|
|||
2011-07-01 07:30:00 CEST 2011-07-01 07:30:03 CEST REGULATED INFORMATION Raisio - PörssitiedoteRaisio Oyj myi mallasliiketoimintansaRaisio Oyj pörssitiedote 1.7.2011 RAISIO MYI MALLASLIIKETOIMINTANSA Raisio Oyj on myynyt mallasliiketoimintansa Viking Malt Oy:lle, joka on Pohjoismaiden suurin maltaiden valmistaja. Raisio Malt Oy:n myynnillä varmistetaan elinvoimaisen mallasteollisuuden säilyminen Suomessa. Raisio jatkaa mallasohran sopimusviljelyttämistä ja kehittää toimintaansa mallasohrakauppiaana ja siten myös Viking Maltin kumppanina. Mallasliiketoiminnan myyminen on osa Raision toimintojen virtaviivaistamista, sillä synergiat Raision muiden liiketoimintojen kanssa ovat olleet vähäiset. Kauppahinta on 17 miljoonaa euroa ja Raisio kirjaa kaupasta noin viiden miljoonan euron kertaluonteisen voiton vuoden toisen neljänneksen tulokseensa. Mallasliiketoiminta on ollut tappiollista mm. energiaverojen ja jätevesikustannusten nousun seurauksena. Raisio Malt Oy siirtyi uudelle omistajalle 1.7.2011. Samalla 24 mallasliiketoiminnassa työskennellyttä raisiolaista siirtyivät Viking Maltin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Kilpailutilanne Euroopan mallasmarkkinoilla on jo pidemmän aikaa ollut haastava alan ylikapasiteetista, panimoiden keskittymisestä sekä mallasta korvaavista raaka-aineista johtuen. Nyt toteutetulla kaupalla varmistetaan se, että Suomessa säilyy elinkelpoinen mallasteollisuus ja panimoilla on jatkossakin suomalainen maltaan toimittaja. Viking Malt -konsernin omistavat suomalainen Polttimo Oy ja ruotsalainen Lantmännen. Yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Ruotsissa ja Liettuassa. Yritys myy tuotteitaan maailmanlaajuisesti panimo- ja juomateollisuudelle. Viking Malt -konsernin liikevaihto vuonna 2010 oli 85 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa vuoden 2010 lopussa oli 123 henkilöä. RAISIO OYJ Heidi Hirvonen viestintä- ja IR-päällikkö p. 050 567 3060 Lisätietoja: Raisio Oyj, toimitusjohtaja Matti Rihko, p. 0400 830 727 Viking Malt Oy, toimitusjohtaja Antti Orkola, p. 0400 412 413 Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Oy Keskeiset mediat www.raisio.com |
|||
|