2013-01-14 08:00:04 CET

2013-01-14 08:00:09 CET


Finnish
Soprano Oyj - Julkinen ostotarjous

Toimialajärjestely: Soprano ostaa Tieturi-konsernin


Soprano Oyj pörssitiedote 14.1.2013 klo 09.00

Toimialajärjestely: Soprano ostaa Tieturi-konsernin

Verkkoviestintäkonserni Soprano Oyj on tänään allekirjoittanut sopimuksen
Pohjoismaiden suurimman tieto- ja viestintäteknologian valmennusyhtiö Tieturi
Oy:n ostamisesta pääomasijoitusyhtiö CapManin hallinnoimilta rahastoilta ja
pienosakkailta. Tieturi-konserniin kuuluvat Suomessa Tieturi Oy sekä Ruotsissa
Informator Utbilding Svenska Ab. Tieturilla on yhtiöt myös Virossa ja
Tanskassa. 

Tieturi Oy on vuonna 1983 perustettu tieto- ja viestintäteknologian
valmennusyhtiö. Vuonna 2005 toteutetun Informator-kaupan myötä
Tieturi-konsernista tuli Pohjoismaiden suurin alan toimija. Tieturi on
lukuisien merkittävien ICT-alan yhtiöiden, kuten Microsoftin, Adoben, Red Hatin
ja Scrum Alliancen kumppani. Asiakkaina on yli puolet Suomen ja Ruotsin 100
suurimmasta yhtiöstä. Tieturin liikevaihto tilikaudella 1.7.2011-30.6.2012 oli
9,4 miljoonaa euroa ja Informatorin 7,5 miljoonaa euroa. 

Kaupan myötä Sopranosta tulee Pohjoismaiden johtava viestinnän ja
tietoteknologian asiantuntijayhtiö. Henkilömäärä nousee 180 asiantuntijaan.
Konsernilla on toimipisteet Helsingissä, Tampereella, Tukholmassa,
Göteborgissa, Malmössä ja Tallinnassa. 

”Sopranosta tulee Tieturin, Informatorin ja joulukuussa konserniin liitetyn
Aspectumin myötä uuden kokoluokan pörssiyhtiö. Palvelutarjontamme laajenee ja
syntyvän kokonaisuuden synergiahyödyt ovat merkittävät. Esimerkiksi Sopranon
erityisosaamisella pystymme digitalisoimaan Tieturin ja Informatorin
liiketoiminnan. Tieturin ansiosta voimme tarjota konsernin palvelut laajemmalle
asiakaskunnalle ja Aspectumin konsultit auttavat asiakkuuksien johtamisessa”,
kiteyttää Soprano Oyj:n toimitusjohtaja Arto Tenhunen ja jatkaa: ”Vuonna 2011
meitä oli 40, viime vuoden lopulla 80 ja tämän kaupan toteutuessa 180.
Viestinnän ja teknologian yhdistävä kasvustrategiamme toimii tavanomaista
paremmin, koska yhteiskuntaa myllertää raju digitaalinen murros. Uudessa
digitaalisessa maailmassa menestyminen vaatii entistä enemmän viestinnän ja
tietoteknologian osaamista, ja sitä Soprano tarjoaa.” 

Sopimuksen mukaan Soprano maksaa Tieturi Oy:n koko osakekannasta sekä
pääomalainoista käteisellä neljän miljoonan euron kokonaiskauppahinnan. Soprano
rahoittaa yrityskaupan sekä kasvuun tarvittavat investoinnit 3,0 miljoonan
euron pankkilainalla, 1,0 miljoonan euron hybridi- tai juniorlainalla sekä 1,0
miljoonan euron osakeannilla. Soprano Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous kokoontuu
15.1.2013 päättämään hallitukselle myönnettävästä osakeantivaltuutuksesta.
Kaupan lopullinen toteutusajankohta on sidoksissa rahoitusjärjestelyiden
toteutusaikatauluun. Kaupan arvioidaan toteutuvan 28.2.2013 mennessä.
Tarkemmista yksityiskohdista tiedotetaan erikseen. 

Haastavan rahoitusmarkkinatilanteen vuoksi yhtiö on etukäteen neuvotellut
lainat ja hankkinut osakeannin kattavat merkintäsitoumukset. 

Yrityskauppa liittyy Soprano Oyj:n hallituksen määrittelemään kasvustrategiaan.
Soprano hakee strategista kilpailuetua yhdistämällä viestinnän ja teknologian.
On nähtävissä, että digitaalisen murroksen myötä viestinnän ja tietoteknologian
asiantuntijapalveluiden tarve lisääntyy organisaatioissa. Kaupan toteutuessa
Soprano-konserni tarjoaa suomalaisille ja pohjoismaisille yrityksille
viestinnän ja tietoteknologian asiantuntijapalvelut partneriverkoston avulla
globaalisti. 

Toteutuessaan toimialajärjestelyllä on merkittävä vaikutus Soprano Oyj
konsernin liikevaihtoon ja tulokseen. Tieturi-konsernin liikevaihto
päättyneeltä tilikaudelta 1.7.2011-30.6.2012 oli 16,9 miljoonaa euroa ja
käyttökate 0,6 miljoonaa euroa. Tieturi-konsernin taloudelliset luvut on
esitetty liitteessä. 

