2012-12-11 11:00:00 CET

2013-01-10 09:33:49 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish English
Tornator Oyj - Pörssitiedote

Tornator Oy laskee liikkeeseen 250 miljoonan euron vakuudellisen joukkovelkakirjalainan


Tornator Oy      Lehdistötiedote       11.12.2012 klo 12:00 

EI JULKISTETTAVAKSI, JAETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI
YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONG
KONGISSA TAI MUILLA OIKEUDENKÄYTTÖALUEILLA, JOILLA TÄLLAINEN JULKISTAMINEN,
JAKAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINTAVASTAISTA. TÄMÄ TIEDOTE EI OLE TARJOUS
MYYDÄ ARVOPAPEREITA. 

Tornator Oy, Suomen kolmanneksi suurin metsänomistaja on uudelleenrahoittanut
velkarahoitusportfolionsa laskemalla liikkeeseen vaihtotarjouksen kautta uuden
debentuurilainan, uusimalla syndikoidun pankkilainansa ja laskemalla
liikkeeseen 250 miljoonan euron vakuudellisen joukkovelkakirjalainan. 

Pohjola Pankki Oyj toimi rahoitusjärjestelyn koordinaattorina. 

Tornator Oy laskee liikkeeseen 250 miljoonan euron vakuudellisen
joukkovelkakirjalainan. Laina-aika on 7 vuotta, ja lainan kiinteä vuotuinen
kuponkikorko on 3.125 prosenttia.  Joukkovelkakirjalaina, jonka vakuutena on
Tornator Oy:n Suomessa omistamia metsäkiinteistöjä, kiinnosti laajasti
sijoittajia sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Yhteensä yli 30
institutionaalista sijoittajaa merkitsi lainaa. Laina haetaan listattavaksi
NASDAQ OMX Helsinkiin. Listaamista varten Tornator Oy muuttaa yhtiömuotonsa
julkiseksi osakeyhtiöksi. Joukkovelkakirjalainasta saatavat varat käytetään
Tornator Oy:n pankkilainan osittaiseen takaisinmaksuun ja yleisiin
rahoitustarpeisiin. 

Joukkovelkakirjalainan pääjärjestäjinä toimivat Handelsbanken Capital Markets,
Pohjola Markets ja SEB. Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana toimi Roschier
Asianajotoimisto Oy ja pääjärjestäjien oikeudellisena neuvonantajana
Asianajotoimisto Hannes Snellman Oy. 

Tornator Oy
Arto Huurinainen
toimitusjohtaja 

Lisätietoja:
Henrik Nieminen, talousjohtaja, puh. 010 563 0013
 

Jakelu:
NASDAQ OMX
Keskeiset tiedotusvälineet
www.tornator.fi