|
|||
2013-08-15 08:13:28 CEST 2013-08-15 08:14:21 CEST REGULATED INFORMATION Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj - PuolivuosikatsausTalvivaaran Kaivososakeyhtiön osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2013Pörssitiedote Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj 15.8.2013 Talvivaaran Kaivososakeyhtiön osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2013 Nikkelin heikko hintakehitys ja vesitaseen haasteet heikensivät taloudellista tulosta Uudelleenkäynnistetyn malmintuotannon ja metallitehtaan toiminta ennätystasolla Keskeiset tapahtumat Huhti-kesäkuu 2013 * Nikkelin tuotanto 1 776 tonnia ja sinkin tuotanto 4 465 tonnia * Tuotantoon vaikutti suunniteltu huoltoseisokki ja kiertoliuoksen alhainen metallipitoisuus, joka johtui ylimääräisen veden jatkuneesta vaikutuksesta vanhempiin liuotuskasoihin * Malmintuotanto käynnistettiin onnistuneesti uudelleen toukokuussa, seitsemän viikkoa suunniteltua aiemmin * Metallitehtaan syöttövirtaus saavutti ennätyksellisen 1 650 m(3)/h tason kesäkuussa, ja tehtaan käytettävyys pysyi hyvällä tasolla * Liikevaihto 13,0 miljoonaa euroa pienen tuotantomäärän ja nikkelin hinnan huomattavan laskun vuoksi * Liiketappio -23,9 miljoonaa euroa * Yhtiö aloitti kesäkuussa mittavan kustannussäästö- ja tehostamisohjelman, jolla tavoitellaan kassavirran kääntämistä positiiviseksi mahdollisimman pian Tammi-kesäkuu 2013 * Nikkelin tuotanto 4 508 tonnia ja sinkin tuotanto 7 593 tonnia * Liikevaihto 40,6 miljoonaa euroa * Liiketappio -43,8 miljoonaa euroa * Onnistuneesti toteutetut rahoitusjärjestelyt taseeseen kohdistuvien riskien vähentämiseksi ja rahoitusaseman parantamiseksi: 261 miljoonan euron merkintäetuoikeusanti, uudistettu 100 miljoonan euron luottolimiittisopimus ja 19 miljoonan euron ennakkomaksut Nyrstarilta ja Camecolta. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat * Yhtiö ilmoitti 2.7.2013 käynnistävänsä yhteistoimintaneuvottelut. Mahdolliset irtisanomiset ja/tai lomautukset kohdistuvat enintään 250 työntekijään * Yhtiö on luopunut vuotta 2013 koskevasta tuotantoennusteestaan noin 18 000 tonnia nikkeliä, mutta tuotannon odotetaan paranevan selvästi heinä- joulukuun 2013 aikana ensimmäiseen vuosipuoliskoon verrattuna * Tuotanto on parantunut edelleen heinä-elokuussa. Kaivoksen ja materiaalinkäsittelyn tuotanto on ennätystasolla, vanhojen kasojen kuivatusta on nopeutettu ja ensivaiheen liuotustulokset uudesta malmista ovat lupaavia * Yhteensä noin 100 miljoonan euron parannusta kassavirtaan tavoitellaan seuraavien 12 kuukauden aikana kustannussäästö- ja tehostamisohjelman onnistuneesta toteutuksesta Tunnusluvut ------------------------------------------------------------------------------ Milj. euroa Q2 Q2 Q1-Q2 Q1-Q2 Vuosi 2013 2012 2013 2012 2012 ------------------------------------------------------------------------------ Liikevaihto 13,0 33,4 40,6 72,5 142,9 ------------------------------------------------------------------------------ Liikevoitto (tappio) -23,9 -10,9 -43,8 -22,3 -83,6 ------------------------------------------------------------------------------ % liikevaihdosta -183,3 % -32,5 % -107,9 % -30,8 % -58,5 % ------------------------------------------------------------------------------ Kauden voitto (tappio) -27,6 -17,5 51,5 -32,4 -103,9 ------------------------------------------------------------------------------ Osakekohtainen tulos, EUR -0,03 -0,06 -0,06 -0,12 -0,38 ------------------------------------------------------------------------------ Omavaraisuusaste 37,0 % 28,9 % 37,0 % 28,9 % 24,3 % ------------------------------------------------------------------------------ Korolliset nettovelat 409,5 475,6 409,5 475,6 563,8 ------------------------------------------------------------------------------ Velkaantumisaste 81,2 % 125,8 % 81,2 % 125,8 % 183,3 % ------------------------------------------------------------------------------ Investoinnit 15,3 20,7 32,6 35,3 97,5 ------------------------------------------------------------------------------ Rahavarat kauden lopussa 101,1 128,7 101,1 128,7 36,1 ------------------------------------------------------------------------------ Henkilöstön lukumäärä kauden lopussa 673 505 673 505 588 ------------------------------------------------------------------------------ Kaikki tässä tiedotteessa ilmoitetut luvut ovat tilintarkastamattomia. Toimitusjohtaja Pekka Perä: "Huhti-kesäkuu oli Talvivaaralle kaksijakoinen. Edistyimme hyvin ydintoiminnoissamme, mutta ylimääräisen veden aiheuttamat haasteet biokasaliuotuksessa jatkuivat. Erittäin myönteistä oli se, että onnistuimme käynnistämään malmin louhinnan ja malminkäsittelytoiminnot uudelleen toukokuussa, noin seitsemän viikkoa suunniteltua aiemmin, ja ne ovat sen jälkeen toimineet jatkuvasti ennätystasolla. Myös metallien talteenottolaitos on toiminut moitteettomasti. Touko-kesäkuussa toteutetun suunnitellun huoltoseisokin jälkeen metallitehtaan syöttövirtaus nousi niin ikään ennätystasolle. Toisaalta liuotustavoitteiden saavuttaminen vanhemmissa kasoissa on ollut jossain määrin toivottua hitaampaa, ja ylimääräinen vesi hidastaa liuotusprosessia edelleen. Jatkamme työtä vanhempien kasojen liuotustulosten parantamiseksi ja hyvän liuotustuloksen varmistamiseksi uuden malmin osalta. Uusimman liuotuskasan ensivaiheen liuotustulokset ovat olleet ennätyksellisen lupaavia, ja odotamme uuden kasan lisäävän metallintuotantoamme huomattavasti vuoden viimeisellä neljänneksellä. Henkilöstömme väsymättömän työskentelyn ja prosessiemme myönteisen kehityksen johdosta uskon, että Talvivaara on nyt siirtymässä kohti parempia aikoja ja että loppuvuoden tuotanto ylittää alkuvuoden tuotantotason merkittävästi. Kaivosalueella olevan ylimääräisen veden aiheuttamat ympäristöriskit vähenivät alkuvuonna, sillä puhdistimme ja juoksutimme noin 3 miljoonaa kuutiota alueelle varastoitua vettä. Myös sääolosuhteet olivat suotuisat, ja uskommekin, että suurimmat vesitaseen hallinnan ongelmat ovat nyt jääneet taaksemme. Jatkamme työtä suljetun prosessivesikierron saavuttamiseksi ja vähennämme edelleen kaivosalueelle kertynyttä ylimääräistä vettä. Talvivaaran taloudellinen tulos oli heikko. Tähän vaikuttivat alhainen nikkelin hinta, pienet tuotantomäärät ja ylimääräisen veden puhdistamisesta ja juoksuttamisesta aiheutuneet kustannukset. Vaikka alkuvuonna toteutetut rahoitusjärjestelyt paransivatkin yhtiön rahoituksellista liikkumavaraa, meidän on sopeutettava toimintojamme riittävän rahoitusaseman varmistamiseksi myös tulevaisuudessa. Tämän johdosta olemme käynnistäneet laajan tehostamis- ja tuottavuusohjelman, ja toteutamme parhaillaan useita toimia kustannusten karsimiseksi ja tuotantotason kasvattamiseksi. Osana tehostamisohjelmaa jouduimme aloittamaan henkilöstömme kanssa yhteistoimintaneuvottelut heinäkuussa, ja olen pahoillani siitä, että neuvottelut saattavat merkitä lomautuksia ja/tai irtisanomisia. Meidän on kuitenkin toteutettava kaikki välttämättömät toimenpiteet toimintamme tehostamiseksi. Tämä on erityisen tärkeää siksi, että nikkelin hinta on laskenut edelleen kevään ja kesän aikana. Kun nikkelin hinta vielä alkuvuonna oli noin 18 000-19 000 dollaria tonnilta, se oli kesäkuun lopussa alle 14 000 dollaria tonnilta. Nykyinen markkinaympäristö on vaikea koko nikkelikaivosteollisuudelle. Näkemyksemme mukaan tämänhetkinen hintataso ei ole kestävä pidemmällä aikavälillä. Maailmantalouden näkymien ja ennätyksellisen suurten nikkelivarastojen vuoksi varaudumme kuitenkin mahdollisimman hyvin siihen, että nikkelin hinta pysyy alhaisena lähitulevaisuudessa." Lisätietoja: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Puh. 020 712 9800 Pekka Perä, toimitusjohtaja Saila Miettinen-Lähde, varatoimitusjohtaja ja talous- ja rahoitusjohtaja Suora internetlähetys ja puhelinkokous 15.8.2013 kello 11:00 Yhdistetty internetlähetys ja puhelinkokous tammi-kesäkuun 2013 osavuosikatsauksesta pidetään 15.8.2013 kello 11 alkaen. Tilaisuus on englanninkielinen. Internetlähetystä voi seurata osoitteessa: http://qsb.webcast.fi/t/talvivaara/talvivaara_2013_0815_q2/#/webcast Henkilöt, jotka eivät pääse osallistumaan tilaisuuteen, voivat esittää johdolle kysymyksiä puhelimitse esityksen jälkeen. Puhelinkokouksen numero Suomessa: 09 2313 9201 Puhelinkokouksen numero Isossa-Britanniassa: +44 (0)20 7162 0077 Puhelinkokouksen numero Yhdysvalloissa: +1 334 323 6201 Tunnus: 934585 Internetlähetyksen tallenteen voi katsoa myös Yhtiön www-osoitteesta pian tilaisuuden jälkeen. Taloudellinen katsaus Huhti-kesäkuu 2013 Liikevaihto ja taloudellinen tulos Talvivaaran huhti-kesäkuun liikevaihto nikkeli- ja kobolttitoimituksista Norilsk Nickelille ja sinkkitoimituksista Nyrstarille oli yhteensä 13,0 miljoonaa euroa (Q2 2012: 33,4 miljoonaa euroa). Liikevaihto laski 52,9 prosenttia vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna pääasiassa ennakoitua pienempien tuotetoimitusten sekä nikkelin hinnan huomattavan laskun vuoksi. Tuotantomäärää vähensivät kiertoliuoksen alhainen metallipitoisuus ja suunniteltu huoltoseisokki, joka toteutettiin touko-kesäkuun vaihteessa. Nikkeliä toimitettiin huhti-kesäkuussa 2013 yhteensä 1 756 tonnia, kobolttia 67 tonnia ja sinkkiä 2 081 tonnia. