2011-02-23 10:15:00 CET

2011-02-23 10:15:01 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Turvatiimi - Pörssitiedote

TOIMIHENKILÖITÄ KOSKEVAT YHTEISTOIMINTALAIN MUKAISET NEUVOTTELUT PÄÄTÖKSEEN



Turvatiimi Oyj, pörssitiedote 23.2.2011, klo 11.15

Turvatiimi käynnisti 1.2.2011 annetulla neuvotteluesityksellä osaa yhtiön
toimihenkilöitä koskevat yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut.
Neuvotteluesityksessä työnantaja arvioi, että neuvotteluissa tavoiteltava
ratkaisu voi enimmillään merkitä kahdeksan työsuhteen päättymistä. 

Neuvotteluosapuolet ovat saattaneet neuvottelut päätökseen 22.2.2011.
Neuvottelussa päädyttiin ratkaisuun, joka merkitsee kuuden toimihenkilön
työsuhteen irtisanomista. Toimenpiteet toteutetaan vuoden 2011 ensimmäisen
neljänneksen aikana ja tavoiteltavien kustannussäästövaikutusten (vuositasolla
0,2-0,3 miljoonaa euroa) arvioidaan toteutuvan vuoden 2011 toisen neljänneksen
aikana. Toimenpiteillä pyritään parantamaan yhtiön kilpailukykyä ja
kannattavuutta sekä jatkamaan resurssien uudelleen kohdentamista. 

Turvatiimi Oyj
Pekka Lindeman
Toimitusjohtaja


Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Pekka Lindeman puh. 0400 445 171                               
            . 
mailto: pekka.lindeman@turvatiimi.fi


Turvatiimi on johtava kotimainen turvallisuusalan ammattilainen. Turvatiimin
liikevaihto vuonna 2010 oli 32,4 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin
1000 henkilöä.