2014-04-29 08:00:00 CEST

2014-04-29 08:00:13 CEST


REGULATED INFORMATION

Finnish English
Raute - Osavuosikatsaus (Q1 and Q3)

Raute Oyj - Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2014


Nastola, 2014-04-29 08:00 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- RAUTE OYJ OSAVUOSIKATSAUS
29.4.2014 KLO 9.00 


RAUTE OYJ  -  OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014

- Konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto 15,0 Me (23,4 Me) laski
36 % vertailukaudesta. 
- Liiketulos oli -1,9 Me (+0,9 Me). Tulos ennen veroja oli -1,9 Me (+1,1 Me).
- Osakekohtainen tulos oli -0,40 euroa (0,21 e).
- Uusien tilausten määrä oli 16 Me (10 Me). Tilauskanta katsauskauden lopussa
oli 28 Me (37 Me). 
- Tulosnäkymissä ei muutosta. Rauten vuoden 2014 liikevaihdon arvioidaan
kasvavan ja liiketuloksen paranevan vuodesta 2013. 


TOIMITUSJOHTAJA TAPANI KIISKI: HIDAS LÄHTÖ VUOTEEN 2014, TAVOITTEET ENNALLAAN

Lähdimme kuluvaan vuoteen vahvoin odotuksin. Tarjouskantamme ja käynnissä
olleiden neuvottelujen tilanne antoivat perusteen uskoa kasvumahdollisuuksiin,
etenkin Euroopassa ja Venäjällä. Muutaman pitkään neuvotteluvaiheessa olleen
ison hankkeen arvioin myös etenevän jo alkuvuoden aikana. Näin ei kuitenkaan
ole tapahtunut. Osittain kyse on ennakoimaani hitaammasta markkinoiden
kehittymisestä, mutta suurin yksittäinen syy on talouden huono kehitys
Venäjällä, jota ovat entisestään kärjistäneet poliittiset tapahtumat Ukrainan
kriisin johdosta. Useita merkittäviäkin hankkeita, joita asiakkaamme olivat
suunnitelleet käynnistettävän alkuvuonna Venäjälle, on nyt lykätty
tulevaisuuteen. 

Uusien tilausten määrä, ja sen seurauksena liikevaihtomme, jäi ensimmäisellä
vuosineljänneksellä erittäin alhaiseksi. Lisäksi myös muutamien tilauskannassa
olevien hankkeiden aikataulut ovat siirtyneet eteenpäin, mikä on hidastanut
liikevaihdon kertymistä alkuvuoden aikana. Näin alhaiseksi jääneellä
liikevaihdolla on myös tuloksemme vahvasti tappiollinen. Erityisesti
kehittyville markkinoille suunnittelemamme ja lanseeraamamme uudet tuotteet
ovat saaneet positiivisen vastaanoton, mutta niistä kertynyt liikevaihto ei
riittänyt kompensoimaan pettymyksiä muilla alueilla. 

Huolimatta erittäin huonosta alusta kuluvalle vuodelle uskon meidän pystyvän
saavuttamaan tavoittelemamme parannus viime vuoteen verrattuna niin
liikevaihdon kuin tuloksenkin osalta. Pohjois-Amerikassa markkinatilanne on
parantunut ja uskon sen paranevan edelleen. Myös Euroopan ja Afrikan alueella
on valmistelussa hankkeita, joissa meillä on vahva asema. Venäjänkään markkina
ei ole pysähtynyt, vaikka sen hiljeneminen tulleekin kestämään jonkin aikaa.
Uskon kuitenkin sielläkin uusien hankkeiden käynnistyvän vaikkakin kasvunäkymät
ovat heikentyneet. Aasiassa uudet tuotteemme parantavat asemaamme. 


RAUTE OYJ  - OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014

LIIKETOIMINTAYMPÄRISTÖ

Asiakasteollisuuksien markkinatilanne
Investointihyödykkeissä käytettävien puutuotteiden valmistajina Rauten
asiakasteollisuudet, viilu-, vaneri- ja LVL-teollisuus (Laminated Veneer
Lumber, viilupalkki), ovat voimakkaasti riippuvaisia rakentamisen, asumiseen
liittyvän kulutuksen, kansainvälisen kaupan ja kuljetusalan suhdanteista. 

Vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen aikana maailmantalouden ja
rahoitusmarkkinoiden tilanne ei ole merkittävästi muuttunut Rauten tai Rauten
asiakaskunnan kannalta. Epävarmuus ja kireys jatkuivat edelleen.
Pohjois-Amerikassa rakentamisen markkinatilanne on jatkanut paranemistaan,
samoin osassa Eurooppaa. Venäjällä maan talouden tilanne pysyi heikkona, mikä
on näkynyt esimerkiksi investointien alhaisena määränä sekä ruplan
heikkenemisenä jo ennen Ukrainan kriisiä. Ukrainan kriisin aiheuttama
epävarmuus on heikentänyt tilannetta edelleen. 

Puutuoteteknologian ja teknologiapalveluiden kysyntä
Rauten asiakaskunnassa suunnitteluvaiheessa olevien suurten hankkeiden
käynnistäminen on lykkääntynyt edelleen. Joidenkin hankkeiden kohdalla
konkreettinen syy on ollut Ukrainan kriisin synnyttämä epävarmuus Venäjän
kehityksestä. Myös useat pienemmät yksittäisten tuotantolinjojen laajuiset ja
modernisointihankkeet ovat lykkääntyneet. Osa myös näistä on lykkääntynyt
Ukrainan kriisin takia. Käynnistyneet investoinnit kohdistuivat pääosin
linjalaajuisiin korvausinvestointeihin ja tuotantokapasiteetin
kehittämishankkeisiin. 

Venäjän markkinoiden kysynnän elpymistä konkreettisten tilausten asteelle on
vaikea ennakoida. Muilla markkina-alueilla hankkeiden toteutuksen valmistelu
jatkuu normaalisti. 

Kunnossapito- ja varaosapalveluiden kysyntä on pysynyt hyvänä. Tämä kertoo
Rauten asiakkaiden tuotantolaitosten käyttöasteiden pääosin pysyneen hyvällä
tasolla. 

UUDET TILAUKSET JA TILAUSKANTA

Raute palvelee puutuoteteollisuutta kokonaispalvelukonseptilla, joka perustuu
toimitetun konekannan koko elinkaaren aikaiseen palveluun. Liiketoiminta
muodostuu toimitusprojekteista ja teknologiapalveluista. Toimitusprojektit
käsittävät kokonaisia tehtaita, tuotantolinjoja ja yksittäisiä koneita.
Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi kattavat teknologiapalvelut
varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan
modernisointeihin sekä konsultointi, koulutus ja kunnostetut koneet. 

Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana uusien tilausten määrä jäi alhaiselle
tasolle 16 miljoonaan euroon (10 Me). Uusista tilauksista 60 prosenttia saatiin
Euroopasta (51 %), 19 prosenttia Venäjältä (18 %), 10 prosenttia
Etelä-Amerikasta (10 %), 9 prosenttia Pohjois-Amerikasta (18 %) ja 2 prosenttia
Aasian-Tyynenmeren alueelta (3 %). Uusien tilausten osuuksien voimakas vaihtelu
eri markkina-alueiden välillä on tyypillistä projektiliiketoiminnalle. 

Teknologiapalveluissa uusien tilauksien määrä oli 7 miljoonaa euroa (9 Me).

Tilauskanta oli katsauskauden päättyessä 28 miljoonaa euroa (37 Me).

KILPAILUASEMA

Rauten kilpailuasema on pysynyt hyvänä. Rauten ratkaisut auttavat asiakkaita
varmistamaan toimitus- ja palvelukykyään Rauten toimittaman laitteen tai
palvelun koko elinkaaren ajan. Tällaisissa investoinneissa toimittajan
kokonaisosaaminen sekä laaja ja monipuolinen teknologiatarjonta ovat
ratkaisevassa asemassa. Asiakkaiden yhteistyökumppanivalinnoissa Rauten
kilpailueduilla on suuri merkitys. Myös Rauten vahva rahoitusasema sekä
pitkäjänteinen sitoutuminen valittujen asiakasteollisuuksien palvelemiseen
lisää uskottavuutta ja parantaa kilpailuasemaa pitkäaikaisten
investointihankkeiden toteuttajana. 

LIIKEVAIHTO

Katsauskauden liikevaihto 15,0 miljoonaa euroa (23,4 Me) laski 36 prosenttia
vuoden 2013 ensimmäisestä vuosineljänneksestä. Liikevaihdon laskuun vaikutti
alhainen uusien tilausten määrä sekä tilauskannan ajoitus. 

Katsauskauden liikevaihdosta Euroopan osuus oli 43 prosenttia (39 %),
Etelä-Amerikan 19 prosenttia (32 %), Venäjän 18 prosenttia (15 %),
Pohjois-Amerikan 16 prosenttia (9 %) ja Aasian-Tyynenmeren alueen 4 prosenttia
(4 %). 