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varaston muutos oli 16,0 miljoonaa euroa (Q2 2012: 23,8 milj. euroa). Malmintuotanto aloitettiin onnistuneesti uudelleen toukokuussa ja on edistynyt suunnitelmien mukaisesti, mikä kasvatti keskeneräisten tuotteiden varastoa. Huhti-kesäkuun liiketappio oli -23,9 miljoonaa euroa (Q2 2012: -10,9 milj. euroa), vastaten -183,3 prosenttia liikevaihdosta (Q2 2012: -32,5 %). Materiaali- ja palvelukulut olivat yhteensä -19,1 miljoonaa euroa (Q2 2012: -33,6 milj. euroa), ja liiketoiminnan muut kulut olivat -12,7 miljoonaa euroa (Q2 2012: -15,0 milj. euroa), mikä johtui vertailukautta pienemmistä tuotantomääristä. Materiaali- ja palvelukulut sekä liiketoiminnan muut kulut kasvoivat kuitenkin 9,8 prosenttia tammi-maaliskuusta 2013. Suurimmat kuluerät olivat tuotantokemikaalit, ulkoiset palvelut, sähkö ja kunnossapito. Kiertoliuoksen neutraIointiin ja kaupallisesti hyödyntämättömien aineiden, kuten raudan, mangaanin, alumiinin ja magnesiumin poistoon tarkoitettujen kemikaalien hankintakulut olivat katsauskaudella erityisen korkeat vesitaseen hallintaan liittyvien toimien vuoksi. Lisäksi metallien talteenottolaitoksen suunniteltu huoltoseisokki ja malmintuotannon onnistunut uudelleenkäynnistys kasvattivat kustannuksia tammi-maaliskuuhun verrattuna. Katsauskauden tappio oli -27,6 miljoonaa euroa (Q2 2012: -17,5 milj. euroa). Tase ja rahoitus Huhti-kesäkuun investoinnit olivat 15,3 miljoonaa euroa (Q2 2012: 20,7 milj. euroa). Investoinnit liittyivät lähinnä uraanin talteenottolaitoksen sekä patojen ja muiden vesienhallintarakenteiden rakentamiseen. Tammi-kesäkuu 2013 Liikevaihto ja taloudellinen tulos Talvivaaran tammi-kesäkuun liikevaihto nikkeli- ja kobolttitoimituksista Norilsk Nickelille ja sinkkitoimituksista Nyrstarille oli yhteensä 40,6 miljoonaa euroa (tammi-kesäkuu 2012: 72,5 milj. euroa). Valtaosa liikevaihdosta saatiin nikkelistä. Sinkkitoimituksia toteutui vain kaksi, ja ne sisälsivät yhteensä noin 4 297 tonnia sinkkiä. Sinkin tuotantoa vähensivät tilapäiset tekniset ongelmat, jotka aiheutuivat hajupäästöjen vähentämistoimista. Nikkeliä toimitettiin alkuvuoden aikana yhteensä 4 501 tonnia, kobolttia 155 tonnia ja sinkkiä 4 297 tonnia (tammi-kesäkuu 2012: 6 480 tonnia nikkeliä, 188 tonnia kobolttia ja 15 440 tonnia sinkkiä). Konsernin liiketoiminnan muut tuotot, 1,2 miljoonaa euroa (tammi-kesäkuu 2012: 1,5 milj. euroa), liittyivät pääasiassa vakuutuskorvauksiin. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varaston muutos oli 23,3 miljoonaa euroa (tammi-kesäkuu 2012: 46,3 milj. euroa). Koska malmin louhinta ja murskaus keskeytettiin tilapäisesti syyskuun 2012 ja toukokuun 2013 väliseksi ajaksi, uutta malmia ei kasattu vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä eikä toisen neljänneksen alussa. Tämän seurauksena keskeneräisten tuotteiden varasto kasvoi vähemmän kuin normaalin tuotannon ylösajon aikana. Malmintuotanto aloitettiin onnistuneesti uudelleen toukokuussa, ja se on edistynyt suunnitelmien mukaisesti. Tammi-kesäkuun henkilöstökulut olivat -15,5 miljoonaa euroa (tammi-kesäkuu 2012: -14,8 milj. euroa). Kulujen kasvu johtui henkilöstömäärän lisääntymisestä. Toisaalta kulujen kasvua tasoittivat lomautukset, jotka Talvivaara käynnisti helmikuussa ja lopetti huhtikuussa 2013. Tammi-kesäkuun liiketappio oli -43,8 miljoonaa euroa (tammi-kesäkuu 2012: tappio -22,3 milj. euroa). Materiaali- ja palvelukulut tammi-kesäkuussa 2013 olivat yhteensä -41,7 miljoonaa euroa (tammi-kesäkuu 2012: -68,5 milj. euroa) ja liiketoiminnan muut kulut olivat -25,3 miljoonaa euroa (tammi-kesäkuu 2012: -33,9 milj. euroa). Suurimmat kuluerät olivat tuotantokemikaalit, ulkoiset palvelut, sähkö ja kunnossapito. Malmintuotannon tilapäisen keskeyttämisen vuoksi katsauskauden alun louhinta- ja materiaalinkäsittelykulut olivat pienemmät kuin tammi-kesäkuussa 2012. Metallien talteenoton kustannukset olivat edellisvuotta korkeammat. Syynä oli rikkivedyn ja vetyperoksidin käytön lisääminen syöttöliuoksen alhaisen metallipitoisuuden ja lämpötilan vuoksi. Liiketulosta heikensivät myös edellä mainitut vesien neutralointikulut. Sinkintuotantoon ja siihen liittyviin tuotantokustannuksiin puolestaan vaikuttivat tilapäiset tekniset ongelmat. Tammi-kesäkuun rahoitustuotot olivat 0,4 miljoonaa euroa (tammi-kesäkuu 2012: 1,6 milj. euroa). Rahoituskulut olivat -24,8 miljoonaa euroa (tammi- kesäkuu 2012: -21,7 milj. euroa) ja koostuivat pääasiassa lainojen koroista ja muista rahoituskustannuksista. Talvivaaran tammi-kesäkuun tappio ja laaja tulos olivat -51,5 miljoonaa euroa (tammi-kesäkuu 2012: -32,4 milj. euroa). Tappioon vaikuttivat alhainen nikkelin hinta, ylimääräisen veden puhdistus- ja juoksutuskustannukset sekä ennakoitua pienemmät tuotetoimitukset. Osakekohtainen tappio oli -0,06 euroa (tammi-kesäkuu 2012: -0,12 euroa). Tase Tammi-kesäkuun investoinnit olivat 32,6 miljoonaa euroa (tammi-kesäkuu 2012: 35,3 milj. euroa). Investoinnit liittyivät lähinnä vesienhallintarakenteiden ja uraanin talteenottolaitoksen rakentamiseen. Konsernin taseessa aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden arvo oli 30.6.2013 yhteensä 813,4 miljoonaa euroa (31.12.2012: 809,5 milj. euroa). Konsernin vaihto-omaisuus oli 30.6.2013 yhteensä 329,0 miljoonaa euroa (31.12.2012: 297,8 milj. euroa). Vaihto-omaisuuden kasvu johtui tuotannon ylösajosta ja sen aiheuttamasta lisäyksestä kasatun malmin määrässä. Vaihto- omaisuus arvostetaan hankintamenoon. Malmintuotannon tilapäinen keskeyttäminen puolestaan vähensi vaihto-omaisuuden kasvua vuoden alkupuoliskolla. Myyntisaamiset olivat kesäkuun lopussa yhteensä 9,0 miljoonaa euroa (31.12.2012: 32,2 milj. euroa). Myyntisaamiset vähenivät tuotetoimitusten pienenemisen vuoksi. Lisäksi Talvivaara myi osan myyntisaamisistaan joulukuussa 2012 solmimansa sopimuksen perusteella. Kesäkuun 2013 lopussa rahavarat olivat 101,1 miljoonaa euroa (31.12.2012: 36,1 milj. euroa). Oman pääoman osuus taseen omassa pääomassa ja veloissa oli kesäkuun lopussa 504,4 miljoonaa euroa (31.12.2012: 306,8 milj. euroa). Talvivaaran järjestämän merkintäetuoikeusannin tuotto transaktiomenojen jälkeen oli 250,8 miljoonaa euroa. Annista on kerrottu tarkemmin jäljempänä kohdassa "Rahoitus". Lisäksi omaan pääomaan kirjattiin tammi-kesäkuussa 3,2 miljoonaa euroa hybridilainan korkomenoja. Varaukset vähenivät 27,5 miljoonasta eurosta (31.12.2012) 15,8 miljoonaan euroon (30.6.2013). Vesitaseen hallinnasta sekä marraskuussa 2012 sattuneesta kipsisakka-altaan vuodosta aiheutuneet kustannukset olivat tammi-kesäkuussa 2013 yhteensä 12,0 miljoonaa euroa, ja niihin liittyvät varaukset kirjattiin pois taseesta. Lainat vähenivät 599,8 miljoonasta eurosta (31.12.2012) 510,6 miljoonaan euroon (30.6.2013). Tämä johtui lähinnä vuonna 2008 liikkeeseen lasketun senioristatuksisen vakuudettoman vaihtovelkakirjalainan takaisinmaksusta sekä rahoitusleasingveloista. Ennakkomaksut kasvoivat 17,2 miljoonalla eurolla joulukuun 2012 lopun 273,7 miljoonasta eurosta kesäkuun 2013 lopun 290,9 miljoonaan euroon. Talvivaaralle maksettiin tammi-kesäkuussa yhteensä 7,4 miljoonaa euroa ennakkomaksuja Cameco Corporationin kanssa solmitun uraanin myynti- ja ostosopimuksen perusteella. Lisäksi yhtiö sai 12,0 miljoonaa euroa ennakkomaksuja Nyrstarin kanssa solmitun, sinkkituotantoa koskevan tuotevirtasopimuksen muutossopimuksen perusteella (ks. "Rahoitus"). Ennakkomaksu Nyrstarilta pieneni 2,2 miljoonalla eurolla sinkkitoimitusten seurauksena. Oma pääoma ja velat olivat kesäkuun lopussa yhteensä 1 364,1 miljoonaa euroa (31.12.2012: 1 260,8 milj. euroa). Rahoitus Talvivaara Sotkamo solmi 12.2.2013 Camecon kanssa sopimuksen uraanin myynti- ja ostosopimuksen muuttamisesta. Muutossopimuksen nojalla Camecon Talvivaara Sotkamolle uraanin talteenottolaitoksen rakentamisesta maksaman ennakkomaksun määrää nostettiin 10 miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla 70 miljoonaan Yhdysvaltain dollariin. Lisäksi sopimuskautta jatkettiin 31.12.2017 asti ja sopimusehtoja tarkistettiin vastaavasti. Cameco maksoi ennakkomaksun korotuksen helmikuussa 2013. Talvivaara Sotkamo solmi 14.2.2013 Nyrstarin kanssa sinkkituotantoa koskevan uudistetun tuotevirtasopimuksen, jonka mukaan Nyrstar suorittaa Talvivaara