2009-04-28 08:50:00 CEST

2009-04-28 08:51:01 CEST


REGULATED INFORMATION

Finnish
Rapala VMC - Osavuosikatsaus (Q1 and Q3)

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2009 - VAHVA ALKU TILIKAUDELLE



Rapala VMC Oyj
Pörssitiedote
28.4.2009 klo 9.50


- Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli viime vuoden tasolla
eli 65,0 MEUR (I/08:65,1 MEUR).

- Tammi-maaliskuun liikevoitto, kertaluontoiset erät eliminoituna,
oli 10,1 MEUR (9,6 MEUR). Liiketoiminnan tehostamishankkeet ja
positiiviset valuuttakurssivaikutukset tukivat tulosparannusta.
Raportoitu liikevoitto oli 10,0 MEUR (10,6 MEUR).

- Ensimmäisen kvartaalin tulos oli 6,2 MEUR (6,8 MEUR) ja tulos per
osake oli 0,15 EUR (0,16 EUR).

- Liiketoiminnan nettorahavirta oli -19,8 MEUR (-16,3 MEUR)
tammi-maaliskuussa johtuen myyntisesongin kausiluonteisesta
varastojen ja myyntisaatavien kasvusta.

- Viime marraskuussa aloitettu merkittävä käyttöpääomahanke, jonka
tavoitteena on alentaa varastoja huomattavasti, eteni suunnitellusti
ja sen tulokset alkavat näkyä kuluvan tilikauden toiselta
kvartaalilta alkaen. Maailmantalouden laskusuhdanne ja useiden
asiakkaiden samanaikaiset hankkeet alentaa varastojaan tekevät
projektista entistä haasteellisemman, mutta selkeitä tuloksia
odotetaan vuoden loppuun mennessä ja lisää tuloksia vuoden 2010
aikana.

- Ensimmäisellä kvartaalilla konserni jatkoi kannattavan kasvun
strategiansa toteuttamista. Sufix-siimaliiketoiminnan
integraatioprosessi eteni suunnitelmien mukaan ja Kiinan tuotannon
tehostamishanke edistyi merkittävästi. Vuosineljänneksen aikana
aloitettiin myös uusia liiketoiminnan kehittämishankkeita, joiden
tavoitteena on säästää kustannuksia ja lisätä tuottavuutta.
Tuotantovolyymejä on sopeutettu käynnissä olevan käyttöpääoman
vähentämishankkeen mukaisesti.

- Tilikauden 2009 liikevaihdon arvioidaan olevan vuoden 2008 tasolla.
Tavoitteena on, että vuoden 2009 liikevoittomarginaali,
kertaluontoiset erät eliminoituna, pysyy melko lähellä vuonna 2008
saavutettua hyvää tasoa.

Oheisessa liitteessä esitetään hallituksen osavuosikatsaus ja siihen
liittyvä numeroaineisto.

Osavuosikatsausta käsittelevä telekonferenssi järjestetään tänään klo
11.00. Siihen voi osallistua soittamalla 5 minuuttia ennen
tilaisuuden alkua numeroon +44 (0)20 7784 1038 tai +1 347 366 9564
(pin-koodi: 122932#) ja pyytämällä yhdistämään Rapalan
telekonferenssiin. Uudelleenkuunteluun on mahdollisuus 14 arkipäivän
ajan numerossa +44 (0)20 7806 1970 (pin-koodi: 122932#). Rapalan
taloudellista informaatiota ja telekonferenssin jälkikuuntelu on
mahdollista myös nettiosoitteesta www.rapala.com.

Lisätietoja antavat:

Jorma Kasslin, toimitusjohtaja, +358 9 7562 540
Jouni Grönroos, talous- ja rahoitusjohtaja, +358 9 7562 540
Olli Aho, sijoittajasuhteet, +358 9 7562 540

Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki ja päämediat
Markkinatilanne ja myynti

Maailmantalouden epävarmuuden jatkumisesta ja huonoista
talousuutisista huolimatta onnistunut talvisesonki auttoi
Pohjoismaiden markkinatilannetta ensimmäisellä neljänneksellä. Tästä
johtuen talviurheilu- ja talvikalastusvälineiden myynti kasvoi viime
vuoteen verrattuna. Toisaalta pitkä talvisesonki ja myöhäinen kevät
pienensivät kalastusvälineiden myyntiä. Monissa maissa tehtiin
merkittäviä hinnankorotuksia paikallisten valuuttojen voimakkaan
heikkenemisen kompensoimiseksi. Pohjois-Amerikan dollarimääräinen
myynti oli viime vuoden tasolla, mutta dollarin vahvistuessa
euromääräinen liikevaihto kasvoi. Aasian ja Australian kireästä
markkinatilanteesta huolimatta useat konsernin Aasian yksiköistä
kasvattivat myyntiään viime vuodesta.

Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto, joka
kalastusvälineliiketoiminnan kausiluontoisuudesta johtuen on yleensä
kvartaaleista toiseksi korkein, oli viime vuoden tasolla eli 65,0
MEUR (2008: 65.1 MEUR). Yhdysvaltain dollarin vahvistuminen ja
Venäjän ruplan sekä monien muiden valuuttojen heikkeneminen lisäsivät
nettona tammi-maaliskuun liikevaihtoa 0,4 MEUR.

IFRS:n muutoksista (IFRS 8) johtuen konsernin liiketoimintasegmentit
on määritetty uudelleen. Uudet segmentit ovat Konsernin
kalastustuotteet, Konsernin muut tuotteet ja Kolmansien osapuolien
tuotteet. Konsernin kalastustuotteet muodostuvat seuraavista
tuotelinjoista: konsernin uistimet, koukut, siimat ja kalastajan
tarvikkeet. Muut konsernin tuotteet muodostuvat konsernin
valmistamista ja/tai konsernin brändeillä myydyistä
talviurheiluvälineistä ja eräistä muista tuotteista. Kolmansien
osapuolien tuotteisiin kuuluvat muut kuin konsernin omilla brändeillä
myydyt kalastusvälineet, metsästys- ja ulkoilutuotteet sekä
talviurheiluvälineet.

