2014-10-26 12:01:00 CET

2014-10-26 12:01:05 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Nordea Bank AB (publ.) - Pörssitiedote

EBA:n stressitesti: Nordean asema on vahva


Euroopan pankkiviranomainen (European Banking Authority, EBA) julkisti EU:n
laajuisen pankkien stressitestin tulokset sunnuntaina. Tulosten mukaan Nordean
asema on vahva, sillä pankin tulokset ylittivät reilusti kaikki asetetut raja
-arvot.

Nordean pro forma ‑ydinvakavaraisuussuhde oli uusien vakavaraisuussäännösten
mukaan laskettuna 13,9 prosenttia vuoden 2013 lopussa.

Kaikkein epäsuotuisimman talouskehityksen skenaariossa Nordean
ydinvakavaraisuussuhde oli vuoden 2016 lopussa 12,0 prosenttia (11,8 prosenttia
vuonna 2015). Tämä on reilusti EBA:n asettaman 5,5 prosentin raja-arvon
yläpuolella.

Sunnuntaina julkistettiin myös Euroopan keskuspankin (EKP) kattavan arvioinnin
tulokset. Arviointi kohdistui euroalueen pankkeihin, ja siihen sisältyi pankkien
saamisten laadun arviointi sekä stressitesti. Nordea Pankki Suomi ‑konserni
kuului tämän arvioinnin piiriin. Tulokset kertovat, että Nordea Pankki Suomen
asema on vahva. Konsernin ydinvakavaraisuussuhde oli 10,4 prosenttia
tarkastelujakson lopussa.

Yksityiskohtaisia tietoja kerrotaan EBA:n
(http://www.eba.europa.eu/ (http://www.eba.europa.eu/risk-analysis-and-data/eu
-wide-stress-testing/2014)) ja EKP:n verkkosivulla (http://www.ecb.europa.eu).

Lisätietoja:
Rodney Alfvén, sijoittajasuhteet, +46 72 235 0515
Kati Tommiska, konserniviestintä, 050 382 1391

10266444.pdf