|
|||
2010-02-18 13:45:00 CET 2010-02-18 13:45:01 CET REGULATED INFORMATION Turvatiimi - TilinpäätöstiedoteTURVATIIMI OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. - 31.12.2009Turvatiimi Oyj Pörssitiedote 18.2.2010 kello 14.45 TURVATIIMI OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. - 31.12.2009 VUONNA 2009 TURVATIIMIN LIIKETULOS PARANTUI MERKITTÄVÄSTI VUODEN 2009 PÄÄTAPAHTUMAT: - Liikevaihto 27,361 milj. euroa (27,578 milj. euroa) - Käyttökate -0,211 milj. euroa (-1,714 milj. euroa), sisältää -0,2 milj. euroa kertaluonteisia eriä - Tilikauden tulos -1,268 milj. euroa (-4,092 milj. euroa) - Tulos per osake -0,01 euroa (-0,04 euroa) - Vuonna 2009 Turvatiimissä keskityttiin prosessien kehittämiseen ja toiminnan tehostamiseen. Näiden ja edellisenä vuonna tehtyjen kustannusleikkausten johdosta yhtiön tuloskehitys oli oikean suuntainen ja merkittävä. - 6.11.2009 yhtiö allekirjoitti ehdollisen aiesopimuksen yhdistymisestä Otso Palvelut Oy -konsernin kanssa. Otso Palvelut Oy -konsernissa vuoden 2009 lopussa toteutettujen yritysjärjestelyiden aiheuttaman Otso Palvelut Oy:n konsernitilinpäätöksen viivästymisen johdosta aiesopimuksen voimassaoloaikaa sovittiin 18.2.2010 pidennettäväksi kahdella kuukaudella. Yhdistymistä koskevat kauppaneuvottelut on siten tarkoitus saattaa päätökseen 30.4.2010 mennessä, jolloin aiesopimus viimeistään raukeaa. - Hälytyskeskusliittymien määrä kasvoi vuoden 2009 aikana yli 10 prosenttia. liittymiä oli tilikauden päättyessä 10.642 kappaletta. LOKAKUU - JOULUKUU 2009 (3 KK) TULOS JA TASE Turvatiimin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 6,827 miljoonaa euroa (7,210). Edellisen loppuvuoden liikevaihtoon vaikutti merkittävästi kertaluontoinen tekniikkakauppa. Vuoden 2009 viimeisen neljänneksen liiketulos ennen poistoja oli -0,698 miljoonaa euroa (-0,312). Loppuvuoden negatiiviseen liiketulokseen vaikuttivat liikevaihdon ennustettua heikompi kehitys, marraskuisen toimitusjohtajavaihdoksen kulut, tapaturmavakuutusmaksujärjestelmän muutos vakuutusyhtiön vaihdoksen yhteydessä sekä lisäpoistot. Näiden kertaluontoisten kulujen vaikutus oli yhteensä noin 0,4 miljoonaa euroa. Turvatiimin taseen 31.12.2009 loppusumma oli 16,949 miljoonaa euroa (18,146) ja omavaraisuusaste 43,8 % (47,9 %). VUOSI 2009 KONSERNIRAKENNE Turvatiimi-konsernin muodostaa emoyhtiö Turvatiimi Oyj sekä sen 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö Suomen Palvelutiimi Oy. Tytäryhtiöllä ei ollut toimintaa katsauskaudella. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS Suomen kansantalous supistui vuoden 2009 kuluessa edellisen vuoden lopulla esitettyjen arvioiden mukaisesti. Vuoden loppua kohden Euroopassa alkoi näkyä merkkejä elpymisestä. Tämä johtui kuitenkin ensisijaisesti massiivisesta kansainvälisestä elvytyksestä. Suomen teollisuuden rooli investointivälineiden tuottajana edellyttää, että markkinat elpyvät kansainvälisesti siinä määrin, että investointeja aletaan tehdä. Kuljemme kansainvälisen elpymisen peräaallossa. Vaikka alkuvuosi oli yleisesti Suomen taloudessa heikko, oli loppuvuodesta näkyvissä virettä paremmasta. Pääosin yrityksille ja julkisyhteisöille palveluja tuottavana organisaationa Turvatiimin palvelujen kysyntä reagoi kansantalouden yleiseen tilaan. Yhtiön palvelujen kysynnän volyymi ei kuitenkaan riipu suoraan asiakkaiden liikevaihdon tai toimintavolyymien kehityksestä. Turvallisuuspalvelujen tason on säilyttävä sellaisissakin olosuhteissa, joissa asiakkaiden toimintavolyymit tilapäisesti vähenevät. Turvallisuuspalveluja tarvitaan myös seisokkien ja toiminnan sopeuttamisjaksojen aikoina. On luonnollista, että yritysten etsiessä keinoja lamasta selviämiseen, niiden kulurakenteesta on kyettävä karsimaan osia tai ainakin löydettävä edullisempia vaihtoehtoja toteuttaa palvelutehtävät, joiden volyymista ei merkittävästi voida leikata. Tässä roolissa Turvatiimi on parantanut omaa kilpailukykyään prosessien kehittämiseen ja henkilöstön työhyvinvointiin tehtyjen panostusten avulla. Kehitystoimintaa on tehty sekä sisäisesti että yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Turvallinen ympäristö on palvelun tilaajan ja toimittajan yhteinen asia, jossa roolitusten on toimittava joustavasti ja tehokkaasti. Turvatiimi on koventuneessa kilpailutilanteessa kyennyt parantamaan tehokkuuttaan ja luonut pohjaa tulevien vuosien menestymiselle kotimaisin resurssein. Kehitämme toimintaamme ja palvelukonseptejamme jatkossakin asiakkaiden tarpeiden pohjalta pyrkimyksenämme tuottaa yhä suurempaa ja kustannustehokkaampaa lisäarvoa heille. TAVOITTEET JA STRATEGIAT