2023-03-23 17:45:00 CET

2023-03-23 17:45:00 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish English
Lassila & Tikanoja - Yhtiökokouksen päätökset

Lassila & Tikanoja Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset ja hallituksen järjestäytyminen


Lassila & Tikanoja Oyj
Pörssitiedote
23.3.2023 klo 18.45

Lassila & Tikanoja Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset ja hallituksen järjestäytyminen

Lassila & Tikanoja Oyj:n tänään 23.3.2023 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vuodelta 2022, myönsi vastuuvapauden yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtajalle sekä käsitteli toimielinten palkitsemisraportin. Yhtiökokous päätti taseen osoittaman voiton käyttämisestä ja osingonmaksusta, hallituksen kokoonpanosta ja palkkioista, tilintarkastajan valinnasta ja palkkiosta, yhtiöjärjestyksen muuttamisesta, ja hallituksen valtuuttamisesta yhtiön omien osakkeiden hankintaan sekä päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Yhtiökokous päätti, että tilikaudelta 2022 vahvistettavan taseen perusteella maksetaan osinkoa 0,47 euroa osakkeelta. Ehdotuksen mukaan osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonjaon täsmäytyspäivänä 27.3.2023 merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksetaan 3.4.2023.

Hallituksen kokoonpano ja palkkiot

Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi kuusi (6) osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka nykyisistä hallituksen jäsenistä Teemu Kangas-Kärki, Laura Lares, Sakari Lassila, Jukka Leinonen, ja Pasi Tolppanen sekä uutena jäsenenä Anni Ronkainen. Jukka Leinonen valittiin hallituksen puheenjohtajaksi ja Sakari Lassila varapuheenjohtajaksi.

Yhtiökokous päätti osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti, että hallituksen jäsenten vuosipalkkiot pidetään ennallaan seuraavasti: puheenjohtaja 60 000 euroa vuodessa, varapuheenjohtaja 40 000 euroa vuodessa ja jäsenet 30 000 euroa vuodessa.

Palkkiot maksetaan siten, että vuosipalkkiosta 40 prosenttia maksetaan yhtiön hallussa olevina, tai mikäli tämä ei ole mahdollista, markkinoilta hankittavina Lassila & Tikanoja Oyj:n osakkeina ja 60 prosenttia maksetaan rahana. Osakkeet luovutetaan hallituksen jäsenille ja tarvittaessa hankitaan markkinoilta suoraan hallituksen jäsenten lukuun vuoden 2023 ensimmäistä vuosineljännestä koskevan osavuosikatsauksen julkistamisen jälkeisenä kolmantena kaupankäyntipäivänä. Lisäksi hallituksen puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkioina 1 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle 700 euroa ja kullekin jäsenelle 500 euroa kokoukselta. Hallituksen asettamien valiokuntien puheenjohtajalle ja jäsenille maksetaan myös kokouspalkkioita, valiokunnan puheenjohtajalle 700 euroa kokoukselta ja kullekin jäsenelle 500 euroa kokoukselta.

Tilintarkastaja

Yhtiön tilintarkastajaksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka valittiin tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, joka on ilmoittanut nimeävänsä yhtiön päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Samuli Perälän. Päätettiin, että tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta seuraavin ehdoin:

Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu hankkimaan enintään 2 000 000 kappaletta yhtiön omia osakkeita yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Määrä vastaa noin 5,2 prosenttia yhtiön koko osakemäärästä yhtiökokouskutsun julkaisupäivän mukaisella osakemäärällä laskettuna.

Omat osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa osakkeiden hankintahetken markkinahintaan Nasdaq Helsinki Oy:n (”Pörssi”) säännellyllä markkinalla järjestämässä kaupankäynnissä. Osakkeet hankitaan ja maksetaan Pörssin ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen edellyttämällä tavalla.

Osakkeiden hankkimisen tarkoituksena on yhtiön pääomarakenteen kehittäminen ja/tai osakkeiden käyttäminen vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa, muissa yhtiön liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, osana yhtiön osakeperusteista palkitsemisjärjestelmää tai investointien rahoittaminen. Yhtiölle hankitut osakkeet voidaan joko pitää yhtiöllä, mitätöidä tai luovuttaa edelleen. Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä ehdoista.

