2014-03-24 07:30:02 CET

2014-03-24 07:31:03 CET


Finnish English
Nokia - Tulosjulkistamisajankohdat

Nokia Oyj julkistaa päivitetyn taloudellisen kalenterinsa vuodelle 2014; Nokialle poikkeuslupa tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen julkistamisajankohdasta


Nokia Oyj
Pörssitiedote
24.3.2014 klo 8.30

Nokia on saanut Finanssivalvonnalta luvan poiketa arvopaperimarkkinalain 7
luvun 5 §:n mukaisesta tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen
julkistamisajankohdasta saman lain 7 luvun 18 §:n nojalla. Nokia on saanut
luvan lykätä vuoden 2013 tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen
julkistamista huhtikuun 2014 loppuun. Nokia suunnittelee julkistavansa vuoden
2013 tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen viikolla 18 huhtikuussa
2014. Nokia julkaisee samassa aikataulussa vuoden 2013 vuosikertomuksensa
Yhdysvaltojen arvopaperisäännösten mukaisessa asiakirjassa (Form 20-F). Tästä
johtuen Nokia julkistaa alla päivitetyn taloudellisen kalenterinsa vuodelle
2014. 

Aiemmin ilmoitetun mukaisesti Nokian hallitus tekee strategia-arvioinnin
3.9.2013 julkistetun yritysjärjestelyn, jossa Nokia myy olennaisilta osin koko
Devices & Services -liiketoimintansa ja lisensoi patentteja Microsoftille,
allekirjoittamisen ja sen päätökseen saattamisen välisenä aikana.
Yritysjärjestelyn arvioidaan toteutuvan huhtikuussa 2014. Järjestelyn
toteutuminen edellyttää viranomaishyväksyntiä ja muiden tavanomaisten
kauppaehtojen toteutumista. 

Nokia haki poikkeuslupaa pääasiassa parantaakseen mahdollisuuksiaan kuvata
yritysjärjestelyn toteutumista sekä strategia-arvioinnin tuloksia vuoden 2013
tilinpäätöksessä ja hallituksen toimintakertomuksessa. 

Osavuosikatsausten suunnitellut julkistamisajankohdat:
- vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsaus: 29.4.2014

- vuoden 2014 toisen neljänneksen  ja tammi-kesäkuun 2014 osavuosikatsaus:
24.7.2014 

- vuoden 2014 kolmannen neljänneksen  ja tammi-syyskuun 2014 osavuosikatsaus:
23.10.2014 

“Nokia vuonna 2013” ja Nokia Form 20-F 2013 -vuosikertomusten julkistaminen
Nokia suunnittelee julkistavansa "Nokia vuonna 2013" -vuosikertomuksensa, joka
sisältää tilintarkastetun tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen,
viikolla 18 huhtikuussa 2014. 

Nokia suunnittelee julkaisevansa vuoden 2013 vuosikertomuksensa Yhdysvaltojen
arvopaperisäännösten mukaisessa asiakirjassa (Form 20-F) viikolla 18
huhtikuussa 2014. 

Nokian varsinainen yhtiökokous
Nokian varsinainen yhtiökokous 2014 on suunniteltu pidettäväksi 17.6.2014.
Nokian hallitus kutsuu koolle varsinaisen yhtiökokouksen ja julkistaa
yhtiökokouksen kutsun ja hallituksen ehdotukset myöhemmin. 

