2010-02-09 09:15:00 CET

2010-02-09 09:15:01 CET

REGULATED INFORMATION

Finnish English
Kemira Oyj - Pörssitiedote

Kemira Oyj: Taustatietoa Tikkurilan eriyttämisestä

Kemira Oyj
Pörssitiedote
9.2. klo 10.15

Kemiran hallitus ehdottaa Tikkurilan osakkeiden enemmistön jakamista osinkoina; 
Tikkurilan osakkeet odotetaan listattavan NASDAQ OMX Helsinkiin maaliskuussa    
2010                                                                            

Kemira Oyj:n (”Kemira”) hallitus on tänään julkistanut Kemiran yhtiökokoukselle 
tehtävän esityksen, jonka mukaan Kemira jakaa 86 % Tikkurilan (”Tikkurila” tai  
”Yhtiö”) osakkeista osinkona Kemiran osakkeenomistajille. Tikkurilan osakkeet   
odotetaan listattavan NASDAQ OMX Helsinkiin maaliskuussa 2010. 
Kesäkuussa 2008 Kemira julkisti uuden strategiansa, jonka mukaan Kemira         
keskittyy palvelemaan runsaasti vettä kuluttavia asiakastoimialoja. Osana uutta 
strategiaa Kemira julkisti aikeensa eriyttää Tikkurila ja listata Tikkurilan    
osakkeet. Kemira ilmoitti jäävänsä osakkeenomistajaksi Tikkurilaan päästäkseen  
osalliseksi Tikkurilan osakkeen arvonnoususta. Syyskuussa 2009 Kemira esitteli  
tarkemman kasvustrategian, joka keskittyy veden laadun ja määrän hallintaan.    
Lokakuussa 2009 Kemiran hallitus hyväksyi suunnitelman Tikkurilan osakkeiden    
listaamisen toteutustavasta. Suunnitelman mukaan Kemira jakaa huomattavan       
enemmistön Tikkurilan osakkeista osinkona Kemiran osakkeenomistajille.          
Tikkurilan listautumisen yhteydessä ei ole tarkoitus kerätä rahavaroja Kemiralle
tai laskea liikkeelle uusia Tikkurilan osakkeita.                               

Kemiran johto uskoo, että Tikkurilan eriyttäminen ja osakkeiden listaaminen     
tuottaa lisäarvoa Kemiran osakkeenomistajille.        
Tikkurila tarjoaa kuluttajille, ammattilaisille ja teollisuudelle               
käyttäjäystävällisiä ja ympäristön kannalta kestäviä tuotteita pintojen         
suojaamiseen ja kaunistamiseen. Tikkurila on vahva alueellinen toimija, jonka   
tavoitteena on olla johtava maaliyhtiö Pohjoismaissa ja Itä-Euroopassa, mukaan  
lukien Venäjä. Tikkurilan historia ulottuu vuoteen 1862 ja se on johtava kauppa-
ja rakennusmaaliyhtiö Suomessa, Ruotsissa sekä Venäjällä ja yksi alansa         
johtavista yrityksistä Baltian maissa ja Puolassa. Tikkurilalla on vahva ja     
vakiintunut markkina-asema myös monissa muissa Itä-Euroopan maissa ja           
IVY-maissa. Tikkurilan liiketoiminta jakaantuu neljään strategiseen  
liiketoimintayksikköön: East, Finland, Scandinavia ja Central Eastern Europe.   
Tällä hetkellä Tikkurilalla on tuotantoa seitsemässä maassa ja toimipaikkoja    
kaikkiaan 18 maassa. Tikkurilan liikevaihto 31.12.2009 päättyneellä tilikaudella
oli 530,2 miljoonaa euroa ja liiketulos 47,7 miljoonaa euroa. Yhtiön            
palveluksessa 31.12.2009 oli yhteensä 3 538 henkilöä.    
Yhtiön hallitukseen kuuluvat Jari Paasikivi, Petteri Walldén, Eeva Ahdekivi, Ove
Mattsson ja Pia Rudengren. Hallituksen puheenjohtajana toimii Jari Paasikivi.   
Kemiran toimitusjohtaja Harri Kerminen on jäänyt pois Yhtiön hallituksesta      
8.2.2010 pidetyn Yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen yhteydessä.                  

