2009-11-10 15:45:00 CET

2009-11-10 15:45:01 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish English
Talentum Oyj - Pörssitiedote

TALENTUM ALENTAA KOKO VUODEN ENNUSTETTAAN


TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.11.2009 KLO 16.45                                 
TALENTUM ALENTAA KOKO VUODEN ENNUSTETTAAN                                       

Talentum Oyj alentaa koko vuoden ennustettaan. Konsernin koko vuoden            
liikevaihdon arvioidaan jäävän viime vuodesta noin 30 prosenttia. Syynä on      
mediamainonnan aiemmin arvioitua heikompi kysyntä loppuvuodelle. Koko vuoden    
liikevoiton ennen kertaluontoisia eriä arvioidaan painuvan tappiolliseksi.      
Tappion ei arvioida ylittävän noin yhtä miljoonaa euroa.                        

Talentum arvioi aiemmin, että mikäli loppuvuoden yleinen suhdannetilanne ja     
mainosmarkkinatilanne ovat ensimmäisen vuosipuoliskon tasolla, Talentumin koko  
vuoden liikevaihto jää edellisvuodesta noin neljänneksellä ja liikevoitto ennen 
kertaluonteisia kuluja on hieman positiivinen. Liikevoiton kertaluonteisten     
kulujen jälkeen arvioitiin olevan negatiivinen.                                 

TALENTUM OYJ                                                                    
Juha Blomster                                                                   
toimitusjohtaja                                                                 

Lisätiedot                                                                      
Toimitusjohtaja Juha Blomster, puhelin 040 342 4444                             
Talousjohtaja Kaisa Kokkonen, puhelin 040 342 4212                              

Jakelu                                                                          
NASDAQ OMX Helsinki                                                             
Keskeiset tiedotusvälineet