2014-01-21 08:45:00 CET

2014-01-21 08:45:36 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Ahlstrom - Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus

Muutoksia Ahlstromin johtoryhmässä


Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 21.1.2014 klo 9.45

Laura Raitio, Building and Energy -liiketoiminta-alueesta vastaava johtoryhmän
jäsen Ahlstromissa, eroaa yhtiön palveluksesta omasta pyynnöstään.

Laura Raitio on ollut Ahlstromin palveluksessa vuodesta 1990 ja johtoryhmän
jäsenenä vuodesta 2006 lähtien. Hän jatkaa tehtävässään heinäkuun 2014 loppuun
saakka. Hänen seuraajansa nimitetään myöhemmin."On ollut erittäin innostavaa ja jännittävää olla mukana Ahlstromin kehityksessä
näiden viimeisen 23 vuoden aikana. Yhtiö on käynyt läpi merkittävän muutoksen
johtavaksi korkealaatuisten kuitutuotteiden valmistajaksi, ja nyt painopiste on
tuotteissa joiden avulla tähdätään puhtaan ja terveellisen elinympäristön
luomiseen", sanoi Laura Raitio."Haluan esittää lämpimät kiitokseni Lauralle hänen merkittävästä panoksestaan
yhtiön hyväksi pitkän työuran aikana. Lauran kanssa on ollut ilo työskennellä,
ja toivotan hänelle kaikkea hyvää hänen tulevissa haasteissaan", sanoi
toimitusjohtaja Jan Lång.

Lisätietoja:
Liisa Nyyssönen
Viestintäjohtaja
Puh. 010 888 4757

Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on korkealaatuisia kuitumateriaaleja valmistava yritys, joka
työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman auttaen heitä
pitämään etumatkansa. Tuotteitamme käytetään monissa arkipäivän tuotteissa,
kuten suodattimissa, leikkaussalivaatteissa ja -liinoissa, diagnostiikassa,
tapeteissa, lattioissa ja elintarvikepakkauksissa. Meillä on johtava markkina-
asema niillä aloilla, joilla toimimme. Vuonna 2012 Ahlstromin liikevaihto
jatkuvista toiminnoista (ilman Label and Processing -liiketoimintoja) oli noin
1 miljardia euroa. Yhtiömme 3 800 työntekijää palvelevat asiakkaita 24 maassa.
Ahlstromin osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. Lisätietoa on saatavilla
osoitteessa www.ahlstrom.com.




[HUG#1755959]