Hankkimisvaltuutus on voimassa 18 kuukautta. Hankkimisvaltuutus kumoaa aiemmat omien osakkeiden hankkimista koskevat valtuutukset.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhdessä tai useammassa erässä uusien tai yhtiön hallussa mahdollisesti olevien osakkeiden annista osakeannilla ja/tai optio-oikeuksien tai muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta siten, että valtuutuksen nojalla voidaan antaa ja/tai luovuttaa yhteensä enintään 2 000 000 osaketta. Määrä vastaa noin 5,2 prosenttia yhtiön koko osakemäärästä yhtiökokouskutsun julkaisupäivän mukaisella osakemäärällä laskettuna.

Valtuutusta esitetään käytettäväksi mahdollisten yrityskauppojen tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyjen tai investointien rahoittamiseen tai toteuttamiseen, yhtiön kannustinjärjestelmän toteuttamiseen tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin.

Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista osakeannin sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutus sisältää siten oikeuden antaa osakkeita myös muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa laissa säädetyin ehdoin, oikeuden antaa osakkeita maksua vastaan tai maksutta sekä oikeuden päättää maksuttomasta osakeannista yhtiölle itselleen ottaen kuitenkin huomioon osakeyhtiölain määräykset yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden enimmäismäärästä.

Valtuutus on voimassa 18 kuukautta. Valtuutus kumoaa aiemmat osakkeiden ja niihin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamista koskevat valtuutukset.

Yhtiöjärjestyksen muuttaminen

Yhtiökokous päätti muuttaa yhtiöjärjestyksen 10 §:ää siten, että siinä mahdollistetaan yhtiökokouksen järjestäminen yhtiön kotipaikan lisäksi kokonaan ilman kokouspaikkaa niin sanottuna etäkokouksena.

Muutoksen jälkeen 10 § kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti:

”10 § Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä huhtikuun loppuun mennessä. Yhtiökokous pidetään yhtiön kotipaikassa.

Hallitus voi päättää, että yhtiökokous järjestetään ilman kokouspaikkaa siten, että osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa kokouksen aikana täysimääräisesti ja ajantasaisesti tietoliikenneyhteyden ja teknisen apuvälineen avulla.”

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä yhtiön internetsivustolla www.lt.fi viimeistään 6.4.2023.

Hallituksen järjestäytyminen

Lassila & Tikanoja Oyj:n hallitus piti järjestäytymiskokouksensa varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen. Hallitus valitsi keskuudestaan tarkastusvaliokunnan ja henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunnan jäsenet.

Tarkastusvaliokuntaan kuuluvat Sakari Lassila (puheenjohtaja), Teemu Kangas-Kärki ja Anni Ronkainen. Henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokuntaan kuuluvat Jukka Leinonen (puheenjohtaja), Laura Lares ja Pasi Tolppanen.

LASSILA & TIKANOJA OYJ

Eero Hautaniemi
Toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Sirpa Huopalainen
Lakiasiainjohtaja
puh. 040 5965 241

Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka tekee kiertotaloudesta totta. Yhdessä asiakkaidemme kanssa pidämme materiaalit, kiinteistöt ja tehtaat mahdollisimman pitkään tuottavassa käytössä sekä tehostamme raaka-aineiden ja energian käyttöä. Näin toimien luomme enemmän arvoa kiertotaloudella sekä asiakkaillemme, henkilöstöllemme että yhteiskunnalle laajemmin. Kun onnistumme tässä, myös omistajillemme tuotettu arvo kasvaa. Tavoitteenamme on jatkuvasti kasvattaa toimintamme hiilikädenjälkeä eli positiivista ilmastovaikutusta. Sosiaalista vastuuta kannamme muun muassa huolehtimalla oman henkilöstön työkyvystä sekä tarjoamalla töitä myös niille, joiden on vaikea työllistyä. L&T toimii Suomessa ja Ruotsissa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2022 oli 844,1 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 8 371 henkilöä. L&T on listattu Nasdaq Helsingissä.

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lt.fi