|
|||
2010-02-03 12:00:00 CET 2010-02-03 12:02:18 CET REGULATED INFORMATION Rautaruukki - PääomatapahtumaKutsu Rautaruukki Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 23.3.2010Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 3.2.2010 klo 13 Rautaruukki Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina maaliskuun 23. päivänä 2010 kello 14.00 Helsingin Messukeskuksen kongressisiivessä, osoitteessa Messuaukio 1, 00520 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan kello 13.00. A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valitseminen 4. Kokouksen laillisuuden toteaminen 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen 6. Vuoden 2009 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen sekä hallintoneuvoston lausunnon esittäminen Toimitusjohtajan katsaus. 7. Tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistaminen 8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Hallitus ehdottaa, että vuodelta 2009 vahvistettavan taseen perusteella maksetaan osinkoa 0,45 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonjaon täsmäytyspäivänä 26.3.2010 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että osinko maksetaan 8.4.2010. Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen lahjoittamaan enintään 900 000 euron suuruisen summan yhtiön voitonjakokelpoisista varoista korkeakoulujen ja yliopistojen toimintaan ja että samalla yhtiön hallitus valtuutetaan päättämään lahjoitusten maksuaikataulusta sekä muista lahjoitusten ehdoista. 9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenille sekä toimitusjohtajalle 10. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen Nimitysvaliokunta ehdottaa, että hallituksen vuosipalkkiot pidetään ennallaan. Hallituksen puheenjohtajalle maksetaan palkkiona 67 200 euroa, varapuheenjohtajalle 42 000 euroa ja jäsenille 32 400 euroa vuodessa, sekä 600 euron kokouspalkkio mukaan lukien hallituksen valiokuntien kokoukset. Nimitysvaliokunta ehdottaa, että vuosipalkkiosta 40 % maksetaan markkinoilta hankittavina Rautaruukki Oyj:n osakkeina. Osakkeet hankitaan kahden viikon kuluessa siitä, kun osavuosikatsaus ajalta 1.1.-31.3.2010 on julkistettu. Valiokunta katsoo hallituksen jäsenten pitkäjänteisen ja kasvavan osakeomistuksen palvelevan kaikkien osakkeenomistajien etua. 11. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen Nimitysvaliokunta ehdottaa, että hallituksen jäsenten lukumäärä olisi edelleen seitsemän. 12. Hallituksen jäsenten valitseminen Nimitysvaliokunta ehdottaa, että hallituksen nykyiset jäsenet Maarit Aarni-Sirviö, Reino Hanhinen, Liisa Leino ja Hannu Ryöppönen valitaan uudelleen seuraavalle vuoden 2010 varsinaisesta yhtiökokouksesta vuoden 2011 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka kestävälle toimikaudelle. Nimitysvaliokunta ehdottaa, että hallitukseen valittaisiin uusina jäseninä Outotec Oyj:n toimitusjohtaja, diplomi-insinööri Pertti Korhonen, Neste Oil Oyj:n toimitusjohtaja, insinööri Matti Lievonen ja Paulig Oy:n konsernijohtaja, diplomi-insinööri Jaana Tuominen. Nimitysvaliokunta ehdottaa edelleen, että hallituksen puheenjohtajaksi valittaisiin Reino Hanhinen ja varapuheenjohtajaksi Hannu Ryöppönen. 13. Hallintoneuvoston jäsenten palkkioista päättäminen 14. Hallintoneuvoston jäsenten lukumäärästä päättäminen 15. Hallintoneuvoston jäsenten valitseminen 16. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen Hallitus ehdottaa, että tilintarkastajalle maksetaan palkkio yhtiön hyväksymän laskun mukaan. 17. Tilintarkastajan valitseminen Hallituksen tarkastusvaliokunnan suosituksen mukaisesti hallitus ehdottaa, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan edelleen tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab. 18. Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 12 000 000 oman osakkeen hankkimisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Ehdotettu valtuutus korvaa varsinaisen yhtiökokouksen 24.3.2009 hallitukselle antaman 12 000 000 osakkeen hankkimisvaltuutuksen, joka päättyy samalla. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka. 19. Esitys hallintoneuvoston lakkauttamisesta ja sitä vastaavista muutoksista yhtiöjärjestykseen Yhtiön osakkeista 40 % omistava Solidium Oy sekä Osakesäästäjien Keskusliitto ry ehdottavat yhtiön hallintoneuvoston lakkauttamista ja sitä vastaavien muutosten tekemistä yhtiön yhtiöjärjestykseen. Hallitus yhtyy esitykseen. 20. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen osittaismuutokseksi Hallitus ehdottaa yhtiöjärjestyksen 11 §:n muuttamista siten, että yhtiökokouskutsu on toimitettava viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta, kuitenkin vähintään yhdeksän päivää ennen osakeyhtiölaissa tarkoitettua yhtiökokouksen täsmäytyspäivää. 21. Solidium Oy:n esitys yhtiökokouksen nimitysvaliokunnan perustamisesta Solidium Oy ehdottaa nimitysvaliokunnan perustamista valmistelemaan hallituksen jäseniä ja hallituspalkkioita koskevat ehdotukset seuraavalle varsinaiselle yhtiökokoukselle. Nimitysvaliokuntaan valitaan kolmen suurimman osakkeenomistajan edustajat ja valiokuntaan kuuluu lisäksi asiantuntijajäsenenä hallituksen puheenjohtaja. Osakkeenomistajia edustavien jäsenten nimeämisoikeus on niillä kolmella osakkeenomistajalla, joiden osuus yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä on suurin varsinaista yhtiökokousta edeltävän marraskuun 1. päivänä. Nimitysvaliokunnan koollekutsujana toimii hallituksen puheenjohtaja ja valiokunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Nimitysvaliokunnan tulee antaa ehdotuksensa yhtiön hallitukselle viimeistään varsinaista yhtiökokousta edeltävän helmikuun 1. päivänä. 22. Kokouksen päättäminen B. Yhtiökokousasiakirjat Edellä mainitut yhtiökokouksen asialistalla olevat hallituksen ja osakkeenomistajien ehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla Rautaruukki Oyj:n internet-sivuilla osoitteessa www.ruukki.com. Rautaruukki Oyj:n vuosikertomus, joka sisältää yhtiön tilinpäätöstä koskevat asiakirjat, on saatavilla mainituilla internet-sivuilla 2.3.2010 lähtien. Hallituksen ja osakkeenomistajien ehdotukset sekä vuosikertomus ovat myös saatavilla yhtiökokouksessa, ja niistä sekä tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille. Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainituilla internet-sivuilla 6.4.2010 alkaen. C. Ohjeita kokoukseen osallistujille 1. Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on torstaina 11.3.2010 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua viimeistään torstaina 18.3.2010 ennen kello 16.00. Yhtiökokoukseen voi ilmoittautua: - Rautaruukin internet-sivujen kautta www.ruukki.com; - sähköpostilla yhtiokokous@ruukki.com; - puhelimitse numeroon 010 804 430 maanantaista perjantaihin kello 8.00-16.00; - telefaksilla numeroon 020 592 9104; tai - kirjeitse osoitteeseen Rautaruukki Oyj, Yhtiökokous, PL 138, 00811 Helsinki. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi, henkilötunnus, osoite, puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen nimi ja asiamiehen henkilötunnus. Osakkeenomistajien Rautaruukki Oyj:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä. 2. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan alkuperäisinä osoitteeseen Rautaruukki Oyj, Yhtiökokous, PL 138, 00811 Helsinki ennen ilmoittautumisajan päättymistä 18.3.2010. 3. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisö ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi yhtiön tilapäiseen osakasluetteloon viimeistään 18.3.2010 klo 10.00 mennessä. Lisätietoa asioista on saatavilla myös yhtiön internet-sivuilla osoitteessa www.ruukki.com. 4. Muut ohjeet ja tiedot Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista. Rautaruukki Oyj:llä on kokouskutsun päivänä 3.2.2010 yhteensä 140 285 425 osaketta, jotka edustavat yhtä monta ääntä. Rautaruukki Oyj:n vuosikertomus julkaistaan yhtiön internet-sivuilla viimeistään 2.3.2010 suomeksi ja englanniksi. Painetun vuosikertomuksen voi tilata puhelimitse numerosta 020 592 9260 arkisin klo 8-16 välisenä aikana, sähköpostitse osoitteesta annualreport@ruukki.com tai internetistä osoitteesta www.ruukki.com. Samalla voi ilmoittautua vuosikertomuksen postituslistalle. Helsingissä helmikuun 3. päivänä 2010 RAUTARUUKKI OYJ Hallitus Rautaruukki Oyj Anne Pirilä Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Rautaruukki toimittaa metalliin perustuvia komponentteja, järjestelmiä ja kokonaistoimituksia rakentamiseen ja konepajateollisuudelle. Metallituotteissa yhtiöllä on laaja tuote- ja palveluvalikoima. Yhtiöllä on toimintaa 27 maassa ja henkilöstöä noin 11 700. Liikevaihto vuonna 2009 oli noin 2 miljardia euroa. Osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä (Rautaruukki Oyj: RTRKS). Yhtiö käyttää markkinointinimeä Ruukki. JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.ruukki.com [HUG#1380140] |
|||
|