Liite A sisältää lyhyen kuvauksen Tikkurilasta ja Liite B kuvauksen Yhtiön      
taloudellisesta asemasta ja liiketoiminnan tuloksesta.                          

SEB Enskilda toimii Kemiran ja Tikkurilan taloudellisena neuvonantajana         
listautumisessa.                                                                
Kemira Oyj                                                                      
Sijoittajasuhdepäällikkö Päivi Antola                                           

Lisätietoja:                                                                    

Jyrki Mäki-Kala, CFO                                                            
Puh. 010 86 21589                                                               

Päivi Antola, sijoittajasuhdepäällikkö                                          
Puh. 010 862 1140                                                               

Kemira on kansainvälinen kemian yhtiö, jonka liikevaihto on 2,5 miljardia euroa.
Sen keskeisiä asiakkaita ovat runsaasti vettä kuluttavat teollisuudenalat.      
Kemira tarjoaa veden laadun ja määrän hallintaratkaisuja, joilla lisätään       
asiakkaiden energia-, vesi- ja raaka-ainetehokkuutta. Kemiran visiona on olla   
johtava vesikemian yhtiö. Kemiran maaliliiketoiminnasta vastaavan Tikkurilan    
tavoitteena on olla markkinajohtaja kauppa- ja rakennusmaaleissa sekä tietyissä 
puu- ja metalliteollisuusmaaleissa valituilla markkinoilla.                     

www.kemira.fi                                                                   
www.vesijalanjalki.fi                                                           

TÄRKEÄÄ                                                                         
Tiettyjen valtioiden lainsäädäntö saattaa asettaa rajoituksia tämän tiedotteen  
levittämiselle ja osakeosingolle. Tämä tiedote ei ole osakkeiden myyntitarjous  
tai ostopyyntö missään maassa kenellekään henkilölle, jolle sellaisen tarjouksen
tekeminen siinä maassa on laitonta. Osakeosingon rekisteröimiseksi tai          
Tikkurilan osakkeiden tarjoamiseksi yleisölle missään muualla kuin Suomessa ei  
ole ryhdytty minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Tämän tiedotteen haltuunsa saavien 
henkilöiden tulee hankkia asianmukaiset tiedot tällaisista rajoituksista ja     
noudattaa niitä. Osinkona jaettavia osakkeita ei ole rekisteröity eikä niitä    
tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen      
(”Yhdysvaltain arvopaperilaki”) tai minkään Yhdysvaltain osavaltion             
arvopaperilain mukaisesti, eikä niitä saa siten tarjota tai myydä suoraan tai   
välillisesti Yhdysvalloissa (kuten Regulation S -säännöksessä on määritelty),   
ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain arvopaperilain mukaisesti tai ellei   
sellaista rekisteröintiä vaadita.                                               

SEB Enskilda toimii ainoastaan Kemiran ja Tikkurilan eikä kenenkään muun lukuun,
eikä pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan osakeosingon yhteydessä (riippumatta  
siitä, onko kyseinen taho vastaanottanut tämän tiedotteen). SEB Enskilda ei ole 
vastuussa asiakassuhteen nojalla kenellekään muulle kuin Kemiralle ja           
Tikkurilalle, eikä se anna osakeosinkoon tai mihinkään tässä asiakirjassa       
viitattuun transaktioon tai järjestelyyn liittyviä neuvoja. SEB Enskilda ei     
hyväksy minkäänlaista vastuuta tämän tiedotteen sisällöstä eikä se anna         
minkäänlaista suoraa tai epäsuoraa takuuta tämän tiedotteen sisällöstä, mukaan  
lukien sen täsmällisyydestä tai täydellisyydestä tai minkään sen sisältämän     
tiedon oikeellisuuden osalta, eikä mikään tässä tiedotteessa ole eikä muodosta  
lupausta tai vakuutusta nykyisestä tai tulevasta. SEB Enskilda ei ota mitään    
vastuuta tiedotteen täsmällisyydestä, täydellisyydestä tai oikeellisuudesta ja  
tämän mukaisesti, se ei ota vastuuta, sovellettavan lain sallimissa rajoissa,   
joka sillä muutoin olisi tällaisen tiedotteen johdosta.                         

