2012-01-25 14:05:46 CET

2012-01-25 14:06:48 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish English
Nokia - Pörssitiedote

Nokian vuoden 2010 ja sen vuosineljännesten sekä vuoden 2011 ensimmäisen, toisen ja kolmannen neljänneksen tulostietojen uudelleenryhmittely


Nokia Oyj
Pörssitiedote
25.1.2012 klo 15:00

Nokia julkisti tänään Nokian Devices & Services -liiketoiminnan ja Location &
Commerce -liiketoiminnan vertailtavuuden mahdollistamiseksi historiallista
tulostietoa uudelleenryhmiteltynä uuden raportointirakenteen mukaisesti. Uusi
raportointirakenne johtuu Location & Commerce -liiketoiminnan muodostamisesta,
jossa yhdistettiin NAVTEQin ja Devices & Services -liiketoiminnan sosiaaliset
paikkatietopalvelutoiminnot. Uusi raportointirakenne astui voimaan 1. lokakuuta
2011 alkaen. Uudelleenryhmittelyyn sisältyy myös eräitä muita uuden
raportointirakenteen johdosta tehtyjä Devices & Services -liiketoimintaan
liittyviä uudelleenryhmittelyjä. 

 Alla on esitetty Nokian tulostieto koko vuoden 2010, kunkin 2010
vuosineljänneksen sekä vuoden 2011 ensimmäisen, toisen ja kolmannen
neljänneksen osalta. Tämä muodostuu Nokian raportoimista luvuista, jotka ovat
tilintarkastamattomina uudelleenryhmitelty vertailtavuuden mahdollistamiseksi
vastaamaan yhtiön nykyisiä 1. lokakuuta 2011 voimaan tulleita raportoitavia
segmenttejä: 

- Smart Devices (Devices & Services -liiketoiminnassa)
- Mobile Phones (Devices & Services -liiketoiminnassa)
- Location & Commerce
- Nokia Siemens Networks

Näiden segmenttien keskeisiin taloudellisiin tunnuslukuihin kuuluvat
liikevaihto, bruttokate ja toinen tulosta kuvaava tunnusluku. Smart Devices- ja
Mobile Phones -yksiköiden osalta Nokia esittää kummankin segmentin
toimintakatteen, joka koostuu liikevaihdosta vähennettynä segmentin omilla
kuluilla sekä sille suoraan kohdistettavilla ja allokoiduilla kuluilla.
Location & Commerce-liiketoiminnan ja Nokia Siemens Networksin osalta Nokia
esittää liiketuloksen. 

Merkittävimmät siirrettävät erät koskevat sosiaalisen paikantamisen palveluihin
liittyviä toimintakuluja, jotka siirtyivät Location & Commerce
-liiketoimintaan, Devices & Services Muu -osiosta. Kohdistaaksemme
yhdenmukaisesti paikantamispalveluihin liittyvän taloudellisen arvon
muodostumisen segmenteittäin, myös hankinnan ja valmistuksen kuluja on
uudelleenryhmitelty raportoitavien segmenttien välillä. Devices & Services Muu
-osiossa ja Smart Devicessa raportoidut hankinnan ja valmistuksen kulut
siirrettiin Location & Commerce hankinnan ja valmistuksen kuluihin. Tämän
seurauksena korkeampi arvonmuodostuminen Location & Commerce -liiketoiminnassa
heijastuu myös korkeampana sisäisenä siirtohintana, vaikuttaen positiivisesti
Location & Commerce liiketoiminnan liikevaihtoon ja negatiivisesti Smart
Devicen hankinnan ja valmistuksen kuluihin. Sisäinen siirtohinta edustaa
Location & Commerce-liiketoiminnan liikevaihtoa ja Smart Devices -yksikön
hankinnan ja valmistuksen kuluja. Location & Commerce -liiketoiminta tulee
jatkossa vastaamaan palveluiden kehittämisestä, kun taas Smart Device-yksikkö
tulee vastaamaan palveluiden jakelusta kuluttajille ja asiakkaille osana
Devices & Services laitetoimitusta. Varmistaaksemme yhdenmukaisesti palveluiden
myynnin tuloutuksen yli palvelukauden, vaikutti uudelleenryhmittely myös
Location & Commerce -liiketoiminnan liikevaihtoon ja konsernin eliminointeihin. 

