|
|||
2007-04-12 12:00:00 CEST 2007-04-12 12:00:00 CEST REGULATED INFORMATION Marimekko - PörssitiedoteMARIMEKKO OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 12. HUHTIKUUTA 2007; TOIMITUSJOHTAJA KIRSTI PAAKKASEN KATSAUSMarimekko Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa, joka pidetään tänään klo 14.00, toimitusjohtaja Paakkanen arvioi yhtiön viennin kasvavan alkaneena vuonna edelleen hyvin. Kommentoidessaan vuoden 2006 tilinpäätöksen julkistamisen yhteydessä annettua arviota vuoden 2007 näkymistä hän toteaa: ”Marimekon vienti on vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana kehittynyt edelleen myönteisesti. Kasvu on ollut suunnitelmien mukaista ja jatkunut vahvana. Kotimaanmyynti on kehittynyt hiukan yhtiön odotuksia heikommin. Näin ollen ensimmäisen vuosineljänneksen myynnin kasvu jää jonkin verran yhtiön omista ennusteista.” Koko vuoden liikevaihdon kasvuarviota ei Paakkasen mukaan kuitenkaan ole syytä muuttaa aiemmin julkistetusta. MARIMEKKO OYJ Viestintä Marja Korkeela Puh. (09) 758 7238 Faksi (09) 759 1676 Sähköposti: marja.korkeela@marimekko.fi JAKELU Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet Marimekon kotisivut www.marimekko.fi |
|||
|