Liite A: Lyhyt kuvaus Tikkurila Oy:n liiketoiminnasta                           

Tikkurilan liiketoiminta                                                        
Tikkurila tarjoaa kuluttajille, ammattilaisille ja teollisuudelle               
käyttäjäystävällisiä ja ympäristön kannalta kestäviä tuotteita pintojen         
suojaamiseen ja kaunistamiseen. Tikkurila on vahva alueellinen toimija, jonka   
tavoitteena on olla johtava maaliyhtiö Pohjoismaissa ja Itä-Euroopassa, mukaan  
lukien Venäjä. Tikkurilan historia ulottuu vuoteen 1862, ja se on johtava       
kauppa- ja rakennusmaaliyhtiö Suomessa, Ruotsissa sekä Venäjällä ja yksi alansa 
johtavista yrityksistä Baltian maissa ja Puolassa. Tikkurilalla on vahva ja     
vakiintunut markkina-asema myös monissa muissa Itä-Euroopan maissa ja           
IVY-maissa. Tikkurilan liiketoiminta jakaantuu neljään strategiseen             
liiketoimintayksikköön (Strategic Business Unit, SBU): East, Finland,           
Scandinavia ja Central Eastern Europe. Tällä hetkellä Tikkurilalla on tuotantoa 
seitsemässä maassa ja toimipaikkoja kaikkiaan 18 maassa. Tikkurilan liikevaihto 
31.12.2009 päättyneellä tilikaudella oli 530,2 miljoonaa euroa ja liiketulos    
47,7 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa 31.12.2009 oli yhteensä 3 538        
henkilöä.                        
Tikkurilan tavoitteena on kasvattaa liikevaihtoa erityisesti Venäjän            
markkinoilla mutta myös Venäjän lähialueilla, kuten Valko-Venäjällä, Ukrainassa,
muissa IVY-maissa sekä Keskisen Itä-Euroopan maissa. Kuuden viime vuoden aikana 
SBU Eastin (IVY-maat, Venäjä mukaan lukien) muodostaman liikevaihdon osuus on   
kasvanut 11,9 prosentista 31.12.2003 päättyneellä tilikaudella 31,5 prosenttiin 
31.12.2009 päättyneellä tilikaudella.      
Tikkurilalla on vahva brändivalikoima markkinoilla, joilla se toimii. Tikkurila 
on asemoinut brändinsä hinnoittelun, laatumielikuvien, pakkausten, jakelun ja   
muiden tuoteominaisuuksien perusteella maksimoidakseen kannattavuutensa ja      
markkinaosuutensa lähinnä premium- ja medium-tuotteissa. Tikkurilan tärkeimmät  
brändit ovat Tikkurila, Alcro, Vivacolor ja Teks.    
Seuraavassa taulukossa on esitetty Yhtiön strategisten liiketoimintayksiköiden  
liikevaihto 31.12.2009, 31.12.2008 ja 31.12.2007 päättyneiltä tilikausilta:     
--------------------------------------------------------------------------------
|                                         |            1.1.-31.12.             |

|                                         |   2009    |   2008    |    2007    |

|                                         |         (tilintarkastettu)         |

|                                         |         (miljoonaa euroa)          |

| East	                                 |     167,1 |     226,6 |      203,8 |

| Finland	                                 |     106,8 |     115,2 |      116,5
| 
--------------------------------------------------------------------------------
| Scandinavia	                        |     157,8 |     176,0 |      180,7 |

| Central Eastern Europe	               |      98,5 |     130,3 |      124,2 |

| Konserni yhteensä	               |     530,2 |     648,1 |      625,2 |
--------------------------------------------------------------------------------