Teknologiapalveluiden osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 7 miljoonaa euroa
(6 Me) ja 47 prosenttia (26 %).  Liikevaihto kasvoi 17 prosenttia
vertailukaudesta pääosin johtuen modernisoinneista. 

TULOS JA KANNATTAVUUS

Liiketulos oli 1,9 miljoonaa euroa tappiollinen (0,9 Me voitollinen) ja -13
prosenttia liikevaihdosta (+5 %). Liiketulos jäi tappiolliseksi johtuen
alhaisesta liikevaihdosta. 

Katsauskauden tulos ennen veroja oli 1,9 miljoonaa euroa tappiollinen (1,1 Me
voitollinen). Katsauskauden tulos oli 1,6 miljoonaa euroa tappiollinen (0,8 Me
voitollinen). Osakekohtainen tulos oli laimentamattomana -0,40 euroa osaketta
kohti (0,21 e). 

RAHAVIRTA JA TASE

Konsernin rahoitusasema pysyi hyvänä. Gearing oli katsauskauden päättyessä -38
prosenttia (-24 %) ja omavaraisuusaste 51 prosenttia (50 %). Taseen
käyttöpääomaerien ja niistä laskettavien tunnuslukujen vaihtelu johtuu
projektiliiketoiminnalle luonteenomaisesta asiakkaiden maksuerien ja
projektitoimitusten kustannuskertymien eriaikaisuudesta. 

Konsernin rahavarat olivat katsauskauden lopussa 13,6 miljoonaa euroa (17,4
Me). Liiketoiminnan rahavirta oli 1,3 miljoonaa euroa positiivinen (1,4 Me
negatiivinen). Investointien rahavirta oli 0,3 miljoonaa euroa negatiivinen
(0,7 Me negatiivinen). Rahoituksen rahavirta oli 0,0 miljoonaa euroa (0,1
negatiivinen). 

Korollinen vieras pääoma oli katsauskauden lopussa 6,0 miljoonaa euroa (11,5
Me). 

Emoyhtiö Raute Oyj:llä on 10 miljoonan euron yritystodistusohjelma, jonka
puitteissa se voi laskea liikkeelle alle vuoden pituisia yritystodistuksia. 

Emoyhtiö Raute Oyj on varautunut tuleviin käyttöpääomatarpeisiin ja sillä on
yhteensä 23,0 miljoonan euron pitkäaikaiset luottolimiittisopimukset kolmen
pohjoismaisen pankin kanssa. Limiitin tärkeimmät taloudelliset kovenantit ovat
omavaraisuusaste > 30 % ja gearing < 100 %. Limiitistä oli katsauskauden
päättyessä käyttämättä 17 miljoonaa euroa. 

KATSAUSKAUDEN TAPAHTUMAT

Raute Oyj on julkaissut pörssitiedotteella seuraavat katsauskauden tapahtumat:

12.2.2014 Rauten ylimmälle johdolle pitkän aikavälin osakepohjainen
kannustinjärjestelmä 2014 - 2018 
25.2.2014 Raute Oyj:n 2010 A optio-oikeuksilla merkityt osakkeet
31.3.2014 Raute Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 2014 päätökset.

TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISMENOT SEKÄ INVESTOINNIT

Rauten tavoitteena on olla alansa johtava teknologiatoimittaja ja panostaa
voimakkaasti erityisesti vanerin ja LVL:n valmistusteknologian sekä näitä
tukevan sivutuotteenkäsittelyn, automaation ja instrumentoinnin, erityisesti
konenäön, sovellutusten jatkuvaan tutkimukseen ja kehittämiseen. 

Tutkimus- ja kehittämismenot olivat katsauskaudella yhteensä 0,4 miljoonaa
euroa (0,7 Me) ja 2,6 prosenttia liikevaihdosta (3,0 %). 

Investointien kokonaismäärä katsauskaudella oli 0,5 miljoonaa euroa (0,8 Me) ja
3,2 prosenttia liikevaihdosta (3,5 %). 

HENKILÖSTÖ

Konsernin henkilöstön määrä oli katsauskauden lopussa 516 (509). Ulkomaisten
konserniyhtiöiden osuus henkilöstöstä oli 27 prosenttia (27 %). 

Henkilöstön määrä kokoaikaisiksi työntekijöiksi muunnettuna (ns. tehollinen
henkilöstö) oli katsauskaudella keskimäärin 495 (494). 

Vuoden 2013 lopussa alkaneet, Nastolan ja Jyväskylän toimipisteiden
henkilökunnan määräaikaiset, enintään 90 päivän mittaiset lomautukset jatkuivat
tammi-maaliskuussa. 

Maaliskuun lopussa Raute Oyj myi liiketoimintakaupalla Jyväskylän yksikön
suunnittelutoiminnot Insinööritoimisto Comatec Oy:lle.  Yksikössä
työskentelevät kahdeksan suunnittelijaa siirtyivät vanhoina työntekijöinä
Comatecin palvelukseen 1.4.2014. Liiketoimintakauppa on Rauten strategian
mukainen ja vahvistaa Rauten kykyä mukautua markkinoiden nopeisiin ja
muuttuviin resurssitarpeisiin. 

OSAKKEET

Raute Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä katsauskauden lopussa oli 4.006.828
kappaletta, joista K-sarjan osakkeita (kantaosake, 20 ääntä/osake) oli 991.161
kappaletta ja A-sarjan osakkeita (1 ääni/osake) oli 3.015.667 kappaletta.
Osakkeiden nimellisarvo on kaksi euroa. K-sarjan ja A-sarjan osakkeilla on
yhtäläinen oikeus osinkoihin ja yhtiön varoihin. 

K-sarjan osake voidaan muuntaa A-sarjan osakkeeksi yhtiöjärjestyksen 3.
pykälässä esitetyin ehdoin. Jos kantaosake siirtyy K-sarjan ulkopuoliselle
uudelle omistajalle, on siirronsaajan viipymättä ilmoitettava siitä
hallitukselle kirjallisesti ja muilla K-sarjaan kuuluvien osakkeiden
omistajilla on oikeus lunastaa osake yhtiöjärjestyksen 4. pykälässä mainituin
ehdoin. 

Raute Oyj:n A-sarjan osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.
Kaupankäyntitunnus on RUTAV. Raute Oyj:llä on NASDAQ OMX Helsinki Oy:n
Liquidity Providing (LP) -toiminnan edellytykset täyttävä markkinatakaussopimus
Nordea Pankki Suomi Oyj:n kanssa. 

Yhtiön koko osakekannan markkina-arvo oli katsauskauden lopussa 32,1 miljoonaa
euroa (36,2 Me), jossa K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan osakkeen
31.3.2014 päätöskurssin 8,00 euroa (9,05 e) mukaisesti. 

OPTIOJÄRJESTELMÄ 2010

Konsernin avainhenkilöillä oli katsauskauden lopussa yhteensä 77.930 kappaletta
yhtiön 2010 A-sarjan optioita, 80.000 kappaletta B-sarjan optioita ja 80.000
kappaletta C-sarjan optioita. A-sarjan optioiden osakkeiden merkintäaika alkoi
1.3.2013 ja B-sarjan optioiden osakkeiden merkintäaika 1.3.2014. 2010 A-sarjan
optio-oikeuksilla on 4.2.2014 merkitty yhteensä 2.070 uutta A-sarjan osaketta.
Tarkemmat tiedot optiojärjestelmästä on julkaistu yhtiön internetsivuilla. 

OSAKKEENOMISTAJAT

Osakkeenomistajien määrä oli vuoden alussa 1.915 ja katsauskauden lopussa
1.960. K-sarjan osakkeita omisti katsauskauden lopussa 47 yksityishenkilöä
(49). Hallintarekisteröityjen osakkeiden osuus oli 3,1 prosenttia (3,4 %).
Yhtiö ei saanut katsauskaudella liputusilmoituksia. 

Hallituksen,  toimitusjohtajan ja johtoryhmän osakeomistus katsauskauden
lopussa oli yhteensä 235.979 kappaletta yhtiön osakkeita vastaten 5,9
prosenttia (5,7 %) yhtiön osakkeiden kokonaismäärästä ja 11,3 prosenttia (11,2
%) äänimäärästä. 

HALLINNOINTI

Raute Oyj noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 15.6.2010 antamaa Suomen
listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) 2010. 

Raute poikkeaa suosituksesta 22 nimitysvaliokunnan jäsenten valinnassa siten,
että nimitysvaliokuntaan valitaan yhtiön hallinto-ohjeen mukaisesti yksi
hallituksen ulkopuolinen jäsen, joka on merkittävää äänivaltaa edustavien
osakkeenomistajatahojen keskuudestaan nimeämä henkilö. Hallitus pitää
poikkeamista perusteltuna ottaen huomioon yhtiön omistusrakenne ja mahdollisuus
huomioida merkittävien osakkeenomistajien odotuksia jo hallituksen jäsenten
valinnan valmisteluvaiheessa. 

