2010-02-09 11:04:46 CET

2010-02-09 11:06:08 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Orion - Tilinpäätöstiedote

Orion-konsernin tilinpäätöstiedote vuodelta 2009


ORION OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE
2009                                             9.2.2010 klo 12:00

Orionin liikevaihto vuodelta 2009 oli 771,5 miljoonaa euroa (710,7 miljoonaa
euroa vuonna 2008) ja se kasvoi 8,5 % edellisestä vuodesta.
· Liikevoitto oli 207,0 (185,0) miljoonaa euroa.
· Voitto ennen veroja oli 203,7 (184,2) miljoonaa euroa.
· Omavaraisuusaste oli 60,6 % (60,2 %).
· Sijoitetun pääoman tuotto ennen veroja oli 37,4 % (38,5 %).
· Oman pääoman tuotto verojen jälkeen oli 35,3 % (32,1 %).
· Osakekohtainen tulos oli 1,07 (0,97) euroa.
· Osakekohtainen rahavirta ennen rahoituseriä oli 1,03 (0,66) euroa.
· Hallituksen ehdotus osakekohtaiseksi osingoksi on 1,00 (0,95) euroa.
· Hallituksen ehdotus vapaan oman pääoman jakamisesta pääoman palautuksena on
0,10 euroa osakkeelta.

ORIONIN AVAINLUKUJA KATSAUSKAUDELTA


                              10-12/09 10-12/08 Muutos %   2009   2008 Muutos %
--------------------------------------------------------------------------------
 Liikevaihto, milj. EUR          193,3    179,9   +7,4 %  771,5  710,7   +8,5 %

 Ulkomaantoiminta, milj. EUR     134,1    124,6   +7,6 %  548,2  493,6  +11,1 %

 % liikevaihdosta               69,4 %   69,3 %          71,1 % 69,4 %

 Liikevoitto, milj. EUR           43,9     32,8  +33,8 %  207,0  185,0  +11,9 %

 % liikevaihdosta               22,7 %   18,3 %          26,8 % 26,0 %

 Voitto ennen veroja, milj.
 EUR                              43,1     32,1  +34,2 %  203,7  184,2  +10,6 %

 % liikevaihdosta               22,3 %   17,9 %           26,4% 25,9 %

 Tuloverot, milj. EUR             10,1      7,5  +35,4 %   52,3   47,8   +9,3 %

 T&K-kulut, milj. EUR             25,6     25,5   +0,2 %   95,2   90,0   +5,7 %

 % liikevaihdosta               13,2 %   14,2 %          12,3 % 12,7 %

 Investoinnit, milj. EUR           9,1     12,8  -28,6 %   60,4   56,8   +6,2 %

 % liikevaihdosta                4,7 %    7,1 %           7,8 %  8,0 %

 Taseen loppusumma, milj. EUR                             727,1  695,5   +4,5 %

 Omavaraisuusaste, %                                     60,6 % 60,2 %

 Nettovelkaantumisaste
 (gearing), %                                            -8,9 % -7,1 %

 Korollinen vieras pääoma,
 milj. EUR                                                131,5  146,3  -10,1 %

 Koroton vieras pääoma, milj.
 EUR                                                      156,5  130,6  +19,8 %

 Rahavarat, milj. EUR                                     170,5  176,1   -3,2 %

 Sijoitetun pääoman tuotto, %                            37,4 % 38,5 %

 Oman pääoman tuotto verojen
 jälkeen, %                                              35,3 % 32,1 %

 Osakekohtainen tulos, EUR        0,23     0,18  +33,8 %   1,07   0,97  +11,1 %

 Osakekohtainen rahavirta
 ennen rahoituseriä, EUR          0,34     0,23  +48,1 %   1,03   0,66  +56,9 %

 Osakekohtainen oma pääoma,
 EUR                                                       3,11   2,97   +4,9 %

 Ehdotus osakekohtaiseksi
 osingoksi, EUR (1))                                       1,00   0,95   +5,3 %

 Henkilömäärä kauden lopussa                              3 147  3 309   -4,9 %

 Henkilömäärä kaudella
 keskimäärin                                              3 192  3 270   -2,4 %

 Palkat ja muut
 henkilöstökulut, milj. EUR                               171,4  170,9   +0,3 %
--------------------------------------------------------------------------------

1) Lisäksi hallituksen esittää yhtiökokouksen päätettäväksi, että
käyttörahastosta jaetaan pääoman palautuksena vapaata omaa pääomaa 0,10 euroa
osakkeelta.


Orion-konserni on muuttanut 1.1.2009 alkaen laskentakäytäntöään
tuotekehityskustannusten osalta siten, että markkinoilla jo olevien,
pääsääntöisesti geneeristen tuotteiden tukemiseen liittyvät kustannukset on
siirretty tuloslaskelmassa tutkimus- ja kehityskustannuksista myytyjen
suoritteiden kuluihin. Muutos ei vaikuta raportoituihin keskeisiin
tunnuslukuihin, liikevoittoon ja taseeseen, mutta pienentää aiemmin raportoituja
vuoden 2008 tutkimus- ja kehityskustannuksia 13,4 miljoonaa euroa ja nostaa
vastaavasti myytyjen suoritteiden kuluja.

1.1.2009 alkaen Easyhaler(®)-liiketoiminta siirtyi
Erityistuotteet-tulosyksiköstä osaksi Alkuperälääkkeet-yksikköä. Samalla
hormonikorvausvalmisteet, kuten Divina(®)-sarja, ja toremifeeni-tuotteet, kuten
Fareston(®), siirtyivät puolestaan osaksi Erityistuotteet-tulosyksikköä.

Vertailukausien tunnusluvut on oikaistu näiden raportointimuutosten mukaisesti.
Lisäksi oikaistut keskeiset tunnusluvut aikaisemmilta kausilta on esitetty
katsauksen lopussa olevassa taulukossa 'Oikaistut tunnusluvut'.


Toimitusjohtaja Timo Lappalaisen katsaus"Vuosi oli menestyksekäs""Orionin liikevaihto kehittyi myönteisesti vuonna 2009 kasvaen lähes yhdeksän
prosenttia edellisestä vuodesta. Loppuvuoden kehitys oli ennakoimaamme parempaa
lähes kaikissa tulosyksiköissä ja kaikilla maantieteellisillä alueilla."Orionin omaan tutkimukseen perustuvien keskeisten tuotteiden eli
Parkinson-lääkkeidemme, Simdax-sydänlääkkeen, Easyhaler-keuhkolääkkeiden ja
Precedex- tehohoitorauhoitteen myynnit kasvoivat selvästi."Myös geneeristen lääkkeiden ja itsehoitovalmisteiden osalta vuosi oli
menestyksekäs. Onnistuimme kasvattamaan myyntiä ja markkinaosuutta
kotimarkkinallamme Suomessa, erittäin haastavassa markkinatilanteessa.
Huhtikuussa Suomessa otettiin käyttöön uusi viitehintajärjestelmä, joka kiristi
hintakilpailua entisestään, eikä kotimaan lääkemarkkina tämän vuoksi kasvanut
katsauskaudella."Liikevoittomme oli hyvän myynnin ansiosta edellisvuotta korkeampi ja ylitti
ensimmäistä kertaa 200 miljoonaa euroa. Kiinteät kulut nousivat johtuen lähinnä
Simdax-lääkkeen takaisinhankinnasta toukokuussa ja sen myynnin ja markkinoinnin
aloittamisesta monissa uusissa maissa. Lisäksi konsernin ulkopuolella
teetettävistä tutkimushankkeista sekä patenttioikeudenkäynneistä Yhdysvalloissa
syntyneet kustannukset kasvoivat."Simdax-lääkkeen markkinointioikeuksien siirto Abbottilta Orionille sujui
suunnitellusti. Kesän ja alkusyksyn aikana perustetut omat myyntiorganisaatiot
Espanjassa, Italiassa, Itävallassa, Kreikassa ja Portugalissa toimivat vuoden
lopussa jo täydellä teholla."Eläinrauhoitteiden Euroopan jakeluoikeuksien palautus Pfizeriltä Orionille sai
joulukuussa Euroopan komission hyväksynnän. Järjestelyyn liittyen Pfizer maksoi
Orionille neljä miljoonaa euroa, jotka sisältyvät tuloksessamme muihin
tuottoihin."Uskomme myönteisen kehityksen jatkuvan alkaneena vuonna ja arvioimme
liikevaihdon ja liikevoiton kasvavan hieman vuodesta 2009. Näkymäarvio
perusteluineen löytyy tämän katsauksen sivuilta 6-7."



Tapahtumia tilikaudella 2009

Tammikuussa 2009 Orionin lääketutkimuksen ja -kehityksen toimintamallin ja
-rakenteen muutokseen painottuneet yhteistoimintaneuvottelut päättyivät.
Neuvottelujen perusteella yhtiön palveluksesta Suomessa päätettiin vähentää
yhteensä noin 205 henkilöä.

Maaliskuussa Orion ilmoitti vetävänsä pois Stalevo-lääkkeen käyttöaiheen
laajennusta koskevan EU-myyntilupahakemuksen.

Huhtikuun alussa Suomessa astui voimaan viitehintajärjestelmä. Orion on
muutoksen jälkeen vahvistanut markkinajohtajan asemaansa, vaikka järjestelmän
käyttöönoton seurauksena yleinen markkinakasvu Suomessa on hidastunut.

Huhtikuussa Orion ja Wockhardt-yhtiöt pääsivät sopimukseen kiistassa, jossa
Orion haastoi Wockhardtin oikeuteen Yhdysvalloissa Wockhardtin jätettyä
myyntilupahakemuksen Orionin Comtan(®)- ja Stalevo(®)-lääkkeiden geneerisistä
versioista.

Toukokuussa Orion hankki takaisin oikeudet suonensisäiseen levosimendaaniin
(Simdax(®)). Simdax on Orionin oma alkuperälääke sydämen vaikean vajaatoiminnan
hoitoon.

Syyskuussa Orion ja Hospira, Inc. aloittivat oikeudenkäynnin Sandoz-yhtiöitä
vastaan Yhdysvalloissa puolustaakseen Precedex(®)-alkuperälääkettä suojaavia
patenttejaan.

Lokakuussa Orion veti pois Stalevo(®)-lääkkeen käyttöaiheen laajennusta koskevan
myyntilupahakemuksen Yhdysvalloissa.

Lokakuussa Orion ja Pfizer Animal Health sopivat, että oikeudet Orionin
kehittämään eläinrauhoitteiden tuoteperheeseen Euroopassa palautuvat Orionille.

Tiedotustilaisuus ja puhelinkonferenssi

Tulosjulkistuksen yhteydessä järjestetään tiedotustilaisuus ja
puhelinkonferenssi tänään tiistaina 9.2.2010 klo 14.30 Hotel Kämpissä,
osoitteessa Pohjoisesplanadi 29. Toimitusjohtaja Timo Lappalainen alustaa
katsauksesta englanniksi.

Tilaisuus on seurattavissa myös suorana webcast-lähetyksenä Orionin kotisivujen
kautta osoitteessa www.orion.fi/sijoittajille<http://www.orion.fi/sijoittajille>. Alustuksen jälkeen voi esittää kysymyksiä
puhelimitse sekä suomeksi että englanniksi.

Puhelinnumerot konferenssiin osallistumiseksi ovat:
Soitettaessa Yhdysvalloista +1 334 323 6203
Soitettaessa muista maista +44 (0)20 7162 0125

Tallenne tiedotustilaisuudesta

Englanninkielinen webcast-tallenne tiedotustilaisuudesta on nähtävissä myöhemmin
samana päivänä kotisivuillamme olevan linkin kautta. Suomenkielinen nauhoite
toimitusjohtajan katsauksesta tulee saataville Orionin kotisivuille viimeistään
seuraavana päivänä.