 On huomattava, että tässä esitetty informaatio on historiallista eikä siten
kerro tulevasta taloudellisesta suorituksesta. 



VUODEN 2010 ENSIMMÄINEN NELJÄNNES, RAPORTOITU, miljoonaa euroa                  
(tilintarkastamaton)                                                            
--------------------------------------------------------------------------------
- 
          Smart   Mobile  Device  Device  Locati  Nokia   Yhtymä  Elimi-  Nokia-
          Device  Phones  s &     s &     on &     Sieme  n       noin-   yhtymä
          s        1-3/2   Servi   Servi  Commer  ns      yhteis  nit     1-3/20
           1-3/2  010     -       -ces    ce      Net-wo  et      1-3/20  10    
          010             ces     1-3/20  1-3/20  rks      toimi  10            
                           muut   10      10      1-3/20  n-                    
                          1-3/20                  10      not                   
                          10                               1-3/2                
                                                          010                   
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liikevai   3 363   3 194     107   6 664     193   2 718       -     -53   9 522
hto                                                                             
Hankinna  -2 243  -2 233     -55  -4 531     -30  -1 936       -      53  -6 444
n ja                                                                            
 valmist                                                                        
uk-sen                                                                          
 kulut                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Bruttoka   1 120     961      52   2 133     163     782       -       -   3 078
te                                                                              
%           33,3    30,1    48,6    32,0    84,5    28,8                    32,3
 liike-v  
aihdosta                                                                        
Toiminta    -846    -341    -107  -1 294    -306  -1 015     -12       -  -2 627
-kulut                                                                          
Muut          28       -       9      37       1       7      -8       -      37
 tuotot                                                                         
 ja                                                                             
 kulut                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Kate         302     620     -46                                                
%            9,0    19,4   -43,0                                                
 liike-v                                                                        
aihdosta                                                                        
         -----------------------------------------------------------------------
         -----------------------------------------------------------------------
Liiketul                             876    -142    -226     -20       -     488
os                                                                              
%                                   13,1   -73,6    -8,3                     5,1
 like-va                                                                        
ihdosta                                                                         
--------------------------------------------------------------------------------





VUODEN 2010 TOINEN NELJÄNNES, RAPORTOITU, miljoonaa euroa                       
(tilintarkastamaton)                                                            
--------------------------------------------------------------------------------
- 
         Smart   Mobile  Devi-c  Device  Locati  Nokia   Yhtymän  Elimi-  Nokia-
         Device  Phones  es &    s       on &     Sieme  yhteise  noinni  yhtymä
         s        4-6/2  Servi-  &       Commer  ns      t        t        4-6/2
          4-6/2  010     ces      Servi  ce      Net-wo   toimin   4-6/2  010   
         010              muut   ces      4-6/2  rks     -not     010           
                         4-6/20  4-6/20  010      4-6/2   4-6/20                
                         10      10              010     10                     
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liikeva   3 503   3 190     105   6 798     208   3 039        -     -42  10 003
ihto                                                                            
Hankinn  -2 389  -2 304     -60  -4 753     -51  -2 170        -      42  -6 932
an ja                                                                           
 valmis                                                                         
tuk-sen                                                                         
 kulut                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Bruttok   1 114     886      45   2 045     157     869        -       -   3 071
ate                                                                             
%          31,8    27,8    42,9    30,1    75,5    28,6                     30,7
 liike-                                                                         
vaihdos                                                                         
ta                                                                              
Toimint    -862    -374    -115  -1 351    -360  -1 034      -29       -  -2 774
a-kulut                          
Muut          2       1      16      19      -3     -14       -4       -      -2
 tuotot                                                                         
 ja                                                                             
 kulut                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Kate        254     513     -54                                                 
%           7,3    16,1   -51,4                                                 
 like-v                                                                         
aihdost                                                                         
a                                                                               
        ------------------------------------------------------------------------
        ------------------------------------------------------------------------
Liiketu                             713    -206    -179      -33       -     295
los                                                                             
%                                  10,5   -99,0    -5,9                      2,9
 like-v                                                                         
aihdost                                                                         
a                                                                               
--------------------------------------------------------------------------------





