|
|||
2009-01-20 13:36:26 CET 2009-01-20 13:37:26 CET REGULATED INFORMATION Comptel - PörssitiedoteCOMPTEL OYJ:N HALLITUS PÄÄTTI AVAINHENKILÖIDEN KANNUSTUSJÄRJESTELMÄSTÄComptel Oyj:n hallitus on päättänyt uudesta Comptel-konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustusjärjestelmästä. Järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi sekä sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden omistukseen perustuva palkkiojärjestelmä. Comptel Oyj:n Osakepalkkiojärjestelmän 2006—2008 viimeinen ansaintajakso päättyi 31.12.2008. Uudessa järjestelmässä on kolme ansaintajaksoa, jotka ovat kalenterivuodet 2009, 2010 ja 2011. Hallitus päättää kunkin ansaintajakson ansaintakriteerit kunkin ansaintajakson alussa. Kutakin ansaintajaksoa seuraa kahden vuoden sitouttamisjakso, joiden aikana osakkeita ei saa luovuttaa. Mikäli avainhenkilön työ- tai toimisuhde päättyy sitouttamisjakson aikana, on hänen palautettava palkkiona annetut osakkeet yhtiölle vastikkeetta. Järjestelmän mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2009 perustuu avainhenkilön työ- tai toimisuhteen jatkumiseen ja Comptel-konsernin liikevoittoprosenttiin. Mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2009 maksetaan vuonna 2010 osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahana maksettava osuus kattaa palkkiosta aiheutuvat verot ja veronluonteiset maksut. Järjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 15 henkilöä. Yhtiön toimitusjohtaja kuuluu kannustusjärjestelmään sillä edellytyksellä, että hän omistaa vähintään 150.000 Comptel Oyj:n osaketta 31.12.2012 asti. Toimisuhteen jatkumisen perusteella toimitusjohtajalle maksettavien palkkioiden sitouttamisjaksot päättyvät vuosina 2012 ja 2013. Toimitusjohtajan palkkioille on määritetty euromääräinen enimmäismäärä. Järjestelmän perusteella maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin viiden miljoonan Comptel Oyj:n osakkeen arvoa (sisältäen myös rahana maksettavan osuuden). COMPTEL OYJ Sami Erviö Toimitusjohtaja LISÄTIETOJA Toimitusjohtaja Sami Erviö, puh. (09) 700 1131 JAKELU NASDAQ OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.comptel.com |
|||
|