Konsernin kalastustuotteiden liikevaihto nousi 11 % viime vuodesta ja
oli 37,4 MEUR (33,7 MEUR). Kasvua tuki dollarin vahvistuminen ja
viime vuoden loppupuolella alkanut Sufix-siimamyynti. Konsernin muut
tuotteet -segmentin liikevaihto laski 21 % ja oli 3,8 MEUR (4,8 MEUR)
johtuen lahjatavaroiden ja alihankintamyynnin vähenemisestä
talviurheiluvälineiden myynnin ollessa vahvaa. Kolmansien osapuolien
tuotteiden liikevaihto laski 11 % ja oli 24,0 MEUR (26,9 MEUR)
johtuen monien Itä-Euroopan maiden ja Skandinaavisten valuuttojen
heikkenemisestä.

Pohjois-Amerikan liikevaihto nousi 12 % Yhdysvaltain dollarin
vahvistuessa dollarimääräisen liikevaihdon ollessa viime vuoden
tasolla. Pohjoismaiden liikevaihto kasvoi 17 % vahvan talviurheilu-
ja talvikalastusvälinemyynnin seurauksena. Monien Itä-Euroopan
valuuttojen heikkeneminen alensi Muun Euroopan liikevaihtoa 14 %.
Muiden maiden liikevaihto nousi 21 % Sufix-siimojen tuomasta uudesta
liikevaihdosta, monien Aasian jakeluyhtiöiden kasvusta sekä
Yhdysvaltain dollarin vahvistumisesta johtuen.

Taloudellinen tulos ja kannattavuus

Tammi-maaliskuun liikevoitto, kertaluontoiset erät eliminoituna,
nousi liiketoiminnan tehostamishankkeiden ja valuuttakurssien
muutosten tukemana ja oli 10,1 MEUR (9,6 MEUR).
Liikevoittomarginaali, kertaluontoiset erät eliminoituna, oli 15,5 %
(14,7 %). Kasvaneista varastomääristä johtuen valuuttakurssien muutos
vaikuttaa muuttuviin kuluihin keskimäärin noin vuoden viiveellä.


Tunnuslukuja                                I    I  I-IV
MEUR                                     2009 2008  2008
Liikevaihto                              65,0 65,1 243,0
Raportoitu tulos ennen poistoja (EBITDA) 11,6 12,2  37,5
EBITDA ilman kertaluonteisia eriä        11,7 11,2  36,7
Raportoitu liikevoitto                   10,0 10,6  31,3
Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä   10,1  9,6  30,5


Ensimmäisen kvartaalin raportoitu liikevoitto aleni 6 % ja oli 10,0
MEUR (10,6 MEUR) ja liikevoittomarginaali laski 15,5 %:iin (16,3 %)
johtuen kertaluontoisesta myyntivoitosta vuoden 2008 tuloksessa.
Sijoitetun pääoman tuotto oli 19,3 % (22,8 %).

Konsernin kalastustuotteiden liikevoitto nousi 42 % viime vuodesta
liikevaihdon kasvun ja valuuttakurssimuutosten positiivisten
vaikutusten seurauksena ja oli 7,8 MEUR (5,5 MEUR). Konsernin muut
tuotteet -segmentin liikevoitto laski ja oli 0,1 MEUR (1,6 MEUR)
johtuen alihankintamyynnin heikkenemisestä ja viime vuonna kirjatusta
1,3 MEUR kertaluontoisesta voitosta. Kolmansien osapuolien tuotteiden
liikevoitto aleni 2,2 MEUR:oon (3,5 MEUR) negatiivisten
valuuttakurssimuutosten ja liikevaihdon laskun seurauksena.

Rahoitustuotot ja -kulut olivat 1,6 MEUR (1,3 MEUR). Korkokulut
(netto) olivat 0,9 MEUR (1,4 MEUR) ja valuuttakurssitappiot (netto)
0,6 MEUR (0,1 MEUR voitto).

Ensimmäisen neljänneksen voitto laski 6,2 MEUR:oon (6,8 MEUR) ja
vähemmistöosuus 0,2 MEUR:oon (0,5 MEUR). Tulos per osake oli 0,15 EUR
(0,16 EUR).

Rahavirta ja taloudellinen asema

Liiketoiminnan kassavirta heikkeni edellisvuodesta liiketoimintaan
sitoutuneen käyttöpääoman määrän kasvun seurauksena ja oli -19,8 MEUR
(-16,3 MEUR). Käyttöpääoman lisäys tuli pääasiassa myyntisaatavien ja
varastojen kausiluonteisesta kasvusta, ja ne olivat myös
viimevuotista korkeammat.

Viime marraskuussa aloitettu merkittävä käyttöpääomaprojekti, jonka
tavoitteena on alentaa varastoja huomattavasti kuluvan tilikauden
aikana, edistyi suunnitelmien mukaan ja tuloksia odotetaan toisesta
vuosineljänneksestä alkaen. Maailmantalouden laskusuhdanne ja useiden
asiakkaiden samanaikaiset käyttöpääomahankkeet tekevät konsernin
projektista entistä haasteellisemman, mutta selkeitä tuloksia
odotetaan vuoden loppuun mennessä ja lisää tuloksia vuoden 2010
aikana. Hanke sisältää mm. konsernin toimitusketjujen tehostamista,
muutoksia tuotannon suunnitteluun ja sisäisten tuotevirtojen
ohjaukseen sekä uusien tietojärjestelmien käyttöönottoa edellä
mainittujen uusien prosessien tukemiseksi ja tehokkuuden
lisäämiseksi.

Investointien rahavirta oli 0,5 MEUR (2,0 MEUR). Normaalien
ylläpitoinvestointien, 1,5 MEUR (1,7 MEUR), lisäksi investointien
rahavirta sisälsi käyttöomaisuuden myyntituloja 1,0 MEUR (0,1 MEUR).