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014

Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 31.3.2014. Yhtiökokous vahvisti
vuoden 2013 tilinpäätöksen, myönsi tilivelvollisille vastuuvapauden sekä päätti
jakaa osinkoa 0,20 euroa osaketta kohti. Lisäksi yhtiökokous päätti jakaa
pääoman palautuksena vapaan oman pääoman rahastosta 0,30 euroa osaketta kohti. 

Yhtiökokous valitsi yhtiön hallituksen vuoden 2015 varsinaisen yhtiökokouksen
päättymiseen saakka kestäväksi toimikaudeksi. Hallituksen puheenjohtajaksi
valittiin DI Erkki Pehu-Lehtonen, varapuheenjohtajaksi KTM Mika Mustakallio ja
hallituksen jäseniksi DI Joni Bask, DI Risto Hautamäki, OTK, MBA Päivi
Leiwo-Svensk ja KTM Pekka Suominen. 

Tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy,
päävastuullisena tilintarkastajana KHT-tilintarkastaja Janne Rajalahti. 

Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten palkkiot ovat edelleen
puheenjohtajalle 40.000 euroa ja hallituksen varapuheenjohtajalle sekä
jäsenelle 20.000 euroa toimikaudelta ja että hallituksen jäsenten matkakulut
korvataan yhtiön matkustussäännön mukaan. Tilintarkastajien palkkiot korvataan
yhtiön hyväksymän kohtuullisen laskun mukaan. 

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien A-sarjan osakkeiden
hankkimisesta yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla ja niitä
koskevasta osakeannista 400.000 kappaleen enimmäismäärään saakka. 

Yhtiökokouksen päätösten yksityiskohtaisemmasta sisällöstä on annettu
pörssitiedote 31.3.2014. 

Voitonjako tilikaudelta 2013
Varsinainen yhtiökokous 31.3.2014 päätti jakaa tilikaudelta 2013 osinkoa 0,20
euroa osaketta kohti. Osinkojen määrä on yhteensä 0,8 miljoonaa euroa, josta
A-sarjan osakkeiden osuus on yhteensä 603.133,40 euroa (1.506.798,50 e) ja
K-sarjan osakkeiden osuus on yhteensä 198.232,20 euroa (495.580,50 e).
Osinkojen maksupäivä oli 10.4.2014. 

Varsinainen yhtiökokous 31.3.2014 päätti, että tilikaudelta 2013 vahvistetun
taseen perusteella jaetaan varoja sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta
pääoman palautuksena siten, että pääoman palautuksen määrä on 0,30 euroa
osaketta kohti eli yhteensä 1.202.048,40 euroa ja loput, 5.296.293,53 euroa,
jätetään omaan pääomaan. Pääoman palautuksen maksupäivä oli 10.4.2014. 

KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

Hallitus ja hallituksen valiokunnat
Raute Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 31.3.2014 valitsema hallitus on pitänyt
järjestäytymiskokouksen. 

Riippumattomuusarvioinnin perusteella puheenjohtaja Erkki Pehu-Lehtonen ja
jäsenet Joni Bask, Risto Hautamäki, Päivi Leiwo-Svensk, Mika Mustakallio ja
Pekka Suominen ovat riippumattomia yhtiöstä. Hallituksen puheenjohtaja, Erkki
Pehu-Lehtonen, sekä kaksi hallituksen jäsenistä, Päivi Leiwo-Svensk ja Risto
Hautamäki, ovat riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista. 

Raute Oyj:n hallituksella on nimitys- ja työvaliokunnat. Nimitysvaliokunnan
puheenjohtajana toimii Erkki Pehu-Lehtonen ja jäseninä Mika Mustakallio sekä
merkittävien osakkeenomistajatahojen keskuudestaan valitsema Ville Korhonen.
Työvaliokunnan puheenjohtajana toimii Erkki Pehu-Lehtonen ja jäseninä Mika
Mustakallio sekä Risto Hautamäki. Tarkastusvaliokunnan tehtävistä huolehtii
hallitus. 

LIIKETOIMINTARISKIT

Maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden kehitykseen liittyvä epävarmuus
ylläpitää lähiajan riskejä. Vuoden 2013 toimintakertomuksessa ja
tilinpäätöksessä kuvatuissa liiketoiminnan riskeissä ei ole katsauskaudella
tapahtunut oleellisia muutoksia. 

Rauten osalta merkittävimmät lähiajan riskit liittyvät liikevaihdon ja
kannattavuuden kehittymiseen. Uusien investointien toteuttamiseen Venäjälle
liittyvää epävarmuutta lähitulevaisuudessa on lisännyt Ukrainan kriisi. 

NÄKYMÄT VUODELLE 2014

Rauten liiketoiminnalle on luonteenomaista investointihyödykkeiden kysynnän
herkkyys maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden suhdanteiden vaihteluille. 

Rauten näkymissä koko vuodelle 2014 ei ole tapahtunut muutosta. Tarjouskantaan
ja käynnissä oleviin neuvotteluihin perustuen Rauten vuoden 2014 liikevaihdon
arvioidaan kasvavan ja liiketuloksen paranevan vuodesta 2013. 


OSAVUOSIKATSAUKSEN TAULUKKO-OSUUS

Osavuosikatsauksen numero-osassa esitetyt koko tilikautta 2013 koskevat tiedot
ovat tilintarkastettuja. Esitetyt osavuosikatsausluvut ovat
tilintarkastamattomia. 