VUODEN 2010 KOLMAS NELJÄNNES, RAPORTOITU, miljoonaa euroa                       
(tilintarkastamaton)                                                            
--------------------------------------------------------------------------------
- 
         Smart   Mobile  Devi-c  Device  Locati  Nokia    Yhtymä  Elimi-  Nokia-
         Device  Phones  es &    s       on &    Siemens  n       noinni  yhtymä
         s        7-9/2  Servi-  &       Commer   Net-wo   yhtei  t       7-9/20
          7-9/2  010     ces      Servi  ce      rks      set     7-9/20  10    
         010             muut    ces      7-9/2   7-9/20  toimin  10            
                          7-9/2  7-9/20  010     10       -not                  
                         010     10                        7-9/2                
                                                          010                   
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liikeva   3 612   3 364     197   7 173     203    2 943       -     -49  10 270
ihto                                                                            
Hankinn  -2 522  -2 506     -68  -5 096     -42   -2 241       1      49  -7 329
an ja                                                                           
 valmis                                                                         
tuk-sen                                                                         
 kulut                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Bruttok   1 090     858     129   2 077     161      702       1       -   2 941
ate                                                                             
%          30,2    25,5    65,5    29,0    79,3     23,9                    28,6
 liike-                                                                         
vaihdos                                                                         
ta                                                                              
Toimint    -785    -383    -105  -1 273    -329     -966     -19       -  -2 587
a-kulut                                                 
Muut          5       3      57      65       1      -18       1       -      49
 tuotot                                                                         
 ja                                                                             
 kulut                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Kate        310     478      81                                                 
%           8,6    14,2    41,1                                                 
 liike-                                                                         
vaihdos                                                                         
ta                                                                              
        ------------------------------------------------------------------------
        ------------------------------------------------------------------------
Liiketu                             869    -167     -282     -17       -     403
los                                                                             
%                                  12,1   -82,3     -9,6                     3,9
 liike-                                                                         
vaihdos                                                                         
ta                                                                              
--------------------------------------------------------------------------------





VUODEN 2010 VIIMEINEN NELJÄNNES, RAPORTOITU, miljoonaa euroa                    
(tilintarkastamaton)                                                            
--------------------------------------------------------------------------------
- 
        Smart   Mobile  Devi-ces  Device  Locati  Nokia   Yhtymä  Elimi-  Nokia 
        Device  Phones   &        s       on &    Siemen  n       noinni  yhtymä
        s        10-12   Servi-c  &       Commer  s        yhtei  t       10-12/
         10-12  /2010   es muut    Servi  ce      Net-wo  set     10-12/  2010  
        /2010            10-12/2  ces      10-12  rks     toimin  2010          
                        010       10-12/  /2010    10-12  -not                  
                                  2010            /2010    10-12                
                                                          /2010                 
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liikev   4 396   3 948       155   8 499     265   3 961       -     -74  12 651
aihto                                                                           
Hankin  -3 133  -2 823       -76  -6 032     -46  -2 919      -1      74  -8 924
nan                                                                             
ja                                                                              
 valmi                                                                          
stuk-                                                                           
sen                                                                             
 kulut                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Brutto   1 263   1 125        79   2 467     219   1 042      -1       -   3 727
kate                                                                            
%         28,7    28,5      51,0    29,0    82,6    26,3                    29,5
 liike                                                                          
-vaihd                                                                          
osta                                                                           
Toimin    -899    -410      -125  -1 434    -365  -1 022     -46       -  -2 867
ta-kul                                                                          
ut                                                                              
Muut       146       1       -98      49      -2     -19       4      -8      24
tuotot                                                                          
 ja                                                                             
kulut                                                                           
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Kate       510     716      -144                                                
%         11,6    18,1     -92.9                                                
 liike                                                                          
-vaihd                                                                          
osta                                                                            
       -------------------------------------------------------------------------
       -------------------------------------------------------------------------
Liiket                             1 082    -148       1     -43      -8     884
ulos                                                                            
%                                   12,7   -55,8     0,0                     7,0
 liike                                                                          
-vaihd                                                                          
osta                                                                            
--------------------------------------------------------------------------------