Sotkamolle 12 miljoonan euron suuruisen kertamaksun, ja tämän vastineeksi Talvivaara Sotkamo jättää perimättä Nyrstarilta alkuperäisessä sinkin tuotevirtasopimuksessa määrätyn 350 euron suuruisen tonnikohtaisen louhinta- ja prosessointimaksun seuraavista 38 000:sta toimitettavasta sinkkitonnista. Nyrstar maksoi ennakkomaksun helmikuussa 2013. Talvivaaran Kaivososakeyhtiön ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi 8.3.2013 hallituksen ehdotuksen, jonka mukaan hallitus valtuutettiin päättämään maksullisesta osakeannista osakkeenomistajien merkintäetuoikeuden mukaisesti. Osakeanti päättyi huhtikuussa, ja kaikki tarjotut 1 633 857 840 uutta osaketta merkittiin. Osakeannin tuotto ennen kuluja oli noin 261 miljoonaa euroa, ja Talvivaaran Kaivososakeyhtiön osakkeiden kokonaismäärä nousi 1 906 167 480 osakkeeseen. Talvivaara maksoi takaisin vuonna 2008 liikkeeseen lasketun senioristatuksisen vakuudettoman vaihtovelkakirjalainan jäljellä olleen pääoman 20.5.2013. Jäljellä olleiden vaihtovelkakirjalainojen nimellisarvo oli 76,9 miljoonaa euroa, ja takaisinmaksu tapahtui lainaehtojen mukaisesti. Going concern Talvivaara toteuttaa parhaillaan useita tehostamis- ja tuottavuustoimenpiteitä, joiden tavoitteena on ratkaista lähitulevaisuuden operatiiviset haasteet, parantaa tuotantoprosessien vakautta ja tehokkuutta ja vähentää tuotantokustannuksia (ks. "Tehostamis- ja tuottavuusohjelma"). Kun otetaan huomioon Talvivaara-konsernissa parhaillaan toteutettava tehostamis- ja tuottavuusohjelma, nykyinen likviditeettiasema sekä tuotannon, metallien hintojen ja valuuttakurssien jokseenkin mahdolliset muutokset, konsernin ennusteet ja arviot viittaavat siihen, että konserni voi jatkaa toimintaansa riittävillä taloudellisilla voimavaroilla nähtävissä olevassa tulevaisuudessa. Näin ollen konsernin tilinpäätös voidaan edelleen tehdä "going concern" -periaatetta noudattaen. Tuotantokatsaus Huhti-kesäkuussa Talvivaaran nikkelin tuotanto oli 1 776 tonnia (huhti-kesäkuu 2012: 3 194 tonnia) ja sinkin tuotanto 4 465 tonnia (6 686 tonnia). Tammi- kesäkuussa nikkelin tuotanto oli 4 508 tonnia (tammi-kesäkuu 2012: 6 568 tonnia) ja sinkin tuotanto 7 593 tonnia (14 576 tonnia). Metallien talteenotossa tuotantoon vaikutti edelleen kiertoliuoksen alhainen metallipitoisuus. Talvivaara myös toteutti suunnitellun huoltoseisokin toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa, minkä johdosta metallitehdas oli suljettuna tai toimi merkittävästi rajoitetulla käyttöasteella noin 2,5 viikon ajan. Rikkivetytehtaiden suunniteltu huolto aiheutti lisäksi joitain käyttöasterajoituksia huhtikuun keskivaiheilta alkaen. Suunnitellun huoltoseisokin jälkeisen uudelleenkäynnistyksen jälkeen metallitehtaan syöttövirtaus saavutti 1,650 m(3)/h ennätystason kesäkuussa. Tehtaan toiminta on ollut suhteellisen tasaista koko alkuvuoden 2013, eikä tehtaan toiminnan ennakoida rajoittavan tuotantotasoa jatkossa. Vesitaseeseen liittyvät haasteet vaikuttivat biokasaliuotuksen toimintaan koko alkuvuoden 2013. Ylimääräinen vesi ennen kaivostoiminnan keskeytystä syyskuussa 2012 kasatuissa kasoissa laimensi edelleen kiertoliuoksen metallipitoisuuksia, vaikutti ilmastuksen tehokkuuteen, hidasti liuotusprosessin reaktioita ja vaikutti haihduntaan. Nikkelipitoisuus metallitehtaalle pumpatussa kiertoliuoksessa laski alimmillaan noin 1,0 g/l tasolle huhtikuussa ja nousi 1,1-1,2 g/l tasolle kesäkuuhun mennessä. Liuotusprosessi alkoi kuitenkin näyttää parantumisen merkkejä kevään ja alkukesän kuluessa. Kasojen lämpötilat nousivat merkittävästi, mikä osoitti lisääntyvää kemiallisen ja biologisen aktiivisuuden tasoa, ja kuivatuista kasanosista saatiin vahvaa näyttöä liuotustulosten merkittävästä parannuksesta. Kaikkien nykyisten kasojen kuivatustoimenpiteet ovat meneillään siten, että kastelu niissä aina väliajoin keskeytetään. Kasoista kuivatuksen aikana poistuvan liuoksen säilyttämiseen vaadittava tila kuitenkin rajoittaa toimenpiteitä, ja kaikkien kasojen kuivatus kestää vielä useita kuukausia. Toiminnan painopisteitä ovat tällä hetkellä myös tehokkaan ilmastuksen varmistaminen ja laadukas prosessinhallinta. Malmintuotanto aloitettiin onnistuneesti uudelleen toukokuussa, ja se on edistynyt suunnitelmien mukaisesti. Huhti-kesäkuussa, tuotannon uudelleenkäynnistyksen jälkeen louhittiin ja murskattiin yhteensä 1,6 miljoonaa tonnia malmia (Q2 2012: 3,0 milj. tonnia), josta kesäkuun osuus oli 1,2 miljoonaa tonnia. Primäärikasan purku toimi myös suunnitellulla toiminta- asteella kevään aikana suoritettujen prosessimuutosten ja leukamurskainyksikönlisäämisen ansiosta. Metallintuotanto kaivostoiminnan uudelleenkäynnistämisen jälkeen kasatusta malmista muodostuu jatkuvasti tärkeämmäksi loppuvuoden 2013 aikana. Erityistä huomiota kiinnitettiin tehokkaan käynnistymisen varmistamiseen uusissa kasoissa, joista ensimmäisen (primäärikasa nro 4) ennakoidaan valmistuvan syyskuun alussa. Vaikka kasaus on edelleen meneillään, ensivaiheen liuotustulokset kyseisestä kasasta ovat olleet erittäin lupaavia. Kiertoliuoksen lämpötila ylitti kesäkuussa jo 50°C, mikä osoittaa erityisen aktiivisia hapettumisreaktioita kasassa ja ylittää kaikkien aikaisempien kasojen toiminnan vastaavassa vaiheessa. Tuotannon tunnusluvut ------------------------------------------------------------------------- Q2 Q2 Q1-Q2 Q1-Q2 Vuosi 2013 2012 2013 2012 2012 ------------------------------------------------------------------------- Louhinta ------------------------------------------------------------------------- Malmintuotanto Milj. tonnia 1,6 3,0 1,6 6,1 8,7 ------------------------------------------------------------------------- Sivukivituotanto Milj. tonnia 0,9 1,1 0,9 2,6 5,3 ------------------------------------------------------------------------- Malminkäsittely ------------------------------------------------------------------------- Kasattu malmi Milj. tonnia 1,6 3,0 1,6 6,1 8,7 ------------------------------------------------------------------------- Biokasaliuotus ------------------------------------------------------------------------- Malmia liuotuskasalla Milj. tonnia 46,1 41,8 46,1 41,8 44,3 ------------------------------------------------------------------------- Metallien talteenotto ------------------------------------------------------------------------- Nikkeli, metallisisältö tonnia 1 776 3 194 4 508 6 568 12 916 ------------------------------------------------------------------------- Sinkki, metallisisältö tonnia 4 465 6 686 7 593 14 576 25 867 ------------------------------------------------------------------------- Tehostamis- ja tuottavuusohjelma Talvivaara käynnisti laajan tehostamis- ja tuottavuusohjelman kesäkuussa tilanteessa, jossa nikkelin hintakehitys oli jatkunut heikkona alkuvuoden 2013 ajan. Ohjelman päätavoitteena on kassavirran kääntäminen positiiviseksi mahdollisimman pian - nikkelin hinnan kehityksestä riippumatta - kasvattamalla kustannustehokkuutta ja tuottavuutta Yhtiön kaikilla toiminta-alueilla. Ohjelman koordinointia varten perustettiin erillinen työryhmä, ja ohjelmaa toteutetaan yhteistyössä ulkopuolisten konsulttien sekä Talvivaaran kumppanien kanssa. Ohjelma käynnistyi viisi viikkoa kestäneellä intensiivisellä kartoitusvaiheella, joka päättyi heinäkuun alussa. Kartoitusvaiheen aikana tunnistettiin noin 30 toimenpidettä tehokkuuden ja tuottavuuden parantamiseksi, ja ohjelma etenee nyt täyden mittakaavan toteutusvaiheeseen. Tunnistettuja toimenpiteitä olivat esimerkiksi nykyisten liuotuskasojen liuotustulosten parantaminen, metallien talteenottolaitoksen käyttöasteen ja kemikaalitehokkuuden optimointi, käyttöpääoman hallinta, investointien karsinta, tiettyjen omaisuuserien myynti ja rahoitustoimenpiteet. 