|
|||
2011-01-07 13:15:00 CET 2011-01-07 13:15:40 CET REGULATED INFORMATION Vacon - PörssitiedoteKiinan syyttäjä on päättänyt nostaa syytteen Vaconin Kiinan-yhtiön tullausmenettelyistäVacon Oyj, Pörssitiedote, 7.1.2011 klo 14.15: Vacon tiedotti 19.3.2010, että Kiinan tulli on aloittanut Vaconin Suzhoun- tehtaalla selvitykset, jotka liittyvät Vaconin noudattamaan tullausmenettelyyn Kiinassa vuosina 2005-2010. Vacon on saanut tänään 7.1.2011 tiedon, että Kiinan syyttäjäviranomainen on päättänyt nostaa asiassa syytteen Vaconin Kiinan-yhtiötä, kahta sen työntekijää sekä tiettyjä Vaconin käyttämiä kuljetusyrityksiä vastaan. Kiinan syyttäjäviranomainen katsoo, että Vaconin Kiinan-yhtiö on tuonut maahan osavalmisteita väärällä tullinimikkeellä. Viranomainen katsoo, että yhtiö näin ollen on syyllistynyt salakuljetukseen jättämällä maksamatta asianmukaisia tullimaksuja. Vacon on tehnyt asiasta oman sisäisen selvityksensä, jonka seurauksena yhtiö on toistaiseksi vapauttanut tehtävistään syytteen saaneet kaksi Vaconin Kiinan- yhtiön työntekijää. Vacon on myös tehnyt paikalliselle poliisiviranomaiselle rikosilmoituksen heidän toimintansa tarkemmaksi selvittämiseksi. Syyttäjä vaatii Vaconilta korvauksena maksamattomista tullimaksuista 3,2 miljoonaa euroa. Vacon on jo aiemmin maksanut Kiinan tullin vaatimuksesta 2,8 miljoonan euron takuusumman. Vacon on nyt kirjannut tulokseen varauksena syytteessä mainitun 3,2 miljoonan euron vaatimuksen vuoden 2010 viimeiselle neljännekselle. Varaus ei vaikuta Vaconin vuotta 2010 koskevaan markkinaohjeistukseen. Käynnistyvä oikeuskäsittely ei vaikuta Kiinan-yhtiön päivittäiseen toimintaan tai sen asiakkaiden saamaan palveluun millään lailla. - Vaconin yksiselitteisenä politiikkana on aina ollut ja tulee aina olemaan noudattaa maailmanlaajuisessa toiminnassaan niin paikallisia kuin kansainvälisiä lakeja, sääntöjä ja määräyksiä. Juuri siksi on myös Vaconin tahto ja etu, että asia selvitetään perinpohjaisesti, Vaconin toimitusjohtaja Vesa Laisi sanoo. Vacon ei kommentoi syytettä keskeneräisen oikeusprosessin takia, vaan perehtyy syytteeseen ja tiedottaa asiasta ja sen mahdollisista vaikutuksista Vaconille lisää oikeudenkäynnin päätyttyä. Alustavien tietojen mukaan oikeudenkäynnin odotetaan päättyvän vuoden 2011 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Lisätietoja: * Toimitusjohtaja Vesa Laisi, Vacon Oyj, puh. 040 8371 510 * Viestintäjohtaja Sebastian Linko, Vacon Oyj, puh. 040 8371 634 Vacon lyhyesti Vaconin toimintaa ohjaa intohimo kehittää, valmistaa ja myydä maailman parhaita taajuusmuuttajia - ja vain niitä. Taajuusmuuttajia käytetään sähkömoottorin ohjauksessa ja uusiutuvan energian tuotannossa. Vaconin tuotekehitys- ja tuotantoyksiköt ovat Suomessa, Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Italiassa. Myyntitoimistoja on 27 maassa. Vuonna 2009 Vaconin liikevaihto oli 272 milj. euroa, ja yhtiön palveluksessa oli maailmanlaajuisesti 1200 henkilöä. Vacon Oyj:n osakkeet (VAC1V) noteerataan Helsingin pörssin päälistalla. Driven by Drives, www.vacon.fi Jakelu Finanssivalvonta NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet [HUG#1477961] |
|||
|