CapMan Technology -tiimin vetäjä, senior partner Vesa Walldén: ”Olemme
CapManilla tyytyväisiä, että Tieturi löysi Sopranosta strategisen, Tieturin ja
Informatorin liiketoiminnan kehittämiseen sitoutuneen ostajan. Tieturi löysi
hyvän kodin kasvaa ja kehittyä.” 

Toimitusjohtaja Arto Tenhunen: ”Digimurros synnyttää uusia kansainväliseen
menestykseen tähtääviä yrityksiä ja vanhoja häviää pois. Vastaavasti käy
yritysten omistaja-arvolle, siksi uuteen kannattaa juuri nyt investoida.
Yrityskaupan ajoitus on erinomainen.” 


Soprano Oyj



Lisätietoja:
Soprano Oyj,
toimitusjohtaja Arto Tenhunen
+358 400 413314
arto.tenhunen(at)soprano.fi
http://www.soprano.fi/

CapMan Technology
Vesa Walldén
+358 207 207 561
vesa.wallden(at)capman.com
www.capman.fi

Tieturi Oy
toimitusjohtaja Christoffer Wasastjerna
+358 10 432 1011
christoffer.wasastjerna(at)tieturi.fi
www.tieturi.fi



Soprano on verkkoviestintäkonserni. Sen asiantuntijat auttavat asiakkaita
kommunikoimaan, palvelemaan ja ansaitsemaan digitalisoituvassa yhteiskunnassa
aikaisempaa tehokkaammin. Yhtiö hakee strategista kilpailuetua yhdistämällä
viestinnän ja teknologian. Soprano Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX
Helsingin pörssissä, osakkeen tunnus on SNO1V 



liite: Tieturi Oy Konserni taloudelliset luvut                                  
Konsernin tuloslaskelma                   1.7.2011-30.6.2012  1.7.2010-30.6.2011
tuhatta euroa                               tilintarkastettu    tilintarkastettu
--------------------------------------------------------------------------------
Liikevaihto                                           16 851              18 720
Aineet, tarvikkeet ja tavarat                         -2 303              -2 617
Ulkopuoliset palvelut                                 -3 230              -3 800
Henkilöstökulut                                       -6 724              -6 701
Poistot ja arvonalentumiset                             -498                -545
Liiketoiminnan muut kulut                             -4 007              -4 243
Liikevoitto (-tappio)                                     89                 815
Rahoitustuotot ja - kulut                                -66                 -53
Voitto (-tappio) ennen satunnaisia eriä                   23                 762
Satunnaiset erät                                         888                    
Voitto (-tappio) ennen                                   911                 762
 tilinpäätössiirtoja ja veroja                                                  
Verot                                                   -205                 -64
Tilikauden voitto (-tappio)                              705                 698
Konsernitase                                       30.6.2012           30.6.2011
tuhatta euroa                               tilintarkastettu    tilintarkastettu
--------------------------------------------------------------------------------
VASTAAVAA                                                                       
Pysyvät vastaavat                                                               
Aineettomat hyödykkeet                                    53                  29
Liikearvo                                                111                 249
Konserniliikearvo                                        296                 536
Muut pitkävaikutteiset menot                             177                 207
Aineettomat hyödykkeet yhteensä                          637               1 021
Koneet ja kalusto                                        121                  66
Muut aineelliset hyödykkeet                               46                  29
Aineelliset hyödykkeet yhteensä                          167                  94
Osakkeet ja osuudet                                       11                  11
Laskennallinen verosaaminen                              319                 375
Pysyvät vastaavat yhteensä                             1 135               1 501
Vaihtuvat vastaavat                                                             
Myyntisaamiset                                         2 406               3 475
Siirtosaamiset                                           706                 859
Lyhytaikaiset saamiset yhteensä                        3 111               4 333
Rahat ja pankkisaamiset                                1 386                 287
Vaihtuvat vastaavat yhteensä                           4 497               4 620
Vastaavaa yhteensä                                     5 632               6 121
                                                   30.6.2012           30.6.2011
                                            tilintarkastettu    tilintarkastettu
                                         ---------------------------------------
VASTATTAVAA                                                                     
Oma pääoma                                                                      
Sidottu oma pääoma                                                              
Osakepääoma                                              368                 368
Ylikurssirahasto                                       2 356               2 356
Sidottu oma pääomä yhteensä                            2 724               2 724
Vapaa oma pääoma                                                                
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto                   198                 198
Edellisten tilikausien voitto (-tappio)               -4 869              -5 580
Tilikauden voitto (-tappio)                              705                 698
Vapaa oma pääoma yhteensä                             -3 966              -4 684
Oma pääoma yhteensä                                   -1 242              -1 960
Vieras pääoma                                                                   
Pitkäaikainen                                                                   
Lainat                                                     0                  95
Pääomalaina                                            3 310               3 310
Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä                   3 310               3 405
Lyhytaikainen                                                                   
Lainat                                                   433                 635
Saadut ennakot                                           504                 726
Ostovelat                                                973               1 111
Siirtovelat                                            1 213               1 651
Muut lyhytaikaiset velat                                 441                 553
Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä                   3 564               4 676
Vieras pääoma yhteensä                                 6 874               8 081
Vastattavaa yhteensä                                   5 632               6 121