--------------------------------------------------------------------------------
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA                      1.1.-31.  1.1.-31.  1.1.-31.1
                                                         3.        3.         2.
(1 000 EUR)                              Liitetie      2014      2013       2013
                                               to                               
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
LIIKEVAIHTO                                 3,4,5    15 020    23 386     83 274
--------------------------------------------------------------------------------
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden                   69       364       -954
 varastojen muutos                                                              
Liiketoiminnan muut tuotot                               25        20        295
Materiaalit ja palvelut                              -7 197   -12 979    -40 711
Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut          13    -7 164    -6 871    -27 417
Poistot                                                -465      -479     -2 174
Liiketoiminnan muut kulut                            -2 209    -2 532    -10 485
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoiminnan kulut yhteensä                       -17 035   -22 862    -80 787
--------------------------------------------------------------------------------
LIIKETULOS                                           -1 920       909      1 828
--------------------------------------------------------------------------------
% liikevaihdosta                                        -13         4          2
Rahoitustuotot                                          205       400        735
Rahoituskulut                                          -213      -224       -974
--------------------------------------------------------------------------------
TULOS ENNEN VEROJA                                   -1 928     1 085      1 589
--------------------------------------------------------------------------------
% liikevaihdosta                                        -13         5          2
Tuloverot                                               345      -246       -394
--------------------------------------------------------------------------------
KAUDEN TULOS                                         -1 583       839      1 196
--------------------------------------------------------------------------------
% liikevaihdosta                                        -11         4          1
Muut laajan tulokset erät:                                                      
Erät, joita ei siirretä                               
 tulosvaikutteisiksi                                                            
Etuuspohjaisten velvoitteiden uudelleen                   -         -         84
 määrittäminen                                                                  
Erät, jotka saatetaan tulevaisuudessa siirtää                                   
tulosvaikutteisiksi                                                             
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot                3        -6        -83
--------------------------------------------------------------------------------
Kauden laajan tuloksen erät verojen jälkeen               3        -6          1
 yhteensä                                                                       
--------------------------------------------------------------------------------
KAUDEN LAAJA TULOS                                   -1 580       833      1 196
--------------------------------------------------------------------------------
Kauden tuloksen jakautuminen                                                    
Emoyhtiön omistajille                                -1 583       839      1 196
Kauden laajan tuloksen jakautuminen                                             
Emoyhtiön omistajille                                -1 580       833      1 196
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta                                     
laskettu osakekohtainen tulos, euroa                                            
Laimentamaton osakekohtainen tulos                    -0,40      0,21       0,30
Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen        -0,40      0,21       0,30
 tulos                                                                          
Osakkeet, 1 000 kpl                                                             
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä                  4 006     4 005      4 005
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä                  4 008     4 017      4 013
 laimennettuna                                                                  
-------------------------------------------------------------------------
KONSERNITASE                                        31.3.   31.3.  31.12.
(1 000 EUR)                            Liitetieto    2014    2013    2013
-------------------------------------------------------------------------
VARAT                                                                    
Pitkäaikaiset varat                                                      
Aineettomat hyödykkeet                          8   3 533   3 580   3 574
Aineelliset hyödykkeet                          8   8 390   7 864   8 396
Muut rahoitusvarat                                    500     789     500
Laskennalliset verosaamiset                           143       -      96
-------------------------------------------------------------------------
Pitkäaikaiset varat yhteensä                       12 566  12 233  12 565
Lyhytaikaiset varat                                                      
Vaihto-omaisuus                                     4 869   6 430   5 047
Myyntisaamiset ja muut saamiset                 5  14 091  24 002  18 329
Tuloverosaaminen                                      483      31     183
Rahat ja pankkisaamiset                            13 631  17 386  12 658
-------------------------------------------------------------------------
Lyhytaikaiset varat yhteensä                       33 074  47 850  36 218
-------------------------------------------------------------------------
VARAT YHTEENSÄ                                     45 640  60 083  48 783
-------------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA JA VELAT                                                      
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma                                 
Osakepääoma                                         8 014   8 010   8 010
Käyvän arvon rahasto ja muut rahastot               5 913   6 863   7 061
Muuntoerot                                             22     236      20
Kertyneet voittovarat                               7 721   9 065   7 327
Kauden tulos                                       -1 583     839   1 196
-------------------------------------------------------------------------
Emoyhtiön omistajien osuus omasta pääomasta        20 088  25 013  23 613
-------------------------------------------------------------------------
Oma pääoma yhteensä                                20 088  25 013  23 613
-------------------------------------------------------------------------
Pitkäaikaiset velat                                                      
Pitkäaikaiset varaukset                               366     155     460
Laskennallinen verovelka                               88     242     423
Pitkäaikaiset korolliset velat                  9   2 500   5 972   2 500
Eläkevelvoitteet                                        2      89       4
-------------------------------------------------------------------------
Pitkäaikaiset velat yhteensä                        2 956   6 457   3 387
Lyhytaikaiset velat                                                      
Lyhytaikaiset varaukset                               657   1 121     775
Lyhytaikaiset korolliset velat                  9   3 455   5 498   3 481
Lyhytaikaiset saadut ennakkomaksut              5   6 328   9 814   7 099
Tuloverovelka                                           6     109       3
Ostovelat ja muut velat                            12 149  12 071  10 425
-------------------------------------------------------------------------
Lyhytaikaiset velat yhteensä                       22 595  28 613  21 783
-------------------------------------------------------------------------
Velat yhteensä                                     25 552  35 070  25 170
-------------------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ                       45 640  60 083  48 783
-------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA                1.1.-31.3.   1.1.-31.3.   1.1.-31.12.
(1 000 EUR)                                      2014         2013          2013
--------------------------------------------------------------------------------
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA                                                        
Asiakkailta saadut maksut                      14 976       18 518        76 836
Liiketoiminnan muut tuotot                         25           20           295
Maksut tavaroiden/palvelujen                  -13 564      -20 300       -73 187
 toimittajille sekä henkilöstölle
--------------------------------------------------------------------------------
Rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja          1 437       -1 762         3 944
Maksetut korot liiketoiminnasta                   -17           -5          -364
Saadut osingot liiketoiminnasta                    75          126           180
Saadut korot liiketoiminnasta                       1           90           122
Muut rahoituserät liiketoiminnasta                108          124           153
Maksetut verot liiketoiminnasta                  -302           -1          -329
--------------------------------------------------------------------------------
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA (A)                    1 301       -1 428         3 704
--------------------------------------------------------------------------------
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA                                                         
Investoinnit aineellisiin ja                     -324         -672        -3 226
 aineettomiin hyödykkeisiin                                                     
Aineellisten ja aineettomien                       26           12            53
 hyödykkeiden luovutustulot                                                     
Investoinnit muihin sijoituksiin                    -            -            -3
--------------------------------------------------------------------------------
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA (B)                      -299         -661        -3 176
--------------------------------------------------------------------------------
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA                                                           
Maksullinen osakeanti                              14            -             -
Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut              -         -100        -2 100
Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut              -            -        -3 250
Maksetut osingot                                    -            -        -2 002
--------------------------------------------------------------------------------
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA (C)                          14         -100        -7 352
--------------------------------------------------------------------------------
RAHAVAROJEN MUUTOS (A+B+C)                      1 016       -2 188        -6 825
lisäys (+)/vähennys (-)                                                         
RAHAVARAT KAUDEN ALUSSA*                       12 658       19 548        19 548
RAHAVAROJEN MUUTOS                              1 016       -2 188        -6 825
VALUUTTAKURSSIEN MUUTOSTEN VAIKUTUS               -43           27           -66
--------------------------------------------------------------------------------
RAHAVARAT KAUDEN LOPUSSA*                      13 631       17 386        12 658
--------------------------------------------------------------------------------
RAHAVAROIHIN SISÄLTYVÄT ERÄT                                                    
TASEESSA KAUDEN LOPUSSA*                                                        
Rahavarat                                      13 631       17 386        12 658
--------------------------------------------------------------------------------
YHTEENSÄ                                       13 631       17 386        12 658
--------------------------------------------------------------------------------
*Rahavaroihin luetaan rahat ja pankkisaamiset, jotka erääntyvät alle kolmen     
 kuukauden sisällä.                                                             
--------------------------------------------------------------------------------
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA                                     
                                     Osake-    SVOP     Muut  Muunto   Kertyneet
                                                                   -            
(1 000 EUR)                          pääoma  rahast  rahasto    erot  voittovara
                                                  o        t                   t
--------------------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA 1.1.2014                   8 010   6 498      563      19       8 523
--------------------------------------------------------------------------------
Kauden laaja tulos                                                              
Katsauskauden tulos                       -       -        -       -      -1 583
Muut laajan tuloksen erät:                                                      
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät           -       -        -       3           -
 muuntoerot                                                                     
--------------------------------------------------------------------------------
Kauden laaja tulos yhteensä               0       0        0       3      -1 583
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoimet omistajien kanssa                                                   
Toteutetut osakeoptiot                    4       9                             
Omana pääomana suoritettavat                                                    
osakeperusteiset liiketoimet              -       -       45       -           -
Osingonjako ja pääomanpalautukset         -  -1 202        -       -        -801
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoimet omistajien kanssa             4  -1 193       45       0        -801
 yhteensä                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA 31.3.2014                  8 014   5 305      608      22       6 139
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (JATKUU)                            
                                     Emoyhtiön                                  
                                      osakkaille                                
(1 000 EUR)                          kuuluva osuus                    YHTEENSÄ  
--------------------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA 1.1.2014                  23 613                               23 613
--------------------------------------------------------------------------------
Kauden laaja tulos                                                              
Katsauskauden tulos                  -1 583                               -1 583
Muut laajan tuloksen erät:                                                      
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät           3                                    3
 muuntoerot                                                                     
--------------------------------------------------------------------------------
Kauden laaja tulos yhteensä          -1 580                               -1 580
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoimet omistajien kanssa                                                   
Toteutetut osakeoptiot                   14                                   14
Omana pääomana suoritettavat                                                    
osakeperusteiset liiketoimet             45                                   45
Osingonjako ja pääomanpalautukset    -2 003                               -2 003
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoimet omistajien kanssa        -1 945                               -1 945
 yhteensä                                                                       
--------------------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA 31.3.2014                 20 088                               20 088
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA                                     
                                      Osake    SVOP     Muut  Muunto   Kertyneet
                                                                   -            
(1 000 EUR)                          pääoma  rahast  rahasto    erot  voittovara
                                                  o        t          t         
--------------------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA 1.1.2013                   8 010   6 498      364     103       9 166
--------------------------------------------------------------------------------
Kauden laaja tulos                                                              
Katsauskauden tulos                       -       -        -       -         839
Muut laajan tuloksen erät:                                                      
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät           -       -        -      -6           -
 muuntoerot                                                                     
--------------------------------------------------------------------------------
Kauden laaja tulos yhteensä               0       0        0      -6         839
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoimet omistajien kanssa                                                   Toteutetut osakeoptiot                    -       -        -       -           -
Omana pääomana suoritettavat                                                    
osakeperusteiset liiketoimet              -       -       39       -           -
Osingonjako ja pääomanpalautukset         -       -        -       -           -
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoimet omistajien kanssa             0       0       39       0           0
 yhteensä                                                                       
--------------------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA 31.3.2013                  8 010   6 498      403      97      10 005
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (JATKUU)                            
                                     Emoyhtiön                                  
                                      osakkaille                                
(1 000 EUR)                          kuuluva osuus                    YHTEENSÄ  
--------------------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA 1.1.2013                  24 141                               24 141
--------------------------------------------------------------------------------
Kauden laaja tulos                                                              
Katsauskauden tulos                     839                                  839
Muut laajan tuloksen erät:                                                      
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät          -6                                   -6
 muuntoerot                                                                     
--------------------------------------------------------------------------------
Kauden laaja tulos yhteensä             833                                  833
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoimet omistajien kanssa                                                   
Toteutetut osakeoptiot                    -                                    -
Omana pääomana suoritettavat                                                    
osakeperusteiset liiketoimet             39                                   39
Osingonjako ja pääomanpalautukset         -                                    -
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoimet omistajien kanssa            39                                   39
 yhteensä                                                                       
--------------------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA 31.3.2013                 25 013                               25 013
--------------------------------------------------------------------------------
LIITETIEDOT                                                                     

1. Perustiedot

Raute-konserni on maailmanlaajuisesti toimiva teknologiayritys. Asiakkaat ovat
puutuoteteollisuudessa toimivia yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat
viilu, vaneri ja LVL. Rauten teknologiatarjonta kattaa koko tuotantoprosessin
koneet ja laitteet. Rauten kokonaispalvelukonsepti lähtee tuotteen elinkaaren
hallinnasta ja Rauten ratkaisuihin kuuluvat kattavan laitetarjonnan lisäksi
teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja
konekannan modernisointeihin. Rauten päätoimipaikka sijaitsee Nastolassa. Muut
omat tuotantoyksiköt ovat Vancouverin alueella Kanadassa, Shanghain alueella
Kiinassa sekä Kajaanissa. Myyntiverkosto on maailmanlaajuinen. 

