|
|||
2009-11-23 13:37:51 CET 2009-11-23 13:38:53 CET REGULATED INFORMATION Elisa - PörssitiedoteKorjaus: Elisa sai LTE-huutokaupassa tavoittelemansa taajuudetElisan pörssitiedotteessa oli virheellisesti "50 GHz", joka alla korjattuna "yhteensä 50 MHz". Kolmannen sukupolven matkaviestintäverkon, 3G:n evoluution, LTE:n 2,6 GHz:n taajuushuutokauppa päättyi 23.11.2009. Elisa sai tavoittelemansa yhteensä 50 MHz:n taajuudet. Elisan maksamien taajuuslisenssien hinta on 834 700 euroa. Lisenssi on voimassa vuoteen 2029. LTE mahdollistaa nykyistä nopeammat mobiililaajakaistayhteydet. LTE voidaan ottaa käyttöön joko juuri huudetulla 2,6 GHz taajuudella tai matalammalla 1800 MHz taajuudella. Elisalla on nyt taajuudet, joita voi käyttää joustavasti kulloinkin tarkoituksenmukaisimpaan teknologiaan. Tämä mahdollistaa pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen palveluiden tarjoamisen asiakkaille. Mobiililaajakaistayhteyksien nopeuksia voi kasvattaa myös päivittämällä edelleen nykyistä 3G-verkkoa. Elisa on tehnyt 3G-verkkoonsa viimeisen vuoden aikana nopeuspäivityksen, jonka ansiosta mobiililaajakaistan mahdollistamat palvelut toimivat keskimäärin yli kaksinkertaisella nopeudella aiempaan verrattuna. ELISA OYJ Vesa Sahivirta Johtaja, IR ja talousviestintä puh. 050 520 5555 Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.elisa.fi |
|||
|