|
|||
![]() |
|||
2025-02-14 08:02:00 CET 2025-02-14 08:02:13 CET REGULATED INFORMATION Terveystalo Oyj - Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedotTerveystalon hallituksen ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle 2025Terveystalo Oyj pörssitiedote 14.2.2025 klo 9.02 Terveystalo Oyj:n hallitus on päättänyt ehdottaa 8.4.2025 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle vuodelta 2024 maksettavaksi osingoksi yhteensä 0,48 euroa osakkeelta. Hallitus ehdottaa, että osinko maksetaan kahdessa erässä. Hallitus ehdottaa lisäksi tilinpäätöksen vahvistamista, toimielinten palkitsemisraportin ja muutetun toimielinten palkitsemispolitiikan hyväksymistä, hallituksen valtuuttamista päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta, osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta ja hallituksen valtuuttamista päättämään lahjoituksista yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Hallitus ehdottaa, että yhtiön tilintarkastajaksi ja kestävyysraportoinnin varmentajaksi valitaan KPMG Oy Ab. Terveystalo Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään tiistaina 8.4.2025 klo 15.00 alkaen. Yhtiön osakkeenomistajat ja näiden asiamiehet voivat osallistua yhtiökokoukseen myös äänestämällä ennakkoon kokouskutsussa tarkemmin esitettävällä tavalla. Yhtiökokouskutsu on tarkoitus julkaista pörssitiedotteena ja yhtiön internetsivuilla arviolta 14.3.2025. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 11 §:n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat ja alla olevat hallituksen ehdotukset. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset yhtiökokoukselle on julkistettu erillisellä pörssitiedotteella 13.12.2024. Tilinpäätöksen vahvistaminen Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous vahvistaa vuoden 2024 tilinpäätöksen. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonjaosta päättäminen Emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat 558,9 (535,9) miljoonaa euroa, josta tilikauden tulos on 61,0 (40,5) miljoonaa euroa. Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että 31.12.2024 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella jaetaan osinkoa yhteensä 0,48 (0,30) euroa osakkeelta (mikä vastaa yhteensä noin 60,8 (38,0) miljoonaa euroa yhtiön nykyisellä osakemäärällä). Osinko maksettaisiin kahdessa erässä seuraavasti: · Osingonmaksun ensimmäinen erä 0,24 euroa osakkeelta maksettaisiin osakkeenomistajille, jotka ovat osingonmaksun ensimmäisen erän täsmäytyspäivänä 10.4.2025 merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että osingon ensimmäinen erä maksettaisiin 17.4.2025. · Osingonmaksun toinen erä 0,24 euroa osakkeelta maksettaisiin osakkeenomistajille, jotka ovat osingonmaksun toisen erän täsmäytyspäivänä 8.10.2025 merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että osingonmaksun toinen erä maksettaisiin 15.10.2025. Lisäksi hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen tarvittaessa päättämään uudesta täsmäytyspäivästä ja maksupäivästä osingonmaksun toiselle erälle, mikäli Euroclear Finland Oy:n säännöt tai Suomen arvo -osuusjärjestelmää koskevat säädökset muuttuvat tai muutoin sitä edellyttävät. Toimielinten palkitsemisraportin käsittely Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous hyväksyy toimielinten palkitsemisraportin 2024. Muutetun toimielinten palkitsemispolitiikan käsittely Hallitus ehdottaa yhtiökokouksen käsiteltäväksi muutoksia yhtiön toimielinten palkitsemispolitiikkaan, joka on edellisen kerran hyväksytty 26.3.2024 pidetyssä varsinaisessa yhtiökokouksessa. Palkitsemispolitiikkaa on päivitetty hallituksen palkitsemisen osalta täsmentäen palkitsemiselementtien olevan esimerkinomaisia. Hallituksen matkakuluja koskevaa osuutta on täsmennetty kattamaan myös muut välittömästi hallitustyöhön liittyvät kulut. Toimitusjohtajan vakuutuksia kuvaava osuus on päivitetty olevan esimerkinomainen ja kattavan tarvittaessa erilaisia vakuutuksia. Lisäksi toimitusjohtajan lyhyen ja pitkän aikavälin kannustimien ansaintamahdollisuuksiin on lisätty kannustimien määrä tavoitetasolla maksimitason lisäksi. Lyhyen aikavälin kannustimen maksimitasoa on myös tarkistettu ylöspäin. Samoin pitkän aikavälin kannustimen tavoite- ja maksimitasoja on tarkistettu ylöspäin. Näiden tarkennusten myötä kappale ”Palkitsemisen osatekijöiden suhteelliset osuudet” on poistettu kokonaan. Muutosten tarkoituksena on suoritusperusteisen palkitsemisen osuuden kasvattamisen mahdollistaminen ja politiikan yleinen selkeyttäminen. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle tarkastusvaliokunnan suosituksesta, että tilintarkastajan palkkio maksettaisiin yhtiön hyväksymän laskun mukaan. Tilintarkastajan valitseminen Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle tarkastusvaliokunnan suosituksesta, että toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2026 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, yhtiön tilintarkastajaksi valittaisiin tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab, joka on ilmoittanut KHT Henrik Holmbomin toimivan päävastuullisena tilintarkastajana. Tarkastusvaliokunta vahvistaa, että sen suositus on vapaa kolmannen osapuolen vaikutuksesta ja ettei tarkastusvaliokunnalta ole edellytetty EU:n tilintarkastusasetuksen (537/2014) 16 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun sopimuslausekkeen noudattamista, jolla yhtiökokouksen tilintarkastajaa koskevaa valintaa rajoitettaisiin. Kestävyysraportoinnin varmentajan palkkiosta päättäminen Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle tarkastusvaliokunnan suosituksesta, että kestävyysraportoinnin varmentajan palkkio maksettaisiin yhtiön hyväksymän laskun mukaan. Kestävyysraportoinnin varmentajan valitseminen Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle tarkastusvaliokunnan suosituksesta, että toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2026 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, yhtiön kestävyysraportoinnin varmentajaksi valittaisiin kestävyystarkastusyhteisö KPMG Oy Ab, joka on ilmoittanut KHT, kestävyysraportointitarkastaja (KRT) Henrik Holmbomin toimivan päävastuullisena kestävyysraportoinnin varmentajana. Hallituksen valtuuttaminen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutetaan päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta seuraavasti. Hankittavien omien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 12 703 653 osaketta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla. Omia osakkeita voidaan hankkia hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan. Hallitus päättää miten omia osakkeita hankitaan ja/tai otetaan pantiksi. Hankinnassa voidaan käyttää muun ohessa johdannaisia. Omia osakkeita voidaan hankkia myös muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen). Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2026 asti. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutetaan päättämään osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta seuraavasti. Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 12 703 653 osaketta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutuksen nojalla annettavat osakkeet voivat olla uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Hallitus päättää kaikista osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Osakeanti ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2026 asti. Hallituksen valtuuttaminen päättämään lahjoituksista yleishyödyllisiin tarkoituksiin Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään yhteensä enintään 150 000 euron suuruisista lahjoituksista yleishyödyllisiin tai niihin rinnastettaviin tarkoituksiin sekä valtuuttaa hallituksen päättämään lahjoitusten saajista, käyttötarkoituksista ja muista lahjoitusten ehdoista. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa vuoden 2026 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksen päivämäärästä lukien. Nähtävillä pidettävät asiakirjat Hallituksen ehdotukset tullaan lisäämään yhtiökokouskutsuun. Tilinpäätösasiakirjat ja palkitsemispolitiikka ja -raportti julkistetaan pörssitiedotteena ja ne tulevat osakkeenomistajien nähtäviksi yhtiön internetsivuille arviolta 14.3.2025. Terveystalo Oyj Hallitus Jakelu Nasdaq Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.terveystalo.com Terveystalo lyhyesti Terveystalo on liikevaihdoltaan Suomen suurin yksityinen terveydenhuollon palveluntarjoaja ja yksi Suomen ja Ruotsin johtavista työterveyden toimijoista. Rakennamme sujuvaa, välittävää ja vaikuttavaa tulevaisuuden terveydenhuoltoa. Tarjoamme kattavia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja hyvinvoinnin palveluita yrityksille, yksityishenkilöille ja julkisen sektorin asiakkaille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta 24/7. Tarjoamme palveluitamme myös noin 360 toimipaikassa Suomessa, joihin sisältyy 18 sairaalaa. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita noin 140 toimipaikassa. Terveystalo on listattu Helsingin pörssissä ja sillä on vahva suomalainen omistus. Vuonna 2024 Terveystalo palveli Suomessa noin 1,2 miljoonaa henkilöasiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 7,6 miljoonaa. Terveystalossa työskentelee noin 15 000 terveyden ja muiden alojen ammattilaista.www.terveystalo.com |
|||
|