Tällä hetkellä Tikkurila on maailmanlaajuisesti toimivan suomalaisen Helsingin  
Pörssissä listatun kemianyhtiön Kemiran kokonaan omistama tytäryhtiö.           
Osakeosingon jälkeen Kemira jää Yhtiöön merkittäväksi osakkeenomistajaksi.      
Tikkurilan johto uskoo, että Tikkurilan menestys johtavana kuluttajia,          
ammattilaisia ja teollisuutta palvelevana maalialan yhtiönä Suomessa, Ruotsissa,
Venäjällä, Baltian maissa ja Puolassa perustuu seuraaviin keskeisiin            
vahvuuksiin:                                                                    
Alueellinen markkinajohtajuus;                                                  
Vahvat ja vakiintuneet brändit;                                                 
Hyvä asema kasvun jatkamiseksi Venäjällä, muissa IVY-maissa sekä Keskisen       
Itä-Euroopan maissa;                                                            
Edistykselliset palvelukonseptit ja sävytysteknologia;                          
Tehokas toimitusketju; ja                                                       
Kokenut johtoryhmä ja henkilöstö.   
Liiketoimintastrategia                                                          
Tikkurila tarjoaa kuluttajille, ammattilaisille ja teollisuudelle               
käyttäjäystävällisiä ja ympäristön kannalta kestäviä tuotteita pintojen         
suojaamiseen ja kaunistamiseen. Tikkurila on vahva alueellinen toimija, jonka   
tavoitteena on olla johtava maaliyhtiö Pohjoismaissa ja Itä-Euroopassa, mukaan  
lukien Venäjä. Tikkurila julkaisi täsmennetyn strategiansa lokakuussa 2009.     

Strategian pääkohtia ovat:   
Asiakaslähtöisyys;                                                              
Maantieteellinen focus;                                                         
Kannattava kasvu;                                                               
Vahvat brändit; ja                                                              
Yksi yhtenäinen Tikkurila.                                                      

Liite B: Kuvaus yhtiön taloudellisesta asemasta ja liiketoiminnan tuloksesta    

Alla esitettävä yhteenveto konsernitilinpäätöstiedoista 31.12.2009, 31.12.2008  
ja 31.12.2007 päättyneiltä tilikausilta on johdettu Tikkurilan 31.12.2009 ja    
31.12.2008 päättyneiltä tilikausilta laadituista tilintarkastetuista            
konsernitilinpäätöksistä. Tikkurilan konsernitilinpäätöstiedot 31.12.2009,      
31.12.2008 ja 31.12.2007 päättyneiltä tilikausilta on laadittu EU:n             
käyttöönottamien kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaisesti (IFRS).      
KPMG Oy Ab on tilintarkastanut Tikkurilan konsernitilinpäätökset 31.12.2009 ja  
31.12.2008 päättyneiltä tilikausilta.                                           
--------------------------------------------------------------------------------
|                                          |            1.1.-31.12.            |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                          |   2009    |   2008    |   2007    |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                          |        (tilintarkastettu)         |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                          |         (miljoonaa euroa)         |
--------------------------------------------------------------------------------
| TULOSLASKELMATIETOJA                     |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto	                        |     530,2 |     648,1 |     625,2 |
-------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot	      |       1,5 |       2,3 |      12,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan kulut	               |    -465,2 |    -572,6 |    -546,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja arvonalentumiset	      |     -18,8 |     -19,0 |     -18,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketulos (EBIT)	               |   47,7(1) |   58,8(2) |   73,1(3) |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot ja -kulut, netto	      |     -12,0 |     -15,6 |     -10,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten tuloksista	      |       0,1 |       0,0 |       1,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja	               |      35,7 |      43,2 |      63,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot	                        |      -8,0 |      -6,5 |      -6,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto 	               |      27,8 |      36,7 |      56,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden tuloksen jakautuminen:        |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhteisön omistajille	                |      27,8 |      36,5 |      56,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistölle	                         |       0,0 |       0,2 |       0,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------

(1)Sisältää 2,4 miljoonan euron kertaluonteiset henkilöstön vähentämiseen      
liittyvät kulut                                                                 
(2)Vuoden 2008 liiketuloksen ero 0,4 miljoonaa euroa Kemiran aikaisemmin       
ilmoittamaan johtuu konsernitasoisesta Kemiran sisäiseen projektiin liittyvästä 
oikaisukirjauksesta.                                                            
(3)Sisältää 11,1 miljoonan euron myyntivoiton liittyen Scanspacin       
myyntiin ja kertaluonteisiakuluja 2,4 miljoonaa euroa               

