2010-03-04 16:50:00 CET

2010-03-04 16:50:59 CET

REGULATED INFORMATION

Finnish
Wärtsilä - Yhtiökokouksen päätökset

Wärtsilän varsinaisen yhtiökokouksen päätökset 4.3.2010

Wärtsilä Oyj Abp, Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset, 4.3.2010 klo 17.50

Wärtsilän varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen
jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilivuodelta 2009. Yhtiökokous
vahvisti osingoksi hallituksen ehdotuksen mukaisesti 1,75 euroa osakkeelta.
Osinko maksetaan osakkaalle, joka täsmäytyspäivänä 9.3.2010 on merkitty
Euroclear Finland Oy:n pitämään omistajaluetteloon. Osingonmaksupäiväksi
päätettiin 16.3.2010.

Yhtiökokous päätti muuttaa yhtiöjärjestyksen 8. pykälää siten, että
yhtiökokouskutsu on toimitettava viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta,
kuitenkin aina viimeistään yhdeksän (9) päivää ennen yhtiökokouksen
täsmäytyspäivää. Muutos johtuu osakeyhtiölain muutoksesta.
Yhtiökokous päätti muuttaa yhtiöjärjestyksen 4. pykälää niin, että hallituksen
jäsenten enimmäismäärää korotetaan siten, että hallitukseen kuuluu 5-10 jäsentä.

Hallituksen jäsenten vuosipalkkiot päätettiin seuraavasti:
- Jäsen 60.000 euroa/vuosi
- Varapuheenjohtaja 90.000 euroa/vuosi
- Puheenjohtaja 120.000 euroa/vuosi
Lisäksi jokaiselle jäsenelle maksetaan 400 euroa kokoukselta, jossa jäsen on
ollut läsnä. Kokouksen puheenjohtajalle palkkio maksetaan 100%:lla korotettuna.
Vuosipalkkiosta noin 40% maksetaan Wärtsilän osakkeina.

Hallitus ja tilintarkastaja
Yhtiökokous päätti hallituksen jäsenmääräksi yhdeksän. Hallituksen jäseniksi
valittiin dipl.ins. MBA Maarit Aarni-Sirviö, toimitusjohtaja Kaj-Gustaf Bergh,
KTM, MBA Alexander Ehrnrooth, KTM Paul Ehrnrooth, konsernijohtaja Ole
Johansson,. merenkulkuneuvos Antti Lagerroos, toimitusjohtaja Bertel
Langenskiöld, dipl.ekon. Mikael Lilius ja toimitusjohtaja Matti Vuoria. Ole
Johanssonille ei makseta hallituspalkkiota, koska hän on yhtiön palveluksessa.

Tilintarkastajan palkkio päätettiin maksaa laskun mukaan. Tilintarkastajaksi
vuodelle 2010 valittiin KHT-yhteisö KPMG Oy Ab.

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 1.500.000 euron
suuruisista rahalahjoituksista korkeakouluille ja yliopistoille vuoden 2010
aikana. Lahjoitusten pääasiallisena saajana on Aalto-yliopisto.
Wärtsilä-konsernin muut suomalaiset yhtiöt ovat osaltaan harkitsemassa
rahalahjoituksen tekemistä korkeakouluille. Tällöin kuitenkin Wärtsilä-konsernin
rahalahjoitusten määrä vuonna 2010 Aalto-yliopistolle ja muille korkeakouluille
on yhteensä enintään 1.500.000 euroa.

Päätökset tehtiin ilman äänestystä.

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä Wärtsilän internet-sivuilla www.
wartsila.com/sijoittajat 18.3.2010 alkaen.

Wärtsilä Oyj Abp

 Raimo Lind                Kari Hietanen

 Varatoimitusjohtaja & CFO Johtaja, lakiasiat ja henkilöstö

LIITTEET

1. HALLITUKSEN EHDOTUS VOITONJAOSTA

Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 585.892.877,82 euroa, josta tilikauden
voitto on 319.816.166,25 euroa. Osinkoon oikeuttavia osakkeita on 98.620.565
kappaletta.

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että voitonjakokelpoiset varat käytetään
seuraavasti:
+----------------------------------------------+--------------------+
|EUR                                           |                    |
+----------------------------------------------+--------------------+
|Osinkona jaetaan 1,75 euroa/osake eli yhteensä|172.585.988,75 euroa|
+----------------------------------------------+--------------------+
|Jätetään omaan pääomaan                       |413.306.889,07 euroa|
+----------------------------------------------+--------------------+
|Yhteensä                                      |585.892.877,82 euroa|
+----------------------------------------------+--------------------+

Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut
olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako
vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan yhtiön maksukykyä.

2. HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 4.3.2010 YHTIÖJÄRJESTYKSEN
4 § ja 8 § MUUTTAMISEKSI SEURAAVAAN MUOTOON:

4 § HALLITUS

Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii
hallitus, johon kuuluu 5-10 varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi
kestää seuraavan ensimmäisen varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.

Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan seuraavan
varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.

8 § KOKOUSKUTSU

Kutsu yhtiökokoukseen on julkaistava vähintään kahdessa (2) hallituksen
määräämässä Suomessa yleisesti levitettävässä päivälehdessä aikaisintaan 2
kuukautta ennen kokousta ja viimeistään kolme viikkoa ennen kokousta, kuitenkin
aina viimeistään yhdeksän (9) päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää.

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on jokai¬sella osakkaalla, joka kokouskutsussa
maini¬tulla tavalla on ennakolta ilmoittautunut kokoukseen. Ilmoittautumisaika
voi päättyä aikaisintaan 10 päivää ennen kokousta.

Nykyisen yhtiöjärjestyksen 4 § ja 8§ kuuluvat:

4 § HALLITUS

Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii
hallitus, johon kuuluu 5-8 varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi
kestää seuraavan ensimmäisen varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.

Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan seuraavan
varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.

8 §  KOKOUSKUTSU

Kutsu yhtiökokoukseen on julkaistava vähintään kahdessa (2) hallituksen
määräämässä Suomessa yleisesti levitettävässä päivälehdessä aikaisintaan 2
kuukautta ennen kokousta ja viimeistään 17 päivää ennen kokousta.

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on jokai¬sella osakkaalla, joka kokouskutsussa
maini¬tulla tavalla on ennakolta ilmoittautunut kokoukseen. Ilmoittautumisaika
voi päättyä aikaisintaan 10 päivää ennen kokousta.

3. HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 4.3.2010 LAHJOITUKSISTA
KORKEAKOULUILLE
Ehdotetaan, että hallitus valtuutetaan päättämään enintään 1.500.000 euron
suuruisista rahalahjoituksista korkeakouluille ja yliopistoille vuoden 2010
aikana. Lahjoitusten pääasiallisena saajana olisi Aalto-yliopisto.

[HUG#1391076]