|
|||
2014-03-26 19:30:00 CET 2014-03-26 19:30:52 CET REGULATED INFORMATION Vaisala - Yhtiökokouksen päätöksetVaisala Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset ja hallituksen järjestäytymiskokousVaisala Oyj Pörssitiedote 26.3.2014 klo 20.30 Vaisala Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset ja hallituksen järjestäytymiskokous Vaisala Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin keskiviikkona 26.3.2014 Vaisalan pääkonttorissa Vantaalla. Kokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.-31.12.2013. Osinko Yhtiökokous päätti, että osinko on 0,90 euroa osakkeelta eli yhteensä 16 253 292,60 euroa. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 31.3.2014 ja maksupäivä 7.4.2014. Hallituksen jäsenten palkkiot Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenille maksetaan vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen päättyvältä toimikaudelta vuosipalkkiot seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle 45 000 euroa ja muille hallituksen jäsenille kullekin 35 000 euroa. Vuosipalkkiosta noin 40 % maksetaan markkinoilta hankittavina Vaisala Oyj:n A-sarjan osakkeina ja loput rahana. Lisäksi yhtiökokous päätti, että tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkiona 1 500 euroa per osallistuttu kokous ja kullekin tarkastusvaliokunnan jäsenelle 1 000 euroa per osallistuttu kokous toimikaudelta, joka päättyy vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen. Palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan tai muun hallituksen perustaman valiokunnan puheenjohtajalle ja kullekin jäsenelle maksetaan kokouspalkkiona 1 000 euroa per osallistuttu kokous toimikaudelta, joka päättyy vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen.Hallituksen kokoonpano Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi seitsemän. Mikko Niinivaara ja Raimo Voipio valittiin uudelleen vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen päättyvälle toimikaudelle. Hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin Petra Lundström ja Pertti Torstila. Yhtiöjärjestyksen hallituksen jäsenten toimikautta koskevien määräysten johdosta Petra Lundström valittiin vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen päättyvälle toimikaudelle. Pertti Torstila valittiin vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen päättyvälle toimikaudelle. Tilintarkastaja ja heidän palkkionsa Yhtiökokous valitsi yhtiön tilintarkastajaksi KHT-yhteisö Deloitte & Touche Oy:n toimikaudelle, joka jatkuu varsinaisen yhtiökokouksen 2015 päättymiseen saakka. Deloitte & Touche Oy on ilmoittanut, että päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Merja Itäniemi. Tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiölle esitetyn kohtuullisen laskun mukaisesti. Valtuutus omien A-sarjan osakkeiden suunnattuun hankkimiseen Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 160 000 yhtiön oman A- osakkeen suunnatusta hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla. Uusi valtuutus korvaa aiemman ja se on voimassa varsinaisen yhtiökokouksen 2015 päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 26.9.2015 saakka. Valtuutus omien osakkeiden luovuttamiseen Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 319 150 oman A-osakkeen luovuttamisesta. Osakkeita voidaan luovuttaa myös osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen ja osakkeita voidaan luovuttaa suunnatusti maksutta osana yhtiön osakepohjaista kannustinjärjestelmää. Valtuutuksen nojalla voidaan antaa myös omien osakkeiden merkintään oikeuttavia erityisiä oikeuksia, ja osakkeiden merkintähinta voidaan rahan sijaan maksaa myös kokonaan tai osittain apporttiomaisuudella. Uusi valtuutus korvaa aiemman ja se on voimassa 26.3.2019 saakka. Lahjoitukset Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen antamaan yhteensä enintään 250 000 euron lahjoitukset. Valtuutus on voimassa vuoden 2015 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Hallituksen järjestäytymiskokous Hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi uudelleen Raimo Voipion ja varapuheenjohtajaksi Yrjö Neuvon. Hallituksen valiokuntien kokoonpano päätettiin seuraavasti: Maija Torkko valittiin tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi ja Petra Lundström ja Mikko Niinivaara jäseniksi. Puheenjohtaja ja kaikki jäsenet ovat yhtiöstä ja yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomia. Raimo Voipio valittiin palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan puheenjohtajaksi ja Yrjö Neuvo ja Maija Torkko jäseniksi. Raimo Voipio on yhtiöstä riippumaton. Yrjö Neuvo ja Maija Torkko ovat yhtiöstä ja yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomia. Lisätietoja: Kaarina Muurinen, talousjohtaja gsm 040 577 5066 Vaisala Oyj Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.vaisala.com Vaisala on maailman johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuja tarjoava yritys. 78-vuotisen kokemuksensa avulla Vaisala mahdollistaa paremman elämänlaadun tarjoamalla kattavan valikoiman innovatiivisia havainto- ja mittaustuotteita ja palveluja meteorologian ja valittujen säästä riippuvaisten toimialojen sekä teollisuuden mittaustarpeisiin. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on noin 1 500 ammattilaista ympäri maailmaa. A-sarjan osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki arvopaperipörssissä. www.vaisala.fi [HUG#1772034] |
|||
|