2015-04-15 08:00:00 CEST

2015-04-15 08:01:23 CEST


REGULATED INFORMATION

Finnish
Aspo - Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus

DI Sami Koskela (35) nimitetty Aspon Kaukomarkkinoiden toimitusjohtajaksi


ASPO Oyj             PÖRSSITIEDOTE     15.4.2015 klo 09.00

DI SAMI KOSKELA (35) NIMITETTY ASPON KAUKOMARKKINOIDEN TOIMITUSJOHTAJAKSI

Aspo-konserniin kuuluvan Kaukomarkkinat Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi ja Aspon
konsernin johtoryhmän jäseneksi on 17.4.2015 alkaen nimitetty DI Sami Koskela
(35).  Vt. toimitusjohtajana toiminut Kimmo Liukkonen jatkaa Kaukomarkkinoiden
hallituksen jäsenenä. Sami Koskela on toiminut aluksi Nokian ja sen jälkeen
Microsoft Kiinan toiminnoissa johtajana vuodesta 2012 ja ennen sitä Nokian
Taiwanin toiminnoissa johtajana."Sami Koskelan osaaminen sopii mainiolla tavalla Kaukomarkkinoiden uuteen
kehitysvaiheeseen. Hänen kokemuksensa ja osuutensa avainpelaajana
menestystuotteiden kehittämisessä ja tuottamisessa markkinoille luo vahvan
pohjan Kaukomarkkinoiden nykystrategialle. Hänen kokemuksensa yhdistää langaton
viestintä, ainutlaatuinen asiakaskokemus sekä kuluttajien muuttuvat tavat
käyttää elektroniikkaa arjessa ja vaativissa työtilanteissa mahdollistaa
Kaukomarkkinoiden vahvan jatkokehittämisen.""Aspo on vakauttanut Kaukomarkkinoiden taloudellisen tuloksen karsimalla
voimakkaasti ydinliiketoimintaan kuulumattomia toimintoja sekä Suomessa että
ulkomailla. Henkilökunnan osaaminen ja motivaatio on nyt suunnattu vaativien
työympäristöjen tietoteknisten ratkaisujen, vaativien langattomien viestinnän
välineiden sekä elämyksien ympärille. Kiinteistöautomaatiossa korostuu kaikkienlaitteiden ohjattavuus ja säädettävyys tietotekniikan avulla", sanoo
Kaukomarkkinoiden hallituksen puheenjohtaja Aki Ojanen.

Kaukomarkkinoiden vuoden 2014 liikevaihto oli 36 miljoonaa euroa ja liikevoitto
0,1 miljoonaa euroa. Kaukomarkkinat kuuluu Aspo-konserniin, jonka liikevaihto
vuonna 2014 oli 483 miljoonaa euroa ja liikevoitto 23,4 miljoonaa euroa. Aspon
strategiana on omistaa, johtaa ja kehittää alansa markkinajohtajiksi pyrkiviä
yrityksiä. Aspolla on toimintaa 15 maassa.

ASPO Oyj

Aki Ojanen
toimitusjohtaja

Lisätiedot:
Aki Ojanen, toimitusjohtaja Aspo Oyj ja Kaukomarkkinat Oy:n hallituksen
puheenjohtaja,
puh. +358 9 5211, +358 400 106 592, sähköposti aki.ojanen (a)aspo.com

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.aspo.fi

Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan
lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen
yritysbrändiemme, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kaukomarkkinat, tavoitteena
on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan,
asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon
liikearvon. Aspon konsernirakennetta ja liiketoimintoja kehitetään
pitkäjänteisesti ilman ennalta määriteltyä aikataulua.





[HUG#1911154]