2.7.2013 julkistetut yhteistoimintaneuvottelut ja niihin liittyvät mahdolliset organisaatiomuutokset ovat osa tehostamis- ja tuottavuusohjelmaa. Keskeisenä osana tehostamis- ja tuottavuusohjelmaa Talvivaara on myös laajentanut laatujohtamisen järjestelmänsä koko organisaatioon. Prosessi on käynnistetty toteuttamalla kaikilla organisaatiotasoilla säännöllisiä laatujohtamiseen perustuvia kokouksia, joiden tavoitteena on lisätä kustannustietoisuutta ja tehostaa päivittäistä suunnittelua. Lisäksi kannustinjärjestelmiä on tarkistettu, jotta työntekijöiden henkilökohtaiset tavoitteet ja Talvivaaran tavoitteet ovat keskenään linjassa. Kestävä kehitys, turvallisuus ja lupaprosessit Turvallisuus Talvivaaran tavoitteena on luoda turvallinen ja terveellinen työympäristö, ja Yhtiö jatkoi turvallisuuskulttuurinsa kehittämistä "nolla tapaturmaa" -periaatteen pohjalta. Talvivaaran koko henkilöstön turvallisuuskoulutusta on edelleen lisätty. Toisen vuosineljänneksen lopulla Talvivaaran henkilökunnan työtapaturmatiheys oli 19,5 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden laskettuna jatkuvapäivitteisesti 12 kuukaudelta (30.6.2012: 13,7 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden). Ympäristö Kaivostoiminnan ympäristövaikutusten jatkuva vähentäminen on yksi Talvivaaran toiminnan painopisteistä. Tällä hetkellä keskeistä on vesitaseen hallinta. Kaivosalueella olevan ylimääräisen veden puhdistaminen ja juoksutus jatkui katsauskaudella, mikä alensi vesienhallintaan liittyvää riskitasoa ja mahdollisti malmin louhinnan uudelleenkäynnistämisen sekä muiden toiminnallisten prosessien jatkumisen suunnitelmien mukaisesti. Tammi-kesäkuussa 2013 kaivosalueella neutraloitiin ja sieltä juoksutettiin noin kolme miljoonaa kuutiota ylimääräistä vettä. Juoksutetun veden laatu on pysynyt suunnitellulla tasolla. Talvivaara arvioi päästöjen ympäristövaikutusten liittyvän lähinnä vesien sulfaattipitoisuuteen ja luontoon joutuvien metallien määrien odotetaan olevan vähäisiä. Talvivaaran näkemyksen mukaan ylimääräisen veden jatkuva poistaminen kaivosalueelta on välttämätöntä ympäristöön ja kaivoksen toimintaan kohdistuvien riskien edelleen vähentämiseksi sekä turvallisen vesitaseen hallinnan varmistamiseksi. Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaassa havaittiin vuoto huhtikuun 2013 alussa. Vuoto saatiin tukittua kahdessa päivässä, ja kaikki altaasta vuotanut vesi saatiin varastoitua kaivosalueen turvapatoihin. Talvivaara kehittää toimintaansa jatkuvasti, mutta historialliset ongelmat rikkivetypäästöjen (haju) ja pölyn suhteen on Yhtiön näkemyksen mukaan ratkaistu. Alkuvuonna 2013 lähiseudun asukkaat tekivät vain muutamia yksittäisiä päästöihin liittyviä valituksia. Talvivaara panostaa ympäristöasioita koskevaan ajantasaiseen ja avoimeen viestintään paikallisten yhteisöjen ja muiden sidosryhmien kanssa. Seudun asukkaille tarkoitettu suomenkielinen sivusto www.paikanpaalla.fi toimi edelleen tehokkaana välineenä paikallisten asukkaiden kannalta olennaisen ja ajantasaisen tiedon välittämiseen sekä vuorovaikutukseen sidosryhmien kanssa. Lupaprosessit Talvivaaran voimassa olevan ympäristöluvan päivitysprosessi on parhaillaan käynnissä. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (AVI) myönsi Talvivaaralle 31.5.2013 vesien juoksutusta koskevan ympäristöluvan. Lupapäätöksellä poistettiin Talvivaaran kokonaisvesipäästökiintiö ja muutettiin epäpuhtauksien määrää koskevia rajoituksia. Aikaisemman vesipäästökiintiön sijasta uusi lupapäätös rajoittaa vesien juoksutusta läheisen Kalliojoen virtaaman perusteella. Talvivaara on valittanut virtaamarajoituksesta Vaasan hallinto- oikeuteen, koska Yhtiön näkemyksen mukaan kyseinen lupakohta rajoittaa tarpeettomasti puhdistettujen vesien poistamista alueelta ja näin ollen mahdollisuutta ympäristöriskien pienentämiseen. Ennen ympäristöluvan saamista vesien puhdistaminen ja juoksutus toteutettiin Yhtiön ympäristönsuojelulain mukaan tekemän poikkeusilmoituksen ja Kainuun ELY- keskuksen siitä helmikuussa 2013 antaman päätöksen nojalla. Kesäkuun alusta lähtien vesien juoksuttaminen on jatkunut uuden ympäristöluvan nojalla. Talvivaara ennakoi saavansa AVI:n lupapäätöksen ympäristöluvasta kokonaisuudessaan aikaisintaan syksyllä 2013. Yhtiön uraanin talteenottoa koskevan ympäristöluvan käsittely on meneillään AVI:ssa, ja päätös siitä saataneen niin ikään aikaisintaan syksyllä 2013. Talvivaara on myös hakenut uraanin talteenottoon liittyvää kemikaalilupaa, ja hakemuksen käsittely on vireillä. Liiketoiminnan kehitys ja kaupalliset järjestelyt Suunniteltu uraanin talteenotto ja uraanin myynti- ja ostosopimus Cameco Corporationin kanssa Talvivaara valmistelee uraanin talteenottoa Yhtiön nykyisen toiminnan sivutuotteena. Uraania esiintyy luonnostaan pieninä pitoisuuksina Talvivaaran kaivosalueella, ja sitä liukenee muiden tuotteiden ohella prosessiliuokseen. Uraanin tuotantomääräksi arvioidaan noin 350 tonnia (noin 770 000 paunaa) uraania vuodessa, mikä vastaa noin 410 tonnia (900 000 paunaa) uraanirikastetta (UO(4)). Kaikki Talvivaaran tuottama uraani myydään pitkäaikaisen sopimuksen mukaisesti Camecolle. Uraanin talteenottolaitos on käytännössä katsoen valmis ja otetaan käyttöön heti kun loputkin tarvittavat luvat on saatu. Varsinainen yhtiökokous Talvivaaran varsinainen yhtiökokous pidettiin 2.5.2013 Helsingissä. Kokouksessa päätettiin muun muassa seuraavaa: * Osinkoa ei makseta tilivuodelta 2012. * Hallituksen jäsenten palkkiot vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen päättyvälle toimikaudelle ovat seuraavat: hallituksen puheenjohtaja 120 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtaja 69 000 euroa, hallituksen valiokuntien ja komiteoiden puheenjohtajat 69 000 euroa ja muut työsuhteiset ja ei- työsuhteiset hallituksen jäsenet 48 000 euroa. * Hallituksen jäsenmäärä on yhdeksän. Hallituksen jäseniksi uudelle toimikaudelle valittiin Tapani Järvinen, Pekka Perä, Graham Titcombe, Edward Haslam, Eileen Carr, Stuart Murray, Michael Rawlinson ja Kirsi Sormunen. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Maija-Liisa Friman. * Tilintarkastajan palkkio maksetaan laskun mukaan, ja tilintarkastajaksi tilikaudelle 2013 valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. * Yhtiöön perustetaan osakkeenomistajien nimitystoimikunta, jonka tehtävänä on valmistella hallituksen jäsenten valintaan ja palkitsemiseen liittyvät ehdotukset yhtiökokoukselle. Samalla hyväksyttiin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys. * Yhtiöjärjestyksen kohtaa 8 muutetaan siten, että se vastaa nimitystoimikunnan perustamisen johdosta hallituksen valiokuntien tehtäviin tehtäviä muutoksia ja Yhtiön nykyisin noudattamia käytäntöjä. Riskienhallinta ja tärkeimmät riskit Riskien hallintaa koskevan hyvän hallinnointitavan mukaisesti Talvivaaralla on käynnissä jatkuva hallituksen hyväksymä prosessi riskien tunnistamiseksi, niiden vaikutuksien mittaamiseksi tiettyjen oletusten pohjalta sekä riskien hallitsemiseen tarvittaviin ennakoiviin toimenpiteisiin ryhtymiseksi. Talvivaaran toimintaan vaikuttavat erilaiset kaivosalan yleiset riskit, kuten Talvivaaran mineraaliesiintymien tuotannolliseen kehittämiseen liittyvät riskit, arviot varannoista ja resursseista, infrastruktuuririskit ja hyödykehintojen volatiliteetti. Riskejä liittyy myös yhteistyökumppaneihin, valuuttojen vaihtokursseihin, johtamis- ja valvontajärjestelmiin, edellisten tilikausien tappioihin, Talvivaara-konsernin tulevaa kannattavuutta koskeviin epävarmuustekijöihin, riippuvuuteen avainhenkilöistä, lakien, säännösten ja niihin liittyvien kustannusten vaikutuksiin, ympäristövahinkoihin sekä Talvivaaran kaivospiiriin ja toiminnan vaatimiin lupiin. Tärkeimmät lyhyen aikavälin riskit koskevat Talvivaarassa parhaillaan toteutettavaa toiminnan ylösajoa. Yhtiö on osoittanut, että sen kaikki tuotantoprosessit toimivat teollisessa mittakaavassa. Ylösajon nopeuteen voi silti liittyä riskitekijöitä, kuten puutteita tuotantolaitteiden luotettavuudessa ja kestävyydessä sekä epävarmuutta metallien liukenemisnopeudesta ja lopullisista saanneista biokasaliuotuksessa. Lisäksi Talvivaaralla saattaa olla tuotantoon tai tuotannon ylösajoon liittyviä riskejä, jotka eivät ole tällä hetkellä tiedossa tai joihin yhtiö ei voi vaikuttaa. Nikkelin markkinahinta on vaihdellut aiemmin voimakkaasti, ja Talvivaara odottaa volatiliteetin jatkuvan edelleen. Tähän vaikuttavat kysynnän ja tarjonnan tasapainossa tapahtuvat muutokset, makrotalouden tekijät ja valuuttakurssien vaihtelut. Koska noin 90 prosenttia Talvivaaran liikevaihdosta tulee tällä hetkellä nikkelin myynnistä, nikkelin hintamuutoksilla on välitön ja merkittävä vaikutus yhtiön taloudelliseen tulokseen ja liiketoimintaan. Helmikuusta 2010 lähtien Talvivaaralla ei ole ollut suojauksia metallien hintojen vaihteluja vastaan. Täysi tai lähes täysi altistuminen nikkelin hinnan muutoksille on Talvivaaran strategian mukaista, sillä yhtiön näkemyksen mukaan Talvivaaran kaivos voi täydessä mittakaavassa toimiessaan toimia kannattavasti alhaistenkin raaka-ainehintojen kausina. Talvivaaran liikevaihto muodostuu lähes pelkästään Yhdysvaltain dollareista, kun taas yhtiön kustannukset ovat euromääräisiä. Euron mahdollinen vahvistuminen Yhdysvaltain dollariin nähden voi haitata yhtiön liiketoimintaa ja heikentää sen taloudellista tilannetta olennaisesti. Talvivaara suojautuu dollarin kurssimuutoksilta tapauskohtaisesti. Tavoitteena on rajoittaa Yhdysvaltain dollarin heikentymisen haittavaikutuksia kulloinkin perustellulla tavalla. Ellei Talvivaara pysty tuottamaan riittäviä määriä myytäviä tuotteita, erityisesti nikkeliä, tai jos tuotantokustannukset nousevat odottamattomasti tai jos hyödykehinnat tai valuuttakurssit muuttuvat äkisti