2016-04-27 11:15:30 CEST

2016-04-27 11:15:30 CEST


REGULATED INFORMATION

Finnish English
Orion - Pörssitiedote

Orionin hallituksen päätös omien osakkeiden hankkimisesta


ORION OYJ                  PÖRSSITIEDOTE          27.4.2016          KLO 12.15


Orionin hallituksen päätös omien osakkeiden hankkimisesta

Orion Oyj:n hallitus on 27.4.2016 päättänyt omien osakkeiden hankkimisesta
yhtiökokoukselta 22.3.2016 saamansa valtuutuksen perusteella. Päätöksen mukaan
yhtiö hankkii 500.000 kpl yhtiön B-osaketta. Osakkeiden hankinta aloitetaan
aikaisintaan 4.5.2016  ja se voi kestää, kunnes toisin ilmoitetaan. Osakkeiden
hankinta toteutetaan yhtiökokouksen antaman valtuutuksen ehtojen mukaisesti.

Osakkeet hankitaan yhtiön vapaalla omalla pääomalla muutoin kuin
osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa osakkeiden hankintahetken
markkinahintaan Nasdaq Helsinki Oy:n  ("Pörssi") säännellyllä markkinalla
järjestämässä kaupankäynnissä. Osakkeet  hankitaan ja maksetaan Pörssin ja
Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaisesti.

Osakkeet hankitaan käytettäväksi osana Orion-konsernin kannustin­järjestelmien
toteuttamista. Osakkeiden suunnattuun hankkimiseen on yhtiön kannalta painava
taloudellinen syy, koska kannustinjärjestelmien tarkoituksena on sitouttaa ja
kannustaa järjestelmään kuuluvat konsernin avainhenkilöt työskentelemään
pitkäjänteisesti yhtiön ja sen osakkeenomistajien edun mukaisesti.

Omien osakkeiden hankintavaltuutuksen ehdot ovat  tämän tiedotteen liitteenä.
Ehdot on julkistettu Orion Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätöksiä koskevassa
pörssitiedotteessa 22.3.2016.

Orion Oyj:n tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2015, yhtiökokouksen 22.3.2016 tekemä
voitonjakopäätös sekä osavuosikatsaus 1-3/2016 ovat osakeyhtiölain mukaisina
asiakirjoina saatavilla Orion Oyj:n kotisivulla http://www.orion.fi/Julkaisut-
ja-media/.



Orion Oyj


 Timo Lappalainen   Olli Huotari
 Toimitusjohtaja    Johtaja, Esikuntatoiminnot



Yhteyshenkilö:

Olli Huotari, Johtaja, Esikuntatoiminnot, puh. 010 426 3054



LIITTEENÄ:

Orion Oyj:n hallituksen valtuutus päättämään omien osakkeiden hankkimisesta

Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2016 valtuutti hallituksen päättämään yhtiön
omien osakkeiden hankkimisesta seuraavin ehdoin:

Hankittavien osakkeiden enimmäismäärä
Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään enintään 500.000 yhtiön
oman B-osakkeen hankkimi­sesta.

Osakkeesta maksettava vastike
Omat osakkeet hankitaan yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden
hankintahetken markkinahintaan Nasdaq Helsinki Oy:n ("Pörssi") säännellyllä
markkinalla järjestämässä kaupankäynnissä.

Suunnattu hankkiminen
Omat osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osak­keiden
suhteessa Pörssin säännellyllä markkinalla järjestämässä kaupankäynnissä.
Osakkeet hankitaan ja maksetaan Pörssin ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen
mukaisesti.

Osakkeiden pitäminen, mitätöiminen ja luovutus
Yhtiölle hankitut omat osakkeet voidaan pitää yhtiöllä, mitätöidä tai luovuttaa
edelleen.

Osakkeita voidaan hankkia käytettäväksi yhtiön pääomarakenteen kehittämisessä,
vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa tai muissa yhtiön liiketoimintaan
kuuluvissa järjestelyissä, investointien rahoittamisessa, osana yhtiön
kannustinjärjestelmää tai muutoin luovutettaviksi tai mitätöitäviksi.

Muut ehdot ja voimassaolo
Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä seikoista.

Hankkimisvaltuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien.






Julkaisija:
Orion Oyj
Viestintä
Orionintie 1A, 02200 Espoo
Kotisivu: www.orion.fi


Orion on suomalainen lääkkeiden ja diagnostisten testien kehittäjä -
hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää,
valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä, lääkkeiden vaikuttavia aineita
sekä diagnostisia testejä. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä
hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-
alueita ovat keskushermostosairaudet, syöpäsairaudet sekä hengityselinsairaudet,
joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia Easyhaler®-keuhkolääkkeitä.

Orionin liikevaihto vuonna 2015 oli 1 016 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti
vuoden lopussa noin 3 400 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu Nasdaq
Helsingissä.

[HUG#2007224]