|
|||
2009-03-27 09:45:00 CET 2009-03-27 09:45:02 CET REGULATED INFORMATION Pohjola Pankki Oyj - PörssitiedotePohjola on tarkistanut taloudellisia tavoitteitaanEi levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan tai Japaniin. Pohjola Pankki Oyj YHTIÖTIEDOTE Tiedoteluokka: Pörssitiedote 27.3.2009, klo 10.45 Pohjola on tarkistanut taloudellisia tavoitteitaan Pohjola Pankki Oyj (Pohjola tai Yhtiö) tiedotti 12.2.2009, että Yhtiö valmistelee nykyisille osakkeenomistajille tarjottavaa noin 300 miljoonan euron määräistä osakeantia. Suunniteltuun osakeantiin liittyen Pohjola on tarkistanut taloudellisia tavoitteitaan: Tier 1 -vakavaraisuuden tavoitetaso nostetaan vähintään 8,5 %:sta vähintään 9,5 %:iin yli suhdannesyklin ja oman pääoman tuottotavoite (ROE) lasketaan 15 %:sta 13 %:iin yli suhdannesyklin. Samassa yhteydessä Pankkitoiminnan ja Vahinkovakuutustoiminnan operatiivisista ROE -tavoitteista luovuttiin ja taloudelliset tavoitteet asetettiin yli suhdannesyklin tavoitteiksi, kun ne aiemmin oli asetettu vuoteen 2010. Tier 1 -vakavaraisuuden tavoitetason nosto vaikuttaa välillisesti myös osinkopolitiikkaan. Pitkän aikavälin tavoitetaso osinkosuhteelle on edelleen vähintään 50 % edellyttäen, että Tier 1 -vakavaraisuuden tavoitetaso, vähintään 9,5 % (aiemmin 8,5 %), ylläpidetään. Pohjola-konsernin luottolaitoslain mukainen Tier 1 -vakavaraisuus oli vuoden 2008 lopussa ennen Basel II -siirtymäsäännösten huomioon ottamista 9,6 % ja siirtymäsäännökset huomioon ottaen 9,4 %. Suunniteltu osakeanti nostaisi toteutuessaan Pohjolan Tier I -vakavaraisuustason ennen siirtymäsäännösten huomioon ottamista 11,9 %:iin (pro forma vuoden 2008 lopussa). Suunnitellun osakeannin ja tarkistetun Tier 1 -vakavaraisuuden tavoitetason vaikutus on huomioitu uudessa 13 %:n ROE -tavoitteessa. Oheisessa taulukossa on kuvattu konsernin ja liiketoimintojen uudistetut taloudelliset tavoitteet yli suhdannesyklin sekä vanhat vuoteen 2010 asetetut tavoitteet. -------------------------------------------------------------------------------- | | Vanhat | Uudistetut | | | tavoitteet | tavoitteet | | | 2010 | yli suhdannesyklin | -------------------------------------------------------------------------------- | Konserni: | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto käyvin arvoin | 15 % | 13 % | | (ROE) | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tier 1 -vakavaraisuussuhde | >8,5 % | >9,5 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Pankkitoiminta: | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Operatiivinen oman pääoman tuotto | 14 % | - | | (ROE) | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Operatiivinen kulujen suhde | <40 % | <40 % | | tuottoihin | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Varainhoito: | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Operatiivinen kulujen suhde | <50 % | <50 % | | tuottoihin | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vahinkovakuutus: | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Operatiivinen oman pääoman tuotto | >20 % | - | | (ROE) | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Operatiivinen yhdistetty kulusuhde | 92 % | 92 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Operatiivinen liikekulusuhde | <20 % | <20 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Solvenssisuhde | 70 % | 70 % | -------------------------------------------------------------------------------- Pohjola Pankki Oyj Markku Koponen Lisätietoja Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen, puh. 010 252 2549 Talous- ja rahoitusjohtaja Jouko Pölönen, puh. 010 252 3405 Pankinjohtaja (viestintä) Markku Koponen, puh. 010 252 2648 Jakelu NASDAQ OMX Helsinki London Stock Exchange SWX Swiss Exchange Keskeiset tiedotusvälineet www.pohjola.fi, www.op.fi Rajoitusteksti: Tätä asiakirjaa ei saa levittää tai lähettää Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan tai Japaniin. Tässä asiakirjassa esitetyt tiedot eivät ole arvopapereita koskeva tarjous, eikä tarjousta tehdä missään sellaisessa maassa, missä joko tarjous tai siihen osallistuminen olisi kiellettyä tai edellyttäisi