TULEVAISUUDENNÄKYMIIN LIITTYVÄT KANNANOTOT

On otettava huomioon, että Nokiaan ja sen liiketoimintaan liittyy erilaisia
riskejä ja epävarmuustekijöitä ja että tähän tiedotteeseen sisältyvät, muut
kuin jo toteutuneita seikkoja koskevat lausumat, ovat tulevaisuudennäkymiin
liittyviä kannanottoja. Näitä ovat esimerkiksi: A) suunniteltu
yritysjärjestely, jossa Nokia myy olennaisilta osin koko Devices & Services
-liiketoimintansa Microsoftille, mukaan lukien Smart Devices ja Mobile Phones
-yksiköt (jäljempänä "D&S-liiketoiminnan Myynti"), joka perustuu Nokia Oyj:n ja
Microsoft International Holdings B.V:n väliseen, 2.9.2013 päivättyyn Osakkeiden
ja varojen ostosopimukseen ("Sopimus"); B) D&S-liiketoiminnan Myynnin
toteutuminen; C) viranomaishyväksyntien saaminen D&S Liiketoiminnan Myynnille
ajallaan jos lainkaan; D) oletukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät
D&S-liiketoiminnan Myyntiin tai aiheutuvat siitä; E) oletukset, suunnitelmat
tai hyödyt, jotka liittyvät Nokian strategioihin, mukaan lukien suunnitelmat
Nokian jatkuville liiketoiminnoille, joita ei myydä osana D&S-liiketoiminnan
Myyntiä; F) oletukset, suunnitelmat tai hyödyt liittyen muutoksiin johdossamme
ja toiminnallisessa rakenteessamme; G) odotukset ja tavoitteet liittyen
toiminnallisiin tavoitteisiimme, taloudelliseen tulokseen tai asemaan,
liiketoimintamme tulokseen tai D&S-liiketoiminnan Myynnistä saatujen tuottojen
käyttöön; ja H) lausumat, joissa esiintyy sana "uskoa", "odottaa", "ennakoida","oletettu", "näkee", "tavoitella", "arvioida", "on tarkoitettu", "tähdätä","suunniteltu", "aikoa", "keskittyä", "tulee tekemään" tai muu vastaava ilmaisu.
Tällaiset lausumat perustuvat johdon parhaaseen arvioon ja uskoon sen tiedon
valossa, joka sillä on kyseisellä hetkellä ollut saatavilla. Koska tällaisiin
lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuuksia, todelliset tulokset voivat poiketa
huomattavasti niistä tuloksista, joita tällä hetkellä odotamme. Tekijöitä,
mukaan lukien riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka saattaisivat aiheuttaa
tällaisia poikkeamia voivat olla esimerkiksi: 1) kykenemättömyys toteuttaa
D&S-liiketoiminnan Myynti ajallaan tai lainkaan, esimerkiksi johtuen
kykenemättömyydestä tai viivästyksestä saada tarvittavat viranomaishyväksynnät
D&S-liiketoiminnan Myynnille tai jonkin sellaisen tapahtuman, muutoksen tai
muun olosuhteen toteutuminen, joka voisi johtaa Sopimuksen irtisanomiseen; 2)
matkaviestintemme myyntiin, liikesuhteisiimme, operatiiviseen tulokseemme tai
yleisesti liiketoiminnallemme mahdollisesti aiheutuva haitta johtuen
D&S-liiketoiminnan Myynnin julkistamisesta tai sopimusehdoista, joihin olemme
sitoutuneet D&S-liiketoiminnan Myymiseksi; 3) negatiivinen vaikutus siitä, että
sitoutuessamme D&S-liiketoiminnan Myyntiin voimme sen seurauksena jäädä
mahdollisesti paitsi muista kilpailukykyisistä strategioista tai
kumppanuuksista, jotka olisivat hyödyttäneet Devices & Services
-liiketoimintaamme, ja mikäli D&S-liiketoiminnan Myynti ei toteudu, meillä voi
olla rajoitetut mahdollisuudet jatkaa Devices & Services -liiketoimintaa tai
saavuttaa muita järjestelyjä meille edullisin ehdoin tai lainkaan; 4) kykymme
panna tehokkaasti ja sujuvasti täytäntöön suunnitellut muutokset johtoomme ja
toiminnalliseen rakenteeseemme tai ylläpitää tehokas väliaikainen
hallintorakenne ja rekrytoida tai säilyttää avaintyöntekijät palveluksessamme;
5) negatiivinen vaikutus johtuen D&S-liiketoiminnan Myynnin täytäntöönpanosta,
mukaan lukien tähän liittyvät sisäiset uudelleenjärjestelymme, joka vie
merkittävästi aikaa, huomiota ja resursseja ylemmältä johdoltamme ja muilta
yhtiössä vieden mahdollisesti heidän huomionsa muilta liiketoimintamme
osa-alueilta; 6) häiriöt ja tyytymättömyys työntekijöidemme keskuudessa johtuen
D&S-liiketoiminnan Myynnin suunnitelmista ja täytäntöönpanosta vähentäen
fokusta ja tuottavuutta liiketoiminnoissamme; 7) D&S-liiketoiminnan Myyntiin
liittyvät tai sen aiheuttamat kustannukset, palkkiot, kulut ja maksut; 8)
arvonalentuminen tai kulukirjaukset varoihin tai velkoihin, jotka liittyvät tai
aiheutuvat D&S-liiketoiminnan Myynnistä; 9) mahdollinen liiketoiminnallemme,
omaisuudellemme tai toiminnoillemme aiheutuva haitta johtuen D&S-liiketoiminnan
Myynnin täytäntöönpanosta; 10) meitä vastaan käynnistettyjen oikeudenkäyntien,
viranomaismenettelyjen tai täytäntöönpanomenettelyjen aloittaminen tai tulos
liittyen D&S-liiketoiminnan Myyntiin; sekä ne riskitekijät, jotka mainitaan
Nokian 31.12.2012 päättynyttä tilikautta koskevassa Yhdysvaltojen
arvopaperisäännösten mukaisessa asiakirjassa (Form 20-F) s. 12-47 otsikon Item
3.D "Risk Factors" alla ja meidän vuoden 2013 viimeisen neljänneksen ja koko
vuoden taloudellisessa katsauksessa esitetyt riskit (katsaus on saataville
osoitteesta www.nokia.fi/luvut). Muut tuntemattomat tai odottamattomat tekijät
tai vääriksi osoittautuvat oletukset voivat aiheuttaa todellisten tulosten
huomattavan poikkeamisen tulevaisuudennäkymiin liittyvissä kannanotoissa ja
lausumissa esitetyistä tulosodotuksista. Nokia ei sitoudu julkisesti
päivittämään tai muuttamaan tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottoja tai
lausumia uuden tiedon, tulevaisuuden tapahtuman tai muun syyn johdosta, paitsi
siltä osin kuin sillä on siihen lainmukainen velvollisuus. 



Nokia
Nokia on maailman johtava langattoman viestinnän yritys, jonka tuotteista on
tullut olennainen osa ihmisten elämää ympäri maailmaa. Joka päivä yli 1,3
miljardia ihmistä käyttää Nokian laitteita tallentaakseen ja jakaakseen
kokemuksia, hakeakseen tietoa, löytääkseen määränpäähänsä tai yksinkertaisesti
puhuakseen toisilleen. Nokian edistyksellinen teknologia ja muotoilu ovat
tehneet sen brändistä yhden maailman tunnetuimmista. Lisätietoja on saatavilla
osoitteesta http://www.nokia.com/about-nokia. 



Lisätietoja tiedotusvälineille:

Nokia
Viestintä
Puh. 07180 34900
Sähköposti: press.services@nokia.com
www.nokia.com