|
|||
2012-09-20 10:15:00 CEST 2012-09-20 10:15:47 CEST REGULATED INFORMATION Okmetic Oyj - PörssitiedoteOKMETIC TARKISTAA VUODEN 2012 NÄKYMIÄÄN ALASPÄINOKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE 20.9.2012 KLO 11.15 OKMETIC TARKISTAA VUODEN 2012 NÄKYMIÄÄN ALASPÄIN Okmetic tarkistaa 8.2.2012 antamaansa arviota vuoden 2012 liikevaihdosta ja -tuloksesta. Vuoden 2012 liikevaihdon arvioidaan asettuvan suunnilleen vuoden 2011 tasolle ja liiketuloksen jäävän hieman alle vuoden 2011 tason. Aikaisemman ohjeistuksen mukaan vuoden 2012 liikevaihdon ja -tuloksen arvioitiin ylittävän vuoden 2011 tason. Näkymien päivittämisen taustalla ovat seuraavat tekijät: * Etupäässä solar-kiteiden myynnistä koostuva teknologiamyynti on alentuneen hintatason ja pitkäaikaisten kasvatussopimusten päättymisen vuoksi aikaisempaa vähäisempää sekä merkittävästi vähemmän kannattavaa vuoden 2012 toisella puoliskolla. * Maailmantalouden epävarmuus on vähentänyt näkyvyyttä puolijohdekiekkojen tilauskantaan loppuvuoden osalta. Asiakkaat pienentävät varastojaan ja siirtävät tilauksia osin yli vuodenvaihteen. * Aiemmin raportoitu häiriö epi-pinnoitettujen kiekkojen valmistukseen käytettävän kaasun tuotantoketjussa Yhdysvalloissa aiheutti pitkän seisokin Allenin tuotantolaitoksessa, mikä heikensi ensimmäisen vuosineljänneksen liiketulosta merkittävästi. Tätä liiketuloksen jättämää ei vastoin odotuksia saada kurottua kiinni kalenterivuoden aikana epi-kiekkojen heikentyneen kysynnän vuoksi. Okmeticin pitkän aikavälin strategiseksi painopistealueeksi valittujen vaativien anturikiekkojen kysyntä sitä vastoin jatkuu vakaana myös loppuvuonna. Yhtiön valmistamien piikiekkojen kokonaismyynti kasvaa absoluuttisesti ja markkinaa selvästi nopeammin myös vuonna 2012. OKMETIC OYJ Kai Seikku Toimitusjohtaja Lisätietoja: Toimitusjohtaja Kai Seikku, Okmetic Oyj, puh. 0400 200 288, sähköposti: kai.seikku@okmetic.com Johtaja, talous, IT ja viestintä Juha Jaatinen, Okmetic Oyj, puh. (09) 5028 0286, sähköposti: juha.jaatinen@okmetic.com Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.okmetic.com LYHYESTI OKMETICISTA Take it higher Teknologiayhtiö Okmetic toimittaa asiakaskohtaisesti räätälöityjä piikiekkoja anturi- ja puolijohdeteollisuudelle sekä myy teknologiaosaamistaan aurinkokennoteollisuudelle. Okmetic tarjoaa asiakkailleen ratkaisuja, jotka lisäävät heidän kilpailukykyään ja kannattavuuttaan. Okmeticin kiekot ovat osa jalostusketjua, jonka lopputuotteet parantavat ihmisten välistä vuorovaikutusta ja elämän laatua. Yhtiön tuotteet perustuvat asiakkaille lisäarvoa tuottavaan korkean teknologian osaamiseen, innovatiiviseen tuotekehitykseen ja tehokkaaseen tuotantoprosessiin. Okmeticilla on maailmanlaajuinen asiakaskunta ja myyntiverkosto, tehtaat Suomessa ja Yhdysvalloissa sekä sopimusvalmistusta Japanissa ja Kiinassa. Okmetic on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä tunnuksella OKM1V. Lisätietoja yhtiöstä saa kotisivuilta: www.okmetic.com. [HUG#1642367] |
|||
|