--------------------------------------------------------------------------------
|                                          |            1.1.-31.12.            |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                          |   2009    |   2008    |   2007    |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                          |        (tilintarkastettu)         |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                          |         (miljoonaa euroa)         |
--------------------------------------------------------------------------------
| TASETIETOJA                              |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat                                    |           |           |           |

| Pitkäaikaiset varat                      |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikearvo	                         |      68,3 |      68,1 |      68,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut aineettomat hyödykkee               |      33,7 |      35,3 |      38,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet     |     114,9 |     118,2 |     118,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuudet osakkuusyrityksissä	       |       0,8 |       0,7 |       0,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat rahoitusvarat	       |       0,9 |       0,9 |       1,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut sijoitukset	                         |       5,9 |       5,8 |       9,3
| 
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset etuuspohjaisista                |       0,4 |       0,8 |       0,1 |
| eläkejärjestelyistä	                     |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verosaamiset              |       2,4 |       2,2 |       1,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset varat yhteensä          |     227,2 |     232,0 |     237,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat                      |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuus	                         |      73,5 |      83,3 |      84,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset:                                |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset saamiset	               |       0,3 |       0,4 |       0,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korottomat saamiset	                |      77,6 |      80,8 |      85,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset yhteensä	                |      77,9 |      81,2 |      86,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahamarkkinasijoitukset - rahavarat       |      16,3 |      13,9 |      43,5
| 
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahat ja pankkisaamiset	                 |       8,3 |      17,4 |      18,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat yhteensä	        |     175,9 |     195,7 |     232,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävänä olevat pitkäaikaiset           |         - |         - |         - |
| omaisuuserät	                            |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä	                          |     403,1 |     427,8 |     469,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja velat                      |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma                               |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma	                         |      35,0 |      35,0 |      35,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ylikurssirahasto	                         |         - |         - |         -
| 
--------------------------------------------------------------------------------
| Omat osakkeet	                         |         - |         - |         - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyvän arvon ja muut rahastot            |       0,4 |       0,4 |       0,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto   |      40,0 |         - |         - |
|                                          |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat 	                |      68,5 |      51,2 |      77,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhteisön omistajille kuuluva oma      |     143,9 |      86,6 |     113,0 |
| pääoma	                                  |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistöosuus	                         |       0,0 |       0,1 |       0,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä	                |     143,9 |      86,7 |     113,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset velat                      |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset korolliset velat	      |     115,1 |     174,2 |     158,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verovelat	               |       9,6 |       9,8 |       9,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkevelvoitteet	                        |      14,6 |      13,6 |      15,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset	                        |       0,4 |       0,4 |       0,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset velat yhteensä       |     139,7 |     198,0 |     183,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset velat                      |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset korolliset velat	      |      39,0 |      37,9 |      56,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset korottomat velat	      |      80,2 |     104,8 |     113,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset	                        |       0,4 |       0,3 |       2,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset velat yhteensä	      |     119,6 |     143,0 |     172,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävinä oleviin pitkäaikaisiin         |         - |         - |         - |
| omaisuuseriin liittyvät velat	           |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat yhteensä	                        |     259,3 |     341,0 |     356,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja velat yhteensä        |     403,1 |     427,8 |     469,4 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |         1.1.-31.12.          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |  2009   |  2008   |   2007   |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |      (tilintarkastettu)      |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |      (miljoonaa euroa)       |
--------------------------------------------------------------------------------
| RAHAVIRTALASKELMATIETOJA                      |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirrat                     |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                        Oikaistu käyttökate	 |    67,9 |    72,1 |     79,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                   Korot ja muut rahoituserät |   -13,7 |   -11,2 |    -10,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                       Verot	 |    -3,3 |    -7,0 |     -6,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
|      Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta	 |    50,9 |    53,8 |     62,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
|                      Käyttöpääoman muutos	 |    11,6 |     1,9 |    -11,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
|          Liiketoiminnan rahavirrat yhteensä	 |    62,5 |    55,7 |     51,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien rahavirrat                      |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|           Yritysostoihin käytetyt rahavarat	 |    -3,7 |    -4,7 |     -4,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           Muut investoinnit	 |   -13,5 |   -32,1 |    -42,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                               Luovutustulot	 |     0,4 |     5,4 |     18,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                              Saadut osingot	 |     0,1 |     0,1 |      1,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Pitkäaikaisten lainasaamisten vähennys (+), |    -0,4 |     0,8 |      0,7 |
|                                   lisäys (-)	 |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Investointeihin käytetyt nettorahavarat	 |   -17,1 |   -30,5 |    -26,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
|             Rahavirta investointien jälkeen	 |    45,3 |    25,3 |     24,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen rahavirrat                        |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Pitkäaikaisten lainojen nostot (+), maksut |   -18,9 |   -10,7 |      1,5 |
|                                          (-)	 |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|         Lyhytaikaisen rahoituksen lisäys (+), |     1,5 |     9,9 |      0,4 |
|                                 vähennys (-)	 |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                  Voitonjako	 |   -34,0 |   -50,6 |    -24,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                        Muut	 |    -1,6 |    -6,4 |      1,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
|        Rahoitukseen käytetyt nettorahavarat	 |   -53,0 |   -57,8 |    -21,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
|                     Rahavarojen nettomuutos	 |    -7,7 |   -32,5 |      3,7 |

