2015-02-23 13:30:06 CET

2015-02-23 13:30:51 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Aspo - Pörssitiedote

Kaukomarkkinat myy Industrial-liiketoiminnan


ASPO Oyj       PÖRSSITIEDOTE                  23.2.2015 klo 14.30

KAUKOMARKKINAT MYY INDUSTRIAL-LIIKETOIMINNAN

Aspo-konsernin Kaukomarkkinat on 23.2.2015 allekirjoittanut sopimuksen paperi-,
prosessi- ja energiateollisuuden kone- ja laitekauppaa harjoittavan Industrial-
liiketoiminnan myymisestä NiJuPe Oy:lle, jossa myytävän liiketoiminnan johdolla
on merkittävä omistus. Liiketoimintaa on harjoitettu Suomessa, Kiinassa,
Vietnamissa, Venäjällä, Puolassa, Latviassa ja Kazakstanissa.

Myydyn liiketoiminnan vuotuinen liikevaihto on ollut noin 4 miljoonaa euroa,
josta merkittävä osa on komissiotuottoja. Kaupan osana 23 henkilöä siirtyy
ostajan palvelukseen. Kaukomarkkinoiden ulkomaan toiminnoista kaupan
ulkopuolelle jää Pekingin projektiliiketoiminta sekä yhteisyritys Kunshanissa,
Kiinassa.

Kauppa on tarkoitus toteuttaa maaliskuun 2015 loppuun mennessä.

Osapuolet ovat sopineet saattavansa tietyt keskeneräiset projektit päätökseen
yhteistyössä ja Kaukomarkkinat saa osan projektien tuotoista. Kyseisiin
projekteihin liittyvät takausvastuut jäävät voimaan projektien ajaksi.

Osapuolet eivät julkista kauppahintaa. Kaupan yhteydessä Aspo arvioi
Kaukomarkkinat-segmentin liikearvoa ja alentaa sitä, minkä seurauksena kaupan
negatiivinen tulosvaikutus Aspo-konsernille on 1,3 miljoonaa euroa rahavirran
ollessa positiivinen."Kaukomarkkinat keskittyy jatkossa strategiansa mukaisiin
ydinliiketoimintoihinsa", Kaukomarkkinoiden hallituksen puheenjohtaja Aki Ojanen
sanoo.

Ojanen toteaa kaupan selkiyttävän Kaukomarkkinoiden rakennetta ja lisäävän
mahdollisuuksia kehittää edelleen kannattavia liiketoimintoja Suomessa.

Aspo Oyj

Aki Ojanen
toimitusjohtaja

Lisätiedot:
Aki Ojanen, Aspo Oyj:n toimitusjohtaja, Kaukomarkkinat Oy:n hallituksen
puheenjohtaja, puh. +358 9 5211, +358 400 106 592, aki.ojanen (a)aspo.com

Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan
lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen
yritysbrändien, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kaukomarkkinat, tavoitteena on
olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan,
asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon
liikearvon. Aspon konsernirakennetta ja liiketoimintoja kehitetään
pitkäjänteisesti ilman ennalta määriteltyä aikataulua.

JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.aspo.fi




[HUG#1896440]