Turvatiimin tavoitteena on olla osaava ja menestyvä turvallisuuspalveluja ja -tekniikkaa tarjoava kotimainen yritys. Turvatiimi tarjoaa turvallisuutta yrityksille, yhteisöille ja kotitalouksille. Turvatiimin kasvun painopistealueet ovat hälytys- ja palvelukeskuspalvelut, yrityssektori sekä kotitaloudet. Turvatiimin hälytyspalvelukeskus mahdollistaa kasvun myös turvapalveluita sivuavilla toimialoilla, jotka voivat hyödyntää yhtiön 24/7 miehitettyä valtakunnallisesti toimivaa hälytys- ja palvelukeskusta. Hälytys- ja palvelukeskustuotteiden lisääntymisestä voi tulevaisuudessa kertyä merkittävää liikevaihtoa yhtiölle. Turvatiimi tarjoaa yksin tai yhdessä valittujen yhteistyökumppaneiden kanssa asiakaskohtaisesti räätälöityjä ratkaisuja, joissa tekniikka ja turvapalvelut yhdistetään asiakkaan tarpeita vastaavaksi kokonaisuudeksi. Markkinoilla ”one-stop-shop” -tyyppiset toimijat kasvattavat markkina-osuuttaan. Turvatiimi tekee yhteistyötä usean eri alan toimijan kanssa, mikä mahdollistaa osallistumisen myös laajempiin kokonaispalvelutarjonnan kilpailutuksiin. OLENNAISET TAPAHTUMAT TILIKAUDELLA Vuoden 2009 aikana Turvatiimissä jatkettiin vuonna 2008 alkanutta yhtiön kehittämistä tehostamalla edelleen eri prosessien toimintaa ja työvälineitä. Vuoden aikana yhtiön asiakaskunnassa tapahtui sekä menetyksiä että voittoja asiakkaiden toteuttamien tarjouskilpailuiden johdosta. Yhtiön tarjoustoiminta oli vilkasta ja tarjouksia jätettiin aikaisempia vuosia enemmän sekä kappale- että euromääräisesti. Kireästä kilpailutilanteesta ja asiakasyritysten kustannussäästöistä huolimatta Turvatiimin liikevaihto pystyttiin pitämään lähes edellisen vuoden tasolla. Yhtiön tulos parani merkittävästi, joskaan ei saavuttanut sille asettamiamme tavoitteita. Vuoden 2009 aikana Turvatiimi oli mukana useassa kumppanuus- tai yhteistyökuvion suunnitteluhankkeessa. Näistä Turvatiimin Finnair Plus kanta-asiakkuutta koskeva partnerisopimus julkaistiin 1.2.2010 alkaen. Myös muiden kumppanien kanssa tehtävää kehitystyötä jatketaan vuonna 2010. Vuoden 2009 tärkeimmät tapahtumat: - Elokuussa allekirjoitettiin vuokrasopimus Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Eteran kanssa yhtiön uusista Länsi-Pasilan pääkonttorin ja hälytyspalvelu- keskuksen tiloista. Sopimus astui voimaan 1.2.2010. Uusi toimitilaratkaisu tehostaa yhtiön toimintaprosesseja ja pienentää kustannuksia. - Syksyllä julkaistiin keväällä tehdyn työhyvinvointitutkimuksen tulokset. Näiden pohjalta henkilökunnan terveyshuolto laajennettiin kattamaan koko henkilöstön sairaudenhoito, käynnistettiin esimieskoulutus, parannettiin yhtiön sisäistä viestintää sekä päätettiin henkilökunnan kuntotestausten järjestämisestä. Toimenpiteillä on tarkoitus kehittää edelleen henkilöstön työhyvinvointia. - 6.11.2009 yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin talous- ja hallintojohtaja, ekonomi Merja Sohlberg. - 6.11.2009 yhtiö allekirjoitti ehdollisen aiesopimuksen yhdistymisestä Otso Palvelut Oy -konsernin kanssa. Järjestely on tarkoitus toteuttaa vuoden 2010 alussa tehtävällä osakevaihdolla. - Joulukuussa perustettiin uusi tytäryhtiö Suomen Palvelutiimi Oy. - Hälytyskeskusliittymien määrä kasvoi vuoden 2009 aikana yli 10 prosenttia. Omia liittymiä oli vuoden 2009 päättyessä 10.642 kappaletta. TALOUDELLINEN ASEMA, TULOS JA KESKEISIMMÄT TUNNUSLUVUT 1 000 € -------------------------------------------------------------------------------- | | 2009 | 2008 | 2007 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 27 360,7 | 27 578,3 | 27 061,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketulos | -1 101,9 | -3 342,3 | -2 427,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos ennen veroja | -1 273,5 | -4 071,2 | -3 747,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden laaja tulos | -1 267,9 | -4 091,6 | -3 746,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma | 7 425,8 | 8 693,7 | 4 031,3 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketuloksen osuus liikevaihdosta; % | -4,0 % | -12,1 % | -8,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste; % | 43,8 % | 47,9 % | 21,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovelkaantumisaste; % | 44,0 % | 32,3 % | 198,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto-% | -15,7 % | -64,3 % | -71,5 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake, EUR | -0,01 | -0,04 | -0,06 | -------------------------------------------------------------------------------- Turvatiimi-konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 27,361 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna oli 27,578 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski 0,8 prosenttia. Turvatiimi-konsernin vuoden 2009 liiketulos oli -1,102 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2008 oli -3,342 miljoonaa euroa. Vuoden 2009 liiketulosta rasittivat marraskuisen toimitusjohtajavaihdoksen kulut, tapaturmavakuutusmaksujärjestelmän muutos vakuutusyhtiön vaihdoksen yhteydessä sekä lisäpoistot. Näiden loppuvuoden ylimääräisten kulujen vaikutus liiketulokseen oli noin 0,4 miljoonaa euroa Vuoden 2008 tulosta rasittivat yhteensä 2,593 miljoonan euron suuruiset kertaluontoiset kulut ja alaskirjaukset. INVESTOINNIT Katsauskauden aikana investoinnit liittyivät lähinnä ICT-laitteiden ja operatiivisen kaluston uusimiseen ja olivat suuruudeltaan 0,1 miljoonaa euroa. Vuoden 2010 käyttöomaisuusinvestointien odotetaan olevan noin 0,3 miljoonaa euroa. RAHOITUS JA MAKSUVALMIUS Yhtiön rahoitusasema ja maksuvalmius olivat koko vuoden 2009 vakaat. Tilikauden 2009 päättyessä Turvatiimillä oli pitkäaikaisia korollisia velkoja 1,207 miljoonaa euroa (vuoden 2008 päättyessä 2,194 miljoonaa euroa) ja lyhytaikaisia korollisia velkoja 2,229 miljoonaa euroa (1,609 miljoonaa euroa). Koko vuoden nettorahavirta oli -0,9 (0,9) miljoonaa euroa. Rahoituksen nettorahavirran vaikutus tähän oli -0,7 (4,0) miljoonaa euroa. 31.12.2009 yhtiön rahavarat olivat 0,167 miljoonaa euroa (0,993 miljoonaa euroa). Yhtiön maksuvalmiutta tukevat, yhteensä 2 miljoonaa euroa, luottolimiitit eivät olleet käytössä 31.12.2009. Turvatiimin hallituksen joulukuussa 2009 hyväksymän vuoden 2010 tulos-, investointi- ja rahoitusbudjetin mukaan yhtiön rahoitus pystytään hoitamaan tulorahoituksen ja olemassa olevien rahoitussopimusten turvin myös vuonna 2010. HENKILÖSTÖ Konsernin henkilöstön keskimääräinen lukumäärä tilikaudella oli 762 (vuonna 2008 782 henkilöä). Tilikauden aikana maksettiin palkkoja ja palkkioita 17,951 miljoonaa euroa. Tilikaudella 2008 palkkoja ja palkkioita maksettiin 17,732 miljoonaa euroa ja tilikaudella 2007 16,929 miljoonaa euroa. Vaikka yhtiön keskimääräinen henkilömäärä pieneni vuonna 2009, yhtiön palkkasumma nousi. Tämä johtui mm. vuonna 2009 toteutuneista TES:n mukaisista palkankorotuksista. TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA Turvatiimillä ei ole varsinaista tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa. Yhtiön palvelutuotannon kehittäminen on osa jokapäiväistä liiketoimintaa. YMPÄRISTÖASIAT Turvatiimin palvelutuotantoon ei liity erityisiä ympäristöriskejä. Tuotanto- ja työsuhdeautojen osalta yhtiö painottaa ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Omassa toiminnassaan Turvatiimi pyrkii ympäristöystävällisiin ratkaisuihin esimerkiksi kierrätyksellä. TURVATIIMIN HALLINNOINTI Turvatiimi Oyj:n hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä noudattaa siirtymäsäännöksineen Arvopaperi-markkinayhdistys ry:n lokakuussa 2008 hyväksymää ja julkaisemaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia. Turvatiimi Oyj:n hallinnoinnin pääpiirteet on julkaistu yhtiön kotisivuilla osoitteessa www.turvatiimi.fi. Yhtiö on laatinut erillisen Corporate Governance Statement -raportin. YHTIÖKOKOUKSET Yhtiön varsinainen yhtiökokous 27.3.2009 vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2008 ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että tilikauden 1.1.-31.12.2008 tappio siirretään voitto- ja tappiotilille, ja että osinkoa ei jaeta. Hallituksen jäsenmääräksi päätettiin kuusi jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin Alexander Ehrnrooth, Hannu Mikkonen, Juhani Erma, Jan Laukka sekä uusina jäseninä Kirsti Piponius ja Matti Virtaala. Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajakseen Alexander Ehrnroothin ja varapuheenjohtajaksi Juhani Erman. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta ja yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta. Uusia osakkeita voidaan antaa ja yhtiön hallussa olevia omia osakkeita voidaan luovuttaa yhteensä enintään 56.000.000 kappaletta. Antivaltuutuksia ei ole käytetty vuoden 2009 aikana. HALLITUKSEN VALIOKUNNAT Hallitus on nimittänyt vuonna 2009 kaksi valiokuntaa. Hallituksen valiokunnat ovat tarkastusvaliokunta sekä nimitys- ja palkitsemisvaliokunta. Tarkastusvaliokunnan muodostavat puheenjohtajana toimiva Juhani Erma, Alexander Ehrnrooth ja Hannu Mikkonen. Valiokunta keskittyy taloudellista raportointia ja valvontaa koskevien asioiden käsittelyyn sekä huolehtii yhteydenpidosta tilintarkastajiin. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan muodostavat puheenjohtajana toimiva Alexander Ehrnrooth, Juhani Erma, ja Hannu Mikkonen. Valiokunnan vastuualue on toimitusjohtajan ja toimitusjohtajan esityksestä tämän suorien alaisten palkitsemisen käsittely ja päättäminen sekä toimitusjohtajan valintaan tai erottamiseen liittyvä valmistelutyö. Valiokunta tekee yhtiökokoukselle ehdotuksen hallituksen kokoonpanosta. Turvatiimi Oyj:n hallitus on suorittanut toiminnastaan ulkopuolisen asiantuntijan avustuksella itsearvioinnin. JOHTO Turvatiimi Oyj:n toimitusjohtajana toimi ajalla 1.1.2009 - 6.11.2009 KTM Eero Kukkola ja talous- ja hallintojohtajana sekä toimitusjohtajan sijaisena ekonomi Merja Sohlberg. 6.11.2009 Merja Sohlberg nimitettiin yhtiön toimitusjohtajaksi. Yhtiön myynti- ja markkinointijohtajana on koko vuoden 2009 toiminut KTM Jyrki Lehto sekä palvelujohtajina Juhani Pohjolainen ja Kimmo Koivunen. Jyrki Lehto nimitettiin toimitusjohtajan sijaiseksi 12.11.2009 pidetyssä hallituksen kokouksessa. OSAKKEET, OSAKKEENOMISTAJAT JA OPTIO-OIKEUDET Turvatiimillä on yksi osakelaji. Jokaisella osakkeella on yksi ääni yhtiökokouksessa. Vuoden 2009 lopussa yhtiön osakepääoma oli 12.565.651,60 euroa ja osakkeiden kokonaismäärä 113.022.758 osaketta. Atine Group Oy:n omistusosuus Turvatiimin osakkeista ja äänistä oli 31.12.2009 65,95 %. Muita merkittäviä Turvatiimin osakkeenomistajia olivat Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö, jonka omistusosuus oli 5,04 prosenttia ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera 4,92 prosentin omistusosuudellaan. Yhtiön 20 suurinta osakkeenomistajaa omistivat yhteensä 86,5 % yhtiön osakkeista ja äänistä. Hallituksen voimassa oleva osakeantivaltuutus on esitetty edellä kohdassa ”Yhtiökokoukset”. LIPUTUKSET Vuonna 2009 ei annettu yhtiön osakkeen liputusilmoituksia. OPTIO-OIKEUDET Vuoden 2009 lopussa yhtiöllä oli voimassa seuraavat optio-oikeudet: Turvatiimin ylimääräisen yhtiökokous 12.9.2008 päätti laskea liikkeelle enintään 5.000.000 uutta optio-oikeutta. Optio-oikeudet annettiin 31.12.2008 mennessä vastikkeetta yhtiön toimitusjohtajalle ja muulle avainhenkilöstölle. Näiden optio-oikeuksien merkintähinta on 0,18 euroa. Osakkeiden merkintäaika optio-oikeuksilla alkoi 30.9.2008 ja päättyy 30.9.2011. Tilikauden lopussa ulkona olevien optio-oikeuksien määrä oli 4.300.000 kappaletta. Turvatiimin optioilla ei merkitty osakkeita vuoden 2009 aikana. Tilinpäätöksen liitetiedoissa kohdassa ”Osakkeenomistus” on lisätietoja suurimmista osakkeenomistajista, johdon ja lähipiirin omistuksesta sekä vastuusitoumuksista, osakkeiden omistuksen jakautumisesta sektorikohtaisen luokituksen perusteella sekä suuruusluokittain. MERKITTÄVÄT RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT Yhtiön toiminnan tuloksiin voivat vaikuttaa useat tekijät, joista tärkeimpiä ovat negatiiviset muutokset asiakaskunnan kysynnässä, asiakaskunnan vaihtuvuus, palkkakustannusten nousu sekä hinta- ja kilpailutilanteen kiristyminen. Riippuvuus avainasiakkaista Merkittävä osuus yhtiön liikevaihdosta kertyy tietyiltä avainasiakkailta. Varsinkin isot sopimukset kilpailutetaan tietyin määräajoin. Mikäli jokin suurimmista asiakkaista siirtäisi ostonsa yhtiöltä sen kilpailijoille, olisivat yhtiön mahdollisuudet löytää korvaava asiakasvolyymi lyhyellä ajanjaksolla rajoitetut. Avainasiakkuuksissa tapahtuvilla muutoksilla voi olla haitallinen vaikutus yhtiön toimintaan, tuloksentekokykyyn ja taloudelliseen asemaan. Kilpailu Joillakin yhtiön kilpailijoilla on Turvatiimiä laajempi palvelu- ja tuotevalikoima, laajempi asiakaskunta ja suuremmat resurssit, joita ne voivat käyttää hyväkseen tarjotakseen laajempia palvelukokonaisuuksia asiakkaille. Turvallisuusalan kilpailu on kireä ja sen kiristymisellä edelleen voi olla epäedullinen vaikutus yhtiön liiketoimintaan, toiminnan tulokseen tai taloudelliseen asemaan. Vahinkoriskit Yhtiön vahinkoriskit liittyvät pääsääntöisesti henkilöihin, henkilöstön väärinkäytöksiin työtehtävissä sekä omaan ja turvattavaan omaisuuteen. Huomattavaan osaan yhtiön tarjoamista palveluista liittyy myös ns. kohtaamisriski eli vartijan riski joutua väkivaltatilanteeseen. Yhtiön vahinkoriskit on olennaisilta osin katettu vakuutuksin. Työntekijöihin liittyvät riskit Ammattitaitoisen henkilöstön saatavuus on vaikeaa erityisesti pääkaupunkiseudulla. Epäonnistuminen ammattitaitoisen henkilökunnan rekrytoinnissa, henkilöstön käytön tehokkuudessa sekä kustannusten hallinnassa on myös kannattavuuteen liittyviä riskejä. Näihin riskeihin varaudutaan aktiivisella seurannalla, pitkäjänteisellä kehittämisellä ja tarvittaessa nopeilla toimenpiteillä. Tietojärjestelmäriskit Yhtiön