2022-06-23 11:00:00 CEST

2022-06-23 11:00:09 CEST


REGULATED INFORMATION

Finnish
Sitowise Group Plc - Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus

Sitowisen uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty KTM Hanna Masala


Sitowise Group Oyj Pörssitiedote 23.6.2022 klo 12.00

Sitowisen uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty KTM Hanna Masala
Sitowisen uudeksi talousjohtajaksi ja konsernijohtoryhmän jäseneksi on nimitetty
1.10.2022 alkaen KTM Hanna Masala. Sitowisen talousjohtaja Heidi Karlsson on
irtisanoutunut ja jatkaa tehtävässään syyskuun 2022 loppuun.

Masala siirtyy Sitowiseen Fortumin Group Finance Directorin tehtävästä. Hänelle
on kertynyt yli 20 vuoden ajalta vahva kokemus niin vaativista taloushallinnon
johtotehtävistä kuin monipuolisista, kasvun rakentamiseen keskittyneistä
strategia- ja yrityskauppaosaamisen rooleista. Masala on valmistunut
kauppatieteiden maisteriksi Helsingin kauppakorkeakoulusta.

­­­­­- Olen hyvin iloinen siitä, että saamme Hanna Masalan kaltaisen
monipuolisen ammattilaisen osaksi Sitowisen johtoryhmää. Sitowisellä on kovat
kasvutavoitteet tuleville vuosille niin Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa.
Hannalla on tausta, joka tukee monella tapaa näitä tavoitteita, minkä lisäksi
hänellä on laaja kokemus kansainvälisen pörssiyhtiön vaativista talousjohtamisen
tehtävistä sekä vahva strateginen ote, Sitowisen toimitusjohtaja Heikki Haasmaa
sanoo.

Sitowise uskoo vahvaan kasvuun Pohjoismaissa ja panostaa voimakkaasti
strategisiin yrityskauppoihin.

- On hienoa lähteä rakentamaan tuoreen listayhtiön kansainvälistä kasvua. Olen
erityisen innostunut Sitowisen dynaamisesta otteesta, jossa näkyy tahto kehittää
menestyvää, pohjoismaista konsernia. Minulle talouden rooli on hyvin strateginen
ja liiketoiminnan kasvumahdollisuuksia tukeva. Sitowisen strategiassa myös
yrityskaupoilla on keskeinen rooli ja uskon, että minulla on tässäkin suhteessa
konsernille paljon annettavaa, Hanna Masala sanoo.

Sitowisen nykyinen talousjohtaja Heidi Karlsson tuli mukaan yhtiöön Siton ja
Wisen yhdistymisen jälkeen neljä vuotta sitten. Tämän jälkeen yhtiö on kasvanut
voimakkaasti, laajentunut Ruotsiin ja listautunut Helsingin pörssin päälistalle.

- Heidillä on ollut erittäin merkittävä rooli Sitowisen kasvumatkalla, heti
integraation alkuhetkistä alkaen. Erityisen merkittävä hänen roolinsa oli
yrityksen listautumisessa. Hän on yhdessä tiiminsä kanssa rakentanut Sitowiselle
listautumisvalmiuden sekä pörssiyhtiön tasokkaat raportointi- ja
talouskäytännöt. Kiitän Heidiä erinomaisesta työstä näiden vuosien aikana sekä
sujuvasta yhteistyöstä ensimmäisten Sitowise-kuukausieni aikana, Heikki Haasmaa
kiittää.

CV - Hanna Masala

Syntynyt 1976
Kauppatieteiden maisteri, Helsingin Kauppakorkeakoulu
Suomen kansalainen

Keskeinen työura

1/2016 - Fortum Oyj, Group Finance Director, aiemmin mm. VP Finance and strategy
and VP Strategy, City Solutions division
8/2013 - 1/2016 Solidium Oy, Investment Director
12/2006 - 7/2013 Outokumpu Oyj, Vice President - M&A and Business Development
1/2000 - 11/2006 Nordea Corporate Finance, Associate Director and Analyst

Lisätiedot

Heikki Haasmaa, toimitusjohtaja, puh. +358 50 304 7765
Minttu Vilander, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, puh. +358 40 575 6660
Sitowisen mediadesk, mediadesk@sitowise.com, +358 44 427 9434

Tietoa Sitowisestä

Sitowise on pohjoismainen rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digitalo.
Tarjoamme suunnittelu- ja konsultointipalveluja vastuullisemman ja älykkäämmän
kaupunkikehityksen ja sujuvamman liikkumisen mahdollistamiseksi. Operoimme
kolmella liiketoiminta-alueella Suomessa ja Ruotsissa: kiinteistöt ja
rakennukset, infrastruktuuri ja digitaaliset ratkaisut.

Haluamme nostaa älykkyyden ja vastuullisuuden rimaa, ja siksi visiomme on olla
vastuullisin kumppani hyvinvoivan elinympäristön kehittämisessä. Sitowise on
kasvanut viime vuosina nopeasti ja kannattavasti. Konsernin vuoden 2021
liikevaihto oli noin 179 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 2000
asiantuntijaa. Sitowise Group Oyj on listattu Nasdaq Helsingissä
kaupankäyntitunnuksella SITOWS. www.sitowise.com



06237001.pdf