Korollinen nettovelka nousi kausiluontoisesti ja myös viime vuoden
maaliskuusta ja oli 112,3 MEUR (31.12.2008: 89,5 MEUR) käyttöpääoman
kasvaessa. Konsernin maksuvalmius säilyi hyvänä koko kvartaalin ajan.
Omavaraisuusaste oli 35,3 % (31.12.2008: 38,0 %) ja velkaantumisaste
(gearing) oli 101,7 %:iin (31.12.2008: 86,4 %). Kummatkin tunnusluvut
heikkenivät hieman viime vuoden maaliskuusta.

Konsernin strategian toteuttaminen - kasvu

Rapalan johto osallistui alkuvuoden aikana useisiin
yrityskauppaneuvotteluihin ja yhteistoimintahankkeisiin konsernin
kannattavan kasvun strategian toteuttamiseksi. Lisäksi orgaaniseen
kasvuun panostettiin tuomalla markkinoille uusia tuotteita,
laajentamalla olemassa olevia tuotekategorioita, kehittämällä
brändien hallintaa sekä toteuttamalla uusia myynti- ja
markkinointihankkeita.

Vuonna 2008 hankitun Sufix-liiketoiminnan integraatio edistyi
suunnitelmien mukaan ja Sufix- siimojen myynti alkoi suotuisasti.
Rapalan tavoitteena on kasvattaa kalastussiima-liiketoimintansa
liikevaihto seuraavan 2-3 vuoden aikana yli 20 MEUR:oon. Pitkän
tähtäimen strateginen tavoite on kasvattaa myynti 30-40 MEUR:oon ja
saavuttaa merkittävä markkina-asema maailman siimamarkkinoilla.
Vuonna 2008 konsernin brändeillä myytiin kalastussiimoja noin 5
MEUR:lla. Lisäksi konserni myi kolmansien osapuolien siimoja.

Kalaferomoneja sisältävien Trigger X-tuotteiden myynti on alkanut
lupaavasti. Näitä tuotteita myydään ensivaiheessa vain tiettyihin
valittuihin jakelukanaviin. Myöhemmin näiden tuotteiden jakelua
laajennetaan meneillään olevan tuotantokapasiteetin noston myötä.

Konsernin strategian toteuttaminen - kannattavuus

Panostus liiketoiminnan tehostamishankkeisiin jatkui vahvana
tilikauden ensimmäisen kvartaalin aikana. Useita liiketoiminnan
kehittämishankkeita aloitettiin kvartaalin aikana tavoitteena
kustannussäästöt ja tuottavuuden parantaminen.

Kiinan tehtaalla aloitetut merkittävät operatiiviset muutokset ja
laajat tuotannon tehostamishankkeet etenivät suurin operatiivisin
muutoksin. Kiinan tehtaan henkilökunta on vähentynyt noin 2100
hengellä maaliskuun 2008 jälkeen. Tämä on saatu aikaan kehittämällä
tuotantoprosesseja, lisäämällä alihankintaa ja sopeuttamalla omaa
kapasiteettia, jotta kysynnän ja markkinoiden muutoksiin voidaan
vastata entistä nopeammin. Nämä kehittämistoimenpiteet jatkuvat
kuluvan vuoden toisen ja kolmannen kvartaalin aikana.

Ranskan liiketoimintojen yhdistämishanke tullaan saattamaan loppuun,
kun koukkujakeluyksikkö VMC Europen muutto toteutuu ensi kesänä.
Hankkeen tuomat säästöt ovat jo alkaneet toteutua. Kaikkien
toimintojen yhdistämisen jälkeen uudella organisaatiolla toimittaessa
vuosittaisten säästöjen arvioidaan yltävän Ranskassa 1-2 MEUR:oon.

Konsernin henkilöstömäärä on pienentynyt vuodessa lähes puolella ja
se oli maaliskuun lopussa 2 393 henkilöä (31.3.2008: 4 692). Muutos
johtui pääasiassa Kiinan tehtaan liiketoimintamallin muutoksesta.
Myös Ranskan liiketoimintojen yhdistäminen, Euroopan
uistinvalmistuksen uudelleenjärjestelyt ja konsernin
tuotantokapasiteetin sopeuttaminen meneillään olevaan
käyttöpääomahankkeeseen ovat johtaneet yhteensä lähes 200 työntekijän
vähentämiseen vuoden kuluessa. Samaan aikaan konserni on vahvistanut
organisaatiotaan lisäämällä henkilöstöä Sufix-siimaliiketoiminnassa
ja joissakin jakeluyksiköissä.

Lähiajan näkymät

Markkinatilanne ja tulevaisuudennäkymät kuluvalle vuodelle ovat
pysyneet vuodenvaihteen jälkeen lähes muuttumattomina ja maailman
kalastusvälinemarkkinat ovat edelleen haastavat. USA:n, Euroopan ja
useiden Aasian maiden heikkojen talousnäkymien ja epävarmuuden
uskotaan jatkuvan tulevina kuukausina. Kalastusvälineteollisuus on
aiemmin osoittanut, ettei se ole syklinen teollisuudenala
taloudellisessa laskusuhdanteessa, mikä yhdistettynä konsernin
vahvoihin brändeihin ja vahvaan jakeluverkostoon herättää varovaista
luottamusta jopa nykyisessä markkinatilanteessa. Odotus on, kuten
aiemminkin historiassa, että kalamiehet ja -naiset jatkavat
kalastusharrastustaan myös epävarmoina taloudellisina aikoina, joten
konsernin tuotteiden terve kysyntä jatkunee myös vuonna 2009.

Tässä haastavassa toimintaympäristössä, tilikauden 2009 liikevaihdon
arvioidaan olevan kutakuinkin vuoden 2008 tasolla. Tavoitteena on,
että vuoden 2009 liikevoittomarginaali, kertaluontoiset erät
eliminoituna, pysyy melko lähellä vuonna 2008 saavutettua hyvää
tasoa.

Samalla kun konserni jatkaa kannattavan kasvun strategian
toteuttamista, käyttöpääoman alentaminen ja liiketoiminnan
kassavirran kasvattaminen ovat konsernin päätavoitteita vuonna 2009
yhdessä käynnissä olevien liiketoiminnan tehostamishankkeiden loppuun
saattamisen ja uuden siimatoiminnan integroimisen kanssa.