KOKO VUOSI 2010, RAPORTOITU, miljoonaa euroa 
(tilintarkastamaton) 
--------------------------------------------------------------------------------
-- 
        Smart    Mobile  Devi-c  Devices  Locati  Nokia   Yhtymä  Elimi- 
Nokia- 
        Devices  Phones  es &&        on &    Siemen  n       noinni 
yhtymä 
         1-12/2   1-12/  Servi-   Servic  Commer  s       yhteis  t       
1-12/2 
        010      2010    ces     es       ce      Net-wo  et      1-12/2  010 
                          muut   1-12/20   1-12/  rks      toimi  010 
                         1-12/2  10       2010     1-12/  n- 
                         010                      2010    not 
                                                           1-12/ 
                                                          2010 
--------------------------------------------------------------------------------
- 
--------------------------------------------------------------------------------
- 
Liikev   14 874  13 696     564   29 134     869  12 661       -    -218   42
446 
aihto 
Hankin  -10 287  -9 866    -259  -20 412    -169  -9 266       -     218  -29
629 
nan ja 
 valmi 
stuk-s 
en 
 kulut 
--------------------------------------------------------------------------------
- 
--------------------------------------------------------------------------------
- 
Brutto    4 587   3 830     305    8 722     700   3 395       -       -   12
817 
kate 
%          30,8    28,0    54,1     29,9    80,6    26,8                    
30,2 
 liike 
-vaihd 
osta 
Toimin   -3 392  -1 508    -452   -5 352  -1 360  -4 037    -106       -  -10
855 
ta-kul 
ut 
Muut        181       5     -16      170      -3     -44      -7      -8     
108 
 tuoto 
t ja 
 kulut 
--------------------------------------------------------------------------------
- 
--------------------------------------------------------------------------------
- 
Kate      1 376   2 327    -163 
%           9,3    17,0   -28,9 
 liike 
-vaihd 
osta 
--------------------------------------------------------------------------------
- 
--------------------------------------------------------------------------------
- 
Liiket                             3 540    -663    -686    -113      -8    2
070 
ulos 
%                                   12,2   -76,3    -5,4                     
4,9 
 liike 
-vaihd 
osta 
--------------------------------------------------------------------------------
- 





VUODEN 2011 ENSIMMÄINEN NELJÄNNES, RAPORTOITU, miljoonaa euroa                  
(tilintarkastamaton)                                                            
--------------------------------------------------------------------------------
- 
          Smart   Mobile  Devi-c  Device  Locati  Nokia   Yhtymä  Elimi-  Nokia-
          Device  Phones  es &    s       on &    Siemen  n       noinni  yhtymä
          s        1-3/2  Servi-  &       Commer  s        yhtei  t        1-3/2
           1-3/2  011     ces      Servi  ce      Net-wo  set     1-3/20  011   
          011             muut    ces      1-3/2  rks     toimin  11            
                          1-3/20  1-3/20  011      1-3/2  -not                  
                          11      11              011      1-3/2                
                                                          011                   
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liikevai   3 528   3 407     152   7 087     232   3 171       -     -91  10 399
hto                                                                             
Hankinna  -2 508  -2 456     -84  -5 048     -44  -2 324       -      91  -7 325
n ja                                                                            
 valmist                                                                        
uk-sen                                                                          
 kulut                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Bruttoka   1 020     951      68   2 039     188     847       -       -   3 074
te                                                                              
%           28,9    27,9    44,7    28,8    81,0    26,7                    29,6
 liike-v                                                                        
aihdosta                                                                        
Toiminta    -834    -387    -104  -1 325    -321    -990     -22       -  -2 658
-kulut                                                                          
Muut           -      -2      17      15       1       1       6       -      23
 tuotot                                                                         
 ja                                                                             
 kulut                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Kate         186     562     -19                                                
%            5.3    16,5   -12,5                                                
 liike-v                                                                        
aihdosta                                                                        
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketul                             729    -132    -142     -16       -     439
os                                                                              
%                                   10,3   -56,9    -4,5                     4,2
 liike-v                                                                        
aihdosta                                                                        
--------------------------------------------------------------------------------





