehityksen johdosta konsernin koko
vuoden 2010 jatkuvien liiketoimintojen liiketuloksen arvioidaan olevan 130 -
135 miljoonaa euroa. Lisäksi alhaisten rahoituskulujen ja tuloverojen johdosta
koko vuoden osakekohtaisen tuloksen (EPS) arvioidaan olevan noin 0,95 euroa.
Aiemmin julkistettujen vuotta 2010 koskevien näkymien mukaan koko vuoden 2010
osakekohtaisen tuloksen arvioitiin olevan parempi kuin vuoden 2009
osakekohtainen tulos ilman kertaluonteisia kuluja (0,74 euroa).

Vuoden 2010 tilinpäätöstiedote julkaistaan 11.2.2011.

Lisätietoja:
Timo Salonen, talousjohtaja, puh. 010 686 7863


HUHTAMÄKI OYJ
Konserniviestintä

Huhtamäki-konserni on johtava kuluttaja- ja erikoispakkausten valmistaja, jonka
liikevaihto oli 2 miljardia euroa vuonna 2009. Tarjoilu- ja
kuluttajatuotepakkausmarkkinoita palvelee noin 13 000 työntekijää 54 tehtaassa
ja useissa myyntikonttoreissa 33 maassa. Emoyhtiö Huhtamäki Oyj on noteerattu
NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä, ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa.
Lisätietoja osoitteessa www.huhtamaki.fi.


[HUG#1472919]