Taloudellisten katsausten materiaalit

Taloudelliset katsaukset ja niiden oheismateriaali ovat julkaisuhetkestä alkaen
saatavilla osoitteesta www.orion.fi <http://www.orion.fi/>. Kotisivulla olevalla
lomakkeella voi myös rekisteröityä Orionin sijoittajajulkaisujen ja tiedotteiden
tilaajaksi.

Orionin kalenterissa 2010

Vuosikertomus 2009
julkaistaan
viikolla 9/2010
Yhtiökokoukseen ilmoittautuminen päättyy   19.3.2010 klo 10.00
Varsinainen yhtiökokous
24.3.2010 klo 14.00 Helsingissä

Osingonmaksun
täsmäytyspäivä
29.3.2010
Osingonmaksupäivä
7.4.2010

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2010  27.4.2010
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2010     10.8.2010
Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2010     26.10.2010


Yhtiökokouksessa käsiteltävistä asioista annetaan tänään erillinen tiedote.




Lisätietoja katsauksesta antaa:

Talousjohtaja Jari Karlson, puh. 010 426 2883

www.orion.fi <http://www.orion.fi/>
www.orion.fi/sijoittajille <http://www.orion.fi/sijoittajille>



Taloudellinen katsaus tilikaudelta 2009
Liikevaihto

Orion-konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 771,5 miljoonaa euroa (710,7
miljoonaa euroa vuonna 2008) ja se kasvoi 8,5 % edellisestä vuodesta.
Valuuttakurssien nettovaikutus oli 0,3 miljoonaa euroa negatiivinen.

Lääkeliiketoiminnan liikevaihto oli 728,5 (667,6) miljoonaa euroa ja se kasvoi
9,1 %. Omaan tutkimukseen perustuvien tuotteiden osuus Lääkeliiketoiminnan
liikevaihdosta oli 346,5 (307,5) miljoonaa euroa eli 48 % (46 %). Orionin
Stalevo(®) (karbidopa, levodopa ja entakaponi) ja Comtess(®)/Comtan(®)
(entakaponi) Parkinson-lääkkeiden liikevaihto oli yhteensä 234,9 (208,5)
miljoonaa euroa eli noin 32 % (31 %) segmentin liikevaihdosta.

Diagnostiikkaliiketoiminnan liikevaihto oli 45,2 (45,0) miljoonaa euroa.
QuikRead(®)-tulehdustestien myynti kasvoi, mutta vanhemman tuotteiston myynti
laski vertailukaudesta.

Tulos

Orion-konsernin liikevoitto vuonna 2009 oli 207,0 (185,0) miljoonaa euroa ja se
kasvoi 11,9 %.

Lääkeliiketoiminnan liikevoitto oli 210,7 (188,5) miljoonaa euroa. Liikevoitto
kasvoi 11,8 % hyvän myynnin ansiosta, vaikka kiinteät kulut kasvoivat.

Diagnostiikkaliiketoiminnan liikevoitto oli 5,6 (6,1) miljoonaa euroa ja se
laski 9,1 %. Liikevoiton lasku johtui tuotekehityspanostusten selkeästä
lisäämisestä.

Liiketoiminnan kulut

Konsernin myynnin ja markkinoinnin kulut olivat 160,0 (143,9) miljoonaa euroa ja
ne kasvoivat 11,2 %. Kasvu johtui lähinnä Simdax-lääkkeen takaisinhankinnasta ja
siihen liittyvästä myyntitoimintojen käynnistämisestä Etelä-Euroopassa. Vuoden
2009 kuluihin sisältyvät myös 5,7 miljoonan euron rojaltimaksut Abbottille
Simdax-tuotehankinnan vuoksi.

Tutkimus- ja kehityskulut olivat 95,2 (90,0) miljoonaa euroa ja ne kasvoivat
5,7 %. T&K-kulujen osuus konsernin liikevaihdosta oli 12,3 % (12,7 %).
Lääketutkimuksen ja -kehityksen osuus oli 89,4 (85,4) miljoonaa euroa.
Tutkimushankkeista on kerrottu tarkemmin 'Lääkeliiketoiminnan
liiketoimintakatsauksessa'.

Hallinnon kulut olivat 50,2 (51,5) miljoonaa euroa. Vertailukauden kuluihin
sisältyy joulukuussa 2008 tehty 3,9 miljoonan euron suuruinen
irtisanomiskuluvaraus. Yhdysvalloissa meneillään olevien
patenttioikeudenkäyntien kustannukset olivat 8,8 (6,7) miljoonaa euroa.
Oikeudenkäynneistä on kerrottu tarkemmin kohdassa 'Merkittävät oikeudelliset
asiat'.

Muut liiketoiminnan tuotot ja kulut kasvattivat tulosta 6,0 (3,1) miljoonaa
euroa. Niihin sisältyi 4,0 miljoonan euron kertakorvaus Pfizeriltä liittyen
sopimukseen, jolla eläinrauhoitteiden Euroopan jakeluoikeudet palautuivat
Orionille.

Konsernin voitto

Konsernin voitto ennen veroja oli 203,7 (184,2) miljoonaa euroa. Osakekohtainen
tulos oli 1,07 (0,97) euroa. Osakekohtainen oma pääoma oli 3,11 (2,97) euroa.
Sijoitetun pääoman tuotto ennen veroja oli 37,4 % (38,5 %) ja oman pääoman
tuotto verojen jälkeen 35,3 % (32,1 %).

Tase ja rahoitusasema

Konsernin nettovelkaantumisaste oli -8,9 % (-7,1 %), ja omavaraisuusaste oli
60,6 % (60,2 %).

Konsernitaseen vieras pääoma 31.12.2009 oli 287,9 (276,9) miljoonaa euroa.
Korollista velkaa oli kauden lopussa 131,5 (146,3) miljoonaa euroa, josta
pitkäaikaisia lainoja oli 108,7 (109,9) miljoonaa euroa.

Vuoden lopussa konsernin rahavarat olivat 170,5 (176,1) miljoonaa euroa.
Rahavarat ne on sijoitettu vakavaraisten pankkien ja yritysten lyhytaikaisiin
korkosijoitusinstrumentteihin.

Rahavirrat

Liiketoiminnan rahavirta kehittyi myönteisesti ja oli 204,6 (144,4) miljoonaa
euroa. Liikevoitto oli 22,0 miljoonaa euroa vertailukautta korkeampi ja
käyttöpääomaan sitoutui 30,3 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2008.

Investointien rahavirta oli -59,5 (-51,8) miljoonaa euroa.

Rahoituksen rahavirta oli -152,1 (-4,8) miljoonaa euroa. Muutos johtui siitä,
että vertailukaudella konsernin lainojen määrä kasvoi 141,1 miljoonalla eurolla
ja vuonna 2009 niiden määrä laski 17,6 miljoonaa euroa.

Investoinnit

Konsernin investoinnit olivat 60,4 (56,8) miljoonaa euroa. Aineellisten
hyödykkeiden osuus oli 25,1 (32,8) miljoonaa euroa, ja aineettomien hyödykkeiden
osuus 35,2 (24,0) miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen investointi oli
toukokuussa Simdax-lääkkeen markkinointioikeuksien takaisinosto Abbott-yhtiöltä
26 miljoonalla eurolla sisältäen sopimuksen mukaiset allekirjoitus- ja
etappimaksut.

Näkymäarvio vuodelle 2010

Liikevaihto kasvaa hieman vuodesta 2009.

Markkinointipanostukset kasvavat johtuen tuotelanseerausten määrän noususta ja
Simdax-lääkkeen myyntiin ja markkinointiin liittyvistä kustannuksista.
Tutkimuskulut laskevat hieman vuodesta 2009. Yhdysvalloissa vireillä olevista
patenttioikeudenkäynneistä aiheutuvien kulujen arvioidaan olevan vuoden 2009
tasolla.

Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä kasvaa hieman vuodesta 2009.

Konsernin investoinnit ovat noin 40 miljoonaa euroa ilman olennaisia yritys- tai
tuotehankintoja.

Näkymien perustelut

Huhtikuussa 2009 Suomessa voimaanastunut viitehintajärjestelmä lisäsi
hintakilpailua vaihtokelpoisten valmisteiden ryhmässä, mikä johti hintojen
selvään laskuun. Vuonna 2010 hintakilpailun odotetaan jatkuvan hieman edellistä
vuotta maltillisemmin. Tuotelanseeraukset tukevat Orionin asemaa
markkinajohtajana myös vuonna 2010.

Stalevo- ja Comtess/Comtan-Parkinson-lääkkeiden markkinamyynnin kasvu oli vuonna
2009 kuten edellisenäkin vuonna hieman yli 10 %. Kasvu oli kuitenkin ennakoitua
nopeampaa, ja sen odotetaan hieman hidastuvan vuoden 2010 aikana. Nämä arviot
perustuvat olettamukseen, että geneerinen kilpailu ei ala Yhdysvalloissa vielä
vuoden 2010 aikana.

Simdax-lääkkeen markkinointioikeuksien takaisinosto Abbottilta toukokuussa 2009
kasvattaa myyntiä edelliseen vuoteen verrattuna, koska tuotteen markkinamyynti
näkyy Orionin omana myyntinä koko vuoden ajalta. Vuoden 2009 neljän ensimmäisen
kuukauden osalta Orion kirjasi omaan liikevaihtoonsa Simdaxin osalta vain
tuotteen myynnin Abbottille.

Koska uusien tuotteiden rekisteröinnit ja lanseeraukset ovat yli vuoden
mittaisia projekteja, on niiden vaatimat resurssien lisäykset ja muut
panostukset vuodelle 2010 suunniteltu pääsääntöisesti jo edellisen vuoden
aikana.

Tutkimus- ja kehityskulut ovat varsin tarkasti ennakoitavissa. Ne syntyvät
toisaalta yhtiön sisäisistä, kiinteistä eristä kuten palkoista ja
toimintainfrastruktuurin ylläpidosta, ja toisaalta ulkoisista muuttuvista
kuluista. Ulkoiset kulut syntyvät mm. pitkäkestoisista kliinisistä
potilaskokeista, jotka tehdään tyypillisesti useissa maissa sijaitsevilla
klinikoilla. Keskeiset vuodelle 2010 suunnitellut kliiniset tutkimukset joko
jatkuvat edellisestä vuodesta tai ne on jo hyvin pitkälle suunniteltu ja sen
vuoksi niiden kustannustaso on varsin hyvin ennakoitavissa.

Arviot Yhdysvalloissa meneillään olevien patenttioikeudenkäyntien kustannuksista
perustuvat laadittuihin aikatauluihin ja työmääräsuunnitelmiin.
Oikeudenkäynneistä aiheutuvat kustannukset riippuvat monista tekijöistä, joita
on vaikea tarkkaan arvioida.

Näkymien toteutumiseen liittyvät lähiajan riskit ja epävarmuustekijät

Yhtiön tiedossa ei ole yksittäisiä merkittäviä vuoden 2010 tulosnäkymiin
liittyviä riskitekijöitä.

Yksittäisten tuotteiden myynti ja toisaalta Orionin myynti yksittäisillä
markkinoilla saattaa hieman vaihdella sen mukaan, missä määrin lääkemarkkinoilla
jatkuvasti viime vuosina kiristynyt hinta- ja muu kilpailu kohdistuu nimenomaan
Orionin tuotteisiin. Toimitukset Novartikselle perustuvat yhdessä etukäteen
sovittuihin aikatauluihin. Nämä voivat kuitenkin muuttua esimerkiksi Novartiksen
päätösten seurauksena, jotka koskevat mm. varastotasojen muutoksia. Meneillään
olevien oikeudenkäyntien ei oleteta vaikuttavan Comtan- tai Stalevo-lääkkeiden
myyntiin Yhdysvalloissa vuonna 2010, mutta geneerisen kilpailun alkaminen jo
kuluvan vuoden aikana ei ole mahdotonta.

