2022-07-06 13:15:00 CEST

2022-07-06 13:15:02 CEST


REGULATED INFORMATION

Finnish English
S-Bank Plc - Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Finanssivalvonnalta päätös S-Pankille asiakaskokonaisuuksien muodostamisesta


Finanssivalvonnan mukaan S-Pankki ei ole muodostanut taloudelliseen riippuvuuteen perustuvia asiakaskokonaisuuksia riittävällä tasolla muutaman asiakasryhmän välillä. Viranomaisen päätös ei edellytä toimenpiteitä asiakkailta.

S-Pankki Oyj, Pörssitiedote, 6.7.2022 klo 14.15   

Finanssivalvonta teki 6.7.2022 S-Pankkia koskevan päätöksen tiettyjen asiakaskokonaisuuksien muodostamisesta. Finanssivalvonnan mukaan S-Pankki ei ole kaikilta osin noudattanut säännöksiä taloudelliseen riippuvuuteen perustuvan sidossuhteen muodostamisessa.

"Finanssivalvonnan päätöksellä ei ole vaikutusta S-Pankin taloudelliseen asemaan eikä tulevaisuuden näkymiin. S-Pankkia ei epäillä väärinkäytöksistä, vaan kyse on hallinnollisesta menettelystä, jolla on tarkennettu asiakaskokonaisuuksien muodostamista”, sanoo S-Pankin lakiasiainjohtaja Jussi Sokka.

S-Pankki on selvittänyt asiaa avoimesti yhdessä Finanssivalvonnan kanssa. Päätös ei edellytä toimenpiteitä asiakkailta.

Lisätietoja:
Jussi Sokka, lakiasiainjohtaja, S-Pankki
Hanna Porkka, vt. toimitusjohtaja, S-Pankki

Yhteydenotot S-Pankin mediapuhelimeen, p. 050 573 5855

Tietoja julkaisijasta S-Bank Plc

S-Pankki on suomalainen pankki, joka haluaa mahdollistaa vähän rahakkaamman huomisen jokaiselle lompakon paksuudesta riippumatta. Meillä asiantuntemus tarkoittaa sekä talouden että ihmisen ymmärtämistä: osana S-ryhmää tunnemme 3,1 miljoonan asiakkaamme arjen. Uudistamme pankkialaa tarjoamalla ylivoimaista helppoutta ja hyötyä pankin ja kaupan palveluita yhdistämällä. www.s-pankki.fi