2008-11-04 13:00:00 CET

2008-11-04 13:00:02 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish English
Rautaruukki - Pörssitiedote

Rautaruukki sopeuttaa putkiliiketoimintaansa


Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 4.11.2008 klo 14.00

Rautaruukki sopeuttaa putkiliiketoimintaansa 

Rautaruukki suunnittelee lopettavansa ydinliiketoimintaansa kuulumattomien
kierresaumahitsattujen virtausputkien valmistuksen Oulaisissa. Kyseisiä putkia
käytetään mm. maakaasun siirtolinjoissa ja runkovesilinjoissa. Rakentamisessa
käytettävien suurpaalujen ja rakenneputkien valmistus Oulaisissa jatkuu. 

Kierresaumahitsattujen virtausputkien liiketoiminnan liikevaihto on ollut noin
40 miljoonaa euroa vuodessa. Tuotteiden markkinanäkymät ja kannattavuus ovat
heikkoja. Tehtaalla työskentelee yhteensä 110 henkilöä. Muutoksen
henkilöstövaikutusten arvioidaan kohdistuvan noin 70 henkilöön Oulaisissa ja 4
henkilöön Hämeenlinnassa. Heille pyritään tarjoamaan töitä muualta yhtiöstä. 

Lisäksi Virsbon tehtaalla Ruotsissa ulkoistetaan kunnossapitotoiminnot sekä
sopeutetaan tehtaan tuotantovolyymi vastaamaan kannattavaa kysyntää.
Kunnossapitotoimintojen ulkoistamisen yhteydessä noin 20 henkilöä siirtyy
kunnossapidosta huolehtivan yrityksen palvelukseen. Tuotantovolyymin
sopeuttamisen henkilöstövaikutusten arvioidaan olevan noin 45 henkilöä vuosina
2008-2009. Virsbossa valmistetaan pieniä virtaus- ja rakenneputkia, ja tehdas
työllistää tällä hetkellä 164 henkilöä. 

Muutosten aiheuttamista toimenpiteistä aloitetaan neuvottelut henkilöstön
kanssa viikon kuluessa. 
Toimenpiteistä ei arvioida aiheutuvan kertaluonteisia kustannuksia.


Lisätietoja: Olavi Huhtala, johtaja, Ruukki Metals, puh. 020 59 29157

Rautaruukki Oyj

Anne Pirilä
Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja


Rautaruukki toimittaa metalliin perustuvia komponentteja, järjestelmiä ja
kokonaistoimituksia rakentamiseen ja konepajateollisuudelle. Metallituotteissa
yhtiöllä on laaja tuote- ja palveluvalikoima. Yhtiöllä on toimintaa 26 maassa
ja henkilöstöä 15 000. Liikevaihto vuonna 2007 oli 3,9 miljardia euroa. Osake
on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä (Rautaruukki Oyj: RTRKS). Yhtiö käyttää
markkinointinimeä Ruukki. 

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ruukki.com