2013-12-23 09:30:00 CET

2013-12-23 09:30:02 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish English
Trainer's House Oyj - Pörssitiedote

Trainers’ House vahvistaa kokonaisjärjestelyn avulla rahoitusasemaansa ja täsmentää arviotansa viimeisen vuosineljänneksen tuloksesta


Espoo, 2013-12-23 09:30 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- TRAINERS' HOUSE OYJ,
PÖRSSITIEDOTE, 23.12.2013 KLO 10:30 

Trainers' House Oyj on solminut yhtiön rahoitusasemaa merkittävästi tukevan
kokonaisjärjestelyn ja samassa yhteydessä täsmentää näkymiä yhtiön neljännen
vuosineljänneksen tuloksesta. Yhtiö arvioi, että neljännen vuosineljänneksen
operatiivinen liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä tulee olemaan
positiivinen. 

Trainers' House Oyj:n liiketoimintaympäristö on viime vuosina ollut nopeasti
muuttuneiden suhdanteiden ja toimialan murroksen vuoksi poikkeuksellisen
haasteellinen. Nämä muutokset ovat johtaneet siihen, että vuonna 2007
toteutettu Satama Interactive -järjestely on osoittautunut epäonnistuneeksi, ja
samalla siihen järjestelyyn liittyvät rahoitussopimukset, joiden alkuperäinen
yhteismäärä oli noin 40 miljoonaa euroa, ovat muodostuneet yhtiön
liiketoiminnan nykykokoon verrattuna raskaiksi. Yhtiö on viime vuosina maksanut
pääosan rahoitussopimusten mukaisista velvoitteista takaisin siten, että
seniorilainojen jäljellä oleva pääoma on noin 4,0 miljoonaa euroa ja
hybridilainan pääoma (ilman korkoja) on 5,0 miljoonaa euroa. 

Yhtiön liiketoiminnan nykyisenä ytimenä oleva operatiivinen liiketoiminta on
kuitenkin pysynyt kannattavana haastavista markkinatilanteista huolimatta.
Yhtiön päivitetyn arvion mukaan operatiivinen liikevoitto ennen kertaluonteisia
eriä tulee olemaan positiivinen neljännellä vuosineljänneksellä. Yhtiö myös
arvioi, että koko vuoden operatiivinen tulos ennen kertaluonteisia eriä tulee
olemaan positiivinen. Markkinatilanne tulee kuitenkin yhtiön arvion mukaan
jatkumaan myös vuoden 2014 puolella haastavana. 

Tätä taustaa vasten yhtiö on allekirjoittanut kaikkien keskeisten
rahoittajiensa ja yhtiön avainhenkilöiden kanssa sopimuksen järjestelystä, joka
yhtiön arvion mukaan vahvistaa merkittävästi yhtiön rahoitusrakennetta sekä
mahdollisuuksia kehittää yhtiön liiketoimintaa. Järjestelyn pääkohdat: 

  -- Yhtiö laskee liikkeelle uuden matalakorkoisen noin 1,2 - 1,5 miljoonan
     euron pääomalainan vuosien 2013 ja 2014 aikana. Yhtiön merkittävät
     omistajat ja avainhenkilöt ovat sitoutuneet merkitsemään lainan.
     Pääomalainan korko on 31.12.2016 saakka 3,0 %. Korko pääomitetaan aina
     vuoden lopussa. 1.1.2017 lähtien maksetaan 5,0 % kassakorkoa
     voitonjakokelpoisten varojen puitteissa. Pääomalaina erääntyy maksettavaksi
     31.12.2018.

  -- Yhtiö tekee 5,0 miljoonan euron hybridilainan haltijoille tarjouksen, jossa
     tarjotaan mahdollisuutta vaihtaa hybridilaina matalakorkoiseen,
     etusijaltaan seniorilainaan nähden toissijaiseen lainainstrumenttiin, jonka
     keskeiset ehdot ovat samat kuin pääomalainan ehdot. Yhtiön rahoittajat,
     jotka edustavat yhteensä noin 4,0 miljoonaa euroa hybridilainan pääomasta,
     ovat ilmoittaneet hyväksyvänsä tarjouksen.

  -- Yhtiön jäljellä olevalta pääomamäärältään noin 4,0 milj. euron suuruisen
     seniorilainan ehtoja muutetaan siten, että lyhennykset ovat jatkossa 1,0
     milj. euroa vuodessa. Lisäksi yhtiö lyhentää seniorilainaa AtBusiness Oy:n
     myynnistä saamillaan varoilla. Samalla yhtiö on sopinut uusista
     kovenanttitasoista.

  -- Yhtiö ottaa käyttöön uuden avainhenkilöiden optio-ohjelman. Tunnuksella
     2013D merkittäviä optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 5,25
     miljoonaa, ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 5,25 miljoonaa
     yhtiön uutta tai sen hallussa olevaa osaketta. Kunkin optio-oikeudella
     merkittävän osakkeen merkintähinta on 0,06 euroa. Optio-ohjelman ehtojen
     mukaan osingot, pääomanpalautukset ja määritellyt muut erät vähennetään
     merkintähinnasta. Optioiden nojalla merkittävien osakkeiden merkintäaika on
     1.1.2018 - 31.12.2018. Optio-oikeuksien ehdot ovat tämän tiedotteen
     liitteenä.

Näiden toimenpiteiden lisäksi yhtiö jatkaa toimenpiteitä ja neuvotteluja
nykyistä paremman ratkaisun löytämiseksi yhtiön toimitilojen osalta. 


TRAINERS' HOUSE OYJ

HALLITUS

LISÄTIEDOT
Aarne Aktan, puhelin 040 342 4440
Hallituksen puheenjohtaja

JAKELU
Nasdaq OMX Helsinki
Keskeiset mediat
www.trainershouse.fi - Sijoittajille