ja merkittävästi, yhtiölle saattaa aiheutua likviditeetti- ja jälleenrahoitusriskejä. Talvivaara pyrkii pienentämään likviditeettiriskiä seuraamalla tarkasti maksuvalmiuttaan. Tavoitteena on havaita mahdollisesti uhkaavat epäedulliset muutokset hyvissä ajoin ja saada riittävästi aikaa tarvittavan luoton tai muun rahoituksen hankkimiseen kohtuullisin ehdoin. Talvivaara pyrkii myös pitämään pitkäaikaisten velkojen maturiteettiprofiilin tasapainossa jälleenvakuutusriskien vähentämiseksi. Henkilöstö ja johto Talvivaaran palveluksessa oli 30.6.2013 yhteensä 673 työntekijää (Q2 2012: 595) mukaan lukien noin 80 määräaikaista kesäharjoittelijaa. Toisen vuosineljänneksen henkilöstökulut olivat yhteensä 6,8 miljoonaa euroa (Q2 2012: 5,7 milj. euroa). Tammi-kesäkuun henkilöstökulut olivat yhteensä 12,8 miljoonaa euroa (tammi-kesäkuu 2012: 12,3 milj. euroa). Talvivaaran työntekijöiden palkat perustuvat toimialan työehtosopimuksiin. Kokonaispalkka koostuu peruspalkasta sekä lyhyen ja pitkän aikavälin kannustinohjelmista. Vuosittaiset lyhyen aikavälin kannustinkriteerit perustuvat sekä työntekijän henkilökohtaisiin että Yhtiön tuloksiin. Yhtiön pitkän aikavälin kannustinohjelmiin kuuluvat vuosina 2007 ja 2011 käynnistetyt, koko henkilöstöä koskevat osakeoptio-ohjelmat sekä henkilöstörahasto Talvivaaran maksamien tulospalkkioiden hallintaa varten. Lisäksi johdon omistusyhtiö Talvivaara Management Oy on Yhtiön ylimmän johdon ja tiettyjen muiden avaintyöntekijöiden omistuksessa. Toisella vuosineljänneksellä Talvivaara ilmoitti keskeyttävänsä helmikuussa 2013 aloitetut lomautukset käynnistääkseen malmin louhinnan ja malminkäsittelytoiminnot uudelleen toukokuussa 2013. Lisätietoa 2.7.2013 julkistetuista mahdollisista organisaatiomuutoksista löytyy jäljempää kohdasta"Katsauskauden jälkeiset tapahtumat". Talvivaaran viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen palkittiin Viestinnän ammattilaiset ry:n (ProCom) Vuoden viestintäammattilaisena kesäkuussa 2013. Nissisen palkitsemisen perusteina painotettiin erityisesti hänen kriisiviestintäänsä vuoden 2012 lopulla sattuneen kipsisakka-altaan vuodon yhteydessä sekä Talvivaaran viestinnän kehittämistä entistä avoimempaan ja proaktiivisempaan suuntaan. Osakkeet ja osakkeenomistajat Liikkeelle laskettujen, Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään osakasluetteloon rekisteröityjen osakkeiden määrä oli 30.6.2013 yhteensä 1 906 167 480. Kun otetaan huomioon 16.12.2010 merkittäväksi tarjotun 225 miljoonan euron vaihtovelkakirjalainan sekä vuosien 2007 ja 2011 optio-ohjelmien vaikutukset, Yhtiön koko valtuutettu osakemäärä oli 2 041 901 379. Osakkeiden merkintäaika 2007B-optioilla alkoi 1.4.2011 ja päättyi 31.3.2013. 2007B-oikeuksien perusteella ei merkitty tammi-kesäkuun 2013 aikana uusia Talvivaaran osakkeita. Merkintäajan umpeuduttua 2007B-optio-oikeuksista jäi käyttämättä 2 284 337 kappaletta ja ne raukesivat. Vuoden 2007 optio-ohjelman ehtoja muutettiin huhtikuussa 2013, minkä jälkeen Yhtiön työntekijöillä on yhteensä 16 289 000 kappaletta 2007C-optio-oikeuksia, joiden merkintäaika alkoi 1.4.2012 ja päättyy 31.3.2014. 2007C-optio-oikeuksien perusteella ei merkitty tammi-kesäkuun 2013 aikana uusia Talvivaaran osakkeita, ja optio-oikeuksista on vielä käyttämättä 16 289 000 kappaletta. Vuoden 2011 optio-ohjelman ehtoja muutettiin huhtikuussa 2013, minkä jälkeen Yhtiön työntekijöillä on yhteensä 9 432 500 kappaletta 2011B-optio-oikeuksia, joiden merkintäaika alkaa 1.4.2015 ja päättyy 31.3.2017. 2011B-optio-oikeuksista on käyttämättä 9 432 500 kappaletta. Talvivaaran Kaivososakeyhtiön maaliskuussa 2013 pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa päätettiin hyväksyä hallituksen ehdotus koskien hallituksen valtuuttamista päättämään maksullisesta osakeannista osakkeenomistajien merkintäetuoikeuden mukaisesti. Anti toteutettiin huhtikuussa 2013, ja Talvivaaran osakkeiden kokonaismäärä nousi 1 906 167 480 osakkeeseen. Seuraavat osakkaat omistivat 30.6.2013 yli viisi prosenttia Talvivaaran osakkeista ja äänioikeudesta: Solidium Oy (16,7 %), Pekka Perä (6,5 %) ja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma (6,2 %). Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Suunnitellut organisaatiomuutokset Talvivaara ilmoitti 2.7.2013 suunnittelevansa muutoksia Yhtiön organisaatioon tukeakseen Yhtiön kustannussäästö- ja tehostamisohjelmaa tilanteessa, jossa nikkelin hintakehitys on jatkunut huonona koko alkuvuoden 2013. Yhtiö uskoo, että suunnitellut muutokset lisäävät toimintojen tehokkuutta, vähentävät toimintakuluja ja auttavat luomaan organisaation, joka paremmin vastaa nykyistä markkinatilannetta. Yhtiö arvioi, että suunnitellut muutokset voivat aiheuttaa irtisanomisia ja/tai lomautuksia, jotka kohdistuvat enimmillään 250 työntekijään. Yhtiö on kutsunut henkilöstöryhmien edustajat yt-neuvotteluihin yhteistoimintalain edellyttämällä tavalla. Neuvotteluiden piirissä ovat konsernin kaikki yhtiöt, Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj, Talvivaara Sotkamo Oy ja Talvivaara Exploration Oy. Tuotannon myönteinen kehitys jatkuu Talvivaaran louhinta- ja malminkäsittelytoiminnot ylsivät heinäkuussa kaikkien aikojen tuotantoennätykseen, kun uutta malmia murskattiin ja kasattiin 1,6 miljoonaa tonnia. Toukokuun puolivälissä uudelleenkäynnistetyn malmintuotannon jälkeen kasatun malmin osalta ensivaiheen liuotustulokset ylittävät kaikkien aikaisempien kasojen toiminnan vastaavassa vaiheessa. Kiertoliuoksen lämpötila on tällä hetkellä noin 54°C, mikä osoittaa ertyisen aktiivisen toimintatason kasassa. Myös haihdunta on ollut voimakasta kyseisellä lohkolla, mikä on erittäin myönteistä vesitaseen hallinnan kannalta. Vanhempien kasojen kuivatus edistyi ennakoitua hitaammin huhti-kesäkuussa 2013, mutta kuivatustoimenpiteitä nopeutetaan osana liuotustulosten parantamiseen tähtääviä toimia. Metallien talteenottolaitoksen saavuttamat syöttövirtaukset ja laitoksen käytettävyys ovat säilyneet korkeina. Viimeaikainen toiminnan kehitys on Talvivaaran tehostamis- ja tuottavuusohjelman tavoitteiden mukaista ja tukee Yhtiön kykyä ylläpitää ja parantaa toimintaansa ja taloudellista tulostaan nykyisessä markkinatilanteessa. Talvivaara tavoittelee yhteensä noin 100 miljoonan euron parannusta kassavirtaan seuraavan 12 kuukauden aikana ohjelman onnistuneella toteutuksella. Lyhyen aikavälin näkymät Toiminnalliset näkymät Kuten Talvivaaran 19.7.2013 julkaisemassa toimintapäivityksessä todettiin, Yhtiö on luopunut koko vuoden 2013 tuotantoennusteestaan noin 18 000 tonnia nikkeliä. Syynä tuotantoarviosta luopumiseen olivat nykyisten kasojen liuotustuloksiin lyhyellä aikavälillä liittyvät epävarmuudet. Heinä-joulukuun 2013 tuotannon ennakoidaan kuitenkin kasvavan merkittävästi tammi-kesäkuuhun verrattuna, kun uudet kasat otetaan tuotantoon ja liuotusprosessin toiminnan tehostuminen jatkuu. Markkinanäkymät Nikkelin ja muiden perusmetallien hintaan kohdistui huomattavia paineita koko alkuvuoden 2013. Lontoon metallipörssissä nikkelin hinta oli vuoden alussa 18 000-19 000 Yhdysvaltain dollaria tonnilta, ja se laski kesän aikana alle14 000 dollariin tonnilta. Nikkelin hintaa painoi maailmantalouden kasvunäkymien epävarmuus, epäsuotuisasti kehittyvä ruostumattoman teräksen käyttöaste ja nikkelivarastojen kasvaminen - Lontoon metallipörssin nikkelivarastot saavuttivat kaikkien aikojen ennätystason: 200 000 tonnia. Talvivaara arvioi nikkelin hinnan kehityksen jatkuvan epävakaana, ja lisäksi suurten nikkelivarastojen ja maailmantalouden epävarmuuden rajoittavan hintojen nousua lyhyellä aikavälillä. Lyhyen aikavälin markkinanäkyvät ovat edelleen haastavat. Suurelle osalle nikkelikaivosteollisuuden toimijoista tämänhetkinen hintataso on huomattavasti alle tuotannon rajakustannusten. Talvivaara katsookin, että nykyinen hintataso on keskipitkällä aikavälillä kestämätön, ja että heikosta hinnasta johtuvat tuotantorajoitukset ja maailmantalouden kehityksen kääntyminen myönteisemmäksi voivat tukea huomattavaa hinnannousua. Talvivaara arvioi nikkelin kysyntä- ja tarjontatekijöiden tukevan nikkelin hinnan myönteistä kehitystä pidemmällä aikavälillä. Tähän vaikuttavat muun muassa koko nikkeliteollisuuden tuotannon kasvavat rajakustannukset sekä sellaisten uusien nikkelihankkeiden puute, jotka voisivat seuraavien muutaman vuoden jälkeen korvata tuotannosta poistuvaa kapasiteettia. 