ao. maassa esitteen laatimista, rekisteröintiä tai muita toimenpiteitä. Tämä tiedote ei ole arvopapereiden myyntitarjous Yhdysvalloissa. Osakkeita ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ilman rekisteröintiä tai rekisteröintiä koskevaa poikkeuslupaa Yhdysvaltojen vuoden 1933 arvopaperilain (the U.S. Securities Act of 1933, muutoksineen) mukaisesti. Yhtiö ei ole rekisteröinyt, eikä sen tarkoituksena ole rekisteröidä, mitään osaa mahdollisesta tarjouksesta Yhdysvalloissa, eikä sen tarkoituksena ole tarjota arvo-papereita yleisölle Yhdysvalloissa. Tämä asiakirja on jaettu ja suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act), vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) 19 (5) artiklan (Financial Promotion) mukaisille sijoitusalan ammattilaisille tai (iii) korkean varallisuusaseman yhtiöille (high net worth entity) ja muille Määräyksen 49 (2)(a) - (d) artiklan mukaisille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa tai (iv) henkilöille, jotka ovat sen yhtiön jäseniä tai velkojia, johon tämä tiedote liittyy Määräyksen artiklan 43(2) mukaisesti (kaikki tällaiset alakohdissa (i) - (iv) tarkoitetut henkilöt jäljempänä ”asiaankuuluvat tahot”). Kaikki tarjottavat arvopaperit tai tällaisten arvopapereiden merkintään, ostamiseen tai muulla tavoin hankkimiseen liittyvät pyynnöt, tarjoukset tai sopimukset on tarkoitettu ainoastaan asiankuuluvien tahojen saataville. Kenenkään, joka ei ole asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön. Tämä asiakirja on mainos Direktiivin 2003/71/EY implementointitoimenpiteiden mukaisesti (Direktiivi mukaan lukien kaikki siihen liittyvät implementointitoimenpiteet kyseisessä jäsenvaltiossa, ”Esitedirektiivi”). Mahdollisen Osakeannin yhteydessä esitedirektiivin mukaisesti laadittu esite on sen julkaisemisen jälkeen saatavilla merkintäpaikoista Suomessa. Mikäli tämän tiedotteen perusteella katsottaisiin tarjottavan arvopapereita missään Euroopan Talousalueen jäsenvaltiossa, joka on implementoinut Esitedirektiivin, tarjous osoitetaan ainoastaan tällaisessa maassa oleville Esitedirektiivin mukaisille kokeneille sijoittajille. Tämä asiakirja sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat sisältävät seikkoja, jotka eivät ole historiallisia tosiseikkoja, lausuntoja koskien muun muassa yhtiön tulosta, taloudellista asemaa, maksukykyä, mahdollisuuksia, kasvua, strategioita ja sen toimialaa koskevia yhtiön aikomuksia, uskomuksia tai tämän hetkisiä odotuksia. Luonteeltaan tulevaisuutta koskevat lausumat sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä, koska ne liittyvät tapahtumiin ja johtuvat olosuhteista, jotka joko tapahtuvat taikka eivät tapahdu tulevaisuudessa ja ilmaisevat siksi vain niiden antamishetken olosuhteita. Yhtiö varoittaa Teitä siitä, että tulevaisuutta koskevat lausumat eivät ole takeita suorituskyvystä tulevaisuudessa ja että sen todellinen tulos, taloudellinen asema ja maksukyky ja sen toimialan kehitys voi merkittävästi erota siitä, mitä on mainittu tai ehdotettu tämän esityksen sisältämissä tulevaisuutta koskevissa lausumissa. Lisäksi vaikka yhtiön toiminnan toteutunut tulos, taloudellinen asema ja maksukyky ja yhtiön toimialan kehitys vastaisivat tämän asiakirjan sisältämiä tulevaisuutta koskevia lausumia, kyseinen seikka ei ole osoitus tulevaisuuden tuloksesta tai kehityksestä. Yhtiö ei sitoudu tarkastamaan tai vahvistamaan odotuksia tai arvioita tai julkisesti tiedottamaan tulevaisuutta koskeviin lausumiin tehtävistä korjauksista, jotka heijastavat tämän asiakirjan julkaisemisen jälkeisiä tapahtumia tai olosuhteita. J.P. Morgan Securities Ltd. ja Pohjola Corporate Finance Oy toimivat osakeantiin liittyen ainoastaan yhtiön, eivätkä kenenkään muun puolesta. He eivät pidä ketään muuta tahoa (riippumatta siitä onko tämä näiden materiaalien vastaanottaja tai ei) asiakkaanaan osakeannin yhteydessä. J.P. Morgan Securities Ltd. ja Pohjola Corporate Finance Oy eivät ole vastuussa kenellekään muulle kuin yhtiölle asiakkailleen antamansa suojan tarjoamisesta, osakeantiin liittyvien neuvojen antamisesta tai muusta näissä materiaaleissa esitetystä järjestelystä. |
|||
|