|
|||
2013-04-08 09:55:04 CEST 2013-04-08 09:55:48 CEST REGULATED INFORMATION Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj - PörssitiedoteTalvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaassa on havaittu vuotoPörssitiedote Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj 8.4.2013 Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaassa on havaittu vuoto - patojen varotilavuus ja vesien käsittelykapasiteetti riittävät vuodon käsittelemiseksi Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n (jäljempänä "Talvivaara" ja "Yhtiö") Sotkamon kaivoksen kipsisakka-altaassa on havaittu vuoto sunnuntai-iltana 7.4.2013. Vuoto on marraskuussa 2012 vuotaneen allaslohkon viereisessä lohkossa ja liittyy mahdollisesti edelliseen vuotoon. Yhtiö arvioi, että vuodon määrä tähän mennessä on ollut noin 250 000 m3, ja että vuotavassa allaslohkossa on vielä noin 370 000 m3 vettä. Talvivaaran eteläisessä vesienkäsittely-yksikössä on tällä hetkellä noin 1 000 000 m2 varotilavuutta ja myös vesien käsittelykapasiteetti patoihin valuvien vesien käsittelemiseksi on riittävä. Vuotovesiä ei näin ollen ennakoida päätyvän käsittelemättöminä kaivosalueen ulkopuolelle. Koska vuoto kuitenkin täyttää varotilavuutta juuri ennen kevättulvia, Yhtiö on lisännyt puhdistettujen vesien juoksutusta etelään noin 800 m3:iin tunnissa ja juoksutusta arvioidaan edelleen lisättävän noin 1 500 m3:iin tunnissa myöhemmin tällä viikolla. Koska nyt vuotavan allaslohkon riskitaso on tiedetty kohonneeksi, Yhtiö on alkuvuoden aikana pyrkinyt maksimoimaan varotilavuuden patoaltaissa patorakenteita parantamalla, vesien neutralointikapasiteettia kasvattamalla ja käsiteltyjä vesiä juoksuttamalla. Altaassa ollut vesi olisi normaalitilanteessa käsitelty metallien talteenottolaitoksen kautta, mutta neutraloidaan nyt eteläisen käsittely-yksikön kautta. Talvivaaran metallien talteenottolaitoksen pumppausjärjestelyjä muutetaan parhaillaan niin, että tehtaan vedenpuhdistuskapasiteetti voidaan maksimoida ja puhdistettuja vesiä johtaa mahdollisimman paljon myös pohjoiseen purkusuuntaan. Lisätietoja Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj puh +358 20 7129 800 Pekka Perä, toimitusjohtaja Saila Miettinen-Lähde, varatoimitusjohtaja, talous- ja rahoitusjohtaja Talvivaara Talvivaaran Kaivososakeyhtiö on kansainvälisesti merkittävä perusmetallien tuottaja, joka keskittyy ensisijaisesti nikkelin ja sinkin tuotantoon biokasaliuotuksena tunnetun tekniikan avulla. Biokasaliuotuksella metalleja voidaan rikastaa matalapitoisestakin malmista taloudellisesti kannattavasti. Talvivaaran esiintymät Sotkamossa muodostavat yhden Euroopan suurimmista tiedossa olevista sulfidisen nikkelin esiintymistä. Esiintymien arvioidaan riittävän useiden kymmenien vuosien tuotantoon. Yhtiö on tehnyt 10 vuoden myynti- ja ostosopimuksen koko nikkeli- ja kobolttituotannostaan Norilsk Nickelin kanssa sekä pitkäaikaisen sinkin tuotevirtasopimuksen Nyrstarin kanssa. Talvivaaran osakkeet noteerataan Lontoon pörssin päälistalla ja NASDAQ OMX Helsingissä. Lisätietoja www.talvivaara.com. [HUG#1690995] |
|||
|