2013-10-15 08:00:00 CEST

2013-10-15 08:01:23 CEST


REGULATED INFORMATION

Finnish
Cargotec - Pörssitiedote

Cargotec alentaa vuoden 2013 näkymiään


CARGOTEC OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 15. LOKAKUUTA 2013 KLO 9.00

Cargotec alentaa heinäkuussa antamaansa arviota konsernin vuoden 2013 näkymistä.
MacGregorin vuoden 2013 toisen vuosipuoliskon liikevaihto ja liikevoitto ovat
arvioitua alhaisemmat kaupallisiin laivoihin kohdistuvien toimitusten siirtymien
takia. Tästä huolimatta kaupallisten laivojen markkina on jatkanut paranemista
ja offshore-markkina säilynyt aktiivisena. Kalmarin yleinen kehitys oli
kolmannella vuosineljänneksellä myönteistä, mutta eräissä
satamanosturiprojekteissa kustannusylitykset jatkuivat.

Cargotecin vuoden 2013 liikevaihdon ja liikevoiton ilman
uudelleenjärjestelykuluja arvioidaan jäävän vuodesta 2012. Aiemmin arvioitiin
liikevaihdon jäävän hieman vuodesta 2012 ja liikevoiton ilman
uudelleenjärjestelykuluja olevan vuoden 2012 tasolla tai hieman sen alapuolella.

Alustavien tietojen mukaan Cargotecin kolmannen vuosineljänneksen tilaukset
olivat 724 miljoonaa euroa, liikevaihto 752 miljoonaa euroa ja liikevoitto ilman
uudelleenjärjestelykuluja 35 miljoonaa euroa. MacGregorin kolmannen
vuosineljänneksen alustava liikevaihto oli 200 miljoonaa euroa ja
liikevoittomarginaali ilman uudelleenjärjestelykuluja 8,9 prosenttia.
Kolmannelle vuosineljännekselle kirjattiin yhdeksän miljoonaa euroa
lisäkustannuksia Kalmarin projekteissa.

Cargotec raportoi kolmannen vuosineljänneksen tuloksensa 24.10.2013.


Lisätietoja:
Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 020 777 4105
Paula Liimatta, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 020 777 4084


Cargotec tehostaa tavaravirtojen kulkua niin maalla kuin merelläkin -
kaikkialla, missä tavara liikkuu. Cargotecin brändit MacGregor, Kalmar ja Hiab
tunnetaan johtavista lastin- ja kuormankäsittelyalan ratkaisuistaan ympäri
maailman. Maailmanlaajuinen Cargotecin verkosto toimii lähellä asiakkaita, ja
kattavat huoltopalvelut takaavat laitteiden jatkuvan, luotettavan ja
ympäristöystävällisen toiminnan. Cargotecin liikevaihto vuonna 2012 oli 3,3
miljardia euroa, ja konserni työllistää noin 10 000 henkilöä. Cargotecin B-
sarjan osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä kaupankäyntitunnuksella CGCBV.
www.cargotec.fi

[HUG#1735641]