2019-10-15 08:00:00 CEST

2019-10-15 08:00:05 CEST


REGULATED INFORMATION

Finnish English
DNA Oyj - Sisäpiiritieto

DNA nostaa tulosohjeistustaan vuodelle 2019


DNA Oyj, pörssitiedote, 15.10.2019 klo 9.00

DNA:n liiketoiminta on vuoden 2019 aikana kehittynyt suotuisasti huolimatta kireänä jatkuneesta kilpailutilanteesta. Liikevaihtoon on vaikuttanut myönteisesti vahva matkaviestinpalveluliikevaihto sekä vilkkaasti käynyt mobiililaitemyynti. Erityisesti kolmannella neljänneksellä odotuksiamme parempi nettokasvu postpaid-liittymämyynnissä on vaikuttanut koko vuoden näkymiin myönteisesti.

Loppuvuoden arviomme mukaisesti nostamme DNA:n vuoden 2019 tulosohjeistusta liikevaihdon osalta.

Uusi ohjeistus vuodelle 2019:
DNA arvioi vuoden 2019 liikevaihdon kasvavan jonkin verran ja käyttökatteen kasvavan merkittävästi vuodesta 2018. DNA:n rahoitusaseman ja maksuvalmiuden arvioidaan pysyvän hyvänä.

Aikaisempi tulosohjeistus vuodelle 2019 (julkaistu 1.2.2019):
DNA arvioi liikevaihdon pysyvän vuonna 2019 samalla tasolla kuin vuonna 2018 ja käyttökatteen kasvavan merkittävästi vuodesta 2018. DNA:n rahoitusaseman ja maksuvalmiuden arvioidaan pysyvän hyvänä.

DNA:n tulosohjeistus vuodelle 2019 on esitetty huomioiden IFRS 16 -standardin vaikutukset. Vuoden 2019 alusta käyttöön otetulla IFRS 16 -standardilla arvioidaan olevan vuoden 2019 käyttökatteeseen noin 17 miljoonan euron positiivinen vaikutus.

DNA julkaisee vuoden 2019 tammi-syyskuun osavuosikatsauksen tiistaina 22.10.2019 noin klo 8:30 Suomen aikaa. DNA:lla on hiljainen kausi osavuosituloksen julkaisun alla, ja kommentoimme seuraavan kerran yhtiön taloudellisesta kehitystä ja tulevaisuuden näkymiä tulosjulkistuksen yhteydessä.

Lisätietoja:
Timo Karppinen, talous- ja rahoitusjohtaja, DNA Oyj, puh. 044 044 5007, timo.karppinen@dna.fi
DNA:n sijoittajasuhteet, Marja Mäkinen, Head of Investor Relations, puh. 044 044 1262, marja.makinen@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

DNA Oyj on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe-, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija.  Tehtävämme on tarjota tuotteita ja palveluita, jotka tekevät yksityis- ja yritysasiakkaidemme arjesta mutkatonta. DNA:lla on merkittävä yhteiskunnallinen rooli tärkeiden viestintäyhteyksien tarjoajana ja digitaalisen kehityksen mahdollistajana. DNA valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi vuonna 2019 Great Place to Work -tutkimuksessa suurten yritysten sarjassa. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 912 miljoonaa euroa ja liiketuloksemme 139 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.