Toisen vuosineljänneksen osavuosikatsaus julkaistaan 24.7.


Helsingissä 28.4.2009

Rapala VMC Oyj:n hallitus
LYHENNETTY KONSERNITILINPÄÄTÖS (tilintarkastamaton)



TULOSLASKELMA                                     I    I  I-IV
MEUR                                           2009 2008  2008
Liikevaihto                                    65,0 65,1 243,0
Liiketoiminnan muut tuotot                      0,4  1,5   3,1
Liiketoiminnan kulut                           35,5 34,7 135,3
Liiketoiminnan muut kulut                      18,3 19,8  73,2
Tulos ennen poistoja (EBITDA)                  11,6 12,2  37,5
Poistot                                         1,5  1,6   6,2
Liikevoitto (EBIT)                             10,0 10,6  31,3
Rahoitustuotot ja -kulut                        1,6  1,3   4,8
Osuus osakkuusyritysten tuloksesta              0,0  0,0   0,0
Voitto ennen veroja                             8,5  9,3  26,5
Tuloverot                                       2,3  2,5   7,3
Tilikauden voitto                               6,2  6,8  19,2
Jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille                           6,0  6,3  17,7
Vähemmistölle                                   0,2  0,5   1,6
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta
laskettu osakekohtainen tulos:
Tulos/osake, EUR (laimennettu = laimentamaton) 0,15 0,16  0,45




LAAJA TULOSLASKELMA                                       I    I I-IV
 MEUR                                                  2009 2008 2008
Tilikauden voitto                                       6,2  6,8 19,2
Muut laajan tuloksen erät, (verovaikutus huomioitu)
Muuntoerot                                              1,6 -3,6 -1,2
Voitot ja tappiot rahavirran suojauksista              -0,1 -0,2 -0,2
Voitot ja tappiot nettosijoitusten suojauksista        -0,9 -0,1 -2,8
Myytävissä olevien sijoitusten arvonmuutokset             -    - -0,1
Muut laajan tuloksen erät yhteensä, verovaikutus
huomioitu                                               0,6 -3,8 -4,3
Tilikauden laaja tulos                                  6,7  3,0 14,9
Laajan tuloksen jakautuminen
Emoyhtiön omistajille                                   6,6  2,5 13,4
Vähemmistölle                                           0,1  0,5  1,6




TASE

MEUR                                   31.3.2009 31.3.2008 31.12.2008
VARAT

Pitkäaikaiset varat
Aineettomat hyödykkeet                      58,9      49,4       57,6
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet        28,7      27,8       28,7
Sijoitukset ja saamiset
  Korolliset                                 0,5       0,6        0,5
  Korottomat                                 8,5       7,6        7,7
                                            96,6      85,4       94,6
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus                            112,3      89,0       98,4
Sijoitukset ja saamiset
  Korolliset                                 0,4       0,1        0,4
  Korottomat                                72,8      75,1       49,5
Rahavarat                                   30,8      24,9       30,6
                                           216,4     189,1      178,9

Myytävänä olevat omaisuuserät                  -       0,5          -

Varat yhteensä                             313,0     275,0      273,4

OMA PÄÄOMA JA VELAT

Oma pääoma yhteensä
Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva
pääoma                                     108,3      98,6      101,7
Vähemmistöosuus                              2,0       1,2        1,9
                                           110,4      99,8      103,7
Pitkäaikaiset velat
Korolliset                                  44,0      48,6       42,8
Korottomat                                  11,0       6,7       10,5
                                            55,0      55,2       53,3
Lyhytaikaiset velat
Korolliset                                 100,1      73,5       78,1
Korottomat                                  47,5      46,4       38,3
                                           147,5     119,9      116,4

Oma pääoma ja velat yhteensä               313,0     275,0      273,4


TUNNUSLUVUT                                    I         I       I-IV
                                            2009      2008       2008
Voitto ennen poistoja, %                  17,8 %    18,8 %     15,5 %
Liikevoitto, %                            15,5 %    16,3 %     12,9 %
Sijoitetun pääoman tuotto, %              19,3 %    22,8 %     16,9 %
Sijoitettu pääoma kauden lopussa,
MEUR                                      222,7     196,3      193,2
Korollinen nettovelka kauden
lopussa, MEUR                             112,3      96,5       89,5
Omavaraisuusaste kauden lopussa, %        35,3 %    36,3 %     38,0 %
Velkaantumisaste (netto) kauden
lopussa, %                               101,7 %    96,7 %     86,4 %
Tulos/osake, EUR                           0,15      0,16       0,45
Laimennettu tulos/osake, EUR               0,15      0,16       0,45
Oma pääoma/osake, EUR                       2,76      2,50       2,59
Henkilöstö keskimäärin                    2 446     4 398      4 143




RAHAVIRTALASKELMA                                     I     I  I-IV
MEUR                                               2009  2008  2008
Tilikauden voitto                                   6,2   6,8  19,2
Oikaisuerät tilikauden voittoon *                   5,2   5,0  13,0
Maksetut/saadut rahoituserät ja verot              -2,2  -2,8 -14,0
Käyttöpääoman muutos                              -29,0 -25,3 -12,7
Liiketoiminnan nettorahavirta                     -19,8 -16,3   5,4
Investoinnit                                       -1,5  -1,7  -7,1
Omaisuuden myynnit                                  1,0   0,1   2,2
Sufix-brändin hankinta                                -     -  -1,5
Tytäryritysten hankinta,rahavaroilla vähennettynä     -  -0,3  -0,5
Korollisten saamisten muutos                        0,0   0,0   0,0
Investointien rahavirta yhteensä                   -0,5  -2,0  -6,8
Maksetut osingot                                      -     -  -6,9
Lainojen nostot ja lyhennykset, netto              20,1  16,7  11,9
Omien osakkeiden hankinta                           0,0     -  -0,9
Rahoituksen rahavirta yhteensä                     20,1  16,7   4,1
Oikaisuerät                                         0,2  -0,2   0,9
Rahavarojen muutos                                  0,0  -1,8   3,6
Rahavarat tilikauden alussa                        30,6  27,3  27,3
Valuuttakurssien muutosten vaikutus                 0,3  -0,7  -0,4
Rahavarat tilikauden lopussa                       30,8  24,9  30,6

*Sisältää ei-rahamääräisten erien, tuloverojen sekä rahoitustuottojen
ja -kulujen oikaisun.


LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA

                           Emoyhtiön omistajille kuuluva pääoma
                                              Sijoi-
                                       Kumu-   tetun
                         Yli-         latii-  vapaan        Kerty-
                   Osa-  kurs  Arvon-  viset    oman          neet    Vä-   Oma
                    ke-   si- muutos-  muun-    pää-  Omat voitto-   hem-  pää-
                   pää-   ra-     ra-    to-    oman osak-     va- mistö-   oma
MEUR                oma hasto   hasto   erot rahasto  keet     rat  osuus  yht.
Oma pääoma
1.1.2008            3,6  16,7     0,0   -9,8     4,9     -    80,6    0,9  96,9
Tilikauden laaja
tulos*                -     -    -0,2   -3,6       -     -     6,3    0,5   3,0
Osakeoptio-ohjelma    -     -       -      -       -     -     0,1      -   0,1
Muut muutokset        -     -       -      -       -     -     0,0   -0,2  -0,2
Oma pääoma
31.3.2008           3,6  16,7    -0,2  -13,4     4,9     -    87,1    1,2  99,8

Oma pääoma
1.1.2009            3,6  16,7    -0,3  -13,8     4,9  -0,9    91,5    1,9 103,7
Tilikauden laaja
tulos*                -     -    -0,1    0,7       -     -     6,0    0,1   6,7
Omien osakkeiden
hankinta              -     -       -      -       -  -0,0       -      -  -0,0
Oma pääoma
31.3.2009           3,6  16,7    -0,3  -13,0     4,9  -0,9    97,5    2,0 110,4


* Verovaikutus huomioituna



SEGMENTTI-INFORMAATIO                      I         I       I-IV
MEUR*                                   2009      2008       2008
Liikevaihto toimintasegmenteittäin
Konsernin kalastustuotteet              37,4      33,7      120,4
Konsernin muut tuotteet                  3,8       4,8       22,7
Kolmansien osapuolien tuotteet          24,0      26,9      100,7
Sisäiset erät                           -0,1      -0,3       -0,9
Yhteensä                                65,0      65,1      243,0

Liikevoitto toimintasegmenteittäin
Konsernin kalastustuotteet               7,8       5,5       19,1
Konsernin muut tuotteet                  0,1       1,6        2,2
Kolmansien osapuolien tuotteet           2,2       3,5       10,0
Yhteensä                                10,0      10,6       31,3

Varat toimintasegmenteittäin       31.3.2009 31.3.2008 31.12.2008
Konsernin kalastustuotteet            184,9      157,1      167,5
Konsernin muut tuotteet                10,7       12,3        9,3
Kolmansien osapuolien tuotteet         85,7       80,1       65,3
Sisäiset erät                          -0,1       -0,1       -0,1
Korottomat varat yhteensä             281,2      249,4      242,0
Kohdistamattomat korolliset varat      31,8       25,6       31,4
Konsernin varat yhteensä              313,0      275,0      273,4





Velat toimintasegmenteittäin
Konsernin kalastustuotteet         33,3  29,9  30,1
Konsernin muut tuotteet             2,1   3,9   2,6
Kolmansien osapuolien tuotteet     23,1  19,4  16,1
Sisäiset erät                     -0,1   -0,1  -0,1
Korottomat velat yhteensä          58,5  53,1  48,8
Kohdistamattomat korolliset velat 144,1 122,1 121,0
Velat yhteensä                    202,6 175,2 169,7


                                      I     I  I-IV
MEUR                               2009  2008  2008
Liikevaihto alueittain**
Pohjois-Amerikka                   19,5  17,4  57,5
Pohjoismaat                        35,8  30,6 105,9
Muu Eurooppa                       25,5  29,7 101,3
Muut maat                          16,2  13,4  54,3
Sisäiset erät                     -32,0 -25,9 -76,0
Yhteensä                           65,0  65,1 243,0


* Uudet toimintasegmentit (IFRS 8) koostuvat seuraavista
tuoteryhmistä: Konsernin kalastustuotteet sisältävät uistimet,
koukut, siimat ja kalastajan tarvikkeet, Konsernin muut tuotteet
sisältävät konsernin omat talviurheiluun ja muuhun liiketoimintaan
liittyvät tuotteet, ja Kolmansien osapuolien tuotteet sisältävät
konsernin ulkopuoliset kalastus-, metsästys-, ulkoilu- ja
talviurheilutuotteet.
** Maantieteellinen segmentti-informaatio on laadittu
liiketoimintayksiköiden sijaintimaan mukaan. Kussakin segmentissä on
esitetty kyseisen alueen myyntituotot ilman alueen sisäisiä
liiketapahtumia. Sisäisissä erissä on vähennetty maantieteellisten
segmenttien välinen kauppa.
KVARTAALIKOHTAISIA TUNNUSLUKUJA

                         I   II  III   IV  I-IV    I
MEUR                  2008 2008 2008 2008  2008 2009
Liikevaihto           65,1 74,2 52,7 50,9 243,0 65,0
Voitto ennen poistoja 12,2 15,4  5,2  4,8  37,5 11,6
Liikevoitto           10,6 13,8  3,6  3,2  31,3 10,0
Voitto ennen veroja    9,3 12,8  2,6  1,9  26,5  8,5
Tilikauden voitto      6,8  9,4  2,0  1,0  19,2  6,2




