2012-10-31 07:00:00 CET

2012-10-31 07:02:26 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Pohjola Pankki Oyj - Osavuosikatsaus (Q1 and Q3)

OP-Pohjola-ryhmän tammi-syyskuun tulos edellisen vuoden tasolla


OP-Pohjola-ryhmä
Pörssitiedote 31.10.2012 klo 08.00
Osavuosikatsaus


OP-Pohjola-ryhmän tammi-syyskuun tulos edellisen vuoden tasolla


- OP-Pohjola-ryhmän tammi-syyskuun tulos ennen veroja oli 493 miljoonaa euroa
(488).
- Korkokatteen kasvu hidastui 2 prosenttiin. Kokonaisuudessaan vertailukelpoiset
tuotot kasvoivat 6 prosenttia. Kulut kasvoivat ilman keskusyhteisökonsernin
uudelleenjärjestelykuluja 9 prosenttia.
- Saamisten arvonalentumiset supistuivat 26 prosenttia 47 miljoonaan euroon.
- Kolmannen vuosineljänneksen tulos ennen veroja oli 156 miljoonaa euroa (122).
- Core Tier 1 -vakavaraisuus oli syyskuun lopussa vahvalla 14,8 prosentin
tasolla.
- Likviditeettitilanne on vahva ja ryhmän varainhankinta on toiminut hyvin.
- Ryhmä osti elokuussa Skandia Lifen Suomen henkivakuutustoiminnot.
- Yritysluottokanta kasvoi vuodessa 10, asuntoluottokanta 8 ja talletukset 9
prosenttia. Vahinkovakuutuksen maksutuotot kasvoivat katsauskaudella 9
prosenttia.
- OP-Pohjola-ryhmän keskusyhteisökonserni aloitti syyskuussa tehokkuus- ja
uudelleenjärjestelyohjelman, jolla haetaan yhteensä 150 miljoonan euron
vuotuisia kustannussäästöjä vuoden 2015 loppuun mennessä.
- OP-Pohjola-ryhmän vuoden 2012 tuloksen arvioidaan muodostuvan paremmaksi kuin
vuotta aiemmin. Tarkemmin kohdassa "Loppuvuoden näkymät".


OP-Pohjola-ryhmän avainlukuja
-------------------------------------------------------------------------------
                                        1-9/2012  1-9/2011 Muutos, %  1-12/2011
-------------------------------------------------------------------------------
 Tulos ennen veroja, milj.e                  493       488       1,1        525

    Pankkitoiminta                           355       333       6,6        447

    Vahinkovakuutus                           82        71      15,6          8

    Varallisuudenhoito                        74        64      16,6         47



 Palautukset omistajajäsenille
 ja OP-bonusasiakkaille                      142       132       7,6        176

                                       30.9.2012 30.9.2011 Muutos, % 31.12.2011

 Omien varojen suhde omien varojen
 vähimmäismäärään (Rava)                    2,01      1,49     0,52*       1,80

 Vakavaraisuussuhde, Core Tier 1, %         14,8      11,6      3,2*       14,0

 Järjestämättömät saamiset luotto- ja
 takauskannasta, %                          0,55      0,57    -0,01*       0,47

 Pankki- ja vakuutustoiminnan
 yhteiset asiakkaat (1000)                 1 388     1 264       9,8      1 299
-------------------------------------------------------------------------------
* suhdeluvun muutos


Pääjohtaja Reijo Karhisen kommentit

Alkuvuoden tulosluvut osoittavat, että OP-Pohjola-ryhmä ei ole kriisissä.
Tuloksemme on olosuhteisiin nähden vahva, mutta samanaikaisesti kuitenkin
riittämätön suhteessa uuden sääntelyn mukaisesti määräytyvään
vakavaraisuustavoitteeseemme ja lähivuosien tulosnäkymään. Pelkästään nykyisen
vakavaraisuustasomme ylläpitäminen vaatii jatkossa parempaa tulostasoa.
Osuustoimintataustaiselle finanssiryhmälle tulos on ainoa keino ylläpitää ja
kerryttää vakavaraisuutta.

Riittävä, aidoilla pääomilla rakennettu vakavaraisuus on meille strateginen
valinta. Sen ansiosta olemme erottuneet eduksemme euroalueen kriisiympäristössä.
Varainhankintamme on toiminut moitteettomasti ja luotonantokykymme on pysynyt
erinomaisena. Myös kasvumme jatkui vahvana. Olen erittäin tyytyväinen
markkinoita selvästi parempaan kasvuumme asunto- ja yritysrahoituksessa. Pankki-
ja vahinkovakuutuksen yhteisten asiakkaiden määrän kasvua voi luonnehtia jopa
ennätykselliseksi.