Raute-konsernin emoyhtiö on suomalainen, Suomen lakien mukaan perustettu
julkinen osakeyhtiö Raute Oyj (Y-tunnus FI01490726), jonka A-sarjan osakkeet
noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä, ryhmässä Teollisuustuotteet ja
-palvelut. Raute Oyj:n kotipaikka on Lahti. Rekisteröity käyntiosoite on
Rautetie 2, 15550 Nastola ja postiosoite on PL 69, 15551 Nastola. 

Konsernitilinpäätöksen tiedot ovat saatavissa internet-osoitteesta
www.raute.com ja konsernin emoyhtiön päätoimipaikasta, Rautetie 2, 15550
Nastola. 

Raute Oyj:n hallitus on kokouksessaan 29.4.2014 käsitellyt osavuosikatsauksen
ajalta 1.1.-31.3.2014 ja hyväksynyt sen julkistettavaksi tämän tiedotteen
mukaisena. 

2. Laatimisperiaatteet

Raute Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2014 on laadittu standardin IAS 34
Osavuosikatsaukset mukaisesti. Osavuosikatsaus ei sisällä tilinpäätöksessä
esitettäviä liite- tai muita tietoja täydellisinä, joten osavuosikatsausta 
tulee lukea yhdessä vuodelta 2013 julkaistun tilinpäätöksen kanssa. 

Raute Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2014 on laadittu Euroopan unionissa
sovellettavaksi hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien
(International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti, ja sitä
laadittaessa on noudatettu 31.3.2014 voimassaolevia IAS- ja IFRS-standardeja
sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja.  Osavuosikatsauksen liitetiedot ovat myös
suomalaisen kirjanpito- ja yhteisölainsäädännön mukaiset. Esitetyt
osavuosikatsausluvut ovat tilintarkastamattomia. 

Osavuosikatsaus on laadittu noudattaen samoja konsernin vuositilinpäätöksessä
2013 esitettyjä laadintaperiaatteita lukuun ottamatta tiettyjä uusia ja
uudistettuja standardeja, tulkintoja ja muutoksia olemassa oleviin
standardeihin, joita konserni on soveltanut 1.1.2014 alkaen. Uusien ja
uudistettujen standardien vaikutukset on esitetty vuositilinpäätöksessä 2013.
Niiden käyttöönotolla ei ole ollut vaikutusta katsauskauden lukuihin eikä
osavuosikatsauksen esittämistapaan. 

Tiedotteen luvut on esitetty tuhansina euroina, jos ei toisin ole todettu.
Pyöristyksistä johtuen taulukoissa esitettyjen yksittäisten lukujen
yhteenlaskettu summa saattaa poiketa taulukossa esitetystä summaluvusta.
Suluissa esitetyillä luvuilla on viitattu vastaaviin lukuihin vertailukaudelta. 

IFRS-standardien mukaisen tilinpäätöksen laatiminen edellyttää konsernin
johdolta tiettyjen arvioiden käyttöä ja harkintaa tilinpäätöksen
laatimisperiaatteiden soveltamisessa. Koska arviot ja olettamukset perustuvat
katsaushetken parhaaseen näkemykseen, liittyy niihin riskejä ja
epävarmuustekijöitä. Toteumat voivat tämän vuoksi poiketa  näistä arvioista. 

3. Segmenttiraportointi

Toimintasegmentti

Raute-konsernin toiminnot kuuluvat kokonaisuudessaan
puutuoteteknologiasegmenttiin. 

Rauten liiketoimintamallin, toiminnan luonteen ja hallintorakenteen perusteella
puutuoteteknologiasegmenttinä raportoitava toimintasegmentti muodostuu koko
konsernista ja segmentin tiedot ovat yhtenevät koko konsernin tietojen kanssa.
Segmenttiraportoinnissa noudatetaan konsernitilinpäätöksen
laatimisperiaatteita. 



                                  31.3.        31.3.       31.12.     
Puutuoteteknologia                 2014         2013         2013     
------------------------------------------------------------------    
Liikevaihto                      15 020       23 386       83 274     
Liiketulos                       -1 920          909        1 828     
Varat                            45 640       60 083       48 783     
Velat                            25 552       35 070       25 170     
Investoinnit                        478          813        3 188     
Puutuoteteknologiasegmentin       31.3.        31.3.       31.12.     
varat maantieteellisesti           2014    %    2013    %    2013    %
----------------------------------------------------------------------
Suomi                            39 950   88  52 101   87  40 492   83
Kiina                             2 371    5   3 761    6   2 926    6
Pohjois-Amerikka                  2 214    5   2 681    4   3 914    8
Venäjä                              827    2   1 204    2   1 114    2
Etelä-Amerikka                      160    0     217    0     198    0
Muut                                118    0     119    0     140    0
----------------------------------------------------------------------
YHTEENSÄ                         45 640  100  60 083  100  48 783  100
Puutuoteteknologiasegmentin       31.3.        31.3.       31.12.     
investoinnit maantieteellisesti    2014    %    2013    %    2013    %
----------------------------------------------------------------------
Suomi                               451   94     641   79   2 324   73
Kiina                                18    4     172   21     837   26
Pohjois-Amerikka                      5    1       -    -      15    0
Venäjä                                -    -       -    -       3    0
Etelä-Amerikka                        1    0       -    -       1    0
Muut                                  3    1       -    -       8    0
----------------------------------------------------------------------
YHTEENSÄ                            478  100     813  100   3 188  100

4. Liikevaihto

Liikevaihdon pääosa muodostuu puutuoteteknologian projektitoimituksista ja
teknologiapalveluihin kuuluvista modernisoinneista, jotka on käsitelty
pitkäaikaishankkeina. Muu liikevaihto koostuu puutuoteteollisuudelle
toimitettavista teknologiapalveluista, kuten 
varaosa- ja kunnossapitopalveluista sekä asiakkaiden liiketoiminnan
kehittämiseen liittyvistä palveluista. 

Projektitoimitukset ja teknologiapalveluihin kuuluvat modernisoinnit sisältävät
sekä tuote- että palvelumyyntiä, joten konsernin liikevaihdon jakautumista
puhtaaseen tuote- ja palvelumyyntiin ei voida esittää luotettavasti. 

Isot toimitusprojektit voivat tilapäisesti nostaa eri asiakkaiden osuuden
konsernin liikevaihdosta yli 10 prosentin. Katsauskauden lopussa konsernilla
oli kaksi asiakasta (3), joiden asiakaskohtainen osuus konsernin liikevaihdosta
tilapäisesti ylitti 10 prosenttia. 
Näiden yhteenlaskettu osuus oli 22 prosenttia.



