2014-02-13 07:55:01 CET

2014-02-13 07:55:02 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish English
Efore - Pörssitiedote

EFORE JATKAA TEHOSTAMISTOIMENPITEITÄ


Espoo, 2014-02-13 07:55 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- EFORE OYJ        Pörssitiedote 
 13.2.2014 klo 8.55 


Efore jatkaa maaliskuussa 2013 aloittamaansa tehostamisohjelmaa
kannattavuutensa parantamiseksi tavoitteenaan vähintään 1,5 milj. euron
vuosittaisen kustannustason alentaminen vuoden 2014 loppuun mennessä. 

Yhtiö järjestelee toimintojaan vastaamaan viime vuonna toteutetun yrityskaupan
johdosta syntynyttä uutta rakennetta ja parantaakseen kilpailukykyään. 

Toteutuessaan uudelleenjärjestelyiden odotetaan johtavan yhteensä enintään 30
henkilön vähentämiseen Suomessa, Ruotsissa ja Kiinassa. Suomessa irtisanomisten
lisäksi neuvotellaan myös kaikkia henkilöstöryhmiä koskevista mahdollisista
lomautuksista. 

Yllä mainitun ohjelman lisäksi yhtiö on vähentänyt 34 henkilöä Tunisiasta sekä
aloittanut Italiassa rakennemuutosohjelman, jonka kohteena on 51 henkilöä.
Tämän ohjelman tavoitteena on 1,6 milj. euron vuosittaisen kustannustason
aleneminen vuoden 2014 loppuun mennessä. 

Eforen palveluksessa oli joulukuun 2013 lopussa 934 henkilöä.

EFORE OYJ


Vesa Vähämöttönen
toimitusjohtaja

Lisätietoja antaa Efore Oyj:n toimitusjohtaja Vesa Vähämöttönen, puh. 09 4784
6312. 

JAKELU

Nasdaq OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet

Efore-konserni

Efore on vaativia tehoelektroniikkatuotteita kehittävä ja valmistava
kansainvälinen yhtiö. Yhtiön pääkonttori on Suomessa ja sen tuotantoyksiköt
sijaitsevat Kiinassa ja Tunisiassa. Yrityksen myynti- ja markkinointitoiminnot
sijaitsevat Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Lokakuussa 2012
päättyneellä tilikaudella konsernin liikevaihto oli 78.1 milj. euroa ja sen
palveluksessa oli keskimäärin 888 henkilöä. Konsernin emoyhtiö Efore Oyj:n
osake on listattu Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä. www.efore.fi