Elämme historiallista muutosta. Lähivuodet muodostavat finanssialalla
epäjatkuvuuskohdan. Joudumme sopeutumaan yhä vaikeammin hallittavaan sääntely-
ympäristöön. Vastaavaa lisääntyvän sääntelyn ja uusien verojen yhtäaikaista
vaikutusta emme ole aiemmin kokeneet.

Matalana säilyvä markkinakorkotaso, uuden sääntelyn mukanaan tuomat
kustannusrasitteet, kansallinen uusi pankkivero ja varainhankinnan kallistuminen
edellyttävät meiltä määrätietoisia toimenpiteitä jo pelkästään nykyisen
tulostason säilyttämiseksi. Osa tarvittavista toimenpiteistä on ikäviä, mutta
välttämättömiä. Talouskasvusta ei ole odotettavissa piristysruisketta. Sääntelyn
vaikutukset iskevät nopeammin kuin toimintaympäristö ehtii toipua euroalueen
velkakriisistä.

Toteutuneista hyvistä tulosluvuista emme näin ollen saa oikeaa lähtökohtaa
tulevan ennustamiseen. Keskusyhteisökonserniamme koskevan
uudelleenjärjestelyohjelman välttämättömyys lähtee tulevaan varautumisesta.
Oikea-aikainen uudistuminen on vastuullinen tapa reagoida toimintaympäristön
merkittävään muuttumiseen. Emme voi lähteä siitä, että turvaamme
tuloksentekokykymme ja sen myötä vakavaraisuutemme vain asiakasmarginaaleja ja
palvelumaksuja nostamalla. On välttämätöntä, että tehostamme samanaikaisesti
myös omaa toimintaamme ja haemme tällä tavoin merkittäviä kulusäästöjä koko
finanssiryhmässä.

Hyvä peruskuntomme on vahvuutemme. Asiakkaittemme omistamina olemme vain heitä
varten. Olemme toteutuneiden markkinaosuuslukujen valossa kiitettävällä tavalla
vastanneet suomalaisten rahoitus- ja muista finanssitarpeista. Näin aiomme myös
jatkaa. Merkittävän murroksen keskelläkin panostamme vahvasti kehittämiseen ja
rakennamme luottavaisin mielin tulevaisuutta.

Odotamme poliittisilta päättäjiltä oikeudenmukaisia ratkaisuja. Suomeen
keskittyneen pankin asiakkaita ei tule asettaa verotuksellisin päätöksin
eriarvoiseen asemaan. Talouden osalta on perusteltua vaatia päättäjiltä
näkemyksellisyyttä ja rohkeutta kertoa kansantaloutemme todellinen tila ja
näkymä. Vain veroja ja byrokratiaa lisäämällä ei luoda kestävää talouskasvua.


Katsauskauden tulos

OP-Pohjola-ryhmän tulos ennen veroja, 493 miljoonaa euroa, oli vertailukauden
tasolla. Katsauskaudella kirjattiin ryhmän tulosta heikentäviä
vahinkovakuutustoiminnan laskuperustemuutoksia yhteensä 52 miljoonaa euroa.
Vuotta aiemmin vastaavia laskuperustemuutoksia ei ollut. Skandia Lifen Suomen
liiketoimintojen hankinnan yhteydessä tuloutui 19 miljoonan euron positiivinen
kertaluonteinen arvioituihin tuotto- ja kulusynergioihin liittyvä erä.
Syyskuussa julkistettuihin keskusyhteisökonsernin uudelleenjärjestelyihin
liittyen tehtiin 20 miljoonan euron kertaluonteinen kuluvaraus.

Katsauskauden tuloskehitystä tukivat korkokatteen kasvu vertailukaudesta,
saamisten arvonalentumisten supistuminen, johdannaisten tulos ja
vahinkovakuutuksen sijoitustoiminnan nettotuottojen kasvu. Korkokatteen kasvu
hidastui katsauskauden aikana selvästi. Tulosta rasittivat varallisuuden hoitoon
liittyvien palkkiotuottojen supistuminen vertailukaudesta, pankkitoiminnan
sijoitusten tuottojen lasku ja ryhmän kulujen kasvu. Tulokseen kirjatut,
omistajajäsenille ja OP-bonusasiakkaille kertyneet bonukset kasvoivat
vertailukaudesta 6,5 prosenttia 129 miljoonaan euroon.