VUODEN 2011 TOINEN NELJÄNNES, RAPORTOITU, miljoonaa euroa                       
(tilintarkastamaton)                                                            
--------------------------------------------------------------------------------
- 
          Smart   Mobile  Device  Device  Locati  Nokia   Yhtymä  Elimi-  Nokia-
          Device  Phones  s &     s       on &    Siemen  n       noinni  yhtymä
          s        4-6/2  Servic  &       Commer  s       yhteis  t        4-6/2
           4-6/2  011     es       Servi  ce      Net-wo  et       4-6/2  011   
          011             muut    ces      4-6/2  rks      toimi  011           
                           4-     4-6/20  011      4-6/2  n-                    
                          6/2011  11              011     not                   
                                                           4-6/2                
                                                          011                   
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liikevai   2 351   2 568     548   5 467     271   3 642       -    -105   9 275
hto                                                                             
Hankinna  -1 811  -1 933     -56  -3 800     -50  -2 698       -     105  -6 443
n ja                                                                            
 valmist                                                                        
uksen                                                                           
 kulut                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Bruttoka     540     635     492   1 667     221     944       -       -   2 832
te                                                                              
%           23,0    24,7    89,8    30,5    81,5    25,9                    30,5
 liikeva                                                                        
ihdosta                                                                         
Toiminta    -752    -420     -95  -1 267    -325  -1 056     -51       -  -2 699
kulut                                                                           
Muut          -4      -1    -611    -616       -       1      -5       -    -620
 tuotot                                                                         
 ja                                                                             
 kulut                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Kate        -216     214    -214                                                
%           -9,2     8,3   -39,1                                                
 liikeva                                                                        
ihdosta                                                                         
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketul                            -216    -104    -111     -56       -    -487
os                                                                              
%                                   -4,0   -38,4    -3,0                    -5,3
 liikeva                                                                        
ihdosta                                                                         
--------------------------------------------------------------------------------





VUODEN 2011 KOLMAS NELJÄNNES, RAPORTOITU, miljoonaa euroa                       
(tilintarkastamaton)                                                            
--------------------------------------------------------------------------------
- 
          Smart   Mobile  Devi-c  Device  Locati  Nokia   Yhtymä  Elimi-  Nokia-
          Device   Phone  es &    s       on &    Siemen  n       noinni  yhtymä
          s       s       Servi-  &       Commer  s       yhteis  t        7-9/2
           7-9/2   7-9/2  ces      Servi  ce      Net-wo  et       7-9/2  011   
          011     011     muut    ces      7-9/2  rks     toimin  011           
                           7-9/2  7-9/20  011      7-9/2  -not                  
                          011     11              011      7-9/2                
                                                          011                   
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liikevai   2 194   2 915     283   5 392     282   3 413       -    -107   8 980
hto                                                                             
Hankinna  -1 739  -2 226     -43  -4 008     -52  -2 518       -     107  -6 471
n ja                                                                            
 valmist                                                                        
uk-sen                                                                          
 kulut                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Bruttoka     455     689     240   1 384     230     895       -       -   2 509
te                                                                              
%           20,7    23,6    84,8    25,7    81,6    26,2                    27,9
 liike-v                                                                        
aihdosta                                                                        
Toiminta    -656    -404     -67  -1 127    -314  -1 035     -37          -2 513
-kulut                                                                          
Muut          11      10    -110     -89      -1      26      -3             -67
 tuotot                                                                         
 ja                                                                             
 kulut                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Kate        -190     295      63                                                
%           -8,7    10,1    22,3                                                
 liike-v                                                                        
aihdosta                                                                        
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketul                             168     -85    -114     -40       -     -71
os                                                                              
%                                    3,1   -30,1    -3,3                    -0,8
 liike-v                                                                        
aihdosta                                                                        
--------------------------------------------------------------------------------



Nokia on maailman johtava langattoman viestinnän yritys, jonka tuotteista on
tullut olennainen osa ihmisten elämää ympäri maailmaa. Joka päivä yli 1,3
miljardia ihmistä käyttää Nokian laitteita tallentaakseen ja jakaakseen
kokemuksia, hakeakseen tietoa, löytääkseen määränpäähänsä tai yksinkertaisesti
puhuakseen toisilleen. Nokian edistyksellinen teknologia ja muotoilu ovat
tehneet sen brändistä yhden maailman tunnetuimmista. Lisätietoja on saatavilla
osoitteesta: http://www.nokia.com/about-nokia 

Lehdistö- ja sijoittajatiedustelut:

Nokia
Viestintä
Puh. 07180 34900
Sähköposti: press.services@nokia.com

Sijoittajasuhteet, Eurooppa:
Puh. 07180 34927

www.nokia.fi
www.nokia.com