Valuuttakurssiriskistä suurin osa syntyy Yhdysvaltojen dollarin
kurssikehityksestä. Tyypillisesti vain alle 15 % Orionin liikevaihdosta tulee
Yhdysvalloista. Euroopan maiden valuutoissa kokonaisvaikutusta pienentää se,
että Orionilla on useimmissa näissä maissa oma organisaatio ja siten myynnin
lisäksi myös kustannuksia kyseisissä valuutoissa.

Tutkimushankkeisiin liittyy aina epävarmuustekijöitä, jotka saattavat joko
kasvattaa tai laskea arvioituja kustannuksia. Projektit saattavat edetä
oletettua hitaammin tai nopeammin tai ne saatetaan keskeyttää. Meneillään
olevissa kliinisissä tutkimuksissa mahdollisesti tapahtuvat muutokset
heijastuvat kuitenkin kustannuksiin suhteellisen hitaasti, eikä niillä arvioida
olevan olennaista vaikutusta kuluvan vuoden tulokseen. Uusien, käynnistymässä
olevien tutkimusten aikataulut ja kustannukset ovat tutkimusprosessin luonteesta
johtuen tiedossa jo etukäteen, eivätkä ne siten tyypillisesti aiheuta
odottamattomia muutoksia ennakoituun kulurakenteeseen.

Konsernin taloudelliset tavoitteet

Orionin taloudelliset tavoitteet ovat konsernin taloudellisen vakauden
varmistaminen ja pohjan luominen pidemmän aikavälin kannattavalle kasvulle.

Pääasialliset keinot tavoitteiden saavuttamiseksi ovat:
· liikevaihdon ja liikevoiton orgaanisen kehityksen parantaminen
tuote-, tuotteisto- ja yritysostojen avulla
· toiminnan tehokkuuden parantaminen ja kustannusten hallinta
· rahoitusaseman säilyttäminen vakaana,
jolloin omavaraisuusaste pidetään vähintään 50 prosentin tasolla.

Nykyisin noin kolmannes Orionin liikevaihdosta muodostuu Stalevo- ja
Comtess/Comtan-Parkinson-lääkkeiden myynnistä. Näiden lääkkeiden tärkeimmät
patentit keskeisimmillä markkinoilla päättyvät vuosina 2012-2013, minkä vuoksi
niiden myynnin arvioidaan laskevan lähivuosina. Orion on tuomassa markkinoille
myös uusia tuotteita korvaamaan liikevaihdon laskua.

Orionin lähivuosien liikevaihdon ja kannattavuuden kehittyminen riippuu siitä
nopeudesta, jolla Parkinson-lääkkeiden myynnin lasku ja toisaalta muiden
tuotteiden myynnin kasvu kehittyvät tulevaisuudessa. Tämä luo konsernin
liiketoiminnalle epäjatkuvuuskohdan.

Orionin osingonjakopolitiikka

Orion ottaa osingonjaossaan huomioon yhtiön jakokelpoisten voittovarojen lisäksi
taloudellisten tavoitteiden saavuttamisen vaatimat keskipitkän ja pitkän
aikavälin investointi- ja muut rahoitustarpeet.

Hallituksen esitys voitonjaosta,
osinko 1,00 euroa osakkeelta

Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 189 019 101,80 euroa, josta tilikauden
voittoa on 136 467 859,83 euroa.

Hallitus ehdottaa, että emoyhtiön voitonjakokelpoisista varoista jaetaan osinkoa
1,00 euroa osaketta kohden. Osingonjaon täsmäytyspäivänä yhtiön hallussa
oleville omille osakkeille ei makseta osinkoa. Voitonjakoehdotuksen
tekemispäivänä osinkoon oikeuttavia osakkeita on 140 977 798 kappaletta, joten
osingon kokonaismäärä olisi yhteensä 140 977 798,00 euroa. Konsernin
osingonjakosuhde tilikaudelta 2009 olisi 93,5 % (97,9 %). Osingon maksupäivä
olisi 7.4.2010 ja osinkoon olisivat oikeutettuja osakkeenomistajat, jotka ovat
merkittyinä yhtiön osakasluetteloon 29.3.2010.

Lisäksi hallitus ehdottaa, että lääketieteelliseen tutkimukseen ja muuhun
yleishyödylliseen tarkoitukseen lahjoitetaan hallituksen erillisen päätöksen
mukaisesti 150 000,00 euroa ja että voittovarojen tileille jätettäisiin
47 901 303,80 euroa.

Hallituksen esitys vapaan oman pääoman jakamisesta,
0,10 euroa osakkeelta

Hallitus ehdottaa 24.3.2010 pidettävälle Orion Oyj:n varsinaiselle
yhtiökokoukselle, että yhtiökokous päättäisi vapaan oman pääoman jakamisesta
pääoman palautuksena käyttörahastosta 0,10 euroa osaketta kohden. Vapaan oman
pääoman palautus maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonjaon
täsmäytyspäivänä 29.3.2010 on merkittynä osakkeenomistajaksi Euroclear Finland
Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Maksupäivä on 7.4.2010.

Osakkeet ja osakkeenomistajat

Orionilla oli 31.12.2009 yhteensä 141 257 828 osaketta, joista A-osakkeita oli
51 340 668 kappaletta ja B-osakkeita 89 917 160 kappaletta. Yhtiön osakepääoma
on 92 238 541,46 euroa. Vuoden 2009 lopussa Orionin hallussa oli yhteensä
280 030 kappaletta yhtiön omia B-osakkeita. A- ja B- osakkeiden yhteenlaskettu
äänimäärä 31.12.2009 ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita oli
1 116 450 490 ääntä.

Osakkeiden äänioikeudet

Jokainen A-osake oikeuttaa äänestämään yhtiökokouksessa kahdellakymmenellä (20)
äänellä ja jokainen B-osake yhdellä (1) äänellä. Yhtiökokouksessa
osakkeenomistaja ei kuitenkaan saa äänestää suuremmalla äänimäärällä kuin mitä
1/20 yhtiökokouksessa edustettujen eri osakelajeihin kuuluvien osakkeiden
yhteenlaskettu äänimäärä on. Yhtiöllä itsellään ja Orionin Eläkesäätiöllä ei ole
äänioikeutta Orion Oyj:n yhtiökokouksessa.

Sekä A- että B-osake antaa osakkeenomistajalle samat oikeudet yhtiön omaisuuteen
ja osingonjakoon.

Osakkeiden muuntaminen

Yhtiöjärjestyksen nojalla osakkeenomistaja voi vaatia A-osakkeidensa muuntamista
B-osakkeiksi. Vuoden 2009 aikana osakkeita muunnettiin yhteensä 100 000
kappaletta.

Kaupankäynti Orionin osakkeilla

Orionin A- ja B-osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä suurten yhtiöiden
ryhmässä, terveydenhuollon toimialaluokassa tunnuksilla ORNAV ja ORNBV.
Kaupankäynti yhtiön molemmilla osakkeilla alkoi 3.7.2006, ja tietoja
kaupankäynnistä yhtiön osakkeilla on saatavilla tästä päivämäärästä alkaen.

Yhtiön osakkeiden markkina-arvo 31.12.2009 ilman yhtiön hallussa olevia omia
osakkeita oli 2 122,2 miljoonaa euroa.

Vuoden 2009 aikana Orionin A-osakkeita vaihdettiin NASDAQ OMX Helsingissä
yhteensä 3 815 863 kappaletta ja B-osakkeita 84 568 573 kappaletta. Vaihdettujen
osakkeiden arvo vastasi yhteensä 1 080,4 miljoonaa euroa. Vuoden aikana
A-osakkeista vaihdettiin 7,4 % ja B-osakkeista 94,1 %. Keskimääräinen vaihto
Orionin osakkeilla oli 62,6 %.

Hallituksen valtuutukset

Orionin hallituksella on 23.3.2009 pidetyn yhtiökokouksen antama valtuutus
luovuttaa yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Valtuutus on voimassa vuoden
2010 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.

Hallituksella ei ole valtuutusta korottaa osakepääomaa eikä laskea liikkeelle
optio- tai vaihtovelkakirjalainaa tai optio-oikeuksia.

Maaliskuussa 2009 Orion luovutti yhteensä 44 806 kappaletta yhtiön hallussa
olleita Orionin B-osakkeita konsernin avainhenkilöiden
osakekannustinjärjestelmään kuuluville ja konsernin palveluksessa oleville
henkilöille vuodelta 2008 maksettavina osakepalkkioina. Luovutus perustuu
yhtiökokouksen 25.3.2008 antamaan valtuutukseen. Luovutettujen osakkeiden
osakekohtainen luovutushinta oli 11,97 euroa ja se oli B-osakkeen
kaupankäyntimäärällä painotettu keskikurssi 5.3.2009. Luovutettujen osakkeiden
luovutushinta oli yhteensä 536 417,43 euroa.

Omistuspohja

Orionilla oli vuoden 2009 lopussa kaikkiaan 54 323 (43 119) rekisteröityä
osakkeenomistajaa, joista yksityishenkilöitä oli 94,0 % (94,1 %). Heidän
omistuksessaan oli koko osakekannasta 51,9 % (48,3 %) ja kaikista äänistä
60,6 % (59,2 %). Hallintarekisteröityjä osakkeita oli 31,3 (34,7) miljoonaa
kappaletta. Niiden osuus kokonaisosakemäärästä oli 22,1 % (24,5 %) ja 4,2 %
(6,1 %) yhteenlasketuista äänistä.

Orionin hallussa oli vuoden 2009 lopussa 280 030 kappaletta yhtiön omia
B-osakkeita. Niiden osuus yhtiön koko osakekannasta on 0,2 % ja yhteenlasketusta
äänimäärästä 0,03 %.

Orionin tietoon ei tullut vuoden 2009 aikana uusia tahoja, joiden omistus yhtiön
osakepääomasta tai sen äänimäärästä ylittää arvopaperimarkkinalain mukaisen
liputuskynnyksen.

Johdon osakeomistukset

Vuoden 2009 lopussa hallituksen jäsenten yhteenlasketussa osakeomistuksessa oli
yhteensä 2 322 438 kappaletta yhtiön osakkeita, joista 1 903 932 oli A-osakkeita
ja 418 506 B-osakkeita. Toimitusjohtajan omistuksessa oli vuoden 2009 lopussa
11 950 yhtiön osaketta, jotka kaikki olivat B-osakkeita. Konsernin johtoryhmän
jäsenten (toimitusjohtaja pois lukien) omistuksessa oli yhtiön osakkeista
yhteensä 66 733 kappaletta, joista 1 228 oli A-osakkeita ja 65 505 B-osakkeita.
Yhtiön ylimmän johdon omistuksessa oli näin ollen yhteensä 1,7 % yhtiön koko
osakekannasta ja 3,5 % yhteenlasketusta äänimäärästä. Luvut sisältävät myös
määräysvaltayhteisöjen omistukset.

Yhtiöllä ei ole voimassa olevia optio-ohjelmia.


Henkilöstö

Orion-konsernin keskimääräinen henkilömäärä vuonna 2009 oli 3 192 (3 270).
Vuoden 2009 lopussa konsernin palveluksessa oli yhteensä 3 147 (3 309) henkilöä,
joista Suomessa työskenteli 2 529 (2 726) henkilöä ja Suomen ulkopuolella 617
(583) henkilöä.

Palkat ja muut henkilöstökulut vuonna 2009 olivat yhteensä 171,4 (170,9)
miljoonaa euroa.

Merkittävät oikeudelliset asiat

Oikeudenkäynnit Sun-yhtiöitä vastaan

Orion Oyj on aloittanut 13.11.2007, 7.2.2008 ja 12.11.2008
patenttiloukkausoikeudenkäynnit Yhdysvalloissa Sun-konserniin kuuluvia yhtiöitä
vastaan puolustaakseen Yhdysvalloissa voimassa olevia patenttejaan nro
6,500,867 ja 5,446,194.


