2012-04-05 11:00:00 CEST

2012-04-05 11:00:05 CEST


REGULATED INFORMATION

HKScan Oyj - Pörssitiedote

HKScanin alkuvuosi vaikea Ruotsissa – kehitysohjelma aloitetaan koko konsernissa


HKScan Oyj                             Pörssitiedote         5.4.2012          
       klo 12.00 



HKScanin alkuvuosi vaikea Ruotsissa - kehitysohjelma aloitetaan koko konsernissa

HKScanin Ruotsin liiketoiminta on alkuvuodesta ollut erittäin haasteellista
ruotsalaisen sian ja naudanlihan odotettuakin korkeamman hinnan sekä heikomman
saatavuuden vuoksi. Ruotsalaisen sian ja naudanlihan tuotanto on edelleen
selvästi laskenut, jolloin hankintahinnat ovat nousseet ja teurastuksen
volyymit jääneet aiempaa alhaisemmiksi. Lisäksi jo pitkään vahvistunut Ruotsin
kruunu on lisännyt merkittävästi lihan tuontia ja vaikeuttanut ruotsalaisen
kallistuneen liharaaka-aineen hinnankorotuksia erityisesti vähittäiskaupassa.
Hinnankorotuksia ja kustannusten sopeuttamista on Ruotsissa tehty, mutta
toimenpiteet ovat olleet toistaiseksi riittämättömiä. Ruotsin liiketoiminnan
ensimmäinen kvartaali on tappiollinen ja tämä vetää myös koko HKScan-konsernin
Q1-kvartaalin lievästi tappiolle. 

 Konsernin muiden markkina-alueiden suoritustaso on ollut tavoitteiden mukaista
ja erityisesti Suomen liiketoiminnot ovat parantaneet tulostaan viime vuodesta.
 Vuoden ensimmäinen kvartaali on normaalistikin HKScan-konsernissa vuoden
heikoin. Ensimmäisen kvartaalin tavoitteita vähän heikompi liikevoitto ei
vaikuta kuitenkaan aiemmin annettuun koko vuoden tulosohjaukseen. HKScan arvioi
tilinpäätöstiedotteessaan 17.2.2012, että vuoden 2012 liikevoitto on parempi
kuin vuonna 2011. 


Konsernin kehitysohjelma käynnistetään

HKScan aloittaa vuoden 2013 loppuun ulottuvan kehitysohjelman, jossa haetaan
vuositasolla yli 20 miljoonan euron tulosparannusta sekä sitoutuneen pääoman
merkittävää vähennystä. Ohjelma kattaa konsernin toiminnat Suomessa, Ruotsissa,
Tanskassa ja Baltiassa. Pääpaino on tuotannon ja tuotetarjooman ohjauksessa
kysyntään nähden, muuttuvissa ja kiinteissä kustannuksissa sekä
käyttöpääomassa. Ohjelmaan kuuluu myös jo aloitettu konsernirakenteen
tiivistäminen sekä konsernisynergioiden nykyistä tehokkaampi hyödyntäminen. 

Ruotsin liiketoiminnassa, jossa ruotsalaiseen lihaan painottunut toiminta on
ollut jo pitempään ja on edelleen erittäin haastavaa, tarkastellaan lisäksi
myös pidemmän aikavälin strategisia vaihtoehtoja liiketoiminnan kehittämiseksi. 

HKScan julkistaa Q1/2012 -osavuosikatsauksen 8.5.2012.

HKScan Oyj

Hannu Kottonen
toimitusjohtaja

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Hannu Kottonen. Hänelle voi jättää
soittopyynnön HKScan Oyj:n viestintäpäällikkö Marja Siltalan kautta, puh. 010
570 2290 tai marja.siltala@hkscan.com. 

HKScan on Pohjois-Euroopan johtavia ruokayhtiöitä. Sen kotimarkkinoihin
kuuluvat Suomi, Ruotsi, Tanska, Baltia ja Puola. HKScan valmistaa, myy ja
markkinoi sian- ja naudanlihaa, siipikarjatuotteita, lihavalmisteita ja
valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaina ovat vähittäiskaupat ja
suurkeittiöt sekä teollisuus- ja vientiasiakkaat. Liikevaihto vuonna 2011 oli
2,5 miljardia euroa. HKScanilla on toimintaa kymmenessä maassa ja se työllistää
noin 11 400 työntekijää. 


JAKELU:
NASDAQ OMX, Helsinki,
Keskeiset tiedotusvälineet,
www.hkscan.com