|                   Rahavarat kauden lopussa 	 |    24,2 |    30,9 |     61,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarojen kurssimuutos                      |    -1,0 |    -2,2 |      0,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                     Rahavarat kauden alussa	 |    30,9 |    61,2 |     57,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                     Rahavarojen nettomuutos	 |    -7,7 |   -32,5 |      3,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
|                                         |            1.1.-31.12.             |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                         |   2009    |    2008    |   2007    |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                         |   (miljoonaa euroa, ellei toisin   |
|                                         |              mainita)              |
--------------------------------------------------------------------------------
| TUNNUSLUVUT                             |           |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto	                       |     530,2 |      648,1 |     625,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihdon kasvu, prosenttia	      |    -18,19 |       3,67 |     11,09 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttökate(1)	                        |      66,5 |       77,8 |      91,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttökate, prosenttia liikevaihdosta  |      12,5 |       12,0 |      14,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketulos	                         |  47,7(10) |   58,8(11) |  73,1(12) |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketulos, prosenttia liikevaihdosta  |       9,0 |        9,1 |      11,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden tulos	                       |      27,8 |       36,7 |      56,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset nettovelat(2)	               |     129,5 |      180,8 |     153,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste(3), prosenttia 	       |      35,7 |       20,3 |      24,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettovelkaantuneisuus(4), prosenttia 	  |      90,0 |      208,5 |     135,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset nettovelat / käyttökate(5)	  |       1,9 |        2,3 |       1,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sidottu pääoma(6)	                      |     284,9 |      253,1 |     264,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sidotun pääoman tuotto(7), prosenttia	  |      17,7 |       22,7 |      28,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto(8), prosenttia	     |      24,1 |       36,7 |      56,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit	                           |      17,2 |       36,7 |      47,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit, prosenttia                |       3,2 |        5,7 |       7,6 |
| liikevaihdosta	                         |           |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön määrä keskimäärin	          |     3 757 |      4 027 |     3 883 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtaiset tunnusluvut:             |           |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos, euroa	            |     27,08 |      35,59 |     55,27 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirrat / osake,      |     60,93 |      54,39 |     50,35 |
| euroa	                                  |           |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osinko / osake, euroa	               |         - |      19,51 |         - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön oma pääoma / osake, euroa  |    121,92 |      67,81 |     78,74 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikkeeseen laskettujen osakkeiden      |     1 025 |      1 025 |     1 025 |
| lukumäärä (1000)	                       |           |            |           |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
|                                       |             1.1.-31.12.              |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                       |   2009   |   2008    |     2007      |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                       |          (tilintarkastettu)          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                       |          (miljoonaa euroa)           |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKETOIMINTAYKSIKÖIDEN TIEDOT        |          |           |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto                           |          |           |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| East	                                 |    167,1 |     226,6 |         203,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Finland	                              |    106,8 |     115,2 |         116,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Scandinavia	                          |    157,8 |     176,0 |         180,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Central Eastern Europe	               |     98,5 |     130,3 |         124,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketulos (EBIT)                     |          |           |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| East	                                 |     17,7 |      25,2 |      24,3(13) |
--------------------------------------------------------------------------------
| Finland	                              | 12,2(14) |       7,4 |           9,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Scandinavia	                          | 15,7(15) |      17,1 |      32,6(16) |
--------------------------------------------------------------------------------
| Central Eastern Europe	               |      5,0 |      10,8 |      10,5(17) |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat                                 |          |           |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| East	                                 |    108,7 |     107,6 |         110,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Finland	                              |     79,2 |      98,6 |         100,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Scandinavia	                          |    139,9 |     144,1 |         185,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Central Eastern Europe	               |     77,5 |      77,9 |          79,2 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| (1) | Käyttökate           | = |     Liikevoitto + poistot ja     |          |
|     |                      |   |         arvonalentumiset         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| (2) | Korolliset           | = |    Korolliset rahoitusvelat -    |          |
|     | nettorahoitusvelat   |   |            rahavarat             |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
|                                  Oma pääoma                                  |