Ryhmän käyvän arvon rahasto kasvoi katsauskaudella 560 miljoonaa euroa
sijoitusmarkkinoiden kehityksen seurauksena, kun se vuotta aiemmin supistui 456
miljoonaa euroa. Tulos käyvin arvoin ennen veroja oli 1 053 miljoonaa euroa
(32).


Loppuvuoden näkymät

Maailmantalouden näkymät ovat säilyneet heikkona katsauskauden aikana.
Velkakriisin seurauksena euroalue on jo vajonnut taantumaan. Talouskasvun
arvioidaan jäävän euroalueella ensi vuonna parhaimmillaankin heikoksi.  Myös
Suomen talouden kasvunäkymät ovat vaisut.

Finanssialan kannattavuuteen kohdistuu merkittäviä paineita. Tulevaa
kannattavuutta rasittavat erittäin matala markkinakorkotaso, heikko
suhdannetilanne, haasteellinen sijoitusympäristö, kiristyvä toimialan säätely
sekä kansallinen pankkivero. Erityisen voimakkaasti nämä muutokset kohdistuvat
vuoteen 2013.

Talouden kehitykseen liittyvä merkittävä epävarmuus sekä edelleen vallitseva
uhka euroalueen velkakriisin syventymisestä vaikeuttavat OP-Pohjola-ryhmän
tuloskehityksen arviointia. Ilman toimintaympäristön merkittävää heikentymistä
odotetusta ja euroalueen velkakriisin syventymistä OP-Pohjola-ryhmän vuoden
2012 tuloksen arvioidaan muodostuvan paremmaksi kuin vuotta aiemmin. Merkittävin
loppuvuoden tulokseen vaikuttava epävarmuustekijä liittyy sijoitustoiminnan
tuottoihin.

Kaikki tässä osavuosikatsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat
tämänhetkiseen näkemykseen talouden kehityksestä. Todelliset tulokset voivat
olla merkittävästi erilaiset.


Lehdistötilaisuus

OP-Pohjola-ryhmän OP-Pohjola-ryhmän tuloksen esittelee lehdistötilaisuudessa
medialle pääjohtaja Reijo
Karhinen 31.10.2012 klo 12.00 osoitteessa Teollisuuskatu 1 b, Vallila, Helsinki.

Pääjohtaja Reijo Karhinen esittelee tammi-syyskuun tulosta myös OP-Pohjola Nyt
-ohjelmassa, joka on nähtävillä verkkosivuillamme (op.fi / uutishuone)
iltapäivällä.

Pohjola Pankki Oyj julkaisee oman vuosikatsauksensa.

Taloudellinen informaatio 2013

Vuoden 2012 tilinpäätöstiedotteen ja vuoden 2013 osavuosikatsausten
julkaisupäivät:

Tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2012               6.2.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2013                 2.5.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2013                 31.7.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013                 30.10.2013

Helsingissä 31. päivänä lokakuuta 2012

OP-Pohjola osk
Johtokunta


LISÄTIEDOT

Pääjohtaja Reijo Karhinen, puh. 010 252 4500
Talousjohtaja Harri Luhtala, puh. 010 252 2433
Viestintäjohtaja Carina Geber-Teir, puh. 010 252 8394

JAKELU

NASDAQ OMX Helsinki Oy
LSE London Stock Exchange
SIX Swiss Exchange
Keskeiset tiedotusvälineet
op.fi ja pohjola.fi


OP-Pohjola-ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, joka tarjoaa asiakkailleen
ainutlaatuisen kokonaisuuden pankki-, sijoitus- ja vakuutuspalveluja. Ryhmän
perustehtävänä on edistää omistajajäsenten, asiakkaiden ja toimintaympäristön
kestävää taloudellista menestystä, hyvinvointia ja turvallisuutta. Tavoitteena
on tarjota markkinoiden paras ja monipuolisin keskittämisetujen kokonaisuus. OP-
Pohjola-ryhmän muodostavat noin 200 osuuspankkia sekä ryhmän keskusyhteisö OP-
Pohjola osk tytär- ja lähiyhteisöineen, joista suurin on pörssinoteerattu
Pohjola Pankki Oyj. Ryhmässä työskentelee yli 13 000 työntekijää. OP-Pohjolan
vuoden 2011 tulos ennen veroja oli 518 miljoonaa euroa ja tase 92 miljardia
euroa 31.12.2011. Ryhmällä on yli 4 miljoonaa asiakasta.


[HUG#1653783]