|
|||
2014-02-26 08:00:00 CET 2014-02-26 08:00:02 CET REGULATED INFORMATION Soprano Oyj - PörssitiedoteManagement Institute of Finland MIF Oy –konsernin tulos ja taseSoprano Oyj pörssitiedote 26.2.2014 klo 9.00 Management Institute of Finland MIF Oy -konsernin tulos ja tase Soprano allekirjoitti 30.1.2014 sopimuksen Management Institute of Finland MIF Oy -valmennuskonsernin koko osakekannan hankkimisesta Johtamistaidon Osuuskunta JTO:lta, Taloudellinen tiedotustoimisto TAT:lta ja Kansainvälisen kaupan koulutussäätiö FINTRAlta. Soprano tiedotti myös julkistavansa MIF-konsernin tuloksen ja taseen erikseen niiden valmistuttua. MIF Oy:n toimitusjohtaja Timo Helosuo: ”Raskaiden tappioiden jälkeen MIF-konsernin saneeraus saatiin päätökseen ensimmäisellä vuosipuoliskolla 2013. Viime elokuusta lähtien MIF on ollut voitollinen joka kuukausi, eikä yhtiöllä ole ulkopuolista velkaa. Hyvä tuloskehitys on jatkunut myös 2014. Nyt organisaatioiden työhyvinvointiin liittyvien palveluiden kysyntä on lisääntymässä. Yhteistyömme Alkon kanssa tuotti asiakkaallemme jo näyttävän voiton Suomen Paras Työpaikka-kilpailussa. Viime vuonna maailmankuulu Ashridge Business School liittyi mukaan yhteistyökumppaniksemme MIF eMBA Creative Leadership -ohjelmaan. Ohjelma onkin herättänyt ylimmän yritysjohdon kiinnostuksen. Digitaalinen MIF Academy puolestaan keräsi jo ensimmäisten neljän toimintakuukauden aikana yli 2.500 käyttäjää. Odotamme innolla yhteistyötä Soprano-konsernin ammattilaisten kanssa. Toimialajärjestelyn synergiaedut ovat ilmeiset." Kauppa vaatii due diligence - tarkastuksen jälkeen Soprano Oyj:n hallituksen hyväksynnän 31.3.2014 mennessä. Management Institute of Finland MIF Oy -konsernin tilintarkastetun FAS-tilinpäätöksen mukainen tulos ja tase pääkohdiltaan ovat: Tilintarkastettu, FAS Konsernin tuloslaskelma 1.1-31.12.2013 12.6-31.12.2012 tuhatta euroa Liikevaihto 8 134 4 159 Liiketoiminnan muut tuotot 108 133 Materiaalit ja palvelut yht. -2 476 -1 463 Henkilöstökulut -4 079 -3 809 Suunnitelman mukaiset poistot -44 -35 Liiketoiminnan muut kulut -2 020 -2 641 Liikevoitto (tappio) -377 -3 655 rahoitustuotot ja -kulut -80 -2 Voitto ennen veroja -456 -3 657 Verot 0 0 Tilikauden voitto (tappio) -456 -3 657 Konsernitase 31.12.2013 31.12.2012 tuhatta euroa Aineettomat oikeudet 50 71 Koneet ja kalusto 70 139 Muut osakkeet ja osuudet 7 7 Pysyvät vastaavat yhteensä 127 217 Myyntisaamiset ja muut saamiset 942 1333 Rahat ja pankkisaamiset 333 175 Vaihtuvat vastaavat yhteensä 1275 1509 Vastaavaa yhteensä 1403 1726 Osakepääoma 3 3 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 2019 400 Voittovarat -4319 -3862 Oma pääoma yhteensä -2298 -3459 Muut pitkäaikaiset velat 0 1708 Pääomalainat 1759 0 Saadut ennakot 374 144 Ostovelat 236 575 Muut velat 314 987 Siirtovelat 1017 1771 Lyhytaikaiset velat yhteensä 1941 3477 Vieras pääoma yhteensä 3700 5185 Vastattavaa yhteensä 1403 1726 Management Institute of Finland MIF Oy:n tilintarkastuskertomuksessa tilikaudelta 2013 on maininta, että toiminnan tappiollisuus on kiristänyt emoyhtiön maksuvalmiutta. Toiminnan jatkuvuuden kannalta keskeistä on toiminnan kannattavuuden kehitys sekä pääoma- ja rahoitusrakenteen riittävyys. Soprano Oyj Lisätietoja: Soprano Oyj, Toimitusjohtaja Arto Tenhunen +358 400 413314 arto.tenhunen(at)soprano.fi http://www.soprano.fi/ Soprano on Pohjoismaiden johtava viestinnän ja tietoteknologian yhdistävä asiantuntijayritys. Yhtiön konsultit auttavat asiakkaita kommunikoimaan, palvelemaan ja ansaitsemaan digitalisoituvassa yhteiskunnassa aikaisempaa tehokkaammin. Soprano palvelee kuudessa kaupungissa Suomessa, Ruotsissa ja Virossa, verkoston kautta 98 maassa ja virtuaalisesti ympäri maailman. Soprano Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingin pörssissä, osakkeen tunnus on SOPRA. |
|||
|