liiketoiminnalle keskeisimmät tietojärjestelmät ovat yhtiön hälytyskeskusjärjestelmä, työnajansuunnittelu- ja -seurantajärjestelmät sekä taloushallinnon järjestelmät. Näitä järjestelmäriskejä pyritään hallinnoimaan huolellisella suunnittelulla sekä tietohallinnon tehokkaalla toiminnalla. Palkkakustannusten nousu Työsuhde-etuuksista aiheutuneiden kulujen osuus yhtiön liikevaihdosta on merkittävä ja niiden kasvu voi heikentää yhtiön tulosta ja taloudellista asemaa. Mahdolliset merkittävät palkkakustannusten nousut pyritään viemään tuotteiden ja palveluiden hintoihin mahdollisimman tehokkaasti. Liikearvoon liittyvät riskit Yhtiön liikearvon arvonalennustestaus suoritetaan vähintään kerran vuodessa. Arvonalentumis- testauksessa yhtiön liikearvon kirjanpitoarvoa verrataan sen kerrytettävissä olevaan rahamäärään. Mikäli yhtiön liikevaihtoa ja kannattavuutta ei saada odotusten mukaiseen kasvuun, voidaan kuluvan tilikauden aikana joutua tekemään arvonalennuskirjauksia. Liiketoiminnan riskien hallinta Liiketoiminnan riskejä yhtiössä hallinnoidaan siellä, missä niitä syntyy. Päivittäisten liiketoimintariskien hallinnasta vastaavat ensisijaisesti palvelujohtajat yhdessä toimitusjohtajan kanssa. Rahoitusriskit Pääasialliset rahoitusriskit ovat maksuvalmius-, korko- ja luottoriski. Yhtiön rahoituspolitiikassa määritetään rahoitusriskienhallinnan vastuut sekä rahoitusriskien suojaamisen sallitut instrumentit ja hyväksytyt riskitasot. Yhtiö pyrkii rahoittamaan liiketoimintaansa ja kasvuaan tulorahoituksella sekä oman ja vieraan pääoman ehtoisella rahoituksella. Maksuvalmiuden kehittymistä seurataan viikoittain kassavirtaennusteen avulla. Rahoituksen saatavuuteen liittyviä riskejä on pienennetty pitkäaikaisella rahoitussopimuksella. Yhtiöllä oli 31.12.2009 päättyneen katsauskauden lopussa korollista vierasta pääomaa yhteensä 3,4 miljoonaa euroa. Merkittävä osa luottojen koroista on sidottu Euribor -viitekorkoon. Korkotason vaihtelut voivat aiheuttaa ennakoimatonta rahoituskulujen kasvua ja vaikuttaa yhtiön liiketoimintaan, taloudelliseen asemaan ja liiketoiminnan tulokseen. Korkoriskin pienentämiseksi korot kiinnitetään tarvittaviksi ajoiksi ja kiinnityspäivät pyritään hajauttamaan ajallisesti. Yhtiöllä olevaan korolliseen velkaan liittyy kovenanttiehtoja. Sovitut erityisehdot liittyvät yhtiön omavaraisuusasteeseen, yhtiön omistussuhteisiin, käyttökatteeseen, korollisten velkojen ja käyttökatteen suhteeseen, velanhoitokykyyn sekä investointien määrään. Rahoitusehtoihin sisältyvien kovenanttien rikkoutuminen ja vieraan pääoman velvoitteiden täyttämättä jättäminen voi nostaa rahoituksen kustannuksia yhtiölle sekä vaarantaa rahoituksen jatkuvuuden. Kovenanttien täyttymistä seurataan neljännesvuosittain. Nykyisen rahoitussopimuksen vuoden 2010 kovenanttitasot ovat tietyiltä osin haastavia ja yhtiön tavoitteena on neuvotella niihin muutos kuluvan vuoden aikana. Yhtiön myyntisaamiset koostuvat suuresta määrästä eri asiakkaiden saamisia. Avoimia saamisia seurataan ja peritään aktiivisesti. Suuria yksittäisiä luottotappioriskejä ei ollut päättyneen katsauskauden lopussa. Rahoitusriskien hallinnasta vastaa yhtiön toimitusjohtaja. OLENNAISET TAPAHTUMAT TILIKAUDEN JÄLKEEN Yhtiön toiminta on jatkunut katsauskauden päättymisen jälkeen normaalina. Otso Palvelut Oy-konsernin kanssa 6.11.2009 laaditun aiesopimuksen mukaista kauppaneuvotteluaikaa jatkettiin 18.2.2010 allekirjoitetulla muutossopimuksella 30.4.2010 saakka. TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Turvatiimi odottaa vuoden 2010 liikevaihdon olevan edellisen vuoden tasolla ja liiketuloksen olevan viime vuotta parempi. Tulevaisuuden näkymäodotuksessa ei ole mukana yrityskauppojen, kuten Otso Palveluiden kaupan, vaikutusta. Arvio pohjautuu siihen, että nykyisessä yleisessä taloudellisessa tilanteessa ei tapahdu oleellisia muutoksia ja kevään palkkaneuvotteluissa saavutetaan ratkaisu, joka ei sisällä kustannusnousua. Yhtiön omien toimien osalta arvio pohjautuu vuoden 2010 liiketoiminta- suunnitelmaan ja vuosien 2008-2009 aikana tehtyjen tervehdyttämis- toimenpiteiden vaikutuksiin yhtiön taloudessa. Alkuvuoden 2010 aikana yhtiössä toteutetaan kehitystoimenpiteitä, joiden vaikutus alkaa näkyä loppuvuonna 2010. HALLITUKSEN ESITYS TULOKSEN KÄSITTELYSTÄ Yhtiöllä ei ole voitonjakokelpoisia varoja. Hallitus ehdottaa, että tilikauden 1.1. - 31.12.2009 tappio siirretään voitto- ja tappiotilille. YHTIÖKOKOUS Turvatiimi Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään tiistaina 23.3.2010 alkaen klo 9.00 Helsingissä. Kokouskutsu julkaistaan erillisenä