Liikevaihdon jakauma           1.1.-31.3.       1.1.-31.3.       1.1.-31.12     
                                                                          .     
markkina-alueittain                  2014    %        2013    %        2013    %
--------------------------------------------------------------------------------
EMEA (Eurooppa ja Afrikka)          6 310   43       9 143   39      33 697   40
LAM (Etelä-Amerikka)                2 841   19       7 598   32      18 020   22
CIS (Venäjä)                        2 755   18       3 589   15      16 291   19
NAM (Pohjois-Amerikka)              2 469   16       2 159    9      11 432   14
APAC (Aasian-Tyynenmeren              645    4         896    4       3 834    5
 alue)                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
YHTEENSÄ                           15 020  100      23 386  100      83 274  100
Suomen osuus konsernin liikevaihdosta oli 9                                     
 prosenttia (2 %).                                                              



5. Pitkäaikaishankkeet                                31.3.       31.3.   31.12.
                                                       2014        2013     2013
--------------------------------------------------------------------------------
Liikevaihto                                                                     
Valmistusasteen mukainen liikevaihto                 10 186      19 853   66 214
Muu liikevaihto                                       4 834       3 533   17 060
--------------------------------------------------------------------------------
YHTEENSÄ                                             15 020      23 386   83 274
Valmistusasteen mukaan tuloutettujen mutta                                      
 luovuttamatta                                                                  
olevien pitkäaikaishankkeiden osalta tuotoksi        89 996      95 042   86 534
 kirjattu määrä                                                                 
Pitkäaikaishankkeiden tuotoksi kirjaamatta           28 228      35 762   27 770
 oleva määrä (tilauskanta)                                                      
Projektit, joiden valmistusasteen mukainen arvo                                 
 ylittää                                                                        
laskutetut ennakkomaksut                                                        
- toteutuneet menot ja kirjatut voitot               54 616      60 354   65 872
 tappioilla vähennettynä                                                        
- saadut ennakkomaksut                               47 395      44 413   53 619
--------------------------------------------------------------------------------
Hankesaamiset                                         7 221      15 941   12 253
Projektit, joiden laskutetut ennakot ylittävät                                  
valmistusasteen mukaisen arvon                                                  
- toteutuneet menot ja kirjatut voitot               35 381      34 688   20 467
 tappioilla vähennettynä                                                        
- saadut ennakkomaksut                               40 644      43 963   26 953
--------------------------------------------------------------------------------
Hankevelka                                            5 263       9 275    6 486
Erittely yhdistellyistä vastaavien ja                                           
 vastattavien eristä                                                            
Maksetut ennakkomaksut                                   70         299      101
Taseen vaihto-omaisuuteen sisältyvät                     70         299      101
 ennakkomaksut                                                                  
Taseen ennakkomaksut                                  6 328       9 814    7 099
6. Henkilöstön määrä, henkilöä                        31.3.       31.3.   31.12.
                                                       2014        2013     2013
--------------------------------------------------------------------------------
Tehollinen keskimäärin                                  495         494      515
Kirjoilla keskimäärin                                   520         505      522
Kirjoilla kauden lopussa                                516         509      534
- josta ulkomailla työskentelevien osuus                141         135      148
7. Tutkimus- ja kehittämismenot                       31.3.       31.3.   31.12.
                                                       2014        2013     2013
--------------------------------------------------------------------------------
Kauden tutkimus- ja kehittämismenot                     387         696    2 523
Aikaisemmin aktivoitujen kehittämismenojen               21          56      405
 poistot                                                                        
Kehittämismenoja aktivoitu taseeseen                    -62        -192     -615
Kaudella kuluksi kirjatut tutkimus- ja                  346         559    2 313
 kehittämismenot                                       
8. Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden          31.3.       31.3.   31.12.
muutokset                                              2014        2013     2013
--------------------------------------------------------------------------------
Aineettomat hyödykkeet                                                          
Hankintameno kauden alussa                           13 372      14 019   14 019
Muuntoerot                                              -18           9      -10
Lisäykset                                                84         360    1 552
Siirrot erien välillä                                  -116         157   -2 188
--------------------------------------------------------------------------------
Hankintameno kauden lopussa                          13 322      14 546   13 372
Kertyneet poistot kauden alussa                      -9 799     -10 815  -10 815
Muuntoerot                                               10          -5        7
Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot              116           -    1 791
Kauden poisto                                          -116        -146     -782
--------------------------------------------------------------------------------
Kertyneet poistot kauden lopussa                     -9 789     -10 966   -9 799
Aineettomien hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden       3 574       3 204    3 204
 alussa                                                                         
Aineettomien hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden       3 533       3 580    3 574
 lopussa                                                                        
Aineelliset hyödykkeet                                               
Hankintameno kauden alussa                           42 670      41 673   41 673
Muuntoerot                                             -319          89     -947
Lisäykset                                               394         453    1 634
Vähennykset                                              -4          -2      -44
Siirrot erien välillä                                    -8        -214      354
--------------------------------------------------------------------------------
Hankintameno kauden lopussa                          42 733      41 999   42 670
Kertyneet poistot kauden alussa                     -34 274     -33 782  -33 782
Muuntoerot                                              271         -77      857
Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot                8          56       44
Kauden poisto                                          -349        -333   -1 392
--------------------------------------------------------------------------------
Kertyneet poistot kauden lopussa                    -34 343     -34 135  -34 274
Aineellisten hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden       8 396       7 892    7 892
 alussa                                                                         
Aineellisten hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden       8 390       7 864    8 396
 lopussa                                                                        
9. Korolliset velat                                   31.3.       31.3.   31.12.
                                                       2014        2013     2013
--------------------------------------------------------------------------------
Pitkäaikaiset jaksotettuun hankintamenoon             2 500       5 972    2 500
 arvostetut rahoitusvelat                                                       
Lyhytaikaiset korolliset velat                        3 455       5 498    3 481
--------------------------------------------------------------------------------
YHTEENSÄ                                              5 955      11 470    5 981
Korollisten rahoitusvelkojen                                                    
 maturiteettijakauma 31.3.2014                                                  
Rahoitusvelka                                    Lyhytaikai  Pitkäaikai  Yhteens
                                                        nen         nen        ä
Rahalaitoslainat                                      3 455       2 500    5 955
--------------------------------------------------------------------------------
Yhteensä                                              3 455       2 500    5 955
10. Vastuut ja vastuusitoumukset                      31.3.       31.3.   31.12.
                                                       2014        2013     2013
--------------------------------------------------------------------------------
Omasta puolesta annetut vakuudet                                                
Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset                 3 638           -    3 946
Rahalaitoslainat                                      5 721       9 222    5 741
Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset                 5 750       6 700    5 750
Eläkelainat                                               -       2 000        -
Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset                     -         600        -
Luottovakuusjärjestelyt                                   -       1 400        -
Konserniyhtiöiden puolesta annetut vakuudet                                     
Rahalaitoslainat                                        234         248      240
Muut vastuut                                            378           -       64
Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset                   611         248      304
Kaupalliset pankkitakaukset omasta ja                 1 739      33 492    1 484
 konserniyhtiöiden puolesta                                                     
Muut omat vastuut                                                               
Alle yhden vuoden sisällä erääntyvät                    742         783      845
 vuokravastuut                                                                  
1-5 vuoden sisällä erääntyvät vuokravastuut           2 131       2 516    2 398
Myöhemmin erääntyvät vuokravastuut                      129         356      185
--------------------------------------------------------------------------------
Yhteensä                                              3 002       3 655    3 428

11. Lähipiiritapahtumat

Johdolle ei ole annettu lainoja. Emoyhtiö Raute Oyj:llä oli katsauskauden
lopussa 31.3.2014 lainasaamisia tytäryhtiöltään Raute Service LLC:ltä 355
tuhatta euroa (355 tuhatta euroa), Raute Shanghai Machinery Co., Ltd:ltä 550
tuhatta euroa ja Raute Canada Ltd.:ltä 328 tuhatta euroa (576 tuhatta euroa). 

Johdon ja osakkaiden puolesta ei ole annettu pantteja tai muita
vastuusitoumuksia. 



12. Johdannaiset                      31.3.  31.3.  31.12.
                                       2014   2013    2013
----------------------------------------------------------
Valuuttatermiinien nimellisarvot                          
Taloudellinen suojaus                                     
- Rahoitukseen liittyvät                525  1 162   1 311
- Liikevaihdon suojaukseen liittyvät  2 198    479   2 967
Valuuttatermiinien käyvät arvot                           
Taloudellinen suojaus                                     
- Rahoitukseen liittyvät                -11    -44      -3
- Liikevaihdon suojaukseen liittyvät    -39      9      24
Koron- ja valuutanvaihtosopimukset                        
- Nimellisarvo                        1 982  4 222   1 991
- Käypä arvo                            -69     99     -42

13. Osakeperusteiset maksut ja osakepääoma

Katsauskaudella optioiden vaikutus konsernin tuloslaskelmaan oli 45 tuhatta (39
tuhatta) euroa.Katsauskauden aikana optio-oikeuksilla on merkitty yhteensä 2
tuhatta A-sarjan osaketta. Raute Oyj:n osakepääomaa on korotettu toteutuneiden
optioiden osalta 4 tuhatta euroa. 

14. Osingonjako ja pääoman palautus

Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous päätti 31.3.2014 hallituksen ehdotuksen
mukaisesti jakaa osinkoa 0,20 euroa A- ja K-sarjan osakkeille, eli yhteensä 801
tuhatta euroa. Osinkojen maksupäivä oli 10.4.2014. 

Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous päätti 31.3.2014 hallituksen ehdotuksen
mukaisesti jakaa pääoman palautusta 0,30 euroa A-sarjan ja K-sarjan osakkeille,
eli yhteensä 1 202 tuhatta euroa. Pääoman palautuksen maksupäivä oli 10.4.2014 

15. Käypään arvoon arvostettavat rahoitusvarat ja -velat

Katsauskauden lopussa 31.3.2014 käyvän arvon hierarkiatasolle 3 luokiteltujen
rahoitusvarojen käypä arvo oli 789 tuhatta euroa. Käyvän arvon määrittämisessä
käytetyt arvostusmenetelmät vastaavat vuositilinpäätöksessä 2013 esitettyjä
arvostusperiaatteita. 
Käypien arvojen hierarkiatasojen 1 ja 2 välillä ei ole tehty siirtoja
katsauskauden aikana. 