Sun Pharmaceutical Industries Limited pyrkii tuomaan Yhdysvaltojen markkinoille
Stalevo-lääkkeen geneeriset versiot (annosvahvuudet 25/100/200 ja 37,5/150/200
mg, vaikuttavat aineet karbidopa, levodopa ja entakaponi). Sun Pharma Global,
Inc. pyrkii tuomaan Yhdysvaltojen markkinoille geneerisen version Orionin
Comtan-nimisestä alkuperälääkkeestä.

Oikeudenkäynti Sandoz-yhtiöitä vastaan

Orion Oyj on aloittanut 4.9.2009 yhdessä Hospira, Inc. -yhtiön kanssa
patenttiloukkausoikeudenkäynnin Yhdysvalloissa Sandoz International Gmbh ja
Sandoz Inc. -yhtiöitä vastaan puolustaakseen Yhdysvalloissa voimassa olevia
patenttejaan. Oikeudenkäynti koskee Orionin patenttia nro 4,910,214 sekä Orionin
ja Hospiran yhteistä patenttia nro 6,716,867.

Sandoz on hakenut lupaa valmistaa ja markkinoida Yhdysvalloissa geneeristä
versiota Precedex(®)-nimisestä Orionin alkuperälääkkeestä (deksmedetomidiini
hydrokloridi 100 mikrogramma emästä/ml), jota markkinoi Yhdysvalloissa Orionin
lisenssikumppani Hospira.

Orion arvioi, että kulut oikeudenkäynnistä Sandoz-yhtiöitä vastaan tulevat
olemaan olennaisesti pienemmät kuin Yhdysvalloissa meneillään olevien
entakaponipatenttioikeudenkäyntien kustannukset.

Oikeudenkäynnit Wockhardt-yhtiöitä vastaan päättyivät sovintoon

Orion Oyj ja Wockhardt USA, LLC ja Wockhardt Limited (yhdessä "Wockhardt")
solmivat 29.4.2009 sovintosopimuksen kiistassa, jossa Orion oli patenttejaan
puolustaakseen haastanut Wockhardtin oikeuteen Yhdysvalloissa Wockhardtin
jätettyä Orionin Comtan(®)- ja Stalevo(®)-valmisteiden geneerisiä versioita
koskevat myyntilupahakemukset.

Orion aloitti ensimmäisen oikeudenkäynnin Wockhardtia vastaan Yhdysvalloissa
vuonna 2007 ja kaksi myöhempää oikeudenkäyntiä vuonna 2008. Sovintoratkaisu
koskee kaikkia kolmea oikeudenkäyntiä. Sovintosopimuksen ehtojen mukaan
Wockhardt voi tuoda Yhdysvaltain markkinoille Comtan- ja Stalevo-valmisteiden
geneeriset versiot 30.9.2012, tai mahdollisesti tiettyjen edellytysten
täyttyessä jo sitä aikaisemminkin. Osapuolet ovat sopineet, että Orion toimittaa
mainittuja geneerisiä valmisteita Wockhardtille. Osapuolet eivät julkista
sovintosopimuksen ehtoja muilta osin.

Sovinnon johdosta kaikki kolme oikeudenkäyntiä lopetettiin ja niiden kohteina
olleet Orionin US-patentit nro 5,446,194; 5,135,950; 6,599,530; 6,797,732; ja
6,500,867 pysyvät voimassa.

Yhdysvalloissa voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti Orion on toimittanut
kaikki yllä mainitut sopimukset Yhdysvaltojen kilpailuviranomaisille (U.S.
Federal Trade Commission ja United States Department of Justice).


Liiketoimintakatsaukset
Lääkeliiketoiminta

Katsaus ihmislääkemarkkinoihin

Orionin yksittäisistä markkina-alueista tärkein on Suomi, joka muodostaa noin
kolmanneksen konsernin liikevaihdosta. Suomen Lääkedatan tilastoinnin mukaan
ihmislääkkeiden tukkumyynti Suomessa vuonna 2009 oli yhteensä 1 947,3 miljoonaa
euroa ja se laski 0,5 % edellisestä vuodesta. Pakkausmäärällisesti markkinan
kokonaismyynti laski 2,3 %. Apteekkien lääkeostot laskivat 0,9 %, samalla kun
sairaaloiden lääkeostot kasvoivat vastaavasti 0,9 %. Reseptilääkkeiden
tukkumyynti koko markkinalla laski 0,9 %, ja itsehoitotuotteiden tukkumyynti
kasvoi 3,0 %. Tilastokeskuksen mukaan lääkkeiden hinnat Suomessa laskivat 3,6 %
vuoden 2009 aikana.

Orionin asema Suomen johtavana lääkemarkkinoijana vahvistui edelleen. Suomen
Lääkedatan tilastoinnin mukaan Orionin ihmislääkkeiden tukkumyynti Suomessa
vuonna 2009 oli yhteensä 186,0 miljoonaa euroa ja se kasvoi 3,2 % edellisestä
vuodesta. Orionin myynti kasvoi hieman, vaikka huhtikuussa voimaan astunut
viitehintajärjestelmä laski kokonaismarkkinaa. Orionin markkinaosuus oli 9,6 %
(9,2 %), mikä oli 2,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin toiseksi suurimmalla
yhtiöllä.

Yksittäisenä terapia-alueena Orionille merkittävin on edelleen Parkinson-taudin
hoito. Orionin Parkinson-lääkkeet muodostavat noin kolmanneksen konsernin
liikevaihdosta. Parkinson-lääkkeiden yhteenlaskettu myynti syyskuuhun 2009
päättyneeltä 12 kk:n jaksolta oli IMS Healthin lääkemyyntitilastojen mukaan
Yhdysvalloissa 981 miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria (1 057 miljoonaa
Yhdysvaltojen dollaria edellisen 12 kk:n jakson aikana) ja se laski 7,2 %
vertailukaudesta. Nopea muutos markkinan kehityksessä johtui suurimman tuotteen,
erään dopamiiniagonistin, patenttisuojan päättymisestä ja siitä seuranneesta
geneerisestä kilpailusta. Euroopan viisi suurinta Parkinsonin taudin
lääkemarkkinaa olivat Saksa, Iso-Britannia, Ranska, Espanja ja Italia. Niiden
yhteenlaskettu Parkinson-lääkkeiden myynti syyskuuhun päättyneeltä 12 kk:n
jaksolta oli 895 (852) miljoonaa euroa, ja keskimääräinen markkinakasvu oli
5,1 %.

Orionin Parkinson-lääkkeiden myynti kehittyi edelleen suotuisasti ja
kokonaismarkkinan kasvua selvästi nopeammin. IMS Healthin lääkemyyntitilastojen
mukaan Orionin Parkinson-lääkkeiden yhteenlaskettu myynti syyskuuhun
päättyneeltä 12 kk:n jaksolta oli 492 miljoonaa euroa (427 miljoonaa euroa
edellisen 12 kk:n jakson aikana) ja se kasvoi 15,3 %.

Tilastojen mukaan Orionin Parkinson-lääkkeiden myynti Yhdysvalloissa samaiselta
12 kk:n jaksolta oli 171 (154) miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria ja se kasvoi
10,9 % vertailukaudesta. Orionin Parkinson-lääkkeiden markkinaosuus
Yhdysvalloissa oli noin 17 %. Orionin Parkinson-lääkkeiden yhteenlaskettu myynti
Euroopan viidellä suurimmalla Parkinson-lääkkeiden markkinalla samaiselta 12
kk:n jaksolta oli 147 (138) miljoonaa euroa ja se kasvoi 6,3 % vertailukaudesta.
Orionin Parkinson-lääkkeiden keskimääräinen markkinaosuus näillä viidellä
markkinalla on noin 16 %.

Lääkeliiketoiminnan liikevaihto ja tulos

Lääkeliiketoiminnan liikevaihto vuonna 2009 oli 728,5 (667,6) miljoonaa euroa ja
se kasvoi 9,1 % edellisestä vuodesta. Lääkeliiketoiminnan liikevoitto oli 210,7
(188,5) miljoonaa euroa ja se kasvoi 11,8 %. Lääkeliiketoiminnan liikevoitto oli
28,9 % (28,2 %) segmentin liikevaihdosta.

Orionin kymmenen myydyimmän lääkevalmisteen liikevaihto vuonna 2009 oli 378,3
(339,7) miljoonaa euroa ja se kasvoi 11,4 %. Näiden tuotteiden osuus
lääkeliiketoiminnan kokonaisliikevaihdosta oli 52 % (51 %). Myydyimpien
valmisteiden listalta nopeimmin kasvoivat sydänlääke Simdax, tehohoitorauhoite
Precedex, Parkinson-lääke Stalevo ja Easyhaler-keuhkolääkkeet.

Omaan tutkimukseen perustuvien tuotteiden liikevaihto vuonna 2009 oli 346,5
(307,5) miljoonaa euroa ja se kasvoi 12,7 %. Näiden tuotteiden osuus
lääkeliiketoiminnan liikevaihdosta oli noin 48 % (46 %).


Alkuperälääkkeet

Alkuperälääkkeet-tulosyksikön tuotteisto koostuu patenttisuojatuista
reseptilääkkeistä, jotka on suunnattu kolmelle terapia-alueelle:
keskushermosto-sairauksiin, syöpäsairauksiin ja tehohoitoon sekä
Easyhaler(®)-keuhkolääkkeisiin. Easyhaler-lääkkeet siirtyivät vuoden alussa
Erityistuotteet-yksiköstä osaksi Alkuperälääkkeet-tulosyksikköä. Samassa
yhteydessä hormonikorvausvalmisteet, kuten Divina-sarja, ja
toremifeeni-tuotteet, kuten Fareston, siirtyivät puolestaan osaksi
Erityistuotteet-tulosyksikköä.

Alkuperälääkkeet-tulosyksikön liikevaihto vuonna 2009 oli 324,0 (278,1)
miljoonaa euroa ja se kasvoi 16,5 %.

Orionin Parkinson-lääkkeiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2009 oli 234,9
(208,5) miljoonaa euroa. Se kasvoi 12,7 % ja muodosti lääkeliiketoiminnan
liikevaihdosta 32 % (31 %). Liikevaihto Stalevo- ja Comtan-toimituksista
Novartikselle oli yhteensä 137,8 (118,1) miljoonaa euroa, mikä oli 16,7 %
edellisvuotta korkeampi. Stalevo-toimitukset Novartikselle kasvoivat 20,6 %, ja
Comtan-toimitukset kasvoivat puolestaan 9,8 %. Orionin oman myyntiorganisaation
liikevaihto Stalevo- ja Comtess-lääkkeistä oli yhteensä 97,1 (90,4) miljoonaa
euroa ja se kasvoi 7,5 %. Stalevo-lääkkeen myynti oman myyntiverkoston kautta
oli 77,1 (66,0) miljoonaa euroa ja se kasvoi 16,8 %. Euromääräistä myyntiä on
hidastanut valuuttakurssien heikentyminen Iso-Britanniassa ja Skandinaviassa.

Orion on vetänyt pois myyntilupahakemukset Stalevo-lääkkeen käyttöaiheen
laajentamiseksi EU-maissa ja Yhdysvalloissa. Stalevo on hyväksytty pidemmälle
edenneen Parkinsonin taudin hoitoon.

Orionilla on meneillään patenttiloukkausoikeudenkäynnit Yhdysvalloissa
Sun-yhtiöitä ja Sandoz-yhtiöitä vastaan. Sun-yhtiöt pyrkivät tuomaan
Yhdysvaltojen markkinoille geneeriset versiot Orionin Comtan- ja
Stalevo-lääkkeistä. Sandoz-yhtiöt puolestaan pyrkivät tuomaan Yhdysvaltojen
markkinoille geneerisen version Orionin Precedex-lääkeestä. Oikeudenkäynnit
Wockhardt-yhtiöitä vastaan päättyivät sovintoon huhtikuussa 2009.

