|
|||
2009-03-09 12:15:00 CET 2009-03-09 12:15:02 CET REGULATED INFORMATION Suomen Terveystalo Oyj - Ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksetTERVEYSTALON YLIMÄÄRÄISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSETTERVEYSTALO HEALTHCARE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.3.2009 klo 13.15 TERVEYSTALON YLIMÄÄRÄISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Terveystalo Healthcare Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin 9.3.2009 Helsingissä. Ylimääräinen yhtiökokous teki päätöksen muuttaa yhtiöjärjestyksen 3§:n ensimmäinen kohta siten, että yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään kuusi (6) jäsentä. Muutoksen jälkeen yhtiöjärjestyksen 3§:n ensimmäinen kohta kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti: ”Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään kuusi (6) jäsentä.” Yhtiön hallituksen jäsenet vapautettiin tehtävästään. Uusiksi yhtiön hallituksen jäseniksi valittiin Mika Herold, Håkan Johansson, Martti Kiuru ja Mikael Lövgren ja yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin siten nyt neljä (4). Ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä Terveystalon pääkonttorissa Ratapihantie 11, 00520 Helsinki kahden viikon kuluttua kokouksesta. Osakkeenomistajan pyynnöstä yhtiö lähettää osakkeenomistajalle jäljennöksen ko. asiakirjasta. Ylimääräisen yhtiökokouksen jälkeen pitämässään kokouksessa yhtiön hallitus valitsi puheenjohtajakseen Mikael Lövgrenin. TERVEYSTALO HEALTHCARE OYJ Hallitus LISÄTIETOJA: Terveystalo Healthcare Oyj, toimitusjohtaja Martti Kiuru, puh. +358 30 633 1629, martti.kiuru@terveystalo.com LISÄTIETOJA HALLITUKSEN JÄSENISTÄ: - Mikael Lövgren - Star Healthcare Oy:n hallituksen puheenjohtaja, Partner, Bridgepoint, syntynyt 1961, Ruotsin kansalainen, ekonomi Tukholman kauppakorkeakoulu, juridiikan opintoja Tukholman yliopisto. - Mika Herold - Star Healthcare Oy:n hallituksen jäsen, Investment Director, Bridgepoint, syntynyt 1976, Suomen kansalainen, valmistunut London School of Economicsista, MBA Helsingin kauppakorkeakoulu. - Håkan Johansson - Star Healthcare Oy:n hallituksen jäsen, Director, Bridgepoint, syntynyt 1969, Ruotsin kansalainen, LL.M. ja BSc. (Economics) Lundin yliopisto. - Martti Kiuru - Terveystalo Healthcare Oyj:n toimitusjohtaja, syntynyt 1970, Suomen kansalainen, lääketieteen tohtori, diplomi-insinööri, dosentti, radiologian erikoislääkäri. TERVEYSTALO: Terveystalo on monipuolisia terveys-, työterveys-, tutkimus- ja sairaanhoitopalveluja tarjoava Suomen johtava terveyspalveluyritys. Yhtiöllä on yli 100 toimipaikkaa eri puolilla maata. Vuonna 2001 perustettu Terveystalo on koko historiansa ajan kasvanut voimakkaasti.www.terveystalo.com JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.terveystalo.com |
|||
|