|
|||
2007-08-07 08:00:00 CEST 2007-08-07 08:00:00 CEST REGULATED INFORMATION Suomen Terveystalo Oyj - PörssitiedoteSuomen Terveystalon vuoden ensimmäisen puoliskon liikevaihto kasvoi odotetusti, liikevoitto jäi alle edellisvuoden vastaavan ajanjakson tasonSuomen Terveystalo Oyj:n konsernin liikevaihto kasvoi tilikauden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana yli 35 prosenttia ja oli noin 57 miljoonaa euroa (42,2 milj. euroa tammi-kesäkuussa 2006). Alustavien laskelmien mukaan konsernin liikevoitto vuoden 2007 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana oli noin 2,8 miljoonaa euroa (3,8 milj. euroa tammi-kesäkuussa 2006). Konsernin liikevaihto jatkoi vahvaa kasvuaan huhti-toukokuussa. Kesäkuussa potilaskäyntien määrän ennakoitua suurempi kausiluonteinen lasku ja siitä johtunut ennakoitua pienempi liikevaihto yhdessä läpi koko toisen vuosineljänneksen voimakkaana jatkuneen toimipaikkaverkoston kehittämisen, valtakunnallisen asiakaspalvelukeskuksen käynnistämisen (Call Center) sekä tietojärjestelmien ja konsernitoimintojen kehittämisen kanssa aiheuttivat yhtiön liikevoiton jäämisen toisella vuosineljänneksellä alle edellisvuoden tason. Konsernin koko vuoden 2007 liikevoiton odotetaan edelleen olevan vähintään samalla tasolla kuin vuonna 2006 kuten 15.5.2007 julkistetussa kuluvan vuoden ensimmäisessä osavuosikatsauksessa tiedotettiin. Suomen Terveystalo julkistaa osavuosikatsauksensa ajalta 1.1.- 30.6.2007 tiistaina 14.8.2007. Suomen Terveystalo Oyj Hallitus LISÄTIETOJA: Suomen Terveystalo Oyj, toimitusjohtaja Martti Kiuru, puh. (09) 2310 6100 Suomen Terveystalo Oyj, talousjohtaja Timo Leinonen, puh. 0400 793 073 Suomen Terveystalo: Suomen Terveystalo, jolla on 100 toimipaikkaa eri puolilla Suomea, on maan laajin kokonaisvaltaisen terveyspalvelun lääkäriasema- ja sairaalaketju. Yhtiö tarjoaa terveys-, työterveyshuolto- ja sairaanhoitopalveluita yksityishenkilöille, yrityksille ja yhteisöille. Vuonna 2001 perustettu yhtiö on koko historiansa ajan kasvanut voimakkaasti. Vuonna 2006 liikevaihto oli 88,9 milj. euroa ja liikevoitto 5,1 milj. euroa. Yhtiössä toimii noin 1 750 vastaanottavaa ammatinharjoittajalääkäriä ja noin 50 muuta ammatinharjoittajaa. Työsuhteessa olevan henkilöstön määrä oli maaliskuun 2007 lopussa 1 335. Yhtiön osake on listattu Helsingin Pörssissä tunnuksella SUT1V. Jakelu: Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet |
|||
|