|
|||
2009-09-21 16:05:00 CEST 2009-09-21 16:05:02 CEST REGULATED INFORMATION Componenta - PörssitiedoteComponenta Oyj toteutti yhteensä 41,8 miljoonan euron osakeannin ja pääomalainanComponenta Oyj Pörssitiedote 21.9.2009 klo 17.05 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai epäsuorasti, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hong Kongissa tai Japanissa Componenta Oyj:n osakeannissa 2009 tarjottiin merkittäväksi yhteensä 6.500.000 uutta osaketta. Yhtiön hallitus päätti tänään hyväksyä osakeannissa 2009 tehdyistä merkinnöistä yhteensä 5.833.334 uuden osakkeen merkinnät. Lisäksi hallitus hyväksyi Suomen Teollisuussijoitus Oy:n tekemän 666.666 osakkeen ehdollisen merkinnän. Merkinnästä tulee sitova, mikäli Suomen Teollisuussijoitus Oy:n vakautuksen rahoitusohjelman päätöksentekoedellytykset täyttyvät. Osakeanti 2009 ylimerkittiin ja merkintöjä jouduttiin leikkaamaan. Kaikki osakkeenomistajien merkinnät hyväksyttiin täysimääräisesti, jonka jälkeen kunkin yksittäisen merkinnän enimmäismääräksi asetettiin noin 1.000.000 osaketta. Merkitsijöille ilmoitetaan merkintöjen hyväksymisestä arviolta 23.9.2009, ja merkinnät tulee maksaa viimeistään 28.9.2009 merkintäpaikan hyväksymisilmoituksen yhteydessä antamien ohjeiden mukaisesti. Osakeannissa merkityt ja osakeantiehtojen mukaisesti maksetut osakkeet merkitään kaupparekisteriin arviolta 12.10.2009 ja haetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi arviolta 13.10.2009. Uusien osakkeiden kaupparekisteriin merkitsemisen jälkeen yhtiön osakkeiden lukumäärä nousee 17.457.798 osakkeeseen, mikäli ehdollisen merkinnän edellytykset täyttyvät. Mikäli kaikki hyväksytyt merkinnät maksetaan osakeantiehtojen mukaisesti, on yhteenlaskettu merkintähinta 29.250.000 euroa, joka kirjataan kokonaisuudessaan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Lisäksi Componenta Oyj:n hallitus päätti tänään hyväksyä pääomalainan 2009 merkintöjä nimellismäärältään yhteensä 5.250.000 euroa. Lisäksi hallitus hyväksyi Suomen Teollisuussijoitus Oy:n tekemän 7.000.000 euron ehdollisen merkinnän. Merkinnästä tulee sitova, mikäli Suomen Teollisuussijoitus Oy:n vakautuksen rahoitusohjelman päätöksentekoedellytykset täyttyvät. Merkitsijöille ilmoitetaan merkintöjen hyväksymisestä arviolta 23.9.2009, ja merkinnät tulee maksaa viimeistään 28.9.2009 merkintäpaikan hyväksymisilmoituksen yhteydessä antamien ohjeiden mukaisesti. Lainaosuudet haetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi arviolta 13.10.2009. Hallitus voi myöhemmin päättää laskea liikkeeseen lisää pääomalainaa. Yhtiön pääomalainojen 2005 ja 2006 haltijoilla oli mahdollisuus käyttää uusien osakkeiden sekä pääomalainan 2009 lainaosuuksien merkintähinnan maksamiseen pääomalainojen pääomasta muodostuvaa saatavaa yhtiöltä osakeanti- ja lainaehtojen mukaisesti. Merkintöjen maksamisen jälkeen yhtiön vaihdettavaa pääomalainaa 2005 on jäljellä 7.380.000 euroa, vaihdettavaa pääomalainaa 2006 on jäljellä 5.384.800 euroa ja pääomalainaa 2006 on jäljellä 11.166.000 euroa. Helsinki 21.9.2009 COMPONENTA OYJ Heikki Lehtonen toimitusjohtaja LISÄTIETOJA Heikki Lehtonen toimitusjohtaja puh. 010 403 00 Mika Hassinen talousjohtaja puh. 010 403 00 Rajoitukset Componenta Oyj:n osakkeita ei ole rekisteröity eikä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (Securities Act of 1933) eikä minkään Yhdysvaltain osavaltion arvopaperilakien mukaisesti eikä niitä saa tarjota, myydä, jälleenmyydä, lahjoittaa, luovuttaa, jakaa, ostaa tai siirtää Yhdysvalloissa tai yhdysvaltalaisille henkilöille tai tällaisten henkilöiden lukuun, paitsi Yhdysvaltain ja sen osavaltioiden arvopaperilakien sallimissa poikkeustapauksissa rekisteröintivelvollisuudesta. Tätä asiakirjaa tai Yhtiötä tai sen arvopapereita koskevaa perusesitettä, arvopaperiliitettä tai tiivistelmää ei saa lähettää kenellekään Australiaan, Japaniin, Hong Kongiin, Kanadaan, Yhdysvaltioihin tai muuhun maahan, jossa tarjottavien osakkeiden tai lainaosuuksien tarjoaminen tai tarjoukseen osallistuminen olisi kiellettyä. Tarjottavia osakkeita tai lainaosuuksia ei saa suoraan tai välillisesti tarjota, myydä, myydä edelleen, siirtää tai toimittaa tällaisiin maihin tai tällaisissa maissa. Tämä asiakirja, Yhtiötä tai sen arvopapereita koskeva perusesite, arvopaperiliite tai tiivistelmä tai niissä esitetyt tiedot eivät ole arvopapereita koskeva tarjous missään sellaisessa maassa missä tarjous tai siihen osallistuminen olisi kiellettyä tai edellyttäisi ao. maassa esitteen laatimista, rekisteröintiä tai muita toimenpiteitä. Componenta on kansainvälisesti toimiva metalliteollisuuden konserni, jonka tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Turkissa, Hollannissa ja Ruotsissa. NASDAQ OMX Helsingissä noteeratun Componentan liikevaihto vuonna 2008 oli 681 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä on noin 3 800. Componenta toimittaa valettuja ja koneistettuja komponentteja sekä niistä koostuvia vaativia kokonaisratkaisuja asiakkailleen, jotka ovat globaaleja ajoneuvo-, kone- ja laitevalmistajia. Componenta Oyj Panuntie 4 00610 Helsinki Puh. 010 403 00 Fax 010 403 2721 www.componenta.com |
|||
|