Orion hankki toukokuussa Abbott-yhtiöltä takaisin oikeudet suonensisäisesti
annosteltavaan Simdax-lääkkeeseen (levosimendaani), joka on tarkoitettu sydämen
vaikean vajaatoiminnan hoitoon. Simdax- tuotteen myyntioikeuksien siirto on
sujunut suunnitelmien mukaisesti ja myynti kehittyi hyvin.

Easyhaler-tuoteperheen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2009 oli 24,9 (22,2)
miljoonaa euroa ja se kasvoi 12,2 %. Tuoteperheen myyntioikeudet
Iso-Britanniassa ja Unkarissa siirtyivät takaisin Orionille vuoden 2009 aikana.

Pitkälle edenneen eturauhassyövän hoitoon tarkoitetun Vantas(®) -implantin
(histreliini) lanseeraukset aloitettiin Euroopassa vuoden 2009 aikana. Orion
hankki lääkkeen Euroopan laajuiset oikeudet yhdysvaltalaiselta Endo
Pharmaceuticals Solutions Inc. -yhtiöltä.


Erityistuotteet

Patenttisuojattomista eli geneerisistä reseptilääkkeistä ja itsehoitotuotteista
muodostuvan Erityistuotteet-tulosyksikön liikevaihto vuonna 2009 oli 274,8
(260,5) miljoonaa euroa ja se kasvoi 5,5 %. Skandinavian ja itäisen Euroopan
valuuttojen heikkeneminen hidasti yksikön euromääräisen liikevaihdon kehitystä
vuoden 2009 aikana.

Orionin ihmislääkkeiden liikevaihto Suomessa vuonna 2009 oli 204,3 (195,3)
miljoonaa euroa ja se kasvoi 4,6 %. Erityistuotteet-tulosyksikkö muodosti
valtaosan kotimaan myynnistä. Orion on kasvattanut markkina-asemaansa laajan
tuotteistonsa ansiosta erityisesti vaihtokelpoisissa reseptilääkkeissä, vaikka
huhtikuussa Suomessa voimaan astunut viitehintajärjestelmä käänsi
kokonaismarkkinan laskuun. Viitehintajärjestelmä on entisestään kiristänyt
hintakilpailua, mutta laajentanut samalla vaihtokelpoisten valmisteiden
valikoimaa. Esimerkiksi psyykenlääke Ketipinor(®) (ketiapiini) ja alkuvuodesta
lanseerattu kolesterolia alentava lääke, Atorvastatin Orion(®) (atorvastatiini),
ovat menestyneet hyvin.

Orionin ihmislääkkeiden liikevaihto itäisessä Euroopassa vuonna 2009 oli 38,7
(38,0) miljoonaa euroa ja se kasvoi 1,8 %. Erityistuotteet-tulosyksikkö muodosti
valtaosan alueen myynnistä. Liikevaihdon euromääräistä kehitystä itäisen
Euroopan alueella hidasti alueen valuuttakurssien voimakas heikentyminen ja
taloudellinen taantuma.

Orion on vahvistanut tarjontaansa Skandinaviassa erityisesti
itsehoitotuotteissa. Orionin tavoitteena on luoda kotimarkkina-asema Suomen
lisäksi muihinkin Pohjoismaihin. Myynnin vahvaa kasvua Skandinaviassa on tukenut
mm. Sebamed-tuoteperheen jakelun siirtäminen Orionille ja esimerkiksi
Penomax(®)-antibiootin (pivmesillinaami) hyvin onnistunut lanseeraus
Pohjoismaissa. Orion valmistautuu jakelukanavien muutoksiin myös Ruotsissa,
jossa maan apteekkimonopoli purettiin vuonna 2009.

Fareston(®)-rintasyöpälääkkeen (toremifeeni) tuoteinformaatioon on lisätty
uusiin turvallisuustietoihin perustuva rajoitus, jonka mukaan lääkettä ei tule
käyttää potilailla, joilla on rytmihäiriöitä tai suurentunut riski saada niitä.


Eläinlääkkeet

Eläinlääkkeet-tulosyksikön liikevaihto vuonna 2009 oli 62,1 (67,2) miljoonaa
euroa ja se laski 7,5 %. Tulosyksikön liikevaihdosta 31 % (37 %) muodostui
eläinrauhoitteista: Dexdomitor(®) (deksmedetomidiini), Domitor(®)
(medetomidiini), Domosedan(®) (detomidiini) ja Antisedan(®) (atipametsoli),
joiden liikevaihto laski 21,4 % johtuen patenttien päättymistä seuranneesta
hintakilpailusta Euroopassa.

Oikeudet Orionin kehittämään eläinrauhoitetuoteperheeseen Euroopassa palautuivat
Pfizer Animal Health'lta Orionille vuoden lopussa. Sopimuksen myötä Orion
aloittaa tuoteperheen myynnin muutamilla itäisen Euroopan markkinoilla aiemman
Pohjoismaat kattavan myyntialueen lisäksi. Pfizer jatkaa Orionin
eläinrauhoitteiden markkinointia mm. Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Muilla
markkinoilla partnerit vastaavat tuotteiden myynnistä. Järjestelyyn liittyen
Pfizer maksoi Orionille neljä miljoonaa euroa vuoden 2009 lopussa.

Hevosten rauhoitteeksi tarkoitettu Domosedan-geeli sai myyntiluvan Euroopassa
loppuvuodesta 2009. Tuotteen lanseeraukset Euroopassa aloitetaan vuoden 2010
alkupuolella.

Orion jatkoi markkinajohtajana Suomen eläinlääkemarkkinalla noin 20 %
markkinaosuudella. Eläinlääketilaston mukaan vuoden 2009 eläinlääkemarkkina
Suomessa oli noin 46 miljoonaa euroa ja se kasvoi 6,8 % edellisestä vuodesta.
Orionin asema markkinajohtajana on seurausta laajasta tuotteistosta ja
pitkäjänteisestä toiminnasta Suomen eläinlääkemarkkinalla.

Orion ei aio jättää myyntilupahakemusta levosimendaanista Yhdysvalloissa eikä
Euroopassa LEVET-tutkimusohjelmasta saatujen tulosten perusteella. Ohjelmassa
tutkittiin suun kautta annosteltavan levosimendaanin tehoa koirien
sydänsairauksien hoidossa.


Fermion

Fermion tuottaa lääkkeiden vaikuttavia aineita Orionin ja muiden lääkeyhtiöiden
käyttöön ja sen tuotteisto kattaa lähes 30 lääkeainetta. Tulosyksikön
liikevaihto vuonna 2009 oli 41,4 (36,1) miljoonaa euroa ja se kasvoi 14,5 %.
Tästä on eliminoitu lääkeainetoimitukset Orionin omaan käyttöön. Tiettyjen
avaintuotteiden tilauskanta on edelleen korkea, vaikka kilpailu markkinoilla
jatkui kireänä. Kilpailukyvyn säilyttämiseksi yksikössä on kiinnitetty erityistä
huomiota kustannustehokkuuden parantamiseen.



Tutkimus ja kehitys

Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostolääkkeet, syöpä-
ja tehohoitolääkkeet sekä inhaloitavat Easyhaler-keuhkolääkkeet. Oman
tutkimuksen ohella Orion panostaa aikaisen vaiheen tutkimus- ja
kehitysyhteistyöhön yliopistojen ja muiden lääkeyhtiöiden kanssa. Loppuvaiheen
kliinisessä tutkimuksessa Orion pyrkii jakamaan kustannuksia muiden
lääkeyhtiöiden kanssa. Näin Orion mahdollistaa uusien tutkimusprojektien määrän
kasvun ja tasapainottaa tutkimusputkessa olevien projektien riskitasoa. Orion
pyrkii myös hankkimaan uusia tuoteaihioita täydentämään omasta tutkimuksesta
syntyvää tutkimusputkea. Orion pyrkii näin vahvistamaan kykyään toimia
jatkossakin uusia lääkkeitä tarjoavana, lääketutkimusta ja -kehitystä tekevänä
yrityksenä.

Konsernin tutkimus- ja kehityskulut olivat 95,2 (90,0) miljoonaa euroa, josta
lääkeliiketoiminnan osuus oli 89,4 (85,4) miljoonaa euroa. Konsernin tutkimus-
ja kehitysmenojen osuus konsernin liikevaihdosta oli 12,3 % (12,7 %).

Orionilla on meneillään kolmannen kliinisen vaiheen potilastutkimukset
tehohoitorauhoite deksmedetomidiinilla. Lääkettä testataan pitkäaikaisena, yli
24 tunnin infuusiona. Lääke on jo markkinoilla esim. Yhdysvalloissa ja
Japanissa, jossa sitä voidaan käyttää tehohoitopotilaiden rauhoitteena
korkeintaan 24 tunnin ajan. Tavoitteena on rekisteröidä lääke myös EU:ssa.
MIDEX-tutkimuksessa deksmedetomidiinia verrataan midatsolaamiin ja
PRODEX-tutkimuksessa propofoliin. Molempiin tutkimuksiin on rekrytoitu 500
potilasta, ja tuloksia ohjelmasta odotetaan viimeistään kesällä 2010.

Orionilla on meneillään hanke inhaloitavien Easyhaler-lääkkeiden tuoteperheen
laajentamiseksi. Tutkimusohjelmassa kehitetään budesonidi-formoteroli
-yhdistelmävalmistetta, jossa budesonidi hoitaa limakalvotulehdusta ja
formoteroli toimii pitkävaikutteisena, keuhkoputkia avaavana lääkeaineena.
Orionin tavoitteena on hyödyntää Easyhaler-teknologiaa nykyisten tuotteiden ja
kehityshankkeiden lisäksi myös uusiin valmisteisiin.

Orion kehittää yhteistyössä Novartiksen kanssa Stalevo-lääkettä Japanin
markkinoille.

Orionilla on käynnissä ensimmäisessä kliinisen vaiheen tutkimukset alfa 2(c)
-reseptorin antagonistilla. Varhaisen vaiheen tutkimuksissa lääkeaihion on
todettu sopivan mahdollisesti Alzheimerin taudin tai skitsofrenian oireiden
hoitoon.

Orionilla on meneillään useita projekteja varhaisessa tutkimusvaiheessa, joissa
tutkitaan mm. selektiivisiä androgeenireseptorin modulaattoreita (SARM),
eturauhassyöpää, neuropaattista kipua, Parkinsonin tautia ja tehohoidon eri
käyttöalueita.

Orion on vetänyt pois myyntilupahakemukset Stalevo-lääkkeen käyttöaiheen
laajentamiseksi EU-maissa ja Yhdysvalloissa. Stalevo on hyväksytty pidemmälle
edenneen Parkinsonin taudin hoitoon.

Orion ei aio jättää myyntilupahakemusta levosimendaanista Yhdysvalloissa eikä
Euroopassa LEVET-ohjelmasta saatujen tulosten perusteella. Ohjelmassa tutkittiin
suun kautta annosteltavan levosimendaanin tehoa koirien sydänsairauksien
hoidossa.



Diagnostiikkaliiketoiminta

Diagnostiikkaliiketoiminnan liikevaihto vuonna 2009 oli 45,2 (45,0) miljoonaa
euroa. Euromääräistä myyntiä rasitti pohjoismaisten valuuttojen heikkeneminen.
Sen sijaan myynti Kiinaan ja Tsekkiin kasvoi edellisestä vuodesta.