15.8.2013 Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Hallitus KONSERNIN TULOSLASKELMA Tilintarkas- Tilintarkas- Tilintarkas- Tilintarkas- tamaton tamaton tamaton tamaton 4-6/ 4-6/ 1-6/ 1-6/ (kaikki luvut EUR '000) 2013 2012 2013 2012 ---------------------------------------------------- Liikevaihto 13 013 33 440 40 618 72 467 Liiketoiminnan muut tuotot 448 142 1 177 1 499 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varaston muutos 15 974 23 844 23 262 46 322 Materiaalit ja palvelut -19 126 -33 553 -41 740 -68 474 Henkilöstökulut -8 211 -6 980 -15 496 -14 799 Poistot ja arvonalentumiset -13 300 -12 747 -26 399 -25 411 Liiketoiminnan muut kulut -12 656 -15 016 -25 268 -33 905 ---------------------------------------------------- Liikevoitto/tappio(-) -23 858 -10 870 -43 846 -22 301 Rahoitustuotot 520 125 408 1 568 Rahoituskulut -13 131 -12 373 -24 760 -21 745 ---------------------------------------------------- Rahoitustuotot/kulut (-) (netto) -12 611 -12 248 -24 352 -20 177 Voitto/tappio(-) ennen veroja -36 469 -23 118 -68 198 -42 478 Tuloverot 8 889 5 642 16 686 10 093 ---------------------------------------------------- Kauden voitto/tappio(-) -27 580 -17 476 -51 512 -32 385 ---------------------------------------------------- Jakautuminen: Emoyrityksen omistajille -28 278 -15 999 -53 143 -29 560 Määräysvallattomille omistajille 698 -1 477 1 631 -2 825 ---------------------------------------------------- -27 580 -17 476 -51 512 -32 385 ---------------------------------------------------- Emoyrityksen omistajille kuuluva osakekohtainen voitto/tappio(-) ( € /osake) Laimentamaton ja laimennusvaikutuksella oikaistu -0,03 -0,06 -0,06 -0,12 +---------------------------------------+------------+------------+------------+ |KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ | |Tilintarkas-|Tilintarkas-|Tilintarkas-|Tilintarkas-| | | | | | | | | tamaton| tamaton| tamaton| tamaton| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ | | 4-6/| 4-6/| 1-6/| 1-6/| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |(kaikki luvut EUR '000) | 2013| 2012| 2013| 2012| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Kauden voitto/tappio(-) | -27 580| -17 476| -51 512| -32 385| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Muut laajan tuloksen erät | -| | | | |verovaikutuksella | | -| -| -| |oikaistuna | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Laaja tulos yhteensä | -27 580| -17 476| -51 512| -32 385| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Jakautuminen: | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Emoyrityksen omistajille | -28 278| -15 999| -53 143| -29 560| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Määräysvallattomille | 698| -1 477| 1 631| -2 825| |omistajille | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ | | -27 580| -17 476| -51 512| -32 385| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ KONSERNIN TASE Tilintarkas- Tilintarkas- tamaton tettu (kaikki luvut EUR '000) 30.6.13 31.12.12 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 813 418 809 452 Biologiset hyödykkeet 9 042 9 125 Aineettomat hyödykkeet 6 897 7 014 Osuudet osakkuusyrityksissä 6 710 5 694 Laskennalliset verosaamiset 71 066 52 588 Muut saamiset 7 738 2 940 Myytävissä olevat rahoitusvarat 2 2 914 873 886 815 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 328 968 297 761 Myyntisaamiset 8 992 32 174 Muut saamiset 10 151 7 980 Rahavarat 101 140 36 058 449 251 373 973 Varat yhteensä 1 364 124 1 260 788 OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma 80 80 Ylikurssirahasto 8 086 8 086 Muut rahastot 790 564 539 559 Kertyneet voittovarat -306 359 -251 365 492 371 296 360 Määräysvallattomien omistajien osuus 12 023 10 392 Oma pääoma yhteensä 504 394 306 752 Pitkäaikaiset velat Lainat 492 396 506 028 Saadut ennakkomaksut 272 476 265 847 Muut velat 249 228 Varaukset 6 497 11 290 771 618 783 393 Lyhytaikaiset velat Lainat 18 249 93 793 Saadut ennakkomaksut 18 438 7 857 Ostovelat 20 498 25 577 Muut velat 21 658 27 178 Varaukset 9 269 16 238 88 112 170 643 Velat yhteensä 859 730 954 036 Velat ja oma pääoma yhteensä 1 364 124 1 260 788 LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA A. Osakepääoma B. Osakeanti C. Ylikurssirahasto D. Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto E. Muut rahastot F. Kertyneet voittovarat G. Yht. H. Määräysvallattomien omistajien osuus I. Omapääoma yht. (kaikki luvut EUR '000) A B C D E F G H I ---------------------------------------------------------- 1.1.12 -151 80 278 8 086 404 070 45 462 129 306 847 15 733 322 580 -29 Kauden tulos - - - - - 560 -29 560 -2 825 -32 385 Muut laajan tuloksen erät - Muut laajan tuloksen erät - - - - - - - - - ---------------------------------------------------------- -29 Kauden laaja tulos - - - - - 560 -29 560 -2 825 -32 385 Liiketoimet omistajien kanssa Toteutetut osakeoptiot - -278 - 5 198 - - 4 920 - 4 920 Vakuudeton senioristatuksinen vaihtovelkakirjalaina, erääntyy 2013 - - - - -251 - -251 - -251 Perpetuaali -1 pääomalaina - - - - 2 353 777 576 109 685 Osakeanti - - - 81 504 - - 81 504 - 81 504 Johdon kannustinjärjestelmä - - - - 47 - 47 - 47 Henkilöstön osakeoptio-ohjelma - työsuorituksen arvo - - - - 1 106 - 1 106 - 1 106 ---------------------------------------------------------- Omistajien pääomasijoitukset ja varojen jakaminen -1 omistajille yhteensä - -278 - 86 702 3 255 777 87 902 109 88 011 Liiketoimet omistajien -1 kanssa yht. - -278 - 86 702 3 255 777 87 902 109 88 011 ---------------------------------------------------------- 30.6.12 -182 80 - 8 086 490 772 48 717 466 365 189 13 017 378 206 ---------------------------------------------------------- 31.12.12 -251 80 - 8 086 490 749 48 810 365 296 360 10 392 306 752 ---------------------------------------------------------- 1.1.13 -251 80 - 8 086 490 749 48 810 365 296 360 10 392 306 752 -53 Kauden tulos - - - - - 143 -53 143 1 631 -51 512 Muut laajan tuloksen erät - Muut laajan tuloksen erät - - - - - - - - - ---------------------------------------------------------- -53 Kauden laaja tulos - - - - - 143 -53 143 1 631 -51 512 Liiketoimet omistajien kanssa Vakuudeton senioristatuksinen vaihtovelkakirjalaina, erääntyy 2013 - - - - -2 417 - -2 417 - -2 417 Perpetuaali -1 pääomalaina - - - - 2 612 851 761 - 761 Merkintäetuoikeusanti - - - 250 827 - - 250 827 - 250 827 Johdon kannustinjärjestelmä - - - - -140 - -140 - -140 Henkilöstön osakeoptio-ohjelma - työsuorituksen arvo - - - - 123 - 123 - 123 ---------------------------------------------------------- Omistajien pääomasijoitukset ja varojen jakaminen -1 omistajille yht. - - - 250 827 178 851 249 154 - 249 154 Liiketoimet omistajien -1 kanssa yht. - - - 250 827 178 851 249 154 - 249 154 ---------------------------------------------------------- 30.6.13 -306 80 - 8 086 741 576 48 988 359 492 371 12 023 504 394 ---------------------------------------------------------- +---------------------------------------+------------+------------+------------+ |KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ | |Tilintarkas-|Tilintarkas-|Tilintarkas-|Tilintarkas-| | | | | | | | | tamaton| tamaton| tamaton| tamaton| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ | | 4-6/| 4-6/| 1-6/| 1-6/| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |(kaikki luvut EUR '000) | 2013| 2012| 2013| 2012| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Liiketoiminnan rahavirrat | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Kauden voitto/tappio(-) | -27 580| -17 476| -51 512| -32 385| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Oikaisut | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Verot | -8 889| -5 642| -16 686| -10 093| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Poistot | 13 300| 12 747| 26 399| 25 411| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Muut tuotot ja kulut, | -9 675| -6 252| -19 831| -12 037| |joihin ei liity | | | | | |maksutapahtumaa | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Korkotuotot | -520| -125| -408| -1 568| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Korkokulut | 13 131| 12 373| 24 760| 21 745| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ | | -20 233| -4 375| -37 278| -8 932| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Käyttöpääoman muutos | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Muiden saamisten | 9 690| 1 242| 17 981| 15 949| |vähennys(+)/lisäys(-) | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Vaihto-omaisuuden | -22 505| -22 305| -31 207| -50 130| |vähennys(+)/lisäys (-) | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Ostovelkojen ja muiden | -16 558| -8 738| -20 863| -21 296| |velkojen vähennys(- | | | | | |)/lisäys(+) | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Käyttöpääoman muutos | -29 373| -29 801| -34 089| -55 477| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ | | -49 606| -34 176| -71 367| -64 409| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Maksetut korot ja muut | -16 332| -11 690| -16 642| -12 531| |rahoitusmenot | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Korko- ja muut | -37| 132| 176| 357| |rahoitustuotot | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Maksetut verot | -12| -| -12| -| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Liiketoiminnan | -65 987| -45 734| -87 845| -76 583| |nettorahavirrat | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Investointien rahavirrat | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Osuudet | -530| -377| -1 016| -3 948| |osakkuusyrityksissä | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Aineellisten | -15 039| -20 556| -32 124| -35 127| |käyttöomaisuushyödykkeiden| | | | | |hankinta | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Biologisten hyödykkeiden | -193| -| -245| -| |hankinta | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Aineettomien hyödykkeiden | -36| -101| -212| -194| |hankinta | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Aineellisten | -| -| -| 18| |käyttöomaisuushyödykkeiden| | | | | |myynti | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Biologisten hyödykkeiden | -| 91| 92| 91| |myynti | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Investointien | -15 798| -20 943| -33 505| -39 160| |nettorahavirrat | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Rahoituksen rahavirrat | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Osakeannista saadut maksut| 193 355| -39| 247 390| 81 138| |transaktiomenoilla | | | | | |vähennettynä | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Toteutetut osakeoptiot | -| 4 619| -| 4 920| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Lähipiirin nettosijoitus | -186| -| -186| -| |Talvivaaran osakkeisiin | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Korollisten lainojen | -| 110 000| -| 130 000| |nostot | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Saadut ennakkomaksut | 8| 6 546| 19 488| 8 333| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Vaihtovelkakirjalainojen | -| -8 168| -| -8 168| |takaisinostot | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Korollisten lainojen | -78 943| -3 495| -80 260| -11 764| |takaisinmaksut | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Rahoituksen | 114 234| 109 463| 186 432| 204 459| |nettorahavirrat | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Rahavarojen | 32 449| 42 786| 65 082| 88 716| |nettolisäys/vähennys(-) | | | | | +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Rahavarat kauden alussa | 68 691| 85 949| 36 058| 40 019| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ |Rahavarat kauden lopussa | 101 140| 128 735| 101 140| 128 735| +--------------------------+------------+------------+------------+------------+ LIITETIEDOT 1. Laatimisperiaatteet Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34-standardin mukaisesti. Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu samoja laatimisperiaatteita kuin vuositilinpäätöksessä 31.12.2012. +------------------------------+-------------+-----------+-----------+---------+ |2. Aineelliset | | | | | |käyttöomaisuushyödykkeet | | | | | +---------------------+--------+-------------+-----------+-----------+---------+ |(kaikki luvut EUR | Koneet|Keskeneräiset| Maa-alueet| Muut| Yht.| |'000) | | | | | | | | ja| omat työt| ja|aineelliset| | | | | | | | | | |laitteet| |rakennukset| hyödykkeet| | +---------------------+--------+-------------+-----------+-----------+---------+ |Bruttokirjanpitoarvo | 376 741| 114 378| 281 209| 229 479|1 001 807| |1.1.13 | | | | | | +---------------------+--------+-------------+-----------+-----------+---------+ |Lisäykset | 386| 29 643| 8| -| 30 037| +---------------------+--------+-------------+-----------+-----------+---------+ |Siirrot | 10 928| -23 774| 8 991| 3 855| -| +---------------------+--------+-------------+-----------+-----------+---------+ |Bruttokirjanpitoarvo | 388 055| 120 247| 290 208| 233 334|1 031 844| |30.6.13 | | | | | | +---------------------+--------+-------------+-----------+-----------+---------+ |Kertyneet poistot ja | | | | | | |arvonalentumistappiot| | | | | | +---------------------+--------+-------------+-----------+-----------+---------+ |1.1.13 | 96 677| -| 44 918| 50 760| 192 355| +---------------------+--------+-------------+-----------+-----------+---------+ |Kauden poistot | 15 455| -| 6 329| 4 287| 26 071| +---------------------+--------+-------------+-----------+-----------+---------+ |Kertyneet poistot ja | | | | | | |arvonalentumistappiot| | | | | | +---------------------+--------+-------------+-----------+-----------+---------+ |30.6.13 | 112 132| -| 51 247| 55 047| 218 426| +---------------------+--------+-------------+-----------+-----------+---------+ |Kirjanpitoarvo 1.1.13| 280 064| 114 378| 236 291| 178 719| 809 452| +---------------------+--------+-------------+-----------+-----------+---------+ |Kirjanpitoarvo | 275 923| 120 247| 238 961| 178 287| 813 418| |30.6.13 | | | | | | +---------------------+--------+-------------+-----------+-----------+---------+ 3. Myyntisaamiset (kaikki luvut EUR '000) 30.6.13 31.12.12 ----------------- Nikkeli-kobolttisulfidi 3 622 25 254 Sinkkisulfidi 5 370 6 912 Kuparisulfidi - 8 ----------------- Myyntisaamiset yht. 8 992 32 174 ----------------- 4. Vaihto-omaisuus (kaikki luvut EUR '000) 30.6.13 31.12.12 ----------------- Raaka-aineet ja tarvikkeet 29 021 21 077 Keskeneräiset tuotteet 295 410 272 775 Valmiit tuotteet 4 537 3 909 ----------------- Vaihto-omaisuus yht. 328 968 297 761 ----------------- 5. Lainat ja pääomalainat (kaikki luvut EUR '000) Pitkäaikaiset 30.6.2013 31.12.2012 --------------------- Pääomalainat 1 405 1 405 Investointi- ja käyttöpääomalaina 45 971 51 600 Vakuudeton joukkovelkakirjalaina erääntyy 2017 108 810 108 683 Luottolimiitti 69 609 69 451 Vakuudeton senioristatuksinen vaihtovelkakirjalaina, erääntyy 2015 230 399 225 875 Rahoitusleasingvelat 20 581 30 748 Muut lainat 15 621 18 266 --------------------- 492 396 506 028 --------------------- Lyhytaikaiset Investointi- ja käyttöpääomalaina 11 430 6 430 Vakuudeton senioristatuksinen vaihtovelkakirjalaina, erääntyy 2013 - 75 805 Rahoitusleasingvelat 6 819 11 558 --------------------- 18 249 93 793 --------------------- Lainat yht. 510 645 599 821 --------------------- 6. Ennakkomaksut (kaikki luvut EUR '000) Pitkäaikaiset 30.6.13 31.12.12 ----------------- Ennakkomaksut sinkkituotteesta 218 548 219 385 Ennakkomaksu uraanituotteesta 53 928 46 462 ----------------- 272 476 265 847 ----------------- Lyhytaikaiset Ennakkomaksut sinkkituotteesta 18 433 7 790 Muut ennakkomaksut 5 67 ----------------- 18 438 7 857 ----------------- Ennakkomaksut yhteensä 290 914 273 704 ----------------- 7. Varaukset Kipsisakka- altaan Vesitaseen Ympäristön Kaivos- vuotovahinko hallinta kunnostaminen maksu Yht. -------------------------------------------------------- 31.12.12 12 156 9 082 6 136 154 27 528 -------------------------------------------------------- Kulu/tuottokirjaukset tuloslaskelmaan: Varausten lisäys - - 178 19 197 Diskonttauksen purkautuminen - - 10 - 10 Käytetty kauden aikana -6 837 -5 132 - - -11 969 -------------------------------------------------------- 30.6.13 5 319 3 950 6 324 173 15 766 -------------------------------------------------------- Varausten pitkä- ja lyhytaikaiset osuudet ovat seuraavat: 30.6.13 31.12.12 ----------------------------------------------------------------- Pitkäaikainen Kipsisakka- altaan vuoto - 5 000 Ympäristön kunnostaminen 6 324 6 136 Kaivosmaksu 173 154 ----------------------------------------------------------------- 6 497 11 290 Lyhytaikainen Kipsisakka- altaan vuoto 5 319 7 156 Vesitaseen hallinta 3 950 9 082 ----------------------------------------------------------------- 9 269 16 238 ----------------------------------------------------------------- Yht. 15 766 27 528 ----------------------------------------------------------------- 8. Muutokset osakkeiden lukumäärässä Osakkeiden lukumäärä -------------- 31.12.2012 272 309 640 Merkintäetuoikeusanti 1 633 857 840 -------------- 30.6.2013 1 906 167 480 -------------- 9. Ehdolliset velat ja sitoumukset (kaikki luvut EUR '000) Ei purettavissa oleviin vuokrasopimuksiin perustuvat vähimmäisvuokrat ovat seuraavat: 30.6.2013 31.12.2012 ------------------------- Yhden vuoden kuluessa 1 748 1 910 Yhtä vuotta pidemmän ajan ja enintään viiden vuoden kuluessa 777 1 036 Yli 5 vuoden kuluttua 47 47 ------------------------- 2 572 2 993 Investointisitoumukset Konsernilla oli 30.6.2013 investointisitoumuksia yhteensä EUR 9,6 miljoonaa (31.12.2012: EUR 15,1 miljoonaa), jotka liittyivät pääasiallisesti Talvivaaran kaivoksen valmiiksi saattamiseen ja toimintavarmuuden parantamiseen sekä tuotantokapasiteetin laajentamiseen. Sitoumukset koskevat uusien käyttöomaisuushyödykkeiden hankintaa. Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Konsernin tunnusluvut 1.4.-30.6 1.4.-30.6 1.1.-30.6 1.1.-30.6 1.1.-31.12 2013 2012 2013 2012 2012 --------------------------------------------------- EUR Liikevaihto '000 13 013 33 440 40 618 72 467 142 948 EUR Liikevoitto (tappio) '000 -23 858 -10 870 -43 846 -22 301 -83 588 Liikevoitto/- tappioprosentti -183,3 % -32,5 % -107,9 % -30,8 % -58,5 % Voitto (tappio) ennen EUR veroja '000 -36 469 -23 118 -68 198 -42 478 -129 292 EUR Kauden voitto (tappio) '000 -27 580 -17 476 -51 512 -32 385 -103 911 Oman pääoman tuotto -6,6 % -4,5 % -12,7 % -9,2 % -33,0 % Omavaraisuusaste 37,0 % 28,9 % 37,0 % 28,9 % 24,3 % EUR Korolliset nettovelat '000 409 505 475 630 409 505 475 630 563 763 Velkaantumisaste 81,2 % 125,8 % 81,2 % 125,8 % 183,8 % Sijoitetun pääoman tuotto -1,5 % -0,5 % -2,8 % -1,2 % -6,7 % EUR Investoinnit '000 15 268 20 657 32 581 35 321 97 451 Aineelliset EUR käyttöomaisuushyödykkeet '000 813 418 773 623 813 418 773 623 809 452 EUR Lainat '000 510 645 604 365 510 645 604 365 599 821 EUR Rahavarat '000 101 140 128 735 101 140 128 735 36 058 +---------------------------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Osakekohtaiset tunnusluvut |1.4.-30.6|1.4.-30.6|1.1.-30.6|1.1.-30.6|1.1.-31.12| | | | | | | | | | 2013| 2012| 2013| 2012| 2012| +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Osakekohtainen |EUR | -0,03| -0,06| -0,06| -0,12| -0,38| |tulos | | | | | | | +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Oma |EUR | 0,90| 1,40| 0,90| 1,40| 1,11| |pääoma/osake(1) | | | | | | | +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Osakkeen | | | | | | | |kurssikehitys | | | | | | | |Lontoon pörssissä | | | | | | | +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Keskikurssi(2) |EUR | 0,17| 2,21| 0,27| 2,99| 2,50| +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ | |GBP | 0,15| 1,82| 0,23| 2,46| 2,02| +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Alin kurssi(2) |EUR | 0,14| 1,57| 0,14| 1,57| 1,03| +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ | |GBP | 0,12| 1,29| 0,12| 1,29| 0,83| +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Ylin kurssi(2) |EUR | 0,21| 2,95| 1,33| 4,37| 4,43| +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ | |GBP | 0,18| 2,43| 1,14| 3,59| 3,59| +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Kurssi kauden |EUR | 0,15| 2,13| 0,15| 2,13| 1,25| |lopussa(3) | | | | | | | +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ | |GBP | 0,13| 1,72| 0,13| 1,72| 1,02| +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Muutos kauden | | -39,8 %| -28,8 %| -87,8 %| -14,3 %| -48,8 %| |aikana | | | | | | | +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Hinta/voittosuhde | | neg.| neg.| neg.| neg.| neg.| +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Osakekannan |EUR '000| 277 964| 578 844| 277 964| 578 844| 341 597| |markkina-arvo | | | | | | | |kauden lopussa(4) | | | | | | | +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ | |GBP '000| 238 271| 467 011| 238 271| 467 011| 278 777| +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Osakkeiden vaihdon| | | | | | | |kehitys | | | | | | | +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Osakkeiden vaihto |1000 | 117 832| 29 445| 160 267| 66 716| 103 218| | | | | | | | | | |osaketta| | | | | | +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Osuus osakkeiden | | 12,4 %| 11,3 %| 16,9 %| 25,6 %| 38,7 %| |painotetusta | | | | | | | |keskiarvosta | | | | | | | +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Osakkeen | | | | | | | |kurssikehitys | | | | | | | |Helsingin | | | | | | | |pörssissä | | | | | | | +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Keskikurssi |EUR | 0,17| 2,13| 0,25| 2,99| 2,31| +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Alin kurssi |EUR | 0,14| 1,57| 0,14| 1,57| 1,08| +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Ylin kurssi |EUR | 0,22| 2,92| 1,39| 4,35| 4,35| +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Kurssi kauden |EUR | 0,14| 2,12| 0,14| 2,12| 1,24| |lopussa | | | | | | | +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Muutos kauden | | -37,0 %| -27,1 %| -88,5 %| -14,9 %| -50,2 %| |aikana | | | | | | | +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Hinta/voittosuhde | | neg.| neg.| neg.| neg.| neg.| +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Osakekannan |EUR '000| 272 582| 577 296| 272 582| 577 296| 338 209| |markkina-arvo | | | | | | | |kauden lopussa | | | | | | | +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Osakkeiden vaihdon| | | | | | | |kehitys | | | | | | | +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Osakkeiden vaihto |1000 | 532 927| 46 221| 646 009| 114 894| 209 565| | | | | | | | | | |osaketta| | | | | | +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Osuus osakkeiden | | 56,1 %| 17,8 %| 68,0 %| 44,2 %| 78,5 %| |painotetusta | | | | | | | |keskiarvosta | | | | | | | +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Osakkeiden | | 949 322| 260 218| 949 322| 260 218| 266 846| |keskimääräinen | | | | | | | |lukumäärä | | 557| 489| 557| 489| 084| +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Laimennettu | | 947 054| 260 218| 947 054| 260 218| 265 742| |osakkeiden | | | | | | | |keskimääräinen | | 557| 489| 557| 489| 084| |lukumäärä | | | | | | | +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Osakkeiden | |1 906 167| 272 309| 1 906| 272 309| 272 309| |lukumäärä kauden | | | | | | | |lopussa | | 480| 640| 167 480| 640| 640| +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ (1)) Osakeantirahastoon kirjatut varat eivät ole mukana laskennassa. (2)) Osakekurssi on laskettu käyttämällä keskiarvoa Euroopan keskuspankin kauden aikana julkaisemista EUR/GBP valuuttakursseista. (3)) Osakekurssi on laskettu käyttämällä Euroopan keskuspankin kauden päättymishetkellä julkaisemaa EUR/GBP valuuttakurssia. (4)) Osakekannan markkina-arvo kauden lopussa on laskettu käyttämällä Euroopan keskuspankin kauden päättymishetkellä julkaisemaa EUR/GBP valuuttakurssia. +---------------------------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Henkilöstöä koskevat |1.4.-30.6|1.4.-30.6|1.1.-30.6|1.1.-30.6|1.1.-31.12| |tunnusluvut | | | | | | | | 2013| 2012| 2013| 2012| 2012| +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Palkat ja palkkiot|EUR '000| 6 756| 5 693| 12 787| 12 274| 23 080| +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Henkilöstön | | 629| 548| 607| 516| 547| |keskimääräinen | | | | | | | |lukumäärä | | | | | | | +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ |Henkilöstön | | 673| 595| 673| 595| 588| |lukumäärä kauden | | | | | | | |lopussa | | | | | | | +------------------+--------+---------+---------+---------+---------+----------+ Muut tunnusluvut 1.4.-30.6 1.4.-30.6 1.1.-30.6 1.1.-30.6 1.1.-31.12 2013 2012 2013 2012 2012 ----------------------------------------------------- Liikkeelle lasketut optiot kauden lopussa 25 721 500 4 611 337 25 721 500 4 611 337 5 958 837 Osakkeiden määrä, joka voidaan merkitä liikkeelle laskettuja optioita vastaan 25 721 500 4 611 337 25 721 500 4 611 337 5 958 837 Ääniosuus, joka liikkeelle laskettujen optioiden nojalla voidaan saada 1,3 % 1,7 % 1,3 % 1,7 % 2,1 % Konsernin tunnusluvut Oman pääoman tuotto Tilikauden voitto (tappio) ------------------------------------------------------- (Oma pääoma kauden alussa + oma pääoma kauden lopussa)/2 Omavaraisuusaste Oma pääoma ------------------------------------------------------- Taseen loppusumma Korollinen nettovelka Korolliset velat - Rahavarat Velkaantumisaste Korollinen nettovelka ------------------------------------------------------- Oma pääoma Sijoitetun pääoman tuotto Tilikauden voitto (tappio) + Rahoituskulut ------------------------------------------------------- (Oma pääoma kauden alussa + oma pääoma kauden lopussa)/2 + (lainat kauden alussa + Lainat kauden lopussa)/2 Osakekohtaiset tunnusluvut Emoyrityksen omistajille kuuluva osuus kauden voitosta Osakekohtainen tulos (tappiosta) ------------------------------------------------------- Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä Emoyrityksen omistajille kuuluva osuus omasta Oma pääoma/osake pääomasta ------------------------------------------------------- Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä Hinta/voittosuhde Kurssi kauden lopussa ------------------------------------------------------- Osakekohtainen tulos Osakekannan markkina-arvo Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa x osakekurssi kauden lopussa kauden lopussa [HUG#1723169] |
|||
|