|                      Taseen loppusumma - Saadut ennakot                      |
--------------------------------------------------------------------------------
| (3) | Omavaraisuusaste, %  | = |                                  |    x 100 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
|                        Korolliset nettorahoitusvelat                         |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                  Oma pääoma                                  |
--------------------------------------------------------------------------------
| (4) | Nettovelkaantuneisuu | = |                                  |    x 100 |
|     | s, %                 |   |                                  |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
|                Korolliset nettorahoitusvelat                |                |
--------------------------------------------------------------------------------
|          Liikevoitto + poistot ja arvonalentumiset          |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| (5) | Korolliset           | = |                                             |
|     | nettorahoitusvelat / |   |                                             |
|     | käyttökate           |   |                                             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| (6) | Sidottu pääoma       | = |      Käyttöpääoma + valmiit      |          |
|     |                      |   | aineettomat hyödykkeet + valmiit |          |
|     |                      |   |           aineelliset            |          |
|     |                      |   |    käyttöomaisuushyödykkeet +    |          |
|     |                      |   |   osakkuusyrityssijoitukset(9)   |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
|               Liikevoitto + osuus osakkuusyritysten tuloksista               |
--------------------------------------------------------------------------------
|    (Käyttöpääoma + valmiit aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet + valmiit    |
|            aineettomat hyödykkeet + osakkuusyrityssijoitukset(9))            |
--------------------------------------------------------------------------------
| (7) | Sidotun pääoman      | = |                                  |    x 100 |
|     | tuottoprosentti      |   |                                  |          |
|     | (ROCE), %            |   |                                  |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
|                               Tilikauden tulos                               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                Oma pääoma(9)                                 |
--------------------------------------------------------------------------------
| (8) | Oman pääoman         | = |                                  |    x 100 |
|     | tuottoprosentti      |   |                                  |          |
|     | (ROE), %             |   |                                  |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| (9) | Keskimäärin          |   |                                  |          |
|     | kaudella.            |   |                                  |          |
--------------------------------------------------------------------------------

(10)     Sisältää 2,4 miljoonan euron kertaluonteiset henkilöstön vähentämiseen 
liittyvät kulut.                                                                
(11)	Vuoden 2008 liiketuloksen ero 0,4 miljoonaa euroa Kemiran aikaisemmin      
ilmoittamaan johtuu konsernitasoisesta Kemiran sisäiseen projektiin liittyvästä 
oikaisukirjauksesta.                                                            
(12)	Sisältää 11,1 miljoonan euron myyntivoiton liittyen Scanspacin myyntiin ja 
kertaluonteisia kuluja 2,4 miljoonaa euroa.                                     
(13)	Sisältää 1,6 miljoonan euron alaskirjauksen liittyen vakuutussaatavaan,    
joka koski Kraski Teksin Metallostroyin logistiikkakeskuksen tulipaloa          
Venäjällä.                                                                      
(14)	Sisältää 2,0 miljoonan euron kertaluonteiset henkilöstön vähentämiseen     
liittyvät kulut.                                                                
(15) 	Sisältää 0,4 miljoonan euron kertaluonteiset henkilöstön vähentämiseen    
liittyvät kulut.                                                                
(16)	Sisältää 0,4 miljoonan euron kertaluonteiset kulut, jotka liittyvät        
Alcro-Beckersin henkilöstön siirtoon Nykvarniin Ruotsissa ja 11,1 miljoonan     
euron myyntivoiton Scanspacin myynnistä.                                        
(17)	Sisältää 0,4 miljoonan euron varauksen liittyen Puolan                     
kilpailulainsäädännön väitettyyn rikkomiseen.