Päätuotteina jatkoivat edelleen QuikRead(®)-testit, joiden sekä reagenssi- että
laitemyynti kehittyivät edelleen vahvasti. Testejä käytetään mm. tulehduksen
osoittamiseen verinäytteen CRP-arvon perusteella. Testeillä voidaan osoittaa
myös nielutulehdusta aiheuttava streptokokki A -nielunäytteestä.
QuikRead-laitekannan kasvu lääkäreiden vastaanotoilla ja kliinisissä
laboratorioissa luo kasvupohjaa myös reagenssien kysynnälle jatkossa.

Kastolevytesteistä erityisesti teollisuushygieniatestien myynti laski
teollisuuden käyttöasteiden heikkenemisen seurauksena.

Liikevoitto oli 5,6 (6,1) miljoonaa euroa ja se laski 9,1 %, koska tulosyksikön
panostuksia tuotekehitykseen lisättiin suunnitellusti.







Espoossa 9.2.2010


Orion Oyj:n hallitus




Orion Oyj


Timo
Lappalainen
Jari Karlson
toimitusjohtaja
talousjohtaja



Taulukko-osa

KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA


 milj. EUR                    10-12/09 10-12/08 Muutos %   2009   2008 Muutos %
--------------------------------------------------------------------------------
 Liikevaihto                     193,3    179,9   +7,4 %  771,5  710,7   +8,5 %

 Myytyjen suoritteiden kulut     -69,0    -65,6   +5,3 % -265,2 -243,4   +9,0 %
--------------------------------------------------------------------------------
 Bruttokate                      124,3    114,3   +8,7 %  506,3  467,4   +8,3 %
--------------------------------------------------------------------------------
 Liiketoiminnan muut tuotot
 ja kulut                          3,8      2,2  +75,5 %    6,0    3,1  +96,7 %

 Myynnin ja markkinoinnin
 kulut                           -46,5    -39,2  +18,4 % -160,0 -143,9  +11,2 %

 T&K-kulut                       -25,6    -25,5   +0,2 %  -95,2  -90,0   +5,7 %

 Hallinnon kulut                 -12,0    -18,9  -36,2 %  -50,2  -51,5   -2,6 %
                             ---------------------------------------------------
 Liikevoitto                      43,9     32,8  +33,8 %  207,0  185,0  +11,9 %
--------------------------------------------------------------------------------
 Rahoitustuotot                    0,8      3,7  -77,7 %    5,1    7,6  -32,8 %

 Rahoituskulut                    -1,6     -4,4  -63,1 %   -8,4   -8,5   -0,9 %
--------------------------------------------------------------------------------
 Voitto ennen veroja              43,1     32,1  +34,2 %  203,7  184,2  +10,6 %
--------------------------------------------------------------------------------
 Tuloverot                       -10,1     -7,5  +35,4 %  -52,3  -47,8   +9,3 %
--------------------------------------------------------------------------------
 TILIKAUDEN VOITTO                33,0     24,7  +33,9 %  151,4  136,3  +11,1 %
--------------------------------------------------------------------------------

 Muut laajan tuloksen erät
--------------------------------------------------------------------------------
 Muuntoerot                        0,3     -2,3 +114,6 %    1,3   -2,8 +144,0 %

 Rahavirran suojaukset             0,8     -1,3 +162,7 %    0,9   -1,0 +184,5 %

 Muut laajan tuloksen erät
 verojen jälkeen                   1,1     -3,6 +131,8 %    2,1   -3,9 +154,7 %
--------------------------------------------------------------------------------

 TILIKAUDEN LAAJA TULOS
 YHTEENSÄ                         34,2     21,1  +61,7 %  153,5  132,5  +15,9 %
--------------------------------------------------------------------------------


 Tilikauden voiton
 jakautuminen
--------------------------------------------------------------------------------
 Emoyhtiön omistajille            33,0     24,7  +33,8 %  151,4  136,3  +11,1 %

 Vähemmistölle                     0,0      0,0             0,0    0,0
--------------------------------------------------------------------------------


 Tilikauden laajan tuloksen
 jakautuminen
--------------------------------------------------------------------------------
 Emoyhtiön omistajille            34,2     21,1  +61,7 %  153,5  132,5  +15,9 %

 Vähemmistölle                     0,0      0,0             0,0    0,0
--------------------------------------------------------------------------------

 Osakekohtainen tulos, EUR
 (1))                             0,23     0,18  +33,8 %   1,07   0,97  +11,1 %
--------------------------------------------------------------------------------


 Poistot yhteensä                  9,2      8,4   +9,4 %   34,4   31,6   +8,9 %

 Palkat ja muut
 henkilöstökulut                  47,5     50,8   -6,5 %  171,4  170,9   +0,3 %
--------------------------------------------------------------------------------

1) Osakekohtainen tulos on laskettu emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta.
Yhtiöllä ei ole eriä, jotka voisivat laimentaa osakekohtaista tulosta.



KONSERNITASE
Varat

 milj. EUR                            12/09 12/08 Muutos %
-----------------------------------------------------------
 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 192,0 192,4   -0,2 %

 Liikearvo                             13,5  13,5

 Aineettomat oikeudet                  63,4  37,5  +69,0 %

 Muut aineettomat hyödykkeet            3,7   2,9  +26,9 %

 Osuudet osakkuusyrityksissä            0,1   0,1

 Myytävissä olevat sijoitukset          1,0   0,9   +4,7 %

 Eläkesaaminen                         29,8  29,3   +1,7 % Laskennalliset verosaamiset            5,5   4,2  +30,9 %

 Muut pitkäaikaiset saamiset            0,9   1,5  -39,3 %
-----------------------------------------------------------
 Pitkäaikaiset varat yhteensä         309,9 282,3   +9,8 %
-----------------------------------------------------------
-----------------------------------------------------------
 Vaihto-omaisuus                      122,7 131,7   -6,8 %

 Myyntisaamiset                       102,6  83,1  +23,4 %

 Muut saamiset                         21,4  22,3   -4,0 %

 Rahavarat                            170,5 176,1   -3,2 %
-----------------------------------------------------------
 Lyhytaikaiset varat yhteensä         417,2 413,1   +1,0 %
-----------------------------------------------------------

-----------------------------------------------------------
 VARAT YHTEENSÄ                       727,1 695,5   +4,5 %
-----------------------------------------------------------

Oma pääoma ja velat

 milj. EUR                                         12/09 12/08 Muutos %
------------------------------------------------------------------------
 Osakepääoma                                        92,2  92,2

 Ylikurssirahasto                                   17,8  17,8

 Käyttörahasto                                      23,0  23,0

 Muut rahastot                                       0,0  -0,9 +100,9 %

 Kertyneet voittovarat                             306,0 286,3   +6,9 %
------------------------------------------------------------------------
 Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä 439,1 418,5   +4,9 %

 Vähemmistöosuus                                     0,0   0,0   -9,4 %
------------------------------------------------------------------------
 Oma pääoma yhteensä                               439,1 418,6   +4,9 %
------------------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------------------
 Laskennalliset verovelat                           43,0  42,0   +2,4 %

 Eläkevelvoitteet                                    0,8   0,8   +2,6 %

 Varaukset                                           0,5   0,4  +24,1 %

 Pitkäaikaiset korolliset velat                    108,7 109,9   -1,0 %

 Muut pitkäaikaiset velat                            0,1   0,9  -86,7 %
------------------------------------------------------------------------
 Pitkäaikaiset velat  yhteensä                     153,1 153,9   -0,5 %
------------------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------------------
 Ostovelat                                          42,3  30,2  +40,3 %

 Tilikauden verovelat                                3,0   2,4  +22,2 %

 Muut lyhytaikaiset velat                           66,8  54,0  +23,7 %

 Varaukset                                           0,0   0,0

 Lyhytaikaiset korolliset velat                     22,7  36,4  -37,6 %
------------------------------------------------------------------------
 Lyhytaikaiset velat yhteensä                      134,8 123,0   +9,6 %
------------------------------------------------------------------------

------------------------------------------------------------------------
 Velat yhteensä                                    287,9 276,9   +4,0 %
------------------------------------------------------------------------

------------------------------------------------------------------------
 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ                      727,1 695,5   +4,5 %
------------------------------------------------------------------------


LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA

a.                          Osakepääoma
b.                          Ylikurssirahasto
c.                          Käyttörahasto
d.                          Muut rahastot
e.                          Muuntoerot
f.                           Kertyneet voittovarat
g.                          Yhteensä
h.                          Vähemmistöosuus
i.                           Oma pääoma yhteensä


 milj. EUR                   a.   b.   c.   d.  e.      f.     g.   h.     i.
------------------------------------------------------------------------------
 Oma pääoma 1.1.2008       92,2 17,8 23,0  0,5 -4,1  301,7  431,1  0,0  431,1
------------------------------------------------------------------------------
 Osingonjako                                        -140,9 -140,9      -140,9

 Omien osakkeiden hankinta                            -4,8   -4,8        -4,8

 Osakekannustinjärjestelmä                             0,6    0,6         0,6

 Muut muutokset                           -0,3         0,4    0,1         0,1

 Tilikauden laaja tulos                   -1,0 -2,8  136,3  132,4       132,4
-----------------------------------------------------------      ------
 Oma pääoma 31.12.2008     92,2 17,8 23,0 -0,9 -6,9  293,3  418,5  0,0  418,6
------------------------------------------------------------------------------
 Osingonjako                                        -133,9 -133,9      -133,9

 Osakekannustinjärjestelmä                             0,9    0,9         0,9

 Muut muutokset                            0,0         0,1    0,1 -0,0    0,1

 Tilikauden laaja tulos                    0,9  1,3  151,4  153,5       153,5
------------------------------------------------------------------------------
 Oma pääoma 31.12.2009     92,2 17,8 23,0  0,0 -5,7  311,7  439,1  0,0  439,1
------------------------------------------------------------------------------



KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA

 milj. EUR                                               2009   2008
---------------------------------------------------------------------
 Liikevoitto                                            207,0  185,0

 Oikaisut                                                37,7   28,7

 Käyttöpääoman muutos                                    15,3  -15,0

 Maksetut korot                                          -9,7   -7,0

 Saadut korot                                             4,9    7,5

 Maksetut verot                                         -50,6  -54,9
---------------------------------------------------------------------
 Liiketoiminnan rahavirta yhteensä                      204,6  144,4
---------------------------------------------------------------------
---------------------------------------------------------------------
 Investoinnit aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin  -24,6  -30,8

 Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin                -36,1  -23,0

 Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden

 sekä myytävissä olevien sijoitusten myynnit              0,8    1,5

 Aineettomien hyödykkeiden myynnit                        0,5    0,5
---------------------------------------------------------------------
 Investointien rahavirta yhteensä                       -59,5  -51,8
---------------------------------------------------------------------
---------------------------------------------------------------------
 Lyhytaikaisten lainojen nostot                           0,7  121,7

 Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut                 -19,8 -105,1

 Pitkäaikaisten lainojen nostot                          22,8  125,0

 Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut                 -21,3   -0,5

 Omien osakkeiden hankinta                                0,0   -4,8

 Maksetut osingot ja muu voitonjako                    -134,4 -141,1
---------------------------------------------------------------------
 Rahoituksen rahavirta yhteensä                        -152,1   -4,8
---------------------------------------------------------------------
---------------------------------------------------------------------
 Rahavarojen muutos                                      -7,0   87,7
---------------------------------------------------------------------
 Rahavarat kauden alussa                                176,1   90,4

 Valuuttakurssien muutosten vaikutus                      1,4   -2,1

 Rahavarojen muutos                                      -7,0   87,7

 Rahavarat kauden lopussa                               170,5  176,1
---------------------------------------------------------------------



AINEELLISTEN KÄYTTÖOMAISUUSHYÖDYKKEIDEN MUUTOKSET

 milj. EUR                                     2009  2008
----------------------------------------------------------
 Kirjanpitoarvo kauden alussa                 192,4 186,6

 Oikaisut edellisen kauden kirjanpitoarvoihin   2,4   0,0

 Lisäykset                                     25,1  32,8

 Vähennykset                                   -1,7  -1,8

 Poistot                                      -26,1 -25,1
----------------------------------------------------------
 Kirjanpitoarvo kauden lopussa                192,0 192,4
----------------------------------------------------------


AINEETTOMIEN HYÖDYKKEIDEN MUUTOKSET (ILMAN LIIKEARVOA)


 milj. EUR                     2009 2008
-----------------------------------------
 Kirjanpitoarvo kauden alussa  40,4 23,0

 Lisäykset                     35,2 24,0

 Vähennykset                   -0,3 -0,0

 Poistot                       -8,3 -6,6
-----------------------------------------
 Kirjanpitoarvo kauden lopussa 67,0 40,4
-----------------------------------------

Toukokuussa Orion hankki takaisin Abbott-yhtiöltä Simdax-lääkkeen
markkinointioikeudet.
Kauppasumma, 26,2 miljoonaa euroa, kirjattiin kokonaisuudessaan konsernitaseen
aineettomiin hyödykkeisiin.


VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET


 milj. EUR                                          12/09 12/08
----------------------------------------------------------------
 Annetut vakuudet omista sitoumuksista:
----------------------------------------------------------------
 Annetut kiinteistökiinnitykset                      32,0  19,0

 josta Eläkesäätiölle annetut                         9,0   9,0

 Takaukset                                            1,1   1,0
----------------------------------------------------------------
 Muut vastuut:
----------------------------------------------------------------
 Leasing-vastuut (ilman rahoitusleasing-sopimuksia)   4,3   4,0

 Muut vastuut                                         0,3   0,3
----------------------------------------------------------------


JOHDANNAISSOPIMUKSET


 milj. EUR                                        12/09 12/08
--------------------------------------------------------------
 Termiini- ja valuutanvaihtosopimusten käypä arvo  -0,3   2,0

 Sopimusten nimellisarvo                          -86,4  64,6

 Sähkötermiinisopimusten käypä arvo                -0,2  -1,4

 Sopimusten nimellisarvo                            7,0   5,7
--------------------------------------------------------------


LIIKETOIMET LÄHIPIIRIIN KUULUVIEN KANSSA


 milj. EUR               2009 2008
-----------------------------------
 Johdon työsuhde-etuudet  3,5  3,1
-----------------------------------



Segmenttikohtaiset tiedot
LIIKEVAIHTO LIIKETOIMINTA-ALUEITTAIN


 milj. EUR                  10-12/09 10-12/08 Muutos %  2009  2008 Muutos %
----------------------------------------------------------------------------
 Lääkeliiketoiminta            181,9    169,6   +7,2 % 728,5 667,6   +9,1 %

 Alkuperälääkkeet               77,3     69,4  +11,3 % 324,0 278,1  +16,5 %

 Erityistuotteet                73,0     68,1   +7,1 % 274,8 260,5   +5,5 %

 Eläinlääkkeet                  16,1     16,5   -2,4 %  62,1  67,2   -7,5 %

 Fermion                         9,0      9,9   -8,5 %  41,4  36,1  +14,5 %

 Sopimusvalmistus ja muut        6,6      5,8  +13,7 %  26,2  25,7   +1,9 %

 Diagnostiikkaliiketoiminta     12,0     10,7  +12,0 %  45,2  45,0   +0,4 %

 Konsernierät                   -0,6     -0,5  +28,8 %  -2,2  -1,9  +15,7 %
----------------------------------------------------------------------------
 Konserni yhteensä             193,3    179,9   +7,4 % 771,5 710,7   +8,5 %
----------------------------------------------------------------------------

LIIKEVOITTO LIIKETOIMINTA-ALUEITTAIN


 milj. EUR                  10-12/09 10-12/08 Muutos %  2009  2008 Muutos %
----------------------------------------------------------------------------
 Lääkeliiketoiminta             45,6     35,3  +29,1 % 210,7 188,5  +11,8 %

 Diagnostiikkaliiketoiminta      1,2      0,2 +566,6 %   5,6   6,1   -9,1 %

 Konsernierät                   -2,9     -2,7   +7,9 %  -9,3  -9,6   -3,0 %
----------------------------------------------------------------------------
 Konserni yhteensä              43,9     32,8  +33,8 % 207,0 185,0  +11,9 %
----------------------------------------------------------------------------

LIIKEVAIHTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN


                                     2009                    2008
                           +-----------------------+-----------------------+
 milj. EUR                 |10-12   7-9   4-6   1-3|10-12   7-9   4-6   1-3|
---------------------------+-----------------------+-----------------------+
 Lääkeliiketoiminta        |181,9 181,8 185,9 178,9|169,6 161,0 168,5 168,5|
                           |                       |                       |
 Diagnostiikkaliiketoiminta| 12,0  10,5  11,0  11,7| 10,7   9,5  12,6  12,2|
                           |                       |                       |
 Konsernierät              | -0,6  -0,5  -0,5  -0,5| -0,5  -0,4  -0,5  -0,5|
---------------------------+-----------------------+-----------------------+
 Konserni yhteensä         |193,3 191,8 196,4 190,1|179,9 170,1 180,5 180,2|
---------------------------+-----------------------+-----------------------+

LIIKEVOITTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN


                                    2009                 2008
                           +--------------------+--------------------+
 milj. EUR                 |10-12  7-9  4-6  1-3|10-12  7-9  4-6  1-3|
---------------------------+--------------------+--------------------+
 Lääkeliiketoiminta        | 45,6 56,6 51,6 56,9| 35,3 44,3 45,7 63,1|
                           |                    |                    |
 Diagnostiikkaliiketoiminta|  1,2  1,0  1,1  2,2|  0,2  1,0  2,5  2,3|
                           |                    |                    |
 Konsernierät              | -2,9 -1,9 -2,3 -2,2| -2,7 -1,8 -3,1 -2,1|
---------------------------+--------------------+--------------------+
 Konserni yhteensä         | 43,9 55,7 50,4 56,9| 32,8 43,6 45,2 63,4|
---------------------------+--------------------+--------------------+

LIIKEVAIHDON MAANTIETEELLINEN JAKAUMA VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN


                            2009                    2008
                  +-----------------------+-----------------------+
 milj. EUR        |10-12   7-9   4-6   1-3|10-12   7-9   4-6   1-3|
------------------+-----------------------+-----------------------+
 Suomi            | 59,2  55,6  55,0  53,5| 55,2  52,8  53,5  55,7|
                  |                       |                       |
 Skandinavia      | 25,9  24,5  25,8  25,4| 23,7  23,3  26,1  28,1|
                  |                       |                       |
 Muu Eurooppa     | 72,8  68,9  71,8  61,2| 62,0  56,2  61,4  64,4|
                  |                       |                       |
 Pohjois-Amerikka | 12,1  18,1  18,2  22,6| 19,2  21,7  18,5  14,4|
                  |                       |                       |
 Muut maat        | 23,4  24,7  25,6  27,4| 19,8  16,1  21,1  17,6|
------------------+-----------------------+-----------------------+
 Konserni yhteensä|193,3 191,8 196,4 190,1|179,9 170,1 180,5 180,2|
------------------+-----------------------+-----------------------+


Liiketoimintakatsaukset
LÄÄKELIIKETOIMINNAN AVAINLUKUJA


 milj. EUR                    10-12/09 10-12/08 Muutos %   2009   2008 Muutos %
--------------------------------------------------------------------------------
 Liikevaihto                     181,9    169,6   +7,2 %  728,5  667,6   +9,1 %

 Liikevoitto                      45,6     35,3  +29,1 %  210,7  188,5  +11,8 %

 % liikevaihdosta               25,1 %   20,8 %          28,9 % 28,2 %

 T&K-kulut                        24,0     24,1   -0,2 %   89,4   85,4   +4,7 %

 % liikevaihdosta               13,2 %   14,2 %          12,3 % 12,8 %

 Investoinnit                      8,4     11,7  -28,4 %   57,6   53,3   +8,1 %

 % liikevaihdosta                4,6 %    6,9 %           7,9 %  8,0 %

 Myyntituotot omista
 alkuperälääkkeistä               83,3     77,5   +7,6 %  346,5  307,5  +12,7 %

 Henkilöstömäärä kauden
 lopussa                                                  2 829  2 995   -5,5 %
--------------------------------------------------------------------------------


KYMMENEN MYYDYINTÄ LÄÄKEVALMISTETTA


 milj. EUR                      10-12/09 10-12/08 Muutos %  2009  2008 Muutos %
--------------------------------------------------------------------------------
 Stalevo(®) (Parkinsonin tauti)     39,9     35,0  +13,9 % 167,6 141,0  +18,8 %

 Comtess(®) / Comtan(®)
 (Parkinsonin tauti)                12,8     17,7  -27,4 %  67,3  67,4   -0,1 %

 Simdax(®) (sydämen
 vajaatoiminta)                      9,1      4,4 +108,4 %  29,4  17,3  +69,6 %

 Easyhaler(®)-tuoteperhe
 (astma)                             6,4      5,9   +8,5 %  24,9  22,2  +12,2 %

 Burana(®) (tulehdus, kipu)          5,7      5,3   +7,5 %  19,9  19,4   +2,4 %

 Domitor(®), Dexdomitor(®),
 Domosedan(®) ja Antisedan(®)
 (eläinrauhoitteet)                  5,8      5,4   +7,7 %  19,3  24,6  -21,4 %

 Precedex(®)
 (tehohoitorauhoite)                 4,5      2,5  +75,7 %  14,6   9,6  +51,0 %

 Divina(®)-sarja
 (vaihdevuosioireet)                 3,1      3,5  -12,9 %  13,2  14,7  -10,8 %

 Enanton(®) (eturauhassyöpä)         3,0      3,1   -2,8 %  11,9  12,7   -6,8 %

 Fareston(®) (rintasyöpä)            1,7      3,0  -41,7 %  10,2  10,5   -2,8 %
--------------------------------------------------------------------------------
 Yhteensä                           92,0     85,8   +7,2 % 378,3 339,7  +11,4 %

 Osuus lääkeliikevaihdosta          51 %     51 %           52 %  51 %
--------------------------------------------------------------------------------


DIAGNOSTIIKKALIIKETOIMINNAN AVAINLUKUJA


 milj. EUR                    10-12/09 10-12/08 Muutos %   2009   2008 Muutos %
--------------------------------------------------------------------------------
 Liikevaihto                      12,0     10,7  +12,0 %   45,2   45,0   +0,4 %

 Liikevoitto                       1,2      0,2 +566,6 %    5,6    6,1   -9,1 %

 % liikevaihdosta               10,3 %    1,7 %          12,3 % 13,6 %

 T&K-kulut                         1,6      1,5   +6,9 %    5,9    4,8  +23,3 %

 % liikevaihdosta               13,0 %   13,7 %          13,0 % 10,6 %

 Investoinnit                      0,6      1,0  -37,5 %    2,5    2,8   -9,6 %

 % liikevaihdosta                5,3 %    9,6 %           5,6 %  6,2 %

 Henkilöstömäärä kauden
 lopussa                                                    291    287   +1,3 %
--------------------------------------------------------------------------------



Tietoja Orionin osakkeista
OSAKKEIDEN PERUSTIEDOT 31.12.2009


 31.12.2009                                 A-osake       B-osake      Yhteensä
--------------------------------------------------------------------------------
 Kaupankäyntitunnus NASDAQ OMX
 Helsingissä                                  ORNAV         ORNBV

 Listautumispäivä                          1.7.2006      1.7.2006

 ISIN-koodi                            FI0009014369  FI0009014377

 GICS-koodi                                30101030      30101030

 Reuters-koodi                             ORNAV.HE      ORNBV.HE

 Bloomberg-koodi                           ORNAV.FH      ORNBV.FH
--------------------------------------------------------------------------------
 Osakepääoma, milj. €                          33,5          58,7          92,2

 Kirjanpidollinen vasta-arvo/osake, €          0,65          0,65
--------------------------------------------------------------------------------
 Osakemäärä yhteensä, kpl                51 340 668    89 917 160   141 257 828

 % koko osakekannasta                          36 %          64 %         100 %

 Yhtiön hallussa olevat omat
 osakkeet, kpl                                            280 030       280 030

 Osakkeita yhteensä ilman omia
 osakkeita, kpl                          51 340 668    89 637 130   140 977 798
--------------------------------------------------------------------------------
 Osakkeiden vähimmäismäärä, kpl                                               1

 Osakkeiden enimmäismäärä, kpl          500 000 000 1 000 000 000 1 000 000 000
--------------------------------------------------------------------------------
 Ääniä/osake                                     20             1

 Äänimäärä ilman yhtiön hallussa
 olevia omia osakkeita                1 026 813 360    89 637 130 1 116 450 490

 % kaikista äänistä                            92 %           8 %         100 %
--------------------------------------------------------------------------------
 Osakkeenomistajia                           17 125        43 728        54 323
--------------------------------------------------------------------------------

Sekä A- että B-osake antaa osakkeenomistajalle samat oikeudet yhtiön omaisuuteen
ja osingonjakoon.

