2013-01-31 10:00:01 CET

2013-01-31 10:00:06 CET


REGULATED INFORMATION

Konecranes Oyj - Pörssitiedote

MUUTOS KONECRANES OYJ:N OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄÄN 2012


KONECRANES OYJ  PÖRSSITIEDOTE  31.1.2013  klo 11.00

Konecranes Oyj:n hallitus päätti muuttaa vuonna 2012 käyttöönotettua
osakepalkkiojärjestelmää siten, että vuonna 2012 alkaneiden ansaintajaksojen
jälkeen seuraa kaksi kolmivuotista ansaintajaksoa 2013-2015 ja 2014-2016.
Ansaintajakson 2013-2015 ansaintakriteeri on tilikausien 2013—2015
kumulatiivinen osakekohtainen tulos (EPS). 

Ansaintajaksolla 2013—2015 järjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 150 henkilöä.
Ansaintajakson perusteella maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään
noin 700 000 Konecranes Oyj:n osakkeen arvoa. Hallituksen asettamien
tavoitteiden saavuttamisen perusteella voidaan maksaa puolet
enimmäispalkkiosta. Enimmäispalkkion saaminen edellyttää tavoitteiden selkeää
ylittämistä. 

Osakepalkkiojärjestelmän 2012 käyttöönottamisesta ja keskeisistä ehdoista on
tiedotettu pörssitiedotteella 22.3.2012. 

KONECRANES OYJ

Miikka Kinnunen
Sijoittajasuhdejohtaja


LISÄTIETOJA
Miikka Kinnunen, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 020 427 2050


Konecranes on yksi maailman johtavista nostolaitevalmistajista, ja sen
asiakkaita ovat muun muassa koneenrakennus- ja prosessiteollisuus, telakat,
satamat ja terminaalit. Yritys toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia
nostoratkaisuja ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille ja
työstökoneille. Vuonna 2012 Konecranes-konsernin liikevaihto oli yhteensä 2 170
miljoonaa euroa. Yrityksellä on 12 100 työntekijää ja 609 huoltopistettä 47
maassa. Konecranes Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä (osakkeen
tunnus: KCR1V). 


JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.konecranes.com