pörssitiedotteena. Turvatiimi Oyj:n vuosikertomus julkaistaan arviolta viikolla 15 yhtiön kotisivuilla osoitteessa www.turvatiimi.fi. LAADINTAPERIAATTEET Tämä tilinpäätöstiedote on laadittu IFRS:n kirjaamis- ja arvostamisperiaatteita noudattaen, mutta sen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34-standardin vaatimuksia. Turvatiimi on soveltanut tämän tilinpäätöstiedotteen laatimisessa samoja laatimisperiaatteita kuin vuositilinpäätöksessä 2008. Tässä tiedotteessa annetut tilinpäätöstiedot perustuvat yhtiön tilintarkastettuun tilinpäätökseen. Tilintarkastuskertomus on annettu 18.2.2010. -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN LAAJA | 1-12/09 | 1-12/08 | 10-12/09 | 10-12/08 | | TULOSLASKELMA, | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | 1 000 EUR | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | JATKUVAT TOIMINNOT | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVAIHTO | 27 360,7 | 27 578,3 | 6 826,6 | 7 209,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut tuotot | 454,2 | 350,1 | 110,3 | 107,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Materiaalit ja palvelut | -2 246,9 | -2 366,9 | -637,6 | -815,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Työsuhde-etuuksista | -21 933,5 | -22 101,1 | -5 913,5 | -5 576,8 | | aiheutuvat kulut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut kulut | -3 845,6 | -5 175,0 | -1 083,9 | -1 236,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot ja arvonalentumiset | -890,9 | -1 627,8 | -248,2 | -205,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKETULOS | -1 101,9 | -3 342,3 | -946,2 | -516,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitustuotot ja -kulut | -171,6 | -728,9 | -48,4 | -71,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | TULOS ENNEN VEROJA | -1 273,5 | -4 071,2 | -994,5 | -588,5 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverot | 5,6 | -20,4 | 1,4 | 1,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | TILIKAUDEN TULOS | -1 267,9 | -4 091,6 | -993,1 | -587,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Muut laajan tuloksen erät | - | - | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- | TILIKAUDEN LAAJA TULOS | -1 267,9 | -4 091,6 | -993,1 | -587,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos / osake, laimentamaton, | -0,01 | -0,04 | | | | EUR | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos / osake, laimennettu, | -0,01 | -0,04 | | | | EUR | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | TASE | | | -------------------------------------------------------------------------------- | 1 000 EUR | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | VARAT | 31.12.2009 | 31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset varat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 607,8 | 861,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikearvo | 11 972,8 | 11 972,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut aineettomat hyödykkeet | 1 462,8 | 1 736,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitukset | 11,0 | 15,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamiset | 8,4 | 102,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 14 062,8 | 14 689,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset varat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuus | 141,0 | 177,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myyntisaamiset ja muut saamiset | 2 578,0 | 2 287,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat | 167,2 | 992,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 2 886,1 | 3 457,9 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | VARAT YHTEENSÄ | 16 948,9 | 18 146,9 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA JA VELAT | 31.12.2009 | 31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakepääoma | 12 565,7 | 12 565,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Svop-rahasto | 9 902,5 | 9 902,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kertyneet voittovarat | -15 042,3 | -13 774,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 7 425,8 | 8 693,7 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma yhteensä | 7 425,8 | 8 693,7 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset velat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verovelat | 34,5 | 40,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varaukset | 16,8 | 33,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset velat | 1 206,9 | 2 193,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 1 258,2 | 2 267,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset velat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostovelat ja muut velat | 6 019,6 | 5 415,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varaukset | 16,8 | 161,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset korolliset velat | 2 228,5 | 1 608,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 8 264,8 | 7 186,0 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Velat yhteensä | 9 523,0 | 9 453,2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 16 948,9 | 18 146,9 | -------------------------------------------------------------------------------- LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSESTA -------------------------------------------------------------------------------- | 1 000 EUR | Osake- | Svop | Kertyneet | Oma | | | pääoma | |voittovarat | pääoma | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma 1.1.2008 | 12 565,7 | 1 322,4 | -9 856,8 | 4 031,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakeperusteisten | | | | | | maksujen kustannus | | | 174,0 | 174,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden laaja tulos | | | -4 091,6 | -4 091,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Osakeanti 5.3.2008 | | 2 944,7 | | 2 944,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakeanti 26.6.2008 | | 5 635,4 | | 5 635,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma 31.12.2008 | 12 565,7 | 9 902,5 | -13 774,4 | 8 693,7 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | | Osake- | Svop | Kertyneet | Oma | | | pääoma | |voittovarat | pääoma | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma 1.1.2009 | 12 565,7 | 9 902,5 | -13 774,4 | 8 693,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden laaja tulos | | | -1 267,9 | -1 267,9 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma 31.12.2009 | 12 565,7 | 9 902,5 | -15 042,3 | 7 425,8 | -------------------------------------------------------------------------------- RAHAVIRTALASKELMA -------------------------------------------------------------------------------- | Konsernin rahavirtalaskelma, IFRS | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 1 000 EUR | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | 2009 | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirrat | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos ennen satunnaisia eriä | -1 267,9 | -4 091,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oikaisut: | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot | 890,9 | 1 627,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut tuotot ja kulut, joihin ei liity maksua | 30,7 | 174,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitustuotot ja kulut, netto | 171,6 | 728,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut oikaisut | 14,3 | 59,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttöpääoman muutokset: | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myynti- ja muiden saamisten muutos | -233,7 | 202,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuuden muutos | -7,3 | 64,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osto- ja muiden velkojen muutos | 411,7 | -1 039,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut korot ja muut rahoituskulut | -150,7 | -742,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Saadut korot | 9,7 | 38,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan nettorahavirta | -130,6 | -2 976,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Investointien rahavirrat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankitut tytäryhtiöosakkeet | -1,0 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Luovutustulot muista sijoituksista | 4,6 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit aineellisiin | -5,4 | -153,1 | | käyttöomaisuushyödykkeisiin | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Luovutustulot aineellisista hyödykkeistä | 51,4 | 50,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin | -77,6 | -82,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Investointien nettorahavirta | -27,9 | -184,8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituksen rahavirrat | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakeannista saadut maksut | 0,0 | 8 580,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaisten lainojen nostot | 0,0 | 1 350,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut | -408,5 | -3 118,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaisten rahoitusleasinglainojen | -258,3 | -263,0 | | takaisinmaksut | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | 0,0 | -2 500,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituksen nettorahavirta | -666,8 | 4 048,3 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | -825,3 | 886,9 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarojen muutos | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat tilikauden alussa | 992,5 | 105,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat tilikauden lopussa | 167,2 | 992,5 | -------------------------------------------------------------------------------- VUOKRASOPIMUKSET -------------------------------------------------------------------------------- | Ei-purettavissa olevien muiden vuokrasopimusten vähimmäisvuokrat | -------------------------------------------------------------------------------- | | 2009 | | 2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhden vuoden kuluessa maksettavat | 809,3 | | 1 032,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | 1-5 vuoden kuluessa maksettavat | 2 116,0 | | 737,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 2 925,2 | | 1 770,0 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Muiden vuokrasopimusten vuokrakulut tuloslaskelmassa | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloslaskelmassa kuluksi kirjatut vuokrat | 1331,8 | | 1307,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vuokrakulujen oikaisuksi kirjatut | | | | | jälleenvuokrauksesta saadut maksut | 19,2 | | 33,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovuokrakulut tuloslaskelmassa | 1 312,7 | | 1 274,5 | -------------------------------------------------------------------------------- EHDOLLISET VELAT -------------------------------------------------------------------------------- | Annetut vakuudet (taseen ulkopuoliset | 2009 | | 2008 | | sitoumukset) | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Annetut yrityskiinnitykset | 5 942,0 | | 8 042,0 | -------------------------------------------------------------------------------- Yhtiön omassa hallussa olevien yrityskiinnitysten arvo on 2 100,0 tuhatta euroa. TUNNUSLUVUT -------------------------------------------------------------------------------- | | IFRS | IFRS | | | 1.1.-31.12.2009 | 1.1.-31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto, 1 000 EUR | 27 360,7 | 27 578,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketulos, 1 000 EUR | -1 101,9 | -3 342,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden laaja tulos, 1 000 EUR | -1 267,9 | -4 091,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos / osake, EUR | -0,01 | -0,04 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma / osake, EUR | 0,07 | 0,08 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma / osake laimennettu, EUR | 0,07 | 0,08 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto, % | -15,70 % | -64,30 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitetun pääoman tuotto, % | -9,50 % | -29,50 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste, % | 43,80 % | 47,90 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovelkaantumisaste, % | 44,01 % | 32,32 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Taseen loppusumma | 16 948,9 | 18 146,9 | -------------------------------------------------------------------------------- Tilinpäätöstiedotteessa esitetyt tunnusluvut on laskettu samoilla laskentaperusteilla kuin vuoden 2008 tilinpäätöksessä. Laskentakaavat on esitetty vuosikertomuksessa 2008 sivulla 44. Turvatiimi on ottanut käyttöön 1.1.2009 alkaen seuraavat uudet/uudistetut standardit ja IFRIC -tulkinnat: Uudistettu IAS 1 ”Tilinpäätöksen esittäminen” Muutokset IFRS 7:ään ”Rahoitusinstrumentit: tilinpäätöksessä esitettävät tiedot” Uudistettu IAS 23 ”Vieraan pääoman menot” Muutokset IFRS 2:een ”Osakeperusteiset maksut - Oikeuden syntymisehdot ja peruutukset” IFRS-standardeihin tehdyt parannukset IFRIC 13 ”Kanta-asiakasohjelmat” IFRIC 15 ”Kiinteistöjen rakentamissopimukset” Muutokset IAS 1:een ”Tilinpäätöksen esittäminen” ja IAS 32:een ”Rahoitusinstrumentit: esittämistapa - Lunastusvelvoitteiset rahoitusinstrumentit ja yhteisön purkautuessa syntyvät velvoitteet” Muutokset IFRIC 9:ään ”Kytkettyjen johdannaisten uudelleenarviointi” ja IAS 39:ään ”Rahoitusinstrumentit: kirjaaminen ja arvostaminen - Kytketyt johdannaiset” IFRIC 16 ”Ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaukset” Uusilla standardeilla ja tulkinnoilla ei ole olennaista vaikutusta Turvatiimin osavuosikatsaukseen. TURVATIIMI OYJ Merja Sohlberg, toimitusjohtaja Lisätietoja: Toimitusjohtaja Merja Sohlberg, puh. 0207 363 200, merja.sohlberg@turvatiimi.fi |
|||
|