TIETOJA KAUPANKÄYNNISTÄ 1.1.-31.12.2009


                                                  A-osake    B-osake   Yhteensä
--------------------------------------------------------------------------------
 Vaihdettu osakemäärä                           3 815 863 84 568 573 88 384 436

 Vaihdon osuus osakemäärästä, %                     7,4 %     94,1 %     62,6 %

 Vaihto, milj. EUR                                   48,3    1 032,2    1 080,4
--------------------------------------------------------------------------------
 Päätöskurssi 2.1.2009, EUR                         12,55      12,63

 Alin kurssi, EUR (A ja B 30.3.2009)                10,42      10,35

 Keskikurssi, EUR                                   12,65      12,21

 Ylin kurssi, EUR (A 22.12.2009 ja B
 30.12.2009)                                        15,75      15,34

 Päätöskurssi 31.12.2009, EUR                       15,06      15,05

 Osakekannan markkina-arvo 31.12.2009

 ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita,
 milj. EUR                                          773,2    1 349,0    2 122,2
--------------------------------------------------------------------------------

OSAKEKOHTAISIA TUNNUSLUKUJA


                            10-12/09 10-12/08 Muutos %    2009    2008 Muutos %
--------------------------------------------------------------------------------
 Osakekohtainen tulos, €        0,23     0,18  +33,8 %    1,07    0,97  +11,1 %

 Osakekohtainen rahavirta
 ennen rahoituseriä, €          0,34     0,23  +48,1 %    1,03    0,66  +56,9 %

 Osakekohtainen oma pääoma,
 €                                                        3,11    2,97   +4,9 %

 Ehdotus osakekohtaiseksi
 osingoksi, € (1))                                        1,00    0,95   +5,3 %

 Ehdotuksen mukainen
 osingonjakosuhde, %                                    93,5 %  97,9 %

 Ehdotuksen mukaiset
 osingot yhteensä, milj. €                               141,0   133,9  +5,3 %

 Ehdotuksen mukainen
 efektiivinen osinkotuotto,
 %

 A-osake                                                 6,6 %   7,9 %

 B-osake                                                 6,6 %   7,9 %

 Hinta/voitto-suhde
 (P/E-luku)

 A-osake                                                 14,07   12,37

 B-osake                                                 14,07   12,44

 Osakkeita keskimäärin
 ilman yhtiön hallussa
 olevia omia osakkeita,
 1 000 kpl                   140 978  140 933          140 970 141 003
--------------------------------------------------------------------------------

1) Lisäksi hallituksen esittää yhtiökokouksen päätettäväksi, että
käyttörahastosta jaetaan pääoman palautuksena vapaata omaa pääomaa 0,10 euroa
osakkeelta.


Liitteet
Raportointi

Orion-konsernin emoyhtiö on Orion Oyj. Konsernissa on kaksi
liiketoiminta-aluetta eli toimintasegmenttiä ja viisi tulosyksikköä. Orion
raportoi toiminnoistaan kahden toimintasegmentin mukaan.
· Lääkeliiketoiminta
o Alkuperälääkkeet (patentoidut reseptilääkkeet kolmelle terapia-alueelle)
o Erityistuotteet (geneeriset eli patenttisuojattomat reseptilääkkeet ja
itsehoitotuotteet)
o Eläinlääkkeet (lääkkeet ja hoitotuotteet lemmikki- ja tuotantoeläimille)
o Fermion (lääkkeiden vaikuttavat aineet Orionille ja muille yhtiöille)
· Diagnostiikkaliiketoiminta
o Orion Diagnostica (diagnostiset testijärjestelmät terveydenhuollon
lähitestaukseen ja teollisuushygieniaan).

Sopimusvalmistus ja muut eli lääkevalmistus muille yhtiöille sisältyy
Lääkeliiketoiminnan segmenttiin, mutta se ei ole erillinen tulosyksikkönsä, vaan
kuuluu konsernissa Toimitusketju-organisaatioon.

Katsauksen laatimisperiaatteet

Orion-konsernin tilinpäätös on laadittu EU:ssa hyväksyttyjen, kansainvälisten
tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS)
mukaisesti soveltaen IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja,
jotka ovat voimassa 31.12.2009.

Seuraavia, vuonna 2009 voimaan tulleita standardeja ja tulkintoja tai niiden
muutoksia, jotka ovat merkityksellisiä konsernille, on sovellettu tilikaudella.
  * IAS 1,Tilinpäätöksen esittäminen - uudistettu standardi. Standardin muutos
    vaikuttaa konsernin tuloslaskelman ja oman pääoman muutoslaskelman
    esittämistapaan.


Katsauskauden sovelletut periaatteet ja laskentamenetelmät ovat saatavilla
Orionin kotisivulla osoitteessa www.orion.fi/sijoittajllle<http://www.orion.fi/sijoittajllle>.


Muut

Tämän katsauksen tiedot on tilintarkastettu.

Suluissa olevat luvut ovat vertailukauden tietoja eli edellisen vuoden
vastaavalta kaudelta. Yhtiöllä ei ole eriä, jotka voisivat laimentaa
osakekohtaista tulosta. Kaikki katsauksen luvut on pyöristetty, minkä vuoksi
yksittäisten lukujen summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta.



TUNNUSLUKUJEN LASKENTAPERUSTEET

                                         Voitto ennen veroja + korko- ja
                                               muut rahoituskulut
 Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE), %  =-----------------------------------x 100
                                         Taseen loppusumma - korottomat
                                           velat kaudella keskimäärin

                                                Tilikauden voitto

 Oman pääoman tuotto (ROE), %         =-----------------------------------x 100
                                         Oma pääoma kaudella keskimäärin


                                                   Oma pääoma

                                      =-----------------------------------
 Omavaraisuusaste, %                                                      x 100
                                           Taseen loppusumma - saadut
                                                     ennakot


                                           Korollinen vieras pääoma -
                                                    rahavarat
 Nettovelkaantumisaste, %             =-----------------------------------x 100
                                                   Oma pääoma


                                          Emoyhtiön omistajille kuuluva
                                                     voitto
 Osakekohtainen tulos, EUR            =-----------------------------------
                                        Osakemäärä ilman yhtiön hallussa
                                         olevia omia osakkeita kaudella
                                                   keskimäärin

                                           Liiketoiminnan rahavirta +
                                             investointien rahavirta
 Osakekohtainen rahavirta             =-----------------------------------
 ennen rahoituseriä, EUR                Osakemäärä ilman yhtiön hallussa
                                         olevia omia osakkeita kaudella
                                                   keskimäärin

                                        Emoyhtiön omistajille kuuluva oma
                                                     pääoma
 Osakekohtainen oma pääoma, EUR       =-----------------------------------
                                         Osakemäärä kauden lopussa ilman
                                           yhtiön hallussa olevia omia
                                                    osakkeita

                                          Tilikaudelta jaettava osinko

 Osakekohtainen osinko, EUR           =-----------------------------------
                                         Osakemäärä kauden lopussa ilman
                                           yhtiön hallussa olevia omia
                                                    osakkeita

                                              Osakekohtainen osinko

 Osingonjakosuhde, %                  =-----------------------------------x 100
                                              Osakekohtainen tulos


                                              Osakekohtainen osinko

 Efektiivinen osinkotuotto, %         =-----------------------------------x 100
                                        Kauden viimeinen kaupantekokurssi


                                        Kauden viimeinen kaupantekokurssi

 Hinta/voitto-suhde (P/E)             =-----------------------------------
                                              Osakekohtainen tulos


                                             Osakkeen euromääräinen
                                                 kokonaisvaihto
 Osakkeen keskikurssi, EUR            =-----------------------------------
                                          Vaihdettujen osakkeiden määrä
                                              kaudella keskimäärin



 Osakekannan markkina-arvo, milj. EUR =    Osakemäärä kauden lopussa ×
                                        kauden viimeinen kaupantekokurssi





OIKAISTUT TUNNUSLUVUT


                                          10-12/08 10-12/08       2008     2008

                                           Aiemmin Oikaistu    Aiemmin Oikaistu

                                        raportoitu          raportoitu
--------------------------------------------------------------------------------
 Bruttokate, milj. EUR                       118,2    114,3      480,8    467,4

 T&K-kulut, milj. EUR                         29,4     25,5      103,4     90,0

 % liikevaihdosta                           16,4 %   14,2 %     14,5 %   12,7 %

 Liikevaihto Alkuperälääkkeet, milj.
 EUR                                          70,9     69,4      284,7    278,1

 Liikevaihto Erityistuotteet milj. EUR        66,6     68,1      254,0    260,5
--------------------------------------------------------------------------------


                                                            Proforma   Proforma

                          2008     2008       2007     2007       2006     2006

                       Aiemmin Oikaistu    Aiemmin Oikaistu    Aiemmin Oikaistu

                    raportoitu          raportoitu          raportoitu
--------------------------------------------------------------------------------
 Bruttokate, milj.
 EUR                     480,8    467,4      460,7    447,2      434,9    422,3

 T&K-kulut, milj.
 EUR                     103,4     90,0       98,5     85,0       85,7     73,1

 % liikevaihdosta       14,5 %   12,7 %     14,5 %   12,5 %     13,4 %   11,4 %

 Liikevaihto
 Alkuperälääkkeet,
 milj. EUR               284,7    278,1      270,8    259,6      256,6    242,0

 Liikevaihto
 Erityistuotteet
 milj. EUR               254,0    260,5      241,5    252,5      218,7    233,3
--------------------------------------------------------------------------------












Julkaisija:
Orion Oyj
www.orion.fi <http://www.orion.fi/>


Orion on innovatiivinen eurooppalainen lääke- ja diagnostiikkayritys, joka
painottaa liiketoiminnassaan lääkehoitojen ja diagnostisten testien kehittämistä
globaaleille markkinoille. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja
eläinlääkkeitä, lääkkeiden vaikuttavia aineita sekä diagnostisia testejä.
Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostolääkkeet, syöpä-
ja tehohoitolääkkeet sekä inhaloitavat Easyhaler(®)-keuhkolääkkeet.

Konsernin liikevaihto vuodelta 2009 oli 772 miljoonaa euroa, ja tutkimukseen ja
kehitykseen yhtiö panosti 95 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa oli vuoden
2009 lopussa 3 100 henkilöä, joista Suomessa työskenteli 2 500 henkilöä ja loput
600 muissa Euroopan maissa. Orionin A- ja B-osakkeet ovat listattuina NASDAQ OMX
Helsingissä.



[HUG#1382136]

Orion FY09.pdf