16. Käytetyt valuuttakurssit                                                    
                                                 1.1.-31.3  1.1.-31.3  1.1.-31.1                                     .          .         2.
Tuloslaskelma, euroa                                  2014       2013       2013
--------------------------------------------------------------------------------
CNY (Kiinan juan)                                   8,3587     8,2193     8,1655
RUB (Venäjän rupla)                                48,0778    40,1507    42,3248
CAD (Kanadan dollari)                               1,5110     1,3317     1,3685
USD (Yhdysvaltain dollari)                          1,3697     1,3204     1,3282
SGD (Singaporen dollari)                            1,7381     1,6345     1,6618
CLP (Chilen peso)                                 756,2665   623,5035   658,1306
                                                     31.3.      31.3.     31.12.
Tase, euroa                                           2014       2013       2013
--------------------------------------------------------------------------------
CNY (Kiinan juan)                                   8,5332     8,0599     8,3248
RUB (Venäjän rupla)                                48,7800    39,7617    45,3246
CAD (Kanadan dollari)                               1,5225     1,3021     1,4671
USD (Yhdysvaltain dollari)                          1,3788     1,2805     1,3791
SGD (Singaporen dollari)                            1,7366     1,5900     1,7414
CLP (Chilen peso)                                 778,4266   612,2572   725,0943
--------------------------------------------------------------------------------
TUNNUSLUVUT                                          31.3.      31.3.     31.12.
                                                      2014       2013       2013
--------------------------------------------------------------------------------
Liikevaihdon muutos, %                               -35,8       54,8      -17,8
Viennin osuus liikevaihdosta, %                       91,5       97,6       94,2
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), %                   -25,6       14,7        7,3
Oman pääoman tuotto (ROE), %                         -29,0       13,7        5,0
Korolliset nettovelat, Me                             -7,7       -5,9       -6,7
Gearing, %                                           -38,2      -23,7      -28,3
Omavaraisuusaste, %                                   51,1       49,8       56,6
Bruttoinvestoinnit, Me                                 0,5        0,8        3,2
% liikevaihdosta                                       3,2        3,5        3,8
Tutkimus- ja kehittämismenot, Me                       0,4        0,7        2,5
% liikevaihdosta                                       2,6        3,0        3,0
Tilauskanta, Me                                         28         37         28
Uudet tilaukset, Me                                     16         10         63
--------------------------------------------------------------------------------
OSAKEKOHTAISET TIEDOT                                31.3.      31.3.     31.12.
                                                      2014       2013       2013
--------------------------------------------------------------------------------
Tulos/osake (EPS), laimentamaton, euroa              -0,40       0,21       0,30
Tulos/osake (EPS), laimennusvaikutuksella            -0,40       0,21       0,30
 oikaistu, euroa                                                                
Oma pääoma/osake, euroa                               5,01       6,25       5,90
Osinko/osake, euroa                                      -          -       0,20
Osinko/tulos, %                                          -          -       66,7
Efektiivinen osinkotuotto, %                             -          -        2,9
Pääoman palautus sijoitetun vapaan oman pääoman          -          -       0,30
 rahastosta, euroa                                                              
Kurssikehitys (A-sarjan osakkeet)                                               
Kauden alin kurssi, euroa                             6,90       8,52       6,88
Kauden ylin kurssi, euroa                             8,22       9,33       9,33
Kauden keskikurssi, euroa                             7,68       9,06       8,49
Kurssi kauden lopussa, euroa                          8,00       9,05       6,95
Osakekannan markkina-arvo                                                       
K-sarjan osakkeet, Me*                                 7,9        9,0        6,9
A-sarjan osakkeet, Me                                 24,1       27,3       20,9
--------------------------------------------------------------------------------
Yhteensä, Me                                          32,1       36,2       27,8
*K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan                                       
 osakkeen kauden lopun kurssilla.                                               
Osakkeiden vaihdon kehitys (A-sarjan osakkeet)                                  
Osakkeiden vaihto, kpl                             197 150    111 296    513 699
Osakkeiden vaihto, Me                                  1,5        1,0        4,4
Osakkeiden kokonaismäärät                                             
K-sarja, kantaosakkeet (20 ääntä/osake)            991 161    991 161    991 161
A-sarjan osakkeet (1 ääni/osake)                 3 015 667  3 013 597  3 013 597
--------------------------------------------------------------------------------
Yhteensä                                         4 006 828  4 004 758  4 004 758
Osakkeiden lukumäärä, painotettu keskiarvo, 1        4 006      4 005      4 005
 000 kpl                                                                        
Osakkeiden lukumäärä, laimennettuna, 1 000 kpl       4 008      4 017      4 013
Osakkeenomistajien lukumäärä                         1 960      1 723      1 915



--------------------------------------------------------------------------------
TULOSKEHITYS           Q 2        Q 3        Q 4      Q 1     Liukuva    Liukuva
VUOSINELJÄNNEKSIT     2013       2013       2013     2014    1.4.2013   1.4.2012
TÄIN                                                                            
(1 000 EUR)                                                         -          -
                                                            31.3.2014  31.3.2013
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
LIIKEVAIHTO         19 766     15 610     24 512   15 020      74 908    109 551
--------------------------------------------------------------------------------
Valmiiden ja                                                                    
 keskeneräisten tuotteiden                                                      
varaston muutos       -610        -37       -672       69      -1 251        400
Liiketoiminnan          15        102        158       25         301      1 396
 muut tuotot                                                                    
Materiaalit ja      -8 906     -7 304    -11 521   -7 197     -34 928    -61 899
 palvelut                                                                       
Työsuhde-etuuksis   -7 190     -5 969     -7 387   -7 164     -27 710    -28 989
ta aiheutuneet                                                                  
 kulut                                                                          
Poistot               -619       -597       -479     -465      -2 160     -1 947
Liiketoiminnan      -2 740     -2 115     -3 098   -2 209     -10 163    -12 025
 muut kulut                                                                     
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoiminnan     -19 456    -15 984    -22 486  -17 035     -74 961   -104 859
 muut kulut                                                                     
 yhteensä                                                                       
--------------------------------------------------------------------------------
LIIKETULOS            -286       -309      1 513   -1 920      -1 002      6 489
--------------------------------------------------------------------------------
% liikevaihdosta        -1         -2          6      -13          -1          6
Rahoitustuotot          72         53        210      205         540        674
Rahoituskulut          -75       -161       -513     -213        -962       -767
--------------------------------------------------------------------------------
TULOS ENNEN           -289       -417      1 210   -1 928      -1 424      6 396
 VEROJA                                                                         
--------------------------------------------------------------------------------
% liikevaihdosta        -1         -3          5      -13          -2          6
Tuloverot               96         51       -294      345         198     -2 076
--------------------------------------------------------------------------------
KAUDEN TULOS          -193       -366        916   -1 583      -1 226      4 319
--------------------------------------------------------------------------------
% liikevaihdosta        -1         -2          4      -11          -2          4
Jakautuminen                                                                    
Emoyhtiön                                                                       
 omistajille                                                                    
 kuuluva                                                                        
osuus tuloksesta      -193       -366        916   -1 583      -1 226      4 319
Osakekohtainen                                                                  
 tulos, euroa                                                                   
Laimentamaton        -0,05      -0,09       0,23    -0,40       -0,31       1,08
 osakekohtainen                                                                 
 tulos                                                                          
Laimennettu          -0,05      -0,09       0,23    -0,40       -0,31       1,08
 osakekohtainen               
 tulos                                                                          
Osakkeet,1 000                                                                  
 kpl                                                                            
Oikaistu             4 005      4 005      4 005    4 005       4 006      4 005
 keskimääräinen                                                                 
 kappalemäärä                                                                   
Oikaistu                                                                        
 keskimääräinen                                                                 
 kappalemäärä                                                                   
laimennettuna        4 013      4 010      4 013    4 008       4 008      4 017
--------------------------------------------------------------------------------
TUNNUSLUKUJA           Q 2        Q 3        Q 4      Q 1     Liukuva    Liukuva
VUOSINELJÄNNEKSIT     2013       2013       2013     2014    1.4.2013   1.4.2012
TÄIN                                                                            
                                                                    -          -
                                                            31.3.2014  31.3.2013
--------------------------------------------------------------------------------
Saadut tilaukset        24          7         22       16          69         65
 kauden aikana,                                                                 
 Me                                                                             
Tilauskanta             40         31         28       28          28         37
 kauden lopussa,                                                                
 Me                                
--------------------------------------------------------------------------------
20 SUURINTA                             Osakkeet    Osuus   Äänimäärä      Osuus
 OSAKKEENOMISTAJAA                                                              
 31.3.2014                                                                      
Osakkeiden         K-sarja   A-sarja,  yhteensä,  osakkei    yhteensä  äänistä %
 lukumäärän          , kpl        kpl        kpl    sta %                       
 mukaan                                                                         
--------------------------------------------------------------------------------
1. Sundholm,             -    624 398    624 398     15,6     624 398        2,7
 Göran                                                                          
2. Mandatum Life         -    181 900    181 900      4,5     181 900        0,8
 Unit-Linked                                                                    
3. Laakkonen             -    119 919    119 919      3,0     119 919        0,5
 Mikko                                                                          
4. Suominen,        48 000     62 429    110 429      2,8   1 022 429        4,5
 Pekka                                                                          
5. Suominen,        48 000     62 316    110 316      2,8   1 022 316        4,5
 Tiina Sini-Maria                                                               
6. Siivonen, Osku   50 640     53 539    104 179      2,6   1 066 339        4,7
 Pekka                                                                          
7. Kirmo, Kaisa     55 680     48 341    104 021      2,6   1 161 941        5,1
 Marketta                                                                       
8. Mustakallio,     57 580     29 270     86 850      2,2   1 180 870        5,2
 Mika Tapani                                                                    
9. Keskiaho,        33 600     51 116     84 716      2,1     723 116        3,2
 Kaija Leena                                                                    
10. Särkijärvi,     60 480     22 009     82 489      2,1   1 231 609        5,4
 Anna Riitta                                                                    
11. Relander,            -     78 000     78 000      1,9      78 000        0,3
 Harald                                                                         
12. Mustakallio,    60 480      2 895     63 375      1,6   1 212 495        5,3
 Kari Pauli                                                                     
13. Mustakallio,    43 240     16 047     59 287      1,5     880 847        3,9
 Marja Helena                                                                   
14. Särkijärvi,     12 000     43 256     55 256      1,4     283 256        1,2
 Timo                                                                           
15.                 12 000     43 256     55 256      1,4     283 256        1,2
 Särkijärvi-Marti                                                               
nez, Anu Riitta                                                                 
16. Mustakallio,    53 240          -     53 240      1,3   1 064 800        4,7
 Ulla Sinikka                                                                   
17. Suominen,       24 960     27 964     52 924      1,3     527 164        2,3
 Jukka Matias                                                                   
18. Mustakallio,    47 420      4 594     52 014      1,3     952 994        4,2
 Kai Henrik                                                                     
19. Keskinäinen          -     51 950     51 950      1,3      51 950        0,2
 työeläkevakuutus                                                               
yhtiö Varma                                              
20.                      -     49 573     49 573      1,2      49 573        0,2
 Sjoitusrahasto                                                                 
 Nordea Suomi                                                                   
 Small Cap                                                                      
--------------------------------------------------------------------------------
Yhteensä           607 320  1 572 772  2 180 092     54,4  13 719 172       60,1
--------------------------------------------------------------------------------
                                        Osakkeet    Osuus   Äänimäärä      Osuus
Äänimäärän mukaan  K-sarja   A-sarja,  yhteensä,  osakkei    yhteensä  äänistä %
                     , kpl        kpl        kpl    sta %                       
--------------------------------------------------------------------------------
1. Särkijärvi,      60 480     22 009     82 489      2,1   1 231 609        5,4
 Anna Riitta                                                                    
2. Mustakallio,     60 480      2 895     63 375      1,6   1 212 495        5,3
 Kari Pauli                                                                     
3. Mustakallio,     57 580     29 270     86 850      2,2   1 180 870        5,2
 Mika Tapani                                                                    
4. Kirmo, Kaisa     55 680     48 341    104 021      2,6   1 161 941        5,1
 Marketta                                                                       
5. Siivonen, Osku   50 640     53 539    104 179      2,6   1 066 339        4,7
 Pekka                                                                          
6. Mustakallio,     53 240          -     53 240      1,3   1 064 800        4,7
 Ulla Sinikka                                                                   
7. Suominen,        48 000     62 429    110 429      2,8   1 022 429        4,5
 Pekka                                                                          
8. Suominen,        48 000     62 316    110 316      2,8   1 022 316        4,5
 Tiina Sini-Maria                                                               
9. Suominen,        48 000          -     48 000      1,2     960 000        4,2
 Jussi                                                                          
10. Mustakallio,    47 420      4 594     52 014      1,3     952 994        4,2
 Kai Henrik                                                                     
11. Mustakallio,    43 240     16 047     59 287      1,5     880 847        3,9
 Marja Helena                                                                   
12. Mustakallio,    42 240          -     42 240      1,1     844 800        3,7
 Risto Knut                                                                     
 kuolinpesä                                                                     
13. Keskiaho,       33 600     51 116     84 716      2,1     723 116        3,2
 Kaija Leena                                                                    
14. Sundholm,            -    624 398    624 398     15,6     624 398        2,7
 Göran                                                                          
15. Keskiaho,       29 680          -     29 680      0,7     593 600        2,6
 Vesa Heikki                                                                    
16. Keskiaho,       27 880      7 491     35 371      0,9     565 091        2,5
 Juha-Pekka                                                                     
17. Kirmo, Lasse    27 645      9 621     37 266      0,9     562 521        2,5
18. Suominen,       24 960     27 964     52 924      1,3     527 164        2,3
 Jukka Matias                                                                   
19. Keskiaho,       24 780     21 500     46 280      1,2     517 100        2,3
 Marjaana                                                                       
20. Kultanen,       22 405      8 031     30 436      0,8     456 131        2,0
 Leea Annikka                                                                   
--------------------------------------------------------------------------------
Yhteensä           805 950  1 051 561  1 857 511     46,4  17 170 561       75,2



--------------------------------------------------------------------------------
JOHDON JA JULKISEN SISÄPIIRIN OMISTUS SEKÄ                                      
 HALLINTAREKISTERÖIDYT OSAKKEET                                                 
                   K-sarja  A-sarja    Osakkeet       Osuus  Äänimäärä     Osuus
                     , kpl    , kpl   yhteensä,  osakkeista   yhteensä   äänistä
                                            kpl           %                    %
--------------------------------------------------------------------------------
Johdon omistus                                                                  
 31.3.2014                                                                      
Yhtiön hallitus,   122 880  113 099     235 979         5,9  2 570 699      11,3
 konsernin                                                                      
 toimitusjohtaja                                                                
 ja johtoryhmä                                                                  
--------------------------------------------------------------------------------
Julkisen           122 880  113 099     235 979         5,9  2 570 699      11,3
 sisäpiirin                                                                     
 omistus                                                                        
 31.3.2014                                                                      
--------------------------------------------------------------------------------
Omistukset sisältävät omat, alaikäisten lasten                                   ja määräysvaltayhteisöjen omistukset.                                          
--------------------------------------------------------------------------------
Hallintarekisterö        -  125 609     125 609         3,1    125 609       0,5
idyt osakkeet                                                                   
 31.3.2014                                                                      
--------------------------------------------------------------------------------


RAUTE OYJ
Hallitus


TIEDOTUSTILAISUUS 29.4.2014 KLO 14.00:
Tiedotustilaisuus analyytikoille, sijoittajille ja tiedotusvälineille
järjestetään 29.4.2014 klo 14.00 Hotelli Scandic Simonkentän Roba -kabinetissa,
os. Simonkatu 9, Helsinki. Tilaisuudessa osavuosikatsauksen esittelevät
toimitusjohtaja Tapani Kiiski ja talousjohtaja Arja Hakala. 

SEURAAVA OSAVUOSIKATSAUS:
Raute Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014 julkaistaan tiistaina 29.7.2014.

LISÄTIETOJA:
Toimitusjohtaja Tapani Kiiski, Raute Oyj, 03 829 3560, matkapuhelin 0400 814 148
Talousjohtaja Arja Hakala, Raute Oyj, 03 829 3293, matkapuhelin 0400 710 387

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.raute.com

RAUTE LYHYESTI:
Raute on maailmanlaajuisesti toimiva teknologia- ja palveluyritys. Rauten
asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia yrityksiä, joiden valmistamia
puutuotteita ovat viilu, vaneri ja LVL (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki).
Teknologiatarjonta kattaa koko tuotantoprosessin koneet ja laitteet.
Tehdaslaajuisten kokonaisuuksien toimittajana Raute on maailmanlaajuinen
markkinajohtaja niin vaneri- kuin LVL-teollisuudessa. Kokonaispalvelukonseptiin
kuuluvat lisäksi teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen
kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin. Rauten päätoimipiste sijaitsee
Nastolassa. Muut omat tuotantoyksiköt ovat Vancouverin alueella Kanadassa,
Shanghain alueella Kiinassa ja Kajaanissa. Rauten liikevaihto vuonna 2013 oli
83,3 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä vuoden 2013 lopussa oli 534. 

Lisätietoja yhtiöstä: www.raute.com.