|
|||
2017-05-11 09:45:00 CEST 2017-05-11 09:45:00 CEST REGULATED INFORMATION Elecster Oyj - Osavuosikatsaus (Q1 and Q3)ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2017ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 11.5.2017 KLO 10:45 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. – 31.3.2017 TAVOITTEET ENNALLAAN, VUOSI ALKOI TYYDYTTÄVÄSTI YHTEENVETO -- Liikevaihto 9,7 MEUR (1-3/2016: 10,2 MEUR) -- Liikevoitto 0,9 MEUR (0,8 MEUR) -- Tulos ennen veroja 0,8 MEUR (0,8 MEUR) -- Tulos/osake 0,17 EUR (0,18 EUR) -- Omavaraisuusaste 53,9 % (48,3 %) TOIMINTAYMPÄRISTÖ Globaali toimintaympäristö on tällä hetkellä vaikeasti ennustettava ja siinä on vaikeaa navigoida. USA:n presidentinvaalit ja Iso-Britannian päätös lähteä EU:sta ovat hämärtäneet näkyvyyttä tulevaisuuteen entisestään. Myös Lähi-idän konfliktit aiheuttavat epävarmuutta päätöksentekoon maailmanlaajuisesti. Elecsterin Oyj:n kannalta tärkeillä markkinoilla; Intiassa, Keniassa ja Venäjällä on lisäksi paikallisia tekijöitä jotka hidastavat päätösprosesseja. Intian pääministerin toimenpiteet koskien rahajärjestelmää, Kenian vaalivuosi ja Venäjän ruplan kurssikehityksen vaikea ennustettavuus aiheuttavat kaikki epävarmuutta asiakkaissamme ja siten hidastavat lopullisen kaupan syntymistä. Elecsterin toimintaan yleinen epävarmuus heijastuu ennen kaikkea asiakkaiden koneinvestointeihin liittyvien päätösprosessien hitautena. Pakkausmateriaalien ostopäätös asiakkaalle on enemmän rutiiniluonteinen, sen jälkeen kun ensimmäinen kauppa on syntynyt ja asiakas on todennut tuotteen laadun hyväksi. Asiakkaidemme on vaikeampi tehdä päätös koskien kertaluonteista laiteinvestointia ja löytää sille rahoitusratkaisu kuin tehdä useampia materiaalihankintoja koskevia pienempiä päätöksiä, vaikka vuositasolla materiaalihankintojen kokonaissumma voi ylittää laiteinvestoinnin tason moninkertaisesti. Panostukset pakkausmateriaalituotantoon tukevat yhtiön liiketoimintastrategiaa. LIIKETOIMINNAN KEHITYS JA TALOUDELLINEN ASEMA Konsernin tammi-maaliskuun 2017 liikevaihto oli 9,7 milj. euroa (10,2 milj. euroa). Liikevaihto laski 5,0 % edelliseen vuoteen verrattuna. Katsauskauden liikevoitto oli 0,9 milj. euroa (0,8 milj. euroa, eli 9,4 % (8,3 %) liikevaihdosta. Voitto ennen veroja oli 0,8 milj. euroa (0,8 milj. euroa). Osakekohtainen tulos oli 0,17 euroa (0,18 euroa). Konsernin taseen loppusumma oli katsauskauden lopussa 49,8 milj. euroa (46,6 milj. euroa). Omavaraisuusaste oli 53,9 % (48,3 %). Konsernin korollinen vieras pääoma oli 17,3 milj. euroa (17,7 milj. euroa). Teollisuustuotesegmentissä ensimmäiselle vuosineljännekselle ajoittui vertailuvuotta vähemmän konetoimituksia, pakkausmateriaalitoimitusten määrä sen sijaan kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna. Pakkausmateriaalien raaka-ainehinnat olivat keskimäärin vertailuvuotta alhaisemmalla tasolla, joskin hinnat olivat nousussa katsauskauden loppupuolella. Pakkausmateriaalien kannattavuutta paransi kasvanut volyymi. Kuluttajatuote –segmentin sekä alihankintapalveluja tarjoavan muut toiminnot –segmentin kannattavuustaso on hieman parantunut taloudessa tapahtuneen yleisen positiivisen kehityksen myötä. INVESTOINNIT Konsernin bruttoinvestoinnit olivat 0,5 miljoonaa euroa (1,1). HENKILÖSTÖ Konsernin henkilömäärä oli keskimäärin 302 (312), josta ulkomailla 161 (167). Katsauskauden lopussa konsernin henkilömäärä oli 303 (315). YHTIÖKOKOUS Elecster Oyj:n varsinainen yhtiökokous 20.4.2017 vahvisti vuoden 2016 tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle vastuuvapauden päättyneeltä tilikaudelta. Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että osinkoa jaetaan 0,31 euroa osakkeelta. Osingon maksupäivä oli 2.5.2017. Yhtiökokous valitsi yhtiön hallituksen jäseniksi Jarmo Halosen, Jukka Halosen ja Hilkka Tuorin. Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan Jukka Halosen jatkamaan puheenjohtajana. Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin KHT Jukka Lahdenpää ja KHT Veikko Terho. Varatilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö Moore Stephens Rewinet Oy. Yhtiökokous päätti yhtiöjärjestyksen 1§, 8§ ja 10§ muuttamisesta hallituksen esityksen mukaisesti. VARSINAISESSA YHTIÖKOKOUKSESSA 20.4.2017 PÄÄTETYT HALLITUKSEN VALTUUTUKSET Valtuutus päättää omien osakkeiden hankkimisesta Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Valtuutus koskee enintään 180.000 yhtiön A-osaketta. Osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä, käytettäväksi osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden avainhenkilöiden kannustinjärjestelmien toteuttamista tai muutoin edelleen luovutettaviksi tai mitätöitäviksi. Valtuutuksen nojalla tehtyihin hankintoihin käytetään yhtiön vapaata omaa pääomaa, jolloin osakkeiden hankinnat vähentävät yhtiön voitonjakokelpoisia varoja. Osakkeet hankitaan NASDAQ OMX Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Hankittavien osakkeiden vähimmäishinta on osakkeen alin ja enimmäishinta osakkeen korkein julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana. Osakkeiden hankintahinta suoritetaan Helsingin Pörssin ohjesäännön ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa. Kun A-sarjan osakkeiden hankkiminen tapahtuu julkisessa kaupankäynnissä, hankinta tapahtuu muutoin kuin omistusten suhteessa (suunnattu hankinta). Kun hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on alle 10 prosenttia yhtiön koko osakemäärästä ja alle 10 prosenttia osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, osakkeiden hankinnalla ei ole merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä. Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimisen ehdoista. Valtuutus on voimassa 1.5.2017 – 30.4.2018 välisenä aikana. Valtuutus päättää omien osakkeiden luovuttamisesta Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden luovuttamisesta. Valtuutuksen kohteena on enintään 180.000 kappaletta A-sarjan osakkeita. Hallitus valtuutettiin päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voi päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä suhteessa, jossa osakkeenomista-jalla on etuoikeus hankkia omia osakkeita, jos poikkeamiseen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Yhtiön pääomarakenteen kehittämistä, mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä vastikkeena käyttämistä sekä osakkeiden käyttämistä osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden avainhenkilöiden kannustinjärjestelmien toteuttamista voidaan pitää yhtiön kannalta painavana taloudellisena syynä. Osakkeet luovutetaan vähintään niiden luovutushetken mukaiseen käypään arvoon, joka määräytyy NASDAQ OMX Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Hallitus päättää omien osakkeiden luovuttamisen muista ehdoista. Valtuutus on voimassa 1.5.2017 – 30.4.2018 välisenä aikana. OSAKKEET Elecster Oyj:n osakepääoma 31.3.2017 oli 3.151.939,29 euroa ja osakkeiden lukumäärä 3.748.116. Osake on nimellisarvoton. Emoyhtiö Elecster Oyj:llä on kaksi osakesarjaa, K-sarja ja A-sarja. A-osake noteerataan Nasdaq OMX Helsingin Pörssissä. Osakkeen ylin kurssi katsauskauden aikana oli 12,30 euroa ja alin 10,52 euroa. Katsauskauden päättyessä kurssi oli 11,16 euroa. Katsauskauden aikana A-osakkeiden vaihto oli 31 423 kpl (1,7 % A-osakkeiden määrästä). Yhtiöllä ei ole hallussaan yhtiön omia osakkeita. Hallituksella ei ole voimassa olevia osakeantivaltuutuksia eikä valtuutusta vaihtovelkakirja- tai optiolainan liikkeelle laskemiseen. Yhtiö ei ole saanut katsauskaudella liputusilmoituksia. KATSAUSKAUDEN JÄLKEISIÄ TAPAHTUMIA Pörssitiedotteella 20.4.2017 Elecster Oyj ilmoitti perustavansa tytäryhtiön Keniaan. NÄKYMÄT SEKÄ LÄHIAJAN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT Kaikilla päämarkkinoillamme on vireillä runsaasti laitetoimituksiin liittyviä kauppoja joiden onnistumistodennäköisyys on mielestämme hyvä. Globaali epävarmuus taloudessa aiheuttaa kuitenkin epävarmuutta siihen, milloin lopullinen kauppa syntyy. Pakkausmateriaalitoimitusten osalta uskomme, että hyvin alkanut vuosi tulee jatkumaan samansuuntaisesti. Investoinnit Venäjän pakkausmateriaalitehtaan painokapasiteetin lisäämiseksi sekä päätös aloittaa Keniassa pakkausmateriaalien painaminen ja jälkikäsittely antavat asiakkaillemme selkeän viestin tavoitteistamme ja siten vahvistavat entisestään asemaamme kyseisillä markkinoilla. Aikataulullisesti edellä mainitut investoinnit ajoittuvat kuitenkin tilikauden loppupuolelle ja eivät siten vaikuta positiivisesti vielä tämän tilikauden lukuihin. Elecsterin muut riskit ja epävarmuusasiat liittyvät pääosin öljyn ja öljypohjaisten raaka-aineiden hintakehitykseen ja nopeisiin hintavaihteluihin. Kannattavuuteen vaikuttaa se, miten raaka-ainehintojen muutokset heijastuvat lopputuotteen hintoihin. Muilta osin riskeissä ja epävarmuustekijöissä ei ole tapahtunut katsauskauden aikana merkittäviä muutoksia verrattuna 2016 tilinpäätöksessä esitettyyn tilanteeseen. Keskeiset riskit ilmenevät vuoden 2016 toimintakertomuksesta ja tilinpäätöksen liitetiedoista. Taloudellinen ohjeistus (ennallaan) Koko vuoden osalta arvioimme liikevaihdon kasvavan ja osakekohtaisen tuloksen paranevan maltillisesti edelliseen vuoteen verrattuna. KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS Tuhatta euroa 1-3/2017 1-3/2016 1-12/2016 ---------------------------------------------------------------------------- ---------------------------------------------------------------------------- LIIKEVAIHTO 9.661 10.173 44.133 ---------------------------------------------------------------------------- ---------------------------------------------------------------------------- Valmiiden ja keskeneräisten varastojen muutos 493 -18 1.316 ---------------------------------------------------------------------------- Valmistus omaan käyttöön 54 7 -14 ---------------------------------------------------------------------------- Liiketoiminnan muut tuotot 261 82 410 ---------------------------------------------------------------------------- Materiaalit ja palvelut -5.367 -4.645 -22.424 ---------------------------------------------------------------------------- Henkilöstökulut -2.281 -2.444 -9.756 ---------------------------------------------------------------------------- Poistot ja arvonalentumiset -449 -535 -1.980 ---------------------------------------------------------------------------- Liiketoiminnan muut kulut -1.462 -1.780 -7.160 ---------------------------------------------------------------------------- LIIKEVOITTO 910 840 4.525 ---------------------------------------------------------------------------- ---------------------------------------------------------------------------- Rahoitustuotot ja –kulut -115 -32 -501 ---------------------------------------------------------------------------- TULOS ENNEN VEROJA 796 808 4.023 ---------------------------------------------------------------------------- ---------------------------------------------------------------------------- Tuloverot -135 -179 -866 ---------------------------------------------------------------------------- TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO 661 630 3.157 ---------------------------------------------------------------------------- ---------------------------------------------------------------------------- TILIKAUDEN TULOKSEN JAKAUTUMINEN ---------------------------------------------------------------------------- Emoyhtiön osakkeenomistajille 630 662 3.155 ---------------------------------------------------------------------------- Määräysvallattomille omistajille 31 -32 2 ---------------------------------------------------------------------------- ---------------------------------------------------------------------------- Tulos/osake 0,17 0,18 0,84 ---------------------------------------------------------------------------- LAAJA KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS TILIKAUDEN TULOS 661 630 3.157 --------------------------------------------------------------- --------------------------------------------------------------- MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT: --------------------------------------------------------------- Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot 688 375 1.925 --------------------------------------------------------------- Rahavirran suojaus 3 -4 8 --------------------------------------------------------------- TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ 1.352 1.000 5.091 --------------------------------------------------------------- --------------------------------------------------------------- TILIKAUDEN LAAJAN TULOKSEN JAKAUTUMINEN --------------------------------------------------------------- Emoyhtiön osakkeenomistajille 1.320 1.032 5.088 --------------------------------------------------------------- Määräysvallattomille omistajille 32 -32 3 --------------------------------------------------------------- KONSERNITASE, IFRS Tuhatta euroa 31.3.2017 31.3.2016 31.12.2016 ----------------------------------------------------------------- ----------------------------------------------------------------- VASTAAVAA ----------------------------------------------------------------- ----------------------------------------------------------------- PITKÄAIKAISET VARAT ----------------------------------------------------------------- Aineettomat oikeudet 634 786 674 ----------------------------------------------------------------- Aineelliset hyödykkeet 13.699 13.076 13.413 ----------------------------------------------------------------- Muut osakkeet ja osuudet 420 420 420 ----------------------------------------------------------------- Pitkäaikaiset saamiset 226 561 250 ----------------------------------------------------------------- Laskennalliset verosaamiset 335 359 343 ----------------------------------------------------------------- Pitkäaikaiset varat yhteensä 15.313 15.201 15.100 ----------------------------------------------------------------- ----------------------------------------------------------------- LYHYTAIKAISET VARAT ----------------------------------------------------------------- Vaihto-omaisuus 17.827 16.796 17.126 ----------------------------------------------------------------- Myyntisaamiset ja muut saamiset 10.335 10.327 11.435 ----------------------------------------------------------------- Tuloverosaaminen 316 174 150 ----------------------------------------------------------------- Rahavarat 6.021 4.067 6.517 ----------------------------------------------------------------- Lyhytaikaiset varat yhteensä 34.499 31.364 35.228 ----------------------------------------------------------------- ----------------------------------------------------------------- VASTAAVAA 49.812 46.565 50.328 ----------------------------------------------------------------- ----------------------------------------------------------------- ----------------------------------------------------------------- VASTATTAVAA ----------------------------------------------------------------- ----------------------------------------------------------------- OMA PÄÄOMA ----------------------------------------------------------------- Osakepääoma 3.152 3.152 3.152 ----------------------------------------------------------------- Ylikurssirahasto 4.239 4.239 4.239 ----------------------------------------------------------------- Arvonmuutosrahasto -11 -26 -13 ----------------------------------------------------------------- Muut Rahastot 101 100 101 ----------------------------------------------------------------- Muuntoerot 542 400 521 ----------------------------------------------------------------- Kertyneet voittovarat 17.595 13.501 16.297 ----------------------------------------------------------------- Määräysvallattomat omistajat 1.031 1.017 999 ----------------------------------------------------------------- Oma pääoma yhteensä 26.648 22.383 25.297 ----------------------------------------------------------------- ----------------------------------------------------------------- VIERAS PÄÄOMA ----------------------------------------------------------------- Laskennallinen verovelka 636 632 608 ----------------------------------------------------------------- Pitkäaikainen vieras pääoma 12.258 10.966 13.182 ----------------------------------------------------------------- Lyhytaikainen vieras pääoma 10.270 12.585 11.242 ----------------------------------------------------------------- ----------------------------------------------------------------- VASTATTAVAA 49.812 46.565 50.328 ----------------------------------------------------------------- KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA Tuhatta euroa 1-3/2017 1-3/2016 1-12/2016 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liiketoiminnan rahavirta -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Tilikauden voitto 661 630 3.157 -------------------------------------------------------------------------------- Oikaisut tilikauden tulokseen 725 745 3.347 -------------------------------------------------------------------------------- Käyttöpääoman muutos -622 -1.163 -1.327 -------------------------------------------------------------------------------- Maksetut korot ja muut rahoituserät -124 -89 -506 -------------------------------------------------------------------------------- Saadut korot ja osingot 96 23 42 -------------------------------------------------------------------------------- Maksetut verot -182 -146 -912 -------------------------------------------------------------------------------- Liiketoiminnan rahavirta 554 1 3.801 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Investointien rahavirta -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin -506 -895 -2.205 hyödykkeisiin -------------------------------------------------------------------------------- Käyttöomaisuuden myynti 49 1 62 -------------------------------------------------------------------------------- Pitkäaikaisten saamisten muutos -49 -5 -12 -------------------------------------------------------------------------------- Investointien rahavirta yhteensä -506 -899 -2.155 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Rahoituksen rahavirta -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Pitkäaikaisten lainojen muutos -991 -906 1.724 -------------------------------------------------------------------------------- Lyhytaikaisten lainojen muutos 176 -98 -2.030 -------------------------------------------------------------------------------- Maksetut osingot 0 0 -1.176 -------------------------------------------------------------------------------- Rahoituksen rahavirta -815 -1.004 -1.482 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Rahavarojen muutos -767 -1.902 164 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Rahavarat kauden alussa 6.517 5.900 5.900 -------------------------------------------------------------------------------- Rahavarojen kurssimuutosten vaikutus 271 69 453 -------------------------------------------------------------------------------- Rahavarat kauden lopussa 6.021 4.067 6.517 -------------------------------------------------------------------------------- LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA a. Osakepääoma b. Ylikurssirahasto c. Arvonmuutosrahasto d. Muut rahastot e. Muuntoerot f. Voittovarat g. Yhteensä h. Määräysvallattomille omistajille i. Yhteensä Tuhatta euroa a. b. c. d. e. f. g. h. i. ------------------------------------------------------------------------------- ------------------------------------------------------------------------------- OMA PÄÄOMA 1.1.2017 3.152 4.239 -13 101 521 16.297 24.297 999 25.297 ------------------------------------------------------------------------------- Kokonaistulos 3 0 20 1.298 1.320 32 1.352 ------------------------------------------------------------------------------- OMA PÄÄOMA 3.152 4.239 -11 101 542 17.595 25.617 1.031 26.648 31.3.2017 ------------------------------------------------------------------------------- Tuhatta euroa a. b. c. d. e. f. g. h. i. -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- OMA PÄÄOMA 1.1.2016 3.152 4.239 -21 103 562 12.300 20.334 1.049 21.383 -------------------------------------------------------------------------------- Kokonaistulos -4 -4 -162 1.202 1.032 -32 1.000 -------------------------------------------------------------------------------- OMA PÄÄOMA 3.152 4.239 -26 100 400 13.501 21.366 1.017 22.383 31.3.2016 -------------------------------------------------------------------------------- KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET Tuhatta euroa 31.3.2017 31.3.2016 31.12.2016 ------------------------------------------------------------------ Omasta puolesta annetut vakuudet ------------------------------------------------------------------ Kiinteistökiinnitykset 5.933 6.113 5.953 ------------------------------------------------------------------ Yrityskiinnitykset 11.133 11.133 11.133 ------------------------------------------------------------------ KONSERNIN TUNNUSLUVUT Tuhatta euroa 1-3/2017 1-3/2016 1-12/2016 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liikevaihto 9.661 10.173 44.133 -------------------------------------------------------------------------------- Liikevaihdon kasvu, % -5,0 -7,6 -4,3 -------------------------------------------------------------------------------- Liikevoitto 910 840 4.525 -------------------------------------------------------------------------------- % liikevaihdosta 9,4 8,3 10,3 -------------------------------------------------------------------------------- Tulos ennen veroja 796 808 4.023 -------------------------------------------------------------------------------- % liikevaihdosta 8,2 7,9 9,1 -------------------------------------------------------------------------------- Tilikauden tulos (emoyhtiön 630 662 3.155 osakkeenomistajille) -------------------------------------------------------------------------------- % liikevaihdosta 6,5 6,5 7,1 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Oman pääoman tuotto, % 10,2 11,5 13,5 -------------------------------------------------------------------------------- Sijoitetun pääoman tuotto, % 8,5 9,5 11,6 -------------------------------------------------------------------------------- Korollinen vieras pääoma 17.265 17.727 18.045 -------------------------------------------------------------------------------- Rahavarat 6.021 4.067 6.517 -------------------------------------------------------------------------------- Nettovelkaantumisaste, % 42,2 61,0 45,6 -------------------------------------------------------------------------------- Omavaraisuusaste, % 53,9 48,3 51,0 -------------------------------------------------------------------------------- Taseen loppusumma 49.812 46.565 50.328 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Bruttoinvestoinnit 463 1.125 2.511 -------------------------------------------------------------------------------- Tilauskanta 6.550 7.274 5.063 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Tulos/osake, euroa 0,17 0,18 0,84 -------------------------------------------------------------------------------- Oma Pääoma/osake, euroa 6,83 5,70 6,48 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä 3.748.116 3.748.116 3.748.116 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Konsernin vastuusitoumukset 17.066 17.246 17.086 -------------------------------------------------------------------------------- LUKUJA NELJÄNNESVUOSITTAIN Tuhatta euroa Q1/17 Q4/16 Q3/16 Q2/16 Q1/16 -------------------------------------------------------- Liikevaihto 9.661 12.711 9.656 11.593 10.173 -------------------------------------------------------- Liikevoitto 910 1.147 957 1.581 840 -------------------------------------------------------- Liikevoitto, % 9,4 9,0 9,9 13,6 8,3 -------------------------------------------------------- Kauden tulos 630 755 651 1.088 662 -------------------------------------------------------- Tulos/osake, euroa 0,17 0,20 0,17 0,29 0,18 -------------------------------------------------------- Osavuosikatsaus on laadittu noudattaen IFRS -standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita, mutta sen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34 Osavuosikatsaukset–standardin vaatimuksia. Osavuosikatsauksen laadintaperiaatteet sekä tunnuslukujen laskentaperiaatteet ovat yhtenevät vuoden 2016 tilinpäätöksen kanssa. Tunnuslukujen laskentakaavat löytyvät vuosikertomuksen 2016 sivulta 39. Esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia. Kaikki tässä pörssitiedotteessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden tilasta ja kehittymisestä. Tästä syystä tulokset voivat erota merkittävästi johtuen muutoksista taloudessa, kilpailuolosuhteissa, markkinoilla tai lainsäädännössä. Taulukoiden luvut on pyöristetty, minkä vuoksi yksittäisten lukujen summat saattavat poiketa loppusummasta. Konsernin osavuosikatsaus kaudelta 1.1. – 30.6.2017 julkaistaan 15.8.2017. Lisätiedot: toimitusjohtaja Arto Kinnunen, puh. 0400 191 980 ELECSTER OYJ Hallitus JAKELU Nasdaq OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.elecster.fi |
|||
|