TULOSLASKELMAN JA TASEEN LIITETIETOJA

Tähän osavuosikatsaukseen sisältyviä lukuja ei ole tilintarkastettu.
Osavuosikatsaus on laadittu IAS 34-standardin vaatimusten mukaisesti.
Konserni on käyttänyt osavuosikatsauksessa samoja
laatimisperiaatteita kuin vuoden 2008 tilinpäätöksessä lukuun
ottamatta uusien tai uudistettujen standardien ja tulkintojen
soveltamista. Standardin IAS 1 (Tilinpäätöksen esittäminen) muutos
vaikutti konsernitilinpäätöksen, erityisesti konsernin tuloksen ja
oman pääoman muutoksia kuvaavien laskelmien, esittämistapaan.
Standardin IFRS 8 (Toimintasegmentit) käyttöönotto muutti
segmentti-informaation esittämistapaa. Standardien IAS 23, IAS 32,
IFRS 2 ja IAS 39/IFRS 7 sekä tulkinnan IFRIC 13 käyttöönotto ei
aiheuttanut konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteisiin sellaisia
muutoksia, joilla olisi ollut vaikutusta tässä osavuosikatsauksessa
esitettyihin tietoihin.

Tunnuslukujen laskentaperiaatteet

Konserni on käyttänyt osavuosikatsauksessa samoja tunnuslukujen
laskentakaavoja kuin vuoden 2008 vuositilinpäätöksessä.

Arvioiden käyttö ja lukujen pyöristys

Tilinpäätöksen laatiminen IFRS:n mukaan edellyttää johdon arvioiden
ja oletusten käyttämistä. Arviot vaikuttavat taseen varojen ja
velkojen määriin, ehdollisten varojen ja velkojen raportointiin sekä
tuottojen ja kulujen määriin. Vaikka arviot perustuvat johdon
tämänhetkiseen parhaaseen näkemykseen, on mahdollista että toteumat
poikkeavat tilinpäätöksessä käytetyistä arvoista.
Kaikki tilinpäätöstaulukoiden luvut on pyöristetty, minkä vuoksi
yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä
summaluvusta. Tunnusluvut on laskettu käyttäen tarkkoja lukuja.

Osavuosijakson päättymisen jälkeiset olennaiset tapahtumat

Konsernilla ei ole tiedossa sellaisia olennaisia osavuosijakson
päättymisen jälkeisiä tapahtumia, jotka olisivat vaikuttaneet
olennaisesti tammi-maaliskuun 2009 tilinpäätöstietoihin. Merkittävät
osavuosijakson päättymisen jälkeiset tapahtumat, mikäli niitä
ylipäätään on ollut, on käsitelty hallituksen toimintakatsauksessa.

Vaihto-omaisuus

31.3.2009 vaihto-omaisuuden kirjanpitoarvo poikkesi vaihto-omaisuuden
nettorealisointiarvosta 2,4 MEUR (2,3 MEUR 31.3.2008 ja 2,4 MEUR
31.12.2008).

Myytävänä olevat omaisuuserät ja käyttöomaisuuden myynnit vuonna 2008

Osana Ranskan toimintojen yhdistämistä Rapala myi varasto- ja
toimistorakennuksia Ranskassa vuonna 2008. Näistä kirjattiin 1,4 MEUR
myyntivoitto vuonna 2008.


Liikevoittoon sisältyvät kertaluonteiset tuotot ja
kulut                                                     I    I I-IV
MEUR                                                   2009 2008 2008
Ranskan uudelleenjärjestelykustannukset                   - -0,1 -0,1
Irlannin uudelleenjärjestelykustannukset               -0,1    -  0,0
Ranskan toimisto- ja varastorakennuksen myynti            -  1,3  1,4
Uudelleenjärjestelykustannukset                           - -0,2 -0,3
Muut                                                      -    - -0,2
Yhteensä                                               -0,1  1,0  0,8


  Annetut vakuudet ja vastuusitoumukset


MEUR                                 31.3.2009 31.3.2008 31.12.2008
Omasta puolesta annetut vakuudet
Yrityskiinnitykset                        16,1      16,1       16,1
Takaukset                                  0,3       0,6        0,3

Ei-purettavissa olevat vuokravastuut       9,9       9,2       11,3



Lähipiiritapahtumat                     Maksetut  Muut
MEUR                              Ostot  vuokrat kulut Saamiset Velat
I 2009
Osakkuusyhtiö Lanimo Oü             0,1        -     -      0,0     -
Yhteisö, joka käyttää konsernissa
huomattavaa vaikutusvaltaa*           -      0,0   0,0      0,0     -
Johto                                 -      0,0   0,0        -     -
I 2008
Osakkuusyhtiö Lanimo Oü               -        -     -      0,0     -
Yhteisö, joka käyttää konsernissa
huomattavaa vaikutusvaltaa            -      0,1   0,0      0,0     -
Johto                               0,0      0,0     -      0,0     -
I-IV 2008
Osakkuusyhtiö Lanimo Oü             0,1        -     -      0,0     -
Yhteisö, joka käyttää konsernissa
huomattavaa vaikutusvaltaa*           -      0,2   0,1      0,0   0,0
Johto                                 -      0,2   0,0      0,0   0,0


* Ranskan liiketoimintojen keskittämiseen liittyvä kiinteistön
vuokrasopimus sekä palvelumaksu.

                                                               Käyvät
Avoimet johdannaiset                 Käyvän arvon Käyvän arvon arvot,
MEUR                    Nimellisarvo    ylittävät    alittavat  netto
31.3.2009
Valuutta-termiinit               4,9          0,4            -    0,4
Koronvaihto- sopimukset        124,5          0,1          0,5   -0,5
Yhteensä                       129,4          0,5          0,5    0,0
31.3.2008
Valuutta-termiinit               9,5            -          0,5   -0,5
Koronvaihto- sopimukset         14,4          0,0          0,4   -0,4
Yhteensä                        23,9          0,0          0,9   -0,9
31.12.2008
Valuutta-termiinit               7,2          0,3            -    0,3
Koronvaihto- sopimukset         14,1          0,0          0,4   -0,4
Yhteensä                        21,3          0,3          0,4   -0,1


Konsernin rahoitusriskeistä ja suojausperiaatteista on kerrottu
tarkemmin vuoden 2008 vuosikertomuksessa.

Osakeperusteiset maksut

Konsernilla oli kaksi erillistä optio-ohjelmaa voimassa 31.3.2009:
yksi osakeoptio-ohjelma ja yksi rahana maksettava synteettinen
optio-ohjelma. Optio-ohjelman ehdoista on kerrottu tarkemmin vuoden
2008 vuosikertomuksessa. Optio-oikeudet on arvostettu käypään arvoon
käyttäen Black-Scholes optioiden arvostusmenetelmää. Voimassaolevien
optio-ohjelmien kokonaisarvoksi on arvioitu 1,4 MEUR.
Osakeperusteiset maksuohjelmat arvostetaan käypään arvoon niiden
myöntämispäivänä ja kirjataan kuluksi oikeuden syntymisjakson ajalle
ja vastaava oikaisu tehdään omaan pääomaan tai velkoihin.

Myöntämispäivä on päivä, jona yhtiö ja vastapuoli sopivat
osakeperusteisesta järjestelystä ja jona molemmilla osapuolilla on
yhteisymmärrys kaikista järjestelyn ehdoista. Voimassa olevista
optio-ohjelmista 454 750 osakeoptiota (2004B) myönnettiin 8.6.2004,
46 250 osakeoptiota 14.2.2006 ja 978 500 synteettistä optiota (2006A
ja 2006B) 14.12.2006. Maaliskuun lopussa 2009 erääntyi 2004A
osakeoptio-ohjelman merkintäaika. 2004B osakeoptio-ohjelma on
merkittävissä 31.3.2008 - 31.3.2010 välisenä aikana hintaan 6,09
euroa per osake, 2006A synteettinen optio-ohjelma on merkittävissä
31.3.2009 - 31.3.2011 välisenä aikana hintaan 6,14 euroa per osake ja
2006B synteettinen optio-ohjelma ohjelma on merkittävissä 31.3.2010 -
31.3.2012 välisenä aikana hintaan 6,14 euroa per osake.
Toteutushintaa on laskettu optio-oikeuden alkamisen ja osakkeiden
merkintäajanjakson alkamisen välisenä ajanjaksona jaettujen osinkojen
määrällä. IFRS 2 -standardin noudattaminen on kasvattanut
liikevoittoa 0,3 MEUR tammi-joulukuussa 2008 ja pienentänyt
liikevoittoa 0,2 MEUR tammi-maaliskuussa 2008 ja 0,1 MEUR
tammi-maaliskuussa 2009 johtuen pääosin synteettisen optio-ohjelman
käyvän arvon muutoksesta.

Maaliskuussa 2009 Rapala tiedotti yhtiön hallituksen hyväksyneen
uuden avainhenkilöiden osakepohjaisen kannustusjärjestelmän.
Järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden
tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi sekä sitouttaa avainhenkilöt
yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden
omistukseen perustuva palkkiojärjestelmä. Järjestelmässä on yksi
ansaintajakso, joka alkoi 1.1.2009 ja päättyy 31.12.2010.
Järjestelmän mahdollinen palkkio perustuu Rapala-konsernin tilikauden
2010 osakekohtaiseen tulokseen (EPS). Järjestelmän mahdollinen
palkkio maksetaan vuonna 2011 yhtiön osakkeina. Järjestelmän
kohderyhmään kuuluu noin 20-40 konsernin avainhenkilöä. Järjestelmän
perusteella maksettavat bruttopalkkiot vastaavat yhteensä enintään
200 000 Rapalan osakkeen arvoa. Järjestelmän myöntämispäivä ei ollut
ennen 31.3.2009 eikä sillä ole ollut vaikutusta konsernin
liikevoittoon.

Osakkeet ja osakepääoma

Huhtikuussa 2008 pidetyn yhtiökokouksen antaman valtuutuksen
mukaisesti hallitus voi päättää osakkeiden antamisesta osakeannilla
tai antamalla optioita tai osakkeisiin oikeuttavia erityisiä
oikeuksia yhdessä tai useammassa erässä. Annettavien uusien
osakkeiden määrä, mukaan lukien optioiden tai erityisten oikeuksien
perusteella saatavat osakkeet, voi olla enintään 10 000 000 osaketta.
Tämä valtuutus sisältää hallitukselle oikeuden määrätä kaikista
osakeannin sekä optioiden ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten
oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien oikeuden
osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiseen. Tämä
valtuutus on voimassa viisi vuotta yhtiökokouksen päätöksestä lukien.
Hallitus on myös valtuutettu päättämään enintään
2 000 000 oman osakkeen hankkimisesta yhtiön vapaaseen pääomaan
kuuluvilla varoilla. Osakemäärä on alle 10 % yhtiön kaikista
osakkeista. Osakkeet hankitaan NASDAQ OMX Helsingin järjestämässä
julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan. Osakkeet
hankitaan ja maksetaan NASDAQ OMX Helsingin sääntöjen ja kulloinkin
soveltuvien osakekaupan maksuaikaa ja muita maksuehtoja koskevien
sääntöjen mukaisesti. Tämä valtuutus on voimassa seuraavan
varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.

Yhtiön maksettu ja kaupparekisteriin merkitty osakepääoma 31.3.2009
oli 3,6 MEUR ja osakemäärä 39 468 449. Osakkeiden keskimääräinen
lukumäärä tammi-maaliskuussa 2009 oli 39 468 449. Hallitus päätti
kokouksessaan 6.2.2009 yhtiökokouksen 3.4.2008 antaman valtuutuksen
perusteella jatkaa omien osakkeiden hankintaa. Osakkeiden
takaisinosto päättyi 30.3.2009, jolloin Rapalan hallussa oli 221 936
kappaletta omia osakkeita. Omien osakkeiden osuus yhtiön kaikkien
osakkeiden lukumäärästä ja äänimäärästä oli 0,6 %. Takaisin
ostettujen osakkeiden keskihinta tammi-maaliskuussa 2009 oli 3,82
euroa.

Konsernin 2004B osakeoptio-ohjelman seurauksena, ja mikäli kaikki
optiot käytetään, konsernin osakepääoma voi nousta enintään 39 780
euroa ja osakemäärä enintään 442 000 osakkeella. Optio-ohjelmilla
merkittävissä olevien osakkeiden määrä vastaa 1,1 % konsernin
osakkeista ja äänioikeuksista.

Tammi-maaliskuussa osakkeiden vaihto oli 1 133 539 kpl (1 141 649
kpl). Osakkeen hinta vaihteli 4,11 euron ja 3,50 euron välillä ja oli
katsauskauden lopussa 3,95 euroa.

Lähiajan riskit ja epävarmuustekijät

Rapala-konsernin riskienhallinnan tavoitteena on tukea konsernin
strategian toteuttamista ja liiketoiminnallisten tavoitteiden
saavuttamista. Konsernin liiketoiminnan laajentuessa nopeasti on
riskienhallinnan merkitys kasvanut. Konsernijohdon panostus
riskienhallinta-käytäntöjen kehittämiseen jatkuu myös vuonna 2009.
Yksityiskohtainen kuvaus Rapala-konsernin strategisista,
toiminnallisista sekä taloudellisista riskeistä sekä
riskienhallintaperiaatteista sisältyy vuoden 2008 vuosikertomukseen
(www.rapala.com).
Johtuen kalastustarvikkeiden kysynnän kausiluontoisuudesta sekä
konsernin toimintojen maantieteellisestä sijainnista, konsernin
toimitukset sekä liikevaihto ja liikevoitto ovat perinteisesti
painottuneet vuoden ensimmäiselle puoliskolle. Vaikka vuonna 2008 yli
40 % liikevaihdosta kertyi toisella vuosipuoliskolla, lähes 80 %
liikevoitosta syntyi vuoden ensimmäisen 6 kuukauden aikana.
Asiakastoimitukset ovat alkaneet vuonna 2009 lähes suunnitelmien
mukaisesti, eikä merkittäviä operatiivisia ongelmia toimitusketjussa
ole esiintynyt.

Konsernin myyntiin vaikuttaa tietyssä määrin myös säätilat. Kuluva
talvikausi on monilla alueilla ollut pidempi kuin viime vuonna
parantaen talviurheiluvälineiden myyntiä, mutta samanaikaisesti
viivästyttäen kesäkauden myynnin alkamista. Tästä johtuen
kesäkalastustarvikkeiden varastot olivat maaliskuun lopussa paikoin
ennakoitua korkeammalla tasolla. Varastojen ja käyttöpääoman
pienentäminen on tästä johtuen erittäin tärkeää, jotta kassavirtaan
ja velanhoitokustannuksiin liittyvä pankkikovenantti ei rikkoudu.
Kyseistä kovenanttia mitataan kvartaaleittain ja sen minimivaatimus
nousee kesäkuun 2009 lopussa verrattuna maaliskuun loppuun.
Meneillään olevien käyttöpääomahankkeiden ansiosta yhtiöllä on
kohtuullisen hyvät mahdollisuudet tämän kunnianhimoisen tavoitteen
saavuttamiseen.
Vaikkakaan yleisessä taloudellisessa ilmapiirissä lisääntyneet
epävarmuudet ja laskusuhdanteet eivät perinteisesti ole merkittävästi
vaikuttaneet kalastustarvikeliiketoimintaan, näillä saattaa kuitenkin
olla ainakin väliaikaista vaikutusta kalastustarvikkeiden myyntiin,
kun jälleenmyyjät pienentävät varastojaan ja kohtaavat taloudellisia
haasteita. Jatkuessaan nämä epävarmuudet saattavat myös vaikuttaa
jälleenmyyjien markkinointi- ja myynninedistämispanostuksiin, millä
saattaa olla vaikutusta kuluttajakysyntään ainakin tilapäisesti.
Lisäksi elinkustannusten nopea ja voimakas nousu sekä työllisyyteen
liittyvät epävarmuudet saattavat vaikuttaa tilapäisesti myös
kalastusvälineiden kysyntään, vaikkakin historiallisesti
kalastusvälineiden kuluttajakysyntä on osoittautunut melko
tasaiseksi.

Konsernin myynnin ja toimintojen jakautuminen aidosti ympäri maailmaa
hajauttaa konsernin markkinariskiä liittyen tämän hetkiseen
maailmantalouden epävarmuuteen. Konserni aloitti toimenpiteitä jo
vuonna 2007 oman toimintansa tehostamiseksi ja seuraa aktiivisesti
asiakkaidensa ja muiden vastapuoliensa toimintaa. Erityisesti
perinnän ja luottoriskien hallinnan merkitykset ovat kasvaneet ja
tällä voi olla vaikutusta myynteihin joillekin asiakkaille.

Muutokset valuuttakursseissa, erityisesti Yhdysvaltojen dollarissa,
vaikuttavat konsernin liikevaihtoon ja kannattavuuteen. Konserni
seuraa aktiivisesti valuuttakurssipositiotaan ja -riskejään ja
käyttää esimerkiksi valuuttamääräisiä lainoja muodostaakseen
luontaisia valuuttasuojauksia. Konserni on solminut
valuutta-johdannaissopimuksia lukitakseen osan tulevien
USD-määräisten ostojensa valuuttakursseja. Koska konserni ei sovella
IAS 39:n mukaista suojauslaskentaa, myös näiden realisoitumattomien
valuuttajohdannaissopimusten käyvän arvon muutokset vaikuttavat
konsernin liikevoittoon. Joidenkin maiden paikallisvaluutta heikentyi
merkittävästi vuoden 2008 jälkipuoliskolla. Tämä heikkeneminen on
otettu huomioon tuotteiden hinnoittelussa, mutta hinnankorotusten
vaikutus kulutuskysyntään on vielä epävarmaa.
Uuden Sufix-siimaliiketoiminnan integrointi konsernin
jakeluyhtiöverkostoon 27 maassa on edennyt hyvin, mutta edellyttää
edelleen johdon erityishuomiota.
Konsernin strategisissa riskeissä ja liiketoimintaympäristössä ei ole
havaittavissa merkittäviä muutoksia.