2007-03-19 08:04:02 CET

2007-03-19 08:04:02 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Kasola Oyj - Yhtiökokouskutsu

KASOLA OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU


Kasola Oyj         PÖRSSITIEDOTE  19.03.2007

YHTIÖKOKOUSKUTSU

Kasola Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään perjantaina huhtikuun 20. päivänä
2007  klo 15.00 alkaen Kaso Oy:n koulutustiloissa, Lyhtytie 2, 00750 Helsinki.
Yhtiökokouksessa käsitellään: 

1. Yhtiöjärjestyksen 13 §:n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat
asiat. 

2. Hallituksen ehdotus hallituksen valtuuttamiseksi päättämään omien osakkeiden
hankkimisesta 

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään yhtiön
omien A-sarjan osakkeiden hankkimisesta seuraavin ehdoin: 

Osakkeet voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi
vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä,
käytettäväksi osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden avainhenkilöiden
kannustusjärjestelmien toteuttamista tai muutoin edelleen luovutettaviksi tai
mitätöitäviksi. 

A-sarjan osakkeita voidaan hankkia yhteensä enintään 200.000 kappaletta ottaen
kuitenkin huomioon osakeyhtiölain määräykset yhtiön hallussa olevien omien
osakkeiden enimmäismäärästä. 

Valtuutuksen nojalla tehtyihin hankintoihin käytettäisiin yhtiön vapaata omaa
pääomaa, jolloin osakkeiden hankinnat vähentävät yhtiön voitonjakokelpoisia
varoja. 

A-sarjan osakkeet hankitaan Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa
kaupankäynnissä. Hankittavien osakkeiden vähimmäishinta on osakkeen alin ja
enimmäishinta osakkeen korkein julkisessa kaupankäynnissä noteerattu
markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana. Osakkeiden hankintahinta
suoritetaan Helsingin Pörssin ohjesäännön ja Suomen Arvopaperikeskuksen
sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa. Kun A-sarjan osakkeiden hankkiminen
tapahtuu julkisessa kaupankäynnissä, hankinta tapahtuu muutoin kuin omistusten
suhteessa (suunnattu hankinta). 

Kun hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on alle 10 prosenttia yhtiön koko
osakemäärästä ja alle 10 prosenttia osakkeiden tuottamasta äänimäärästä,
osakkeiden hankinnalla ei ole merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja
äänivallan jakautumiseen yhtiössä. 

Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimisen ehdoista.

Tämä valtuutus on voimassa 30.4.2008 saakka. Hallitukselle 21.4.2006 pidetyssä
varsinaisessa yhtiökokouksessa annettu valtuutus omien osakkeiden hankkimiseen
ehdotetaan peruttavaksi. 

3. Hallituksen ehdotus hallituksen valtuuttamiseksi päättämään omien osakkeiden
luovuttamisesta 

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään
yhtiölle hankittujen omien osakkeiden luovuttamisesta seuraavin ehdoin: 

Valtuutuksen kohteena on enintään 200.000 kappaletta A-sarjan osakkeita.
Hallitus valtuutetaan päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia
osakkeita luovutetaan. Hallitus voi päättää omien osakkeiden luovuttamisesta
muutoin kuin siinä suhteessa, jossa osakkeenomistajalla on etuoikeus hankkia
yhtiön omia osakkeita, jos poikkeamiseen on yhtiön kannalta painava
taloudellinen syy. Yhtiön pääomarakenteen kehittämistä, mahdollisissa
yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä vastikkeena käyttämistä sekä
osakkeiden käyttämistä osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden avainhenkilöiden
kannustusjärjestelmien toteuttamista voidaan pitää yhtiön kannalta painavana
taloudellisena syynä. 

Osakkeet luovutetaan vähintään niiden luovutushetken mukaiseen käypään arvoon,
joka määräytyy Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. 

Hallitus päättää omien osakkeiden luovuttamisen muista ehdoista.

Tämä valtuutus on voimassa 30.4.2008 saakka. Hallitukselle 21.4.2006 pidetyssä
varsinaisessa yhtiökokouksessa annettu valtuutus omien osakkeiden
luovuttamiseen ehdotetaan peruttavaksi. 

Hallituksen kokoonpano ja tilintarkastaja

Yhtiön suurimmat omistajat ovat ilmoittaneet yhtiölle ehdottavansa
yhtiökokoukselle, että yhtiökokous päättäisi hallituksen jäsenten lukumääräksi
viisi ja että hallituksen jäseniksi valittaisiin nykyiset jäsenet Jari
Bachmann, Kirta Forsström, Juha Oikarinen ja Markku Uotinen sekä uudeksi
jäseneksi Pekka Pättiniemi. Lisäksi yhtiön hallitus suosittelee, että
tilintarkastajaksi tilikaudelle 2007 valitaan KHT-Yhteisö
Tilintarkastustoimisto Idman & Vilén Oy. 

Osallistuminen yhtiökokoukseen

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka viimeistään 10.
päivänä huhtikuuta 2007 on merkitty osakkeenomistajaksi Suomen Arvopaperikeskus
Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. 

Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittaa
osallistumisestaan yhtiölle viimeistään tiistaina 17. päivänä huhtikuuta 2007
klo 16.00 mennessä joko kirjallisesti osoitteeseen Kasola Oyj, Lyhtytie 2,
00750 Helsinki, sähköpostilla osoitteeseen talous@kaso.fi tai puhelimitse 09-34
681. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan ennakkoilmoittautumisen
yhteydessä. 

Osingonmaksu

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2006 päättyneeltä tilikaudelta
maksetaan osinkoa 0,12 euroa osakkeelle. Osinko ehdotetaan maksettavaksi
3.5.2007 sille osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä
25.4.2007 on merkitty osakkeenomistajaksi yhtiön osakasluetteloon. 

Tilinpäätösasiakirjat ja hallituksen ehdotukset

Tilinpäätösasiakirjat ja muut osakeyhtiölain edellyttämät asiakirjat ovat
osakkeenomistajien nähtävissä tästä päivästä lukien yhtiön pääkonttorissa.
Osakkeenomistajille lähetetään pyynnöstä jäljennökset näistä asiakirjoista.
Yhtiön painettu vuosikertomus vuodelta 2006 postitetaan osakkeenomistajille
viikolla 13. 


KASOLA OYJ

Hallitus

Jari Bachmann
toimitusjohtaja